Vanhat toppapuvut

retroilija

1960-70-lukujen tikkitoppapuvut ovat nykyään vintage-kulttuuria.Eipä muuta kuin asu päälle,jos sellainen ullakolta taikka kirpparilta löytyy.Sen lisäksi muuta vanhaa esim.50-luvun nahkasaappaat ja sitten liikkeelle.Itse olen näin toiminut,enkä ole saanut negatiivistä palautetta keneltäkään.En tosin ole nähnyt toista ihmistä pukeutuvan tavallani.Kiinnostaisi tietää,että onko muu rohjennut panna päälle tikkitoppapuvun?

50

2962

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ulkoilupuku

      muistaakseni tikkitoppapuku oli aikanaan historian ensimmäinen lenkkeilyasu.Parhaimmillaan kylmällä tuulella(ei puhalla läpi) ja huonoimmillaan vesisateella(ei pidä vettä).Ainakin FinnMarin ja LM-pukine valmistivat niitä.Kevätaurinko lämmitti asun kuumaksi yhtä lailla autossa kuin ulkona.Kivasti puku kyllä kiilteli,kuin olisi ollut uusi vuodesta toiseen,mikäli käytteli sitä harvoin.Tikkaukset kuluivat auki repsottamaan,jos käytti huolettomasti. Rumannäköinen julkisesti käytettynä.Retroilija,mikä on pukusi kunto,merkki?

      • vaatekauppias

        Hei. Ostin ja myin FinnMarin ns.kevyttoppapukuja miehille ja naisille omassa liikkeessäni. Ei ne olleet tarkoitettu päälivaatteeksi,vaan välipuvuksi tuulenpitävän ohuen kuoritakin alle.Ja näin niitä pidettiinkin.Sitten joku keksi ne ilman päällistä pidettäväksi.Ei ne olleet mitään sadevaatteita,niinkuin ei nytkään toppavaatteet. Kyllä sateeseen pitää olla oikea sadevaate ja ymmärtää,että ei sama vaate voi palvella useaa tarkoitusta.Puvut oli nailonia joka hiosti.Nut on materiaalit kehittyneet ja lyhyet mikrokuidut ovat hengittävämpiä.Harmi ettei tullut pistettyä piiloon yhtä FinMarin pukua.Kylläkin kainakonaukot olivat kapeita ja muutenkin tyköistuvampia vaatteet jotka oli väliin tarkoitettu. Onneksi jotain muuta tuli talletettua 60-70 luvulta.

      • nuoruuden muistoja
        vaatekauppias kirjoitti:

        finn marinin tikkiasut olivat tosiaan välivaatteita ohuuden vuoksi.Ulkovaate oy valmisti paksumpia tikkitoppapukuja,jotka soveltuivat päällysvaatteeksi aikanaan ja nykyäänkin näköjään.Tänään huomasin nuoren miehen eräällä ABC:llä,jolla oli päällä täsmälleen samanlainen toppapuku,joka oli minulla pari vuosikymmentä sitten.Pusakan ripustimessa oli valmistajan nimi

      • Tietoa kaipaava

        Minulla on LM-pukineen toppapuku.Tietääkö joku tästä vaatefirmasta enemmän?

      • Hieman tietoa
        Tietoa kaipaava kirjoitti:

        Minulla on LM-pukineen toppapuku.Tietääkö joku tästä vaatefirmasta enemmän?

        Konkurssiin mennyt vuosia sitten.Kangasniemellä firma toimi aikoinaan.Mummollani oli sen merkkinen puku.LM-PUKINE teksti näkyi selvästi pusakan taskussa,kuten omassasi varmaan myös.Nostalgisen pukineen omistat!

    • Hyvät naurut aattoaamuun

      Voisin vetäistä päälleni semmoisen asusteen kun jostain löytäis ja isoa kokkoo(58).julkisesti en esiintyisi tikkitoppapuvussa paitsi jos kysymyksessä olisi vedonlyönti.ettei vain retroilijalla olekin mielessä netota rahhaa.en usko ,että huvikseen pukeudut vintage-asuun.Vanhojen mammojen ja pappojen pukineita ne ovat.Kyseiseen ryhmään et varmaan kuulu.Naurettavaa koko retroilu,alakulttuuria!

      • Oletko heikko

        Miksi mietit, mitä toiset pukeutumisestasi ajattelevat ja samalla tuomitset toisia?

      • Retroilija
        Oletko heikko kirjoitti:

        Miksi mietit, mitä toiset pukeutumisestasi ajattelevat ja samalla tuomitset toisia?

        Kiitos sinulle joka tuomitset aattoaamun loukkaavan tekstin!

      • asian havainnut

        tikkitoppapuvut ovat maalaismummojen ja-ukkojen vaatekertoja.Ei kaupungeissa näe tällaisia asusteita,lukuunottamatta satunnaisia miekkosia,jotka asuvat varmaankiin maaseudulla.Sellaiset panevat päälle sitä,mikä on pinttynyttä muotia

      • historisti
        asian havainnut kirjoitti:

        tikkitoppapuvut valmistettiin aikanaan laskuvarjokankaasta(ulkopinta).Väliin pantiin vanua ja sisäkangas päälle.Lopuksi tikattiin suoria tai ruudullisia tikkauksia.Suosittu asuste vuosikymmeniä sitten.Tosi harvoin bongaa sellaista nykyään.Muuta vanhaa näkee melko usein.

      • KALLE KELLO

        asian havainnut on suomen fiksuin muotiblokkari, joka itsekin on kuin suoraan muotilehden sivuilta. Kyllä sinullakin mieli muuttuu, kun 30 asteen pakkanen persposkiasi jähmettää, ja piikkari lentää nurkkaan ja huopatossuja hamuilet, kun yrität kävellä tunnottomilla jaloilla. Mistä näitä pösilökusipäitä suomeenkin sikiää. Mutta sinänsä ei minua haittaa, kyllä ne kylmänvaivat alkavat tuntua viimeistään 35:na.

    • quilted

      Tikkitakit ovat ainakin olleet muotia viime aikoina maailmalla.

      • villavaate Suomi

        Neuvostoliiton sotilaat olivat pukeutuneet toppavaatteisiin,ja pärjäsivät sodassa kovassakin pakkasessa vaatetuksen puolesta. Sieltä se toppavaatemuoti on mrille tullut

    • tytteli töölöstä

      Syy siihen etttet ole muilla nähnyt vastaavia vermeitä on se, että näytät...noh... oudolta? Semmoiselta, joka elelee yksinään erakkona jossain metsämökissä ja on käyttänyt viimeiset 55 vuotta samaa talviasua. Vastaan jos tulisit, väistäisin, en uskaltaisi edes silmiisi katsoa ettet vaan alkaisi puhumaan mulle!

      Se vintagejuttu ei sitten, muuten, välttämättä tarkoita niitä vanhoja vaatteita vaan vanhaan tyyliin tehtyjä uusia vaatteita. Esim. lakkanailonpusakoita ei enää saa, yksikään vastuullinen vaatevalmistaja ei niitä teettäisikään, sillä ne olivat paloherkkiä pienistäkin kipinöistä esim. jos vaatteen käyttäjä oli tupakoitsija.

      Nyt on voimakkaasti tulossa maailmalta 80-luvun helpoimmat asut eli kovin korkeita olkatoppauksia ei tule mutta värikkäät ja sporttiset, erikoisin leikkauksin tehdyt ulkoiluvaatteet ovat tunkemassa esiin. Odotan enää näkeväni kesällä miehillä pikkuruiset satiinishortsit ja hikipannat otsilla ;)

      • Retroilija

        Olen perheellinen heppu Närpiöstä(Närpes) ja toistakymmentä vuatta nuarempi kuin arvioit.Vaimoni tykkää myös vanhanaikaisesta pukeutumisesta.Pukuni ostin kouvolalaiselta kirpputorilta kaakkois-Suomen lomareissulla lokakuulla.Kassa sanoi ostostani wintage-asuksi ja ovat hyvin meneviä,kun tulee lahjoitukseen.Kysyin näkyykö asuja julkisuudessa,vastas näkevänsä kolmekymppistä miekkosta vihreässä puvussa.Jotenka en olekaan ainokainen.Lapsena olen tutustunut tikkitoppapukuun.
        Tiedän kyllä wintage-kulttuurin laajuuden,mutta arvostan vain originaalia,kuten kerääjät yleensä.

      • KALLE KELLO

        Tytteli töölön periferiasta ei tiedäkään sitä, että se ei ole sama asia kulkea uusissa vanhoissa vaatteissa. Se idea on siinä, että ne on myös AITOJA ja jos kuljet AIDOISSA 70-80 luvun vetimissä, sinulle ollaan kateellisia. Hohoijaa töölön periferialainen on pihalla kun lumiukko. Joku idiootti vielä maksaa näistä uusista vanhoista vaatteista satoja euroja, kun näitä saa ilmaiseksi (tosin vanhemmille ei aikanaan ilmasia) sieltä vintiltä

      • mukavat vaatteet
        Retroilija kirjoitti:

        Olen perheellinen heppu Närpiöstä(Närpes) ja toistakymmentä vuatta nuarempi kuin arvioit.Vaimoni tykkää myös vanhanaikaisesta pukeutumisesta.Pukuni ostin kouvolalaiselta kirpputorilta kaakkois-Suomen lomareissulla lokakuulla.Kassa sanoi ostostani wintage-asuksi ja ovat hyvin meneviä,kun tulee lahjoitukseen.Kysyin näkyykö asuja julkisuudessa,vastas näkevänsä kolmekymppistä miekkosta vihreässä puvussa.Jotenka en olekaan ainokainen.Lapsena olen tutustunut tikkitoppapukuun.
        Tiedän kyllä wintage-kulttuurin laajuuden,mutta arvostan vain originaalia,kuten kerääjät yleensä.

        Kun ajelen vanhoilla Tunturimopoilla pidän yleensä vanhoja, mopon henkeen sopivia asuja. Lisänä avokypärä ja pilottipeililasit kruunaavat kokonaisuuden jos olen liikkeellä 80-luvun mopolla. Ihmiset hymyilevät ja moikkailevat iloisina ja se on tarkoituskin, tuoda hyvää mieltä muillekin. Itselle tulee hyvä mieli jo pelkästään ajelusta, muiden ilo on plussaa.

        Pitäkää sellaisia vaatteita mistä tykkäätte ja missä on miellyttävä olla ja liikkua. Jos jotkut eivät vaatteistanne pidä niin se on heidän ongelma, ei sinun.

      • lovely satinshorts

        Tytteli Töölöstä kirjoitti:
        "Odotan enää näkeväni kesällä miehillä pikkuruiset satiinishortsit ja hikipannat otsilla ;)"

        Joskus 2000-luvun taitteessa kun olin noin 25v kävi niin että mulla oli siniset Umbron satiinishortsit jalassa kovassa vastatuulessa joten shortsit liimautuivat tuulen voimasta vasten kehoani ja kaikki ulokkeet näkyivät siis selkeästi shortsien läpi. Vastaan käveli pari nuorta tyttöä jotka olivat pudottaa silmät päästään "jostain syystä" :D
        Tällaista näkyäkö ajattelit ensi kesänä näkeväsi...

      • Shortseissa

        Toi on ollu varmasti vakuuttava näky! Mulle kävi noin niin ikään umbron satiinishortseissa kun tuli kesken lenkin sade ja kova tuuli. Etumus pullotti sillai ihan kiitettävästi.

      • Anonyymi
        lovely satinshorts kirjoitti:

        Tytteli Töölöstä kirjoitti:
        "Odotan enää näkeväni kesällä miehillä pikkuruiset satiinishortsit ja hikipannat otsilla ;)"

        Joskus 2000-luvun taitteessa kun olin noin 25v kävi niin että mulla oli siniset Umbron satiinishortsit jalassa kovassa vastatuulessa joten shortsit liimautuivat tuulen voimasta vasten kehoani ja kaikki ulokkeet näkyivät siis selkeästi shortsien läpi. Vastaan käveli pari nuorta tyttöä jotka olivat pudottaa silmät päästään "jostain syystä" :D
        Tällaista näkyäkö ajattelit ensi kesänä näkeväsi...

        Tosta tuli mielee vanha juttu. aamun salitreeneissä jotain vstaavaa satiinisis umbrois. Alko näkyä etumus alkulämmön päätteeks. Aamut on aamuja. Onneks ei ollu sillo sali iha täynnä ni sai rauhassa kääntyy poispäin yleisöstä ja asetella varustukset uudellee ja keskittyy taka treenaa

    • harvoin lukeva

      Täällähän keskustellaan vaatteesta,jota onn käyttäny kotitöissä mont vuotta.Eipä oo tullu mieleen laittaa päälle yleisest,mut täytyypi kattoo varastosta.Vaarin jäämistöstä otin talteen kolme pukua.Yks tais olla uudenuutukainen.Mitähän työkaverit tuumis,jos sellaises antiikkises asus menis,no pannaan pohdintaan!

      • hohotihoijaa

        Tässähä kinataa aataminaikaisest vaatekappaleest.Nuotioon palamaa joutais tikkitoppapuvut,ku ovatte nii ärsyttävän näköisii!

      • Älä nyt!
        hohotihoijaa kirjoitti:

        Tässähä kinataa aataminaikaisest vaatekappaleest.Nuotioon palamaa joutais tikkitoppapuvut,ku ovatte nii ärsyttävän näköisii!

        Ovat muotia niin kuin vähän noi pulisongitkin!!!

        Hyvä magee 70-lukuuuuu!

        t. 30v urheilijamies

      • ei kunnollista tuleen
        hohotihoijaa kirjoitti:

        Tässähä kinataa aataminaikaisest vaatekappaleest.Nuotioon palamaa joutais tikkitoppapuvut,ku ovatte nii ärsyttävän näköisii!

        omani poltin piharoskanuotiossa 2006 loppuunkuluneena.vuosi on jäänyt mieleen Lordin vuoksi.nopeasti hävisi liekkeihin,kun on paloherkkää materiaalia.jos löytäisin sopivan,kunnollisen tikkitoppapuvun ottaisin kotikäyttöön.se on mainio asuste keväällä ja syksyllä.

      • hohotihoijaa
        Älä nyt! kirjoitti:

        Ovat muotia niin kuin vähän noi pulisongitkin!!!

        Hyvä magee 70-lukuuuuu!

        t. 30v urheilijamies

        Kun pidät tikkitoppapukua muodillisena,laittaisitko päälles sellaisen ja lähtisit liikkeelle kuten tämän keskustelun aloittaja(retroilija) kertoo toimineen?

      • KALLE KELLO
        hohotihoijaa kirjoitti:

        Tässähä kinataa aataminaikaisest vaatekappaleest.Nuotioon palamaa joutais tikkitoppapuvut,ku ovatte nii ärsyttävän näköisii!

        Kuules hohotihoijaa.. Siinä kun kaupat alkaa pullistelemaan noita aataminaikuisia ja joku salkkarimukajulkku (jonka perään kuolaat) on vetänyt em vermeet niskaansa, niin veikkaan että sinä juokset kaupasta toiseen hakemassa itelles aataminaikusia.

      • KALLE KELLO

        paas kokeille ja pistä samalla ne tämän päivän muotikuteet naftaliiniin, niille löytyy käyttöä muutaman vuoden päästä

      • +30v urheilijamies
        hohotihoijaa kirjoitti:

        Kun pidät tikkitoppapukua muodillisena,laittaisitko päälles sellaisen ja lähtisit liikkeelle kuten tämän keskustelun aloittaja(retroilija) kertoo toimineen?

        No, vaikee sanoo :D

    • Tahtoo kans.

      Mä laittaisin sellasen jos olis. En oo löytäny kirppiksiltä.

      • Kirpparien koluaja

        Huutonetistä löytyy esim. tällainen

        http://www.huuto.net/kohteet/retro-huikea-kotim-hiihtohaalari-lasketteluhaalari-n-38/297726264

      • Retroilija

        Fiiniä,että löytyy samanhenkinen immeinen.Kyllä minäkin etsitkelin monta vuotta.Pelkkiä housui tai pusakoi melko usein tuli vastaan,mut ei niistä pukua värierojen vuoksi syntyny.Sinun kannattaa kierrellä Suomea.Omani löysin Kouvolasta(helluntaiseurakunta).Onnea metsästykseen!

    • Max Martin

      Kauppoihinkin on tullut sellaisia tikkitoppatakki-tyylisiä toppatakkeja eli ne ovat nousussa sellaiset toppatakit, jotka vähän tuo mieleen ne Milletin untuvatakitkin ja värit ovat sen mukaisia. Itse en ole sellaista vielä ostanut, mutta syykin on se, että ostin viime vuonna juuri sellaisen uuden ohuemman toppatakin eli käyttöön liittyvät syyt. Joku punainen ohut toppatakki olisi kyllä aika huikea. Niitä myydään jossain Lidlin tarjouksissa ja Tarjoustalossa, mutta kyllä ne varmaan kohta siirtyvät kalliimpiikin takkikauppoihin. Mutta muunlaista ohuempaa toppatakkia on jo merkkivaateliikkeissäkin eli tulevaisuus on siinä sitten varmaan, ettei se pelkkä paksu talvitakki edes riitä, vaan sitten kevyemmille pakkaskeleille vielä se ohuempi toppatakki, joka toistaiseksi on kohtalaisen nimeämätön ja kummastusta herättävä.

      Henri Lloydillahan oli se tikkitakki muoti silloin joskus 1980-luvulla, mutta nämä tikkitakit ovat enemmänkin sellaisia toppatikkitakkeja eli melko ohuita, mutta tikkaukset eivät ole mitään kalanruotoa, vaan esimerkiksi raidoituksia...

      • KALLE KELLO

        Iskit asian ytimeen. Takkia myydän Liiterissä 20 euroa, ja siiten sitä samaa takkia myydään putkiue pariisissa 300 ekee. Rytky, joka on valmistettu jossain halpamaassa. Liiteri ja putikue pariisi ovat 50 metrin päässä toisistaan samalla kadulla, mutta hinta on pompsahtanut tuolla matkalla taivaisiin. Kuka tyhmälle kertoisi, miten siinä noin käy..

    • amri

      Kyllä , se on todella mukava päällä , hiihtäessä lenkillä ja muutenkin ulkoillessa , se on kevyt ja lämmin , löysin sellaisen Heinolan Pelastusarmeijan myymälästä , makso vaan seitsemän euroa , se oli löytöjen löytö.

      • sauvailija kaakonkulmast

        Olen täsmälleen samaa mieltä kanssanne tikkitoppapuvusta.Ite kävelen sauvojen kanssa reppu selässä 14km kerran viikkoon.Puolessa välissä on kyläkauppa,jossa voi pitää pienen tauon.Omani hankin osina,pusakan ympyräkaupungista(fida) ja pöksyt Heinolasta(pelastusarmeija).Täsmälleen samaa väriä onneksi.

      • sti fotia

        Kiitos amri havainostasi.Itselläni on isosedältä jäänyt hyväkuntoinen puku,jota en ole käyttänyt,vaikka se on kokoani.Eilen aamulla luettuani kommentisi innoistuin pukeutumaan siihen ja lähdin lumituiskuun kävelemään.Viiman piti kyllä hyvin ulkopuolelle ja eikä tarvinnut montaa kerrosta alle.Tämähän on mainio lenkkeilyasu.Löytyihän isosedän perintövaatteelle tarvetta.Olikin naulakossa turhana pari vuotta.Eräs kulkukauppias olisi ostanut sen,mutta en myynyt ja onneksi toimin niin

    • Never again

      Käytin niitä Finnmarineja ja tikkitakkeja koko lapsuudenajan 60- ja 70-luvulla, ei ollut kun niitä ja parempaan käyttöön sitten duffeleita. Vintage tai retro ei ole mun juttu.

    • Tikkitakki.

      Voiko enään olla kylmempää takkia pakkasella? Vanu ei lämmitä yhtään. Jos lämpimästi haluaa pukeutua on untuvatakki ehdoton. Tietty tikkitakki on lämmin sohvalla istuttaessa.

      • sauvailija kaakonkulmast

        kävelylenkillä tikkitoppapuku ei vaadi paljon vaatetta alle lukuunottamatta kovia pakkasia!

    • kkkkukkelison

      Ottaisin kylmän sään väliasuksi jos jostakin löytyisi naisten kokoa 48-50 (nykykoossa).
      Siihen kuoriasu päälle ja lämmin on!
      Meillä on ollut noita asuja mutta myyty pieninä pois.

      • kikkelsson

        olet tietysti mies jolla fetissi noihin naisten kiiltäviin toppahaalareihin...

    • boring black

      Ennen on ollut näköjään värikkäämpiä asuja kuin nykyään. Tänä päivänä talvitakit ja toppahousut näyttää olevan saatavana vain mustana, muutkin vaatteet hyvin pitkälti mustia väriltään tai ainakin hyvin tummia sävyjä muista väreistä.
      Melko tylsää katsottavaa, kaduilla liikkuu vain jotain tummia hahmoja joista ei erota kuka on kuka kun kaikki näyttää samalta.

    • Onnistunut löytö

      Mä lueskelin tekstisi yks aamu pari viikkoa sitte ja samana päivänä löysin LM-pukineen puvun.Kunnostutin sitä ompelijalla nykyaikaiseksi.Tänään koeajoin sen.Hyvin toimiva pukine kaikin puolin.Kyllähän jotkut katselivat pitkään,mutta ei mua häirinnyt.Onhan pukeutumistyyli jokaisen oma asia vapaassa maassa!

      • 613

        eihän pukusi ole sitten alkuperäisasu eikä täytä retrokulttuurin pääperiaatetta,originaalisuutta!

      • retroilija från Närpes
        613 kirjoitti:

        eihän pukusi ole sitten alkuperäisasu eikä täytä retrokulttuurin pääperiaatetta,originaalisuutta!

        Tack så mycket kaikille diskussioon osallistuneille!Sain itsekin lisädataa tikkitoppapuvuista: historiasta,valmistajista ja käytöstä.

    • tykästynyt Nurmeksesta

      Minä olen pukeutunut tikkitoppapukuun monena vuotena keväisin ja syksyisin ostoksilla,kyläilessä taikka autoillessa muualla Suomessa ja Ruotsissa.Ihailijoita on sattunut kohdalleni monia kummassakin maassa.Asuni olen ostanut Lieksalaiselta kirppikseltä vuonna 01 ollessani 28-vuotias vapaa mies kuten nykyäänkin.Minulle tämä paljon kiinnostusta tässä keskustelussa tuottanut vaatekappale on ensimmäinen ja eikä viimeinen,mikäli teen havainnon hyväkuntoisesta, sopivasta tikkitoppapuvusta kirpputorilla.Todella näppärä asuste,eikä vaadi alle paljon aurinkoisilla kevätilmoilla,kun pintakangas nappaa lämmön.

    • toppapuku.hajos

      Muistan aina kun kerran lapsena 80-luvulla kumarruin ja vihreän haalarimallisen toppapuvun perse repesi takaa eteen asti yhdellä kertaa xD Kuului vaan rritss ja puvusta tuli entinen :D

      • Anonyymi

        xD rritss ja rrutss oli kivoja ääniä, kun testattiin Millet untsikoita kasarin lopulla. Topista tuli myös kerralla entisiä.

    • Anonyymi

      Hei! Kyllä minä käytän näitä vanhoja toppavaatteita, ovat mukavat päällä!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2535
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2203
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1897
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1651
    5. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1625
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1606
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1558
    8. 75
      1479
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      109
      1388
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1264
    Aihe