Lääkikseen 2015 - valmennuskurssi vai iltalukio?

Dr. Josephine

Olen 20-vuotias yliopisto-opiskelija ja alanvaihto on alkanut pyöriä mielessä kun lääkis kiinnostaa yhä enemmän ja enemmän. Tämän kevään juna nyt on auttamatta mennyt, mutta miten lienee vuoden 2015 haku?

Olen lukenut lukiossa (kirjoitin 2012 keväällä) fysiikkaa, kemiaa ja pitkän matikan, joista kuitenkin vain viimeisen kirjoitin - kahdesta muusta ei ollut hyötyä tälle alalle pyrkiessä joten lopetin kakkosvuoden keväällä niiden lukemisen. Siihen saakka kuitenkin pärjäsin ihan hyvin (arvosanat tasaisesti 8-10) ja pitkästä matematiikastakin kirjoitin E:n, biologiasta L:n. Ruostetta totta kai on pinnassa, mutta en usko mitenkään mahdottomaksi.

Olisiko parempi mennä pitkälle, syksyllä alkavalle valmennuskurssille, iltalukioon vai molempiin jos meinaisin keväällä 2015 hakea? Tietystihän nuo fy ja ke pitäisi kirjoittaa ensi keväänä, mutta se on käsittääkseni mahdollista ihan ilman missään lukiossa kirjoilla olemista kun yo-tutkinto on kerran suoritettu. Onko noista valmennuskursseista hyötyä, jos pohja fyke-saralla ei ole ihan täydellinen?

Kuulisin mielelläni kokemuksia hakemisesta suunnilleen samanlaisella pohjalla - tai muutenkin.

36

2367

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lslsl3

      mä kyllä menisin iltalukioon ja sitten itsenäisesti paljon lukuja.

      mutta mites se korkeakoulu-uudistus, pystytkö hakemaan vaan jossain pikkukiintiössä? sehän tulee vuonna 2015 voimaan, vai olenko ihan hakoteillä?

    • Dr. Josephine
      • Umppu1

        Et kertonut, mitä opiskelet tällä hetkellä. Jos lääkis kiinnostaa oikeasti, voinet hieman keventää kevään opintoja ja pyrkiä tosimielellä jo nyt. Vähintäänkin saat osviittaa omasta osaamistasostasi ja tiedtä, mihin jatkossa kannattaa panostaa. Ties vaikka pääsisit sisäänkin - ei ne muutkaan mitään yli-ihmisiä ole.


      • xtxt
        Umppu1 kirjoitti:

        Et kertonut, mitä opiskelet tällä hetkellä. Jos lääkis kiinnostaa oikeasti, voinet hieman keventää kevään opintoja ja pyrkiä tosimielellä jo nyt. Vähintäänkin saat osviittaa omasta osaamistasostasi ja tiedtä, mihin jatkossa kannattaa panostaa. Ties vaikka pääsisit sisäänkin - ei ne muutkaan mitään yli-ihmisiä ole.

        Osa on kyllä että tarvii vaan kirjaa vilkaista niin päässä. Eli on olemassa ihmisiä jotka on keskinkertaisia ja sen alle ja niitä huippuja.


    • haen joskus jonnekki

      mä menisin pitkälle valmennuskurssille. valkkaat oikeen niin siellä se kemma ja fyssa aukeaa.

    • Uskallanko yrittää?

      Heips! (Tungen nyt tähän kun en kehtaa luoda uutta keskustelua lähes samasta aiheesta)
      Minulla on vähän sama tilanne kuin ap:lla, eli lääkis alkoi vasta nyt välivuoden aikana kiinnostamaan. En ole lukenut fysiikkaa tai kemiaa kuin ne yhdet pakolliset kurssit, joten opiskelua riittäisi... Bilsan kirjoitin ja sain siitä L:n, lyhyestä matikasta E:n..
      Eli lähtökohdat on heikommat. Vielä kun vuoden päästä tulee se uudistus. Minulla on ensi syksyksi maantieteen paikka, mutta se on alkanut tämän takia epäilyttämään, ja mietin myös että yrittäisin hakea ja lukea ensi lukuvuonna biologiaa. Sillon tosin minua ei laskettaisi ensikertalaiseksi, jolloin mahdollisuudet pienenevät?

      Eli mitä luulette, kuinka paljon mahikset pienenvät alan vaihtajalla ensikertalaiseen nähden ensi vuonna?

      • kljkljkljkl

        Jos sinulla on jo korkeakoulu paikka, 2015 mahdollisuudet ovat sinulla heikot saada toinen korkeakoulupaikka. Sinulla haku menee varmasti 2016.Silloin vasta annetaan uudestaan mahdollisuuksia niille, joilla on jo korkeakoulututkinto tai korkeakoulupaikka. Tämä asetushan koskee myös ammattikorkeessa opiskeleville tai valmistuneille.


    • trdgh

      OPiskele fykembi asioita jo nyt lukion kurssikirjoista ja sitten syksyllä pitkälle valmennuskurssille.

    • AA-Q

      Minä tein samassa tilanteessa niin, että menin iltalukioon JA pitkälle valmennuskurssille. En ollut lukenut lukiossa lainkaan kemiaa, fysiikkaa tai biologiaa (tai no, ne pakolliset kurssit, eli kemiasta ja fysiikasta yhden ja biologiasta kaksi kurssia). Opiskeltavaa oli siis ihan tarpeeksi. :D

      Otin yliopistosta vuoden vapaaksi (tein noin 10 opintopistettä) ja laskin kuin hullu. Ja pääsin sisään.

      Tsemppiä!

    • jkhktyurvcd

      Miksi maksaisit valmennuskurssista, kun lukiossa maksat vain aineopiskelijamaksun, joka on n. 120e vuosi????
      Voit siis ilmoittautua aineopiskelijaksi, vaikka lukio onkin jo käyty aikaisemmin.

      • lääkikseen

        Pääsykokeissa ei tunnu riittävän, vaikka osaisi kuinka hyvin lukion oppimäärän. Valmennuskurssilla saa varmasti vinkkejä mitä pääsykoe kysymyksissä oikein haetaan. Ja valmennuskurssilla saa vertaistukea ja voi jakaa kokemuksia muiden hakijoiden kanssa. Yksin lukeminen on pidemmän päälle raskasta.


    • RydeK

      On ikävää miten valmennuskurssien suosio on johtanut siihen, että ne on liki välttämätöntä käydä, mikäli lääkikseen aikoo. On toki olemassa niitä, jotka ilman näitä kursseja pärjää, mutta omakohtaisesti kymmeniä hakijoita ja sisäänpäässeitä tuntevana väitän, että kurssien suosio on valtava – ja kymmenien tuhansien eurojen bisnes.

      Mikäli siis todella haluat lääketieteelliseen koulutukseen, suosittelisin tältä tuntumalta valmennuskurssia. Itse olen hakemassa keväällä 2015 ensimmäistä kertaa ja olen päättänyt kokeilla päästä sisään ilman kursseja. Mikäli se ei onnistu, harkitsen vakavasti, olenko todella riittävän kyvykäs lääkäriksi.

      Ikävä vain, että valintakokeet eivät mittaa juurikaan älykkyyttä, ongelmanratkaisukykyä tai lääkäriltä vaadittavia sosioempaattisia taitoja. Sisään pääsee ulkoaopettelemalla, kunhan vähän edes ymmärtää jotain. Mitään syvällistä lukion oppimäärässä ei oikeastaan ole lukuunottamatta murto-osaa fysiikan kahdeksannesta kurssista, puhumattakaan filosofian kursseista 2–4.

      • lääkikseen

        Minäkään en mennyt ensimmäisellä hakukerralla valmennuskurssille, koska tiesin etten silloin vielä pääse sisään. Ajattelin, että en hyödy siitä ja rahat menevät hukkaan. Nyt kun pohjatieto on jo aika hyvä, niin valmennuskurssista saa paljon enemmän irti eikä tarvitse keskittyä perus asioiden opetteluun, vaan voi keskittyä niihin haasteellisimpiin tehtäviin. Todellakin 100% haluan päästä lääkikseen ja olen valmis tekemään sen eteen kaikkeni. Kuitenkin uskoisin että valmennuskurssin käyneillä on etulyöntiasema muihin hakijoihin verrattuna.


      • fhjddryvgtijvgg

        Ei valmennuskurssi ole ollenkaan pakollinen. Kaksi kaveriani (tämän vuoden ylioppilaita) ei käynyt ja sai raakapisteitä sen verran paljon, että olisi riittänyt kaikkialle muualle paitsi Helsinkiin.


      • Valmennusbisnes

        Niin, itse pyrin lääkikseen 24 v sitten. Eka kerralla pääsin, tuolloisesta vanhojen yo:tten kiintiöstä. Kävin valmennuskurssin, tai osan siitä koska esim bi ja ke kurssit olivat ihan löpöjä, ajan tuhlausta. Fysiikkaan sattui todella hyvä ope.
        Saimme tuolloin porukan kanteella 50 % rahoista takaisin kuluttajalautakunnalta valituksen jälkeen.. Muistan vielä, että yksi tyttö kieltäytyi allekirjoittamastat "koska ei halunnut loata vanhempiensa nimeä" !
        Joten tarkkana valmennuskurssien kanssa.
        Enempi kuin valmennuskurssit auttoi ke fy ma opiskelu yliopistossa, siellä vasta aloin ymmärtää mistä on ko jutuissa kyse. En ollut lukiossa mikään tähtioppilas, tuolloisia L kuitenkin sain.
        Ja muuten, mielestäni valintakokeissa tarvitsin niitä ongelmanratkaisutaitoja ja taitaa niitä tarvita edelleenkin. Itse lääkis oli sitten ulkolukua pitkälti. Sen jälkeen toki ongelmia ja ratkaisuja on riittänyt.


      • eton
        Valmennusbisnes kirjoitti:

        Niin, itse pyrin lääkikseen 24 v sitten. Eka kerralla pääsin, tuolloisesta vanhojen yo:tten kiintiöstä. Kävin valmennuskurssin, tai osan siitä koska esim bi ja ke kurssit olivat ihan löpöjä, ajan tuhlausta. Fysiikkaan sattui todella hyvä ope.
        Saimme tuolloin porukan kanteella 50 % rahoista takaisin kuluttajalautakunnalta valituksen jälkeen.. Muistan vielä, että yksi tyttö kieltäytyi allekirjoittamastat "koska ei halunnut loata vanhempiensa nimeä" !
        Joten tarkkana valmennuskurssien kanssa.
        Enempi kuin valmennuskurssit auttoi ke fy ma opiskelu yliopistossa, siellä vasta aloin ymmärtää mistä on ko jutuissa kyse. En ollut lukiossa mikään tähtioppilas, tuolloisia L kuitenkin sain.
        Ja muuten, mielestäni valintakokeissa tarvitsin niitä ongelmanratkaisutaitoja ja taitaa niitä tarvita edelleenkin. Itse lääkis oli sitten ulkolukua pitkälti. Sen jälkeen toki ongelmia ja ratkaisuja on riittänyt.

        Lukion syventävät ehdottomasti fy-ke-bi, siihen pohjautuu ja mielellään pitkä matematiikka. Lukiot tyttöistyy ja toki siellä löytyy myös teräviä poikia ja jotta lääkikseen saadaan poikia niin kemiaa ja fykeä paljon pääsykokeissa ja ei olisi haittaa muutama pitkän matikan laskut.


      • cvcvcvcv

        Lääkiksen kokeissa ei tarvitse filosofiaa vaan fysiikan ja kemian taidot ja biologia. Ei ulkoalukua.


      • wntbm

        Valmennuskurssi ei ole välttämätön jos oot lukiossa ottanut syventävät. Ilman valmennuskurssiakin pääsee jos niikseen tulee.


    • 201444444

      Jos et halua olla tehokas, iltalukio.
      Päinvastoin? Valmennuskurssi.
      Iltalukio on korvike omalle ajattelulle.

      • LLLLLL

        Ellei oo lukiopohjaa ollenkaan tai ei oo ottanut syventäviä fy-ke-bi niin iltalukio ens alkuun ja sitten valmennuskurssi. Valmennuskurssilla pitää jo tietää jonkun verran ellei sitten oo niin välkky että oppii jo valmennuskurssilla samaan tahtiin kun ne joilla on ne syventävät.


    • 34trew

      Mene iltalukioon. Huomattavasti halvempi ja hieman hitaampi opetuskin.
      Valmennuskurssilla käsitellään yksi lukion kurssi yhdessä illassa tai oikeastaan monessa paikassa 2h aikana. Iltalukiossa yhtä kurssia jankataan n. 2h kertaa 8 iltaa. Samalle jaksolle kannattaa valita kyllä useampi kurss, jotta saat opiskeltua kaikki mahdolliset kurssit ennen pääsykoetta.
      Valmennuskurssilla mennään aivan liian nopeasti. Jos olet jossakin huono, et pysy perässä opetuksessa.

    • lääk. yo. tre 14

      kyllä mun valmennuskeskuksen kurssilla yhtä fyssankurssia kohden käytettiin n. 4-5 kurssikertaa eli n 10 h. opetusta per lukiokurssi. iltaluokiota kokeilin parin kurssin verran, ja se on ok jos ei kauheesti oo pohjaa, tai haluu vaan kertailla. ite ainakin opin vasta valmennuskurssilla loistavien opettajien avulla soveltamaan edes vähän, se ei oo mun vahvimpia puolia ollut koskaan. sisällä heittämällä, suurin työ toki tehdään kurssin/iltalukion ulkopuolella. Jos osaat soveltaa ja saat jostain soveltavia tehtäviä, joita harjoitella, niin iltalukio riittää. Valmennuskurssille, jos osaat vain lukion tapaan opetella juttuja ulkoa. lukiotasoa hieman syvällisempi ymmärrys helpottaa kummasti sisäänpääsyä. t. kolmannella sisään tampereen yleiselle.

      • vbvbv

        Ei keskiverto opi siinä ajassa, eriasia ne luokan hiket.


      • adafad

        Miten ne jotka pääsee suoraan lukiosta ilman valmennuskursseja? Eli yläpäästä se on kiinni.


    • nörö
    • Lääket.yo.2014

      Hei.
      Valmennuskurssi on hyvä koska se antaa hyvän kokonaiskuvan siitä, mitä kaikkea on hyvä osata. Huomaathan kuitenkin, että suurin osa työstä on tehtävä itse kotona, mieluiten siten että itse aktiivisesti kirjoitat muistiinpanoja tai lasket. Valmennuskurssilta saa myös hyvän "lukukehyksen" eli se rytmittää mukavasti lukemistasi.

    • lääkisjäb

      Iltalukion tarpeellisuus riippuu ihan itsestäsi, omalla kohdallani en lukiossa käynyt kemiassa kuin sen pakollisen kurssin ja pitkässä matikassa vain pari ekaa kurssia kunnes vaihdoin lyhyeen. Opiskelin sitten keväällä ihan kirjastossa noista kemian ja pitkän matikan lukiokirjoista asiat ja laskin tehtäviä kirjoista vanhoista ylioppilaskokeista. Samalla kävin valmennuskurssia. Ykösellä sisään.

      • Noh

        Taisit sitten päästä sisälle enemmänkin fysiikan ja bilsan osaamisella :) kun et kerran niistä maininnu käynees vain pari kurssia joten oletan että ne opiskelit lukiossa pitkänä. Mun kaveri pääsi sisään suoraan lukiosta vaikka lopetti fysiikan lukemisen alkumetreillä ja kuulemma pääsykokeessa teki aineistotehtävät (bilsa), kemian laskut ja vasta lopussa jotain koitti väsätä fysiikkaan jotain mistä saisi säälipisteitä mutta pääs kummiskin hyvillä pisteillä sisään.


    • dorkkis

      Nyt on ihan muoti ilmiö että lääkikseen on päästävä jopa nekin joilla ei oo mitään mahiksia. Fysiikka on ihan olennainen kuten kemiakin.

    • wtwtw

      Toivottavasti ens vuonna eli 2016 tulee kiintiöt enskertalasille n 65 pros ja loput muille. Nuoret saatava opiskeleen.

      • Ootilkeä

        Tiesitkö että ensikertalainen voi olla vaikka 35-vuotias? Eli semmonen joka on käynyt vain lukion tai amiksen. Ensikertalainen ei välttämättä ole tuore abi. Mäkin olisin ens vuonna ensikertalainen(mutta en hae koska pääsin nyt), koska oon ottanu yliopistopaikan vastaan ennen vuotta 2014.

        Ja on se naurettavaa että alanvaihtajia syrjitään, onko se sitten parempi tehdä masentuneena paskaduunia kun toisella alalla ois voinu antaa niin paljon enemmän, mutta ei vaan löytänyt omaa alaansa teininä.


      • aaaasaaa

        Tämä askaruttaa minua. Jos otan nyt opiskelupaikan vastaan, nii en ole ensikertalainen? Entä, jos en ota paikkaa vastaa, niin olenko ensikertalainen.
        Haen siis toista kertaa lääkikseen kahden vuoden päästä.


    • wiiilimaa

      Valmennuskurssi sulle joolla olleet syventävät lukiossa ja osan olet kirjoittanut. Olit kaukaa viisas.

    • kivakstavaksi

      Voi olla että sulle riittää valmennuskurssi kun oot noin hyvin kirjoittanut. Ellei oo kun pakolliset niin sellaiselle iltalukio ja kurssi päälle.

    • Mikkimulperi

      Olen ajatellut ilmoittautua Valmennuskeskuksen Lääketieteen valmennuskurssille- Takuu Marraskuu Helsinki 2015-2016.

      Jos täältä löytyy joku joka on ilmoittautunut tai ilmoittautumassa k.o kurssille, niin laita minulle sähköpostia, niin saadaan molemmat alennusta kurssista!
      Molemmat saavat 5 % alennusta (kolmen porukka saa 10% ja neljän- tai useamman porukka 15 %).

      [email protected]

    • lääkikseen2016

      Hei! Mikäli joku näitä täällä lukee niin mulla olisi myydä valmennuskeskuksen lääketieteen itseopiskelupaketti hintaan 300€. Vuoden 2016 hakuun tarkoitetut. Otin uuden kurssin takuuhintaan ja sain uudet materiaalit, pärjään hyvin viimevuotisilla. Sama itseopiskelupaketti maksaa tosiaan valmennuskeskuksen sivuilla 520€.

      Pakettiin tosiaan kuuluu fysiikan, kemian ja biologian kirjat tehtävineen, vanhat valintakokeet, ennakkomateriaali sekä kohti opiskelupaikkaa -opas.

      [email protected]

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      66
      1612
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      162
      1359
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1202
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      119
      1176
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      46
      1064
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      67
      828
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      815
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      90
      698
    9. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      184
      693
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      644
    Aihe