http://www.savonsanomat.fi/uutiset/talous/viimeiset-ruisleivat-uunista-ulos/1744412
Suomessa on tällä hetkellä hieman vajaat 700 leipomoa. Vuosittain niistä lopettaa noin 10–20 kappaletta.
Tänä vuonna noin kymmenen leipomoa on mennyt konkurssiin ja muutama on lopettanut toimintansa, sanoo Suomen Leipuriliiton toimitusjohtaja Mika Väyrynen.
Vuosittain 10-20 leipomoa konkurssiin
9
85
Vastaukset
- Skarpppi
Vaasan Turun leipomo joutui lopettamaan:
http://www.taloussanomat.fi/yritykset/2011/03/03/vaasan-lopettaa-turun-leipomonsa/20113099/12
YT-neuvotteluiden taustalla olleet muutokset leivän kuluttajakäyttäytymisessä ovat jatkuneet ja johtaneet siihen, että leipämarkkina on pienentynyt. Joudumme sopeuttamaan liiketoimintaamme vastataksemme leipämarkkinassa tapahtuneisiin ja mahdollisesti vielä tapahtuviin muutoksiin turvataksemme kilpailukykymme myös tulevaisuudessa, sanoo johtaja Juri Jolkkonen tiedotteessa.- Skarpppi
"Fazer sulkee Hyvinkään ja Ulvilan leipomot syksyllä 2015.
Leipomoiden kaikkia 146:ta henkilöä koskevat yt-neuvottelut ovat päättyneet, yhtiö tiedottaa. Työntekijöistä puolet työskentelee Hyvinkäällä ja puolet Ulvilassa.
Näillä näkymin leipomossa työskennelleiltä loppuvat työt ensi vuoden syksyllä. Irtisanomiset tehdään keväällä noin viisi kuukautta ennen leipomoiden sulkemista. Mahdollisimman monelle yritetään löytää uusia töitä ennen tätä esimerkiksi konsernin sisältä, kerrotaan Fazerin viestinnästä.
Fazerin mukaan yt-neuvotteluille oli suuri tarve, koska leivän kulutus Suomessa laskee. Myymälöissä paistettavan leivän osuus kulutuksesta kasvaa ja pakatun leivän osuus pienenee.
Fazerin muut leipomot sijaitsevat Vantaalla, Lahdessa, Lappeenrannassa ja Oulussa."
http://www.ess.fi/uutiset/talous/2014/06/24/fazer-sulkee-hyvinkaan-ja-ulvilan-leipomot - Skarpppi
Skarpppi kirjoitti:
"Fazer sulkee Hyvinkään ja Ulvilan leipomot syksyllä 2015.
Leipomoiden kaikkia 146:ta henkilöä koskevat yt-neuvottelut ovat päättyneet, yhtiö tiedottaa. Työntekijöistä puolet työskentelee Hyvinkäällä ja puolet Ulvilassa.
Näillä näkymin leipomossa työskennelleiltä loppuvat työt ensi vuoden syksyllä. Irtisanomiset tehdään keväällä noin viisi kuukautta ennen leipomoiden sulkemista. Mahdollisimman monelle yritetään löytää uusia töitä ennen tätä esimerkiksi konsernin sisältä, kerrotaan Fazerin viestinnästä.
Fazerin mukaan yt-neuvotteluille oli suuri tarve, koska leivän kulutus Suomessa laskee. Myymälöissä paistettavan leivän osuus kulutuksesta kasvaa ja pakatun leivän osuus pienenee.
Fazerin muut leipomot sijaitsevat Vantaalla, Lahdessa, Lappeenrannassa ja Oulussa."
http://www.ess.fi/uutiset/talous/2014/06/24/fazer-sulkee-hyvinkaan-ja-ulvilan-leipomothttp://www.taloussanomat.fi/yrittaja/2014/03/12/ss-kalakukkolegendan-minian-leipomo-konkurssiin/20143594/137
Kalakukoista tunnettu kuopiolainen Leipomoliike Irene Partanen on hakeutunut konkurssiin, kertoo Savon Sanomat. - Skarpppi
Skarpppi kirjoitti:
http://www.taloussanomat.fi/yrittaja/2014/03/12/ss-kalakukkolegendan-minian-leipomo-konkurssiin/20143594/137
Kalakukoista tunnettu kuopiolainen Leipomoliike Irene Partanen on hakeutunut konkurssiin, kertoo Savon Sanomat.http://www.kaleva.fi/uutiset/talous/perinteikas-primulan-leipomo-konkurssiin/557283/
Perinteikäs Primulan leipomo konkurssiin
- VP?
Myymälöissä paistettavat leivät tulevat ulkomailta.
http://yle.fi/uutiset/onko_leivan_alkuperalla_sinulle_merkitysta/6934104
"Paistopisteissä ulkomaisen taikinan osuus on jopa 80 prosenttia."
"Leipomotuotteiden tuonti ulkomailta on kasvanut nelinkertaiseksi parissa vuodessa. Leipuriliiton mukaan tuonnin voimakas kasvu on suurin syy leipomoalan työpaikkojen vähenemiseen."
Ei se leivän kulutus mihinkään laske vaikka suomalaisen leivän kulutus laskeekin.- VP?
http://www.taloussanomat.fi/yritykset/2011/03/03/vaasan-lopettaa-turun-leipomonsa/20113099/12
YT-neuvotteluiden taustalla olleet muutokset leivän kuluttajakäyttäytymisessä ovat jatkuneet ja johtaneet siihen, että leipämarkkina on pienentynyt. Joudumme sopeuttamaan liiketoimintaamme vastataksemme leipämarkkinassa tapahtuneisiin ja mahdollisesti vielä tapahtuviin muutoksiin turvataksemme kilpailukykymme myös tulevaisuudessa, sanoo johtaja Juri Jolkkonen tiedotteessa. - VP?
VP? kirjoitti:
http://www.taloussanomat.fi/yritykset/2011/03/03/vaasan-lopettaa-turun-leipomonsa/20113099/12
YT-neuvotteluiden taustalla olleet muutokset leivän kuluttajakäyttäytymisessä ovat jatkuneet ja johtaneet siihen, että leipämarkkina on pienentynyt. Joudumme sopeuttamaan liiketoimintaamme vastataksemme leipämarkkinassa tapahtuneisiin ja mahdollisesti vielä tapahtuviin muutoksiin turvataksemme kilpailukykymme myös tulevaisuudessa, sanoo johtaja Juri Jolkkonen tiedotteessa.http://www.radiokompassi.fi/uutiset/paikallinen/mummin-pullapuoti-konkurssiin
Mummin pullapuoti konkurssiin - VP?
VP? kirjoitti:
http://www.radiokompassi.fi/uutiset/paikallinen/mummin-pullapuoti-konkurssiin
Mummin pullapuoti konkurssiinhttp://selry-fi-bin.directo.fi/@Bin/5c5f566ba46cd43142b28cf35f9c19d8/1404436305/application/pdf/8531570/Elintae_10_2011_NETTI[1].pdf
Leivän kulutuksen lasku uhkaa työpaikkoja - VP?
VP? kirjoitti:
http://selry-fi-bin.directo.fi/@Bin/5c5f566ba46cd43142b28cf35f9c19d8/1404436305/application/pdf/8531570/Elintae_10_2011_NETTI[1].pdf
Leivän kulutuksen lasku uhkaa työpaikkojahttp://www.kymensanomat.fi/Online/2014/04/22/Vaasan Oy aloittaa yt-neuvottelut Kotkassa/2014317271397/4
Vaasan Oy aloittaa yt-neuvottelut Kotkassa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 901249
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1511046En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse63797Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll14740Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli290706- 60694
Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107688Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?39661- 60638
En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt42634