Renkomäen sisähuvipuisto

Aamupala ok

Päätettiin miehen kanssa tänään aamulla että mennään lasten kanssa tekemään jotain kivaa halvalla. Rahat on ollu tiukassa eikä lapsia ole päässyt hemmottelemaan.
Päädyttiin sitten että mennään aamupalle Renkomäen ABC.lle koska siellä on niin sanottu sisähuvipuisto josta tuttava perheen äiti minulle kertoi.
Päästiin perille ja huomattiin että koko ABC oli remontoitu ihan kivasti sitten viimekäynnin, josta olikin aikaa jo muutama vuosi.
Syötiin ensin aamiainen joka oli kauniisti esillä ja aika monipuolinen. Sitten päätettiin pistää lapset huvittelemaan ja juoda itse kahvit sillä aikaa. Pettymys oli kuitenkin suuti kun huomasimme että maksimi ikäraja huvikeskukseen oli 8v ja toinen meidän lapsista on jo 11 vuotias. Itkuhan siinä tuli kun asian huomasimme koska emmehän me tasapuolisuuden nimissö voineet nuorempaakaan (7v) sinne päästää.
Kyllä mun mielestä 11v on vielä lapsi jonka pitäs saada leikkiä ilman rajoituksia.
Kaikilla ei ole varaa mennä hoploppiin tai vastaavaan joten toi ABC.n sisähuvipuisto ois ajannu hyvin hoplopin aseman ja ois lapsetkin saaneet edes joskus tehdä jotain kivaa eikä aina vain kuunnella keverien kertomia kokemuksia hienoista hoplopeista.
Miks kaikki kiva pitää aina kieltää säännöillä ja kielloilla. Mitä pahaa siinä on jos yli 8v haluais leikkiä, tuskin se huvipuisto siitä hajoaa.

1

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaijjjakoo

      Aamiaisbuffetin hinnallahan muksut olis pääseet sinne hoploppiin. Valintojen maailma.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    9. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe