Että olet sisukkaasti sietänyt heidän kaiken loan, jonka olet päällesi saanut. Olet selviytynyt, raitis, kunnon mies. Kiitos siitä itselleni. Hyvää jatkoa ja voimia matkallasi.
kiitoz itselleni
4
96
Vastaukset
- kiitos vielä
Lähetin itselleni kans onnittelukortin selviytymisestä vaikeasta vuodesta 2014. Hyvin ei mene vieläkään, mutta nyt taloni joudu pakkolunastukseen.
- hain_nukutus
Onnistuminen kai meni sitten hiukan nuppiin. Nyt olen maistissa ollut jokapäivä viimeiset kolme viikkoa.
- oikein_tehty_mällikkä
Nyt en tähän paikkaan löydä muita kiitettäviä kuin kylppärin peilikuvassa näkyvän jätkän.
Kiitti että kestit apean aamun ryyppäämään ratkeamatta vaikka viinaa olisi ollut kotona sammumiseen asti.
On huoli vähän yksin asuvalla, että kännipäissään tekee jotain ratkaisevan murhaavaa.
Siitä kiitän että meni päivänokosille niin kuin ennenkin. Unikakkiainen päätti virkistää. Pääsin tekemään pieniä kotihommiani, käymään kaupassa ja kantamaan klapit sisään lämpenemään kun eletään pintä pakkaspiikkiä.
- BLOODisLIFE
Peilistähän näkyy ketä kiittää! Ainakaan en tiiä paljon muita eikä kukaan myöskään mua kiitä! Olen jaksanut näinkin kauan yksin, tarhaan ei kukaan olis mua halunnu, kouluun ei kukaan mua halunnu ja ykskin yritti että valittaisin yhelle asiasta joka sitä häiritsi, jos sitä itseään häiritsee niin sanokoon ihan itse mä en sulta käskyjä ota! Ja sehän oli sen takia että mä saisin syyt niskoilleni sehän ei mitään o tehny, no ei varmaan kun laittaa muut tekemään juttujansa ja jutut joita se itse on tehny niin kukaan ei niistä kerro! Ei haluta festareille tai konserttiin joissa myös oon ollu yksin ja joka paikassa yksin! Ainakin parempi olla yksin kun missään jengissä, jengit on järjestäytynyttä rikollisuutta! Vihakerho teki myös johonkin irc tai ii2 tai joku irkkauspaikka niin mulle jotkut valesivutkin, vihasivut! Mä en o tehny mitään sivuja en ees tiiä miten semmoset tehdään! Enkä ainakaan tee mitään seuranhakusivuja enkä Tinder! Euroviisuihinkin yritti biisi jossa haukutaan mua! Eikä nekään o koskaan keskustellu mun kanssa vaan kaikki on toisten paskapuhetta! Ennen sitäkin mua haukuttiin ohjelmassakin ja sitäkään en o haukkunu enkä o ollu sen kanssa ees tekemisissä! Radiossa on vihattu mua vuosia ja myöskään niille en o mitään tehny ja ennen ne haukku mua selän takana nyt lähetysajalla! Terveydenhuoltokin tuhosi mun terveyden eikä o hoitanu tapaturmaani kuntoon ja nyt en o voinu oikeen tehdä mitään kun ote perustuu siihen kun uloimmat sormet menee yhteen ja peukaloa ei o nyt jotain kolmeen vuoteen voinu taivuttaa ja ne kivut, kun en sillonkaan saanu kipulääkettä ja ne kivut mitä nyt on vaan kasvaa ja kasvaa! Fyysisiä, psyykkisiä ja psykosomaattisia kipuja! Vituttaa! Vihakerhoa mahtaa myös vituttaa kun oon edelleen täällä! BLOODY HELL I AM STILL HERE! Siteeraan nyt mitä lukee yhessä Volbeat albumissa jonka sanoi Winston Churchill IF YOU ARE GOING THROUGH HELL, KEEP GOING!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2903307Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit253134TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.272074- 1331942
Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e351864Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1191691Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:71430Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21263- 421231
Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä91173