Kuinka moni 80-luvun nuori muistaa vielä Tuppiksen eli tupakkakaupan Seinäjoella? MInun muistoissani Tuppis oli ehkä jännittävin liike Seinäjoella nuoruudessa. Tuppis sijaitsi vanhassa puurakennuksessa. Käheä-äänisen Allan N:n Tuppiksesta löytyi kaikkea mitä nuori poika saattoi haluta, naamiaisvälineita, minipommeja, kiinareita, sarjakuvalehtiä ja pornolehtiä, joita ei tosin sieltä alaikäisenä laillisesti saanut.
Sisään tullessa oikealla ylhäällä arpanumerot koristivat seinää. Omistaja Allan antoi aina ostosten päälle arvan ja arvan numero vertailtiin seinällä oleviin numeroihin. Pari kertaa minuakin onnisti ja muistaakseni silloin arvalla sai 50mk:n edestä tavaraa.
Liikkeen alakerrassa oli esillä naamiais-ja pilailuvälineitä, yläkertaan johtavat narisevat puuportaat veivän nuoren miehen sarjakuvataivaaseen. Itse siihen aikaan luin enimmäkseen Korkeajännityksiä, jotka maksoivat 1mk kappale. Allan hyvitti puolestaan korkkareita 50 penniä.
Yläkerrassa tosiaan oli ensin sarjisosasto ja perillä lapsilta kielletty pornolehtipuoli.
Siihen aikaan ei videokameroita vielä ainakaan Allanin kaupassa ollut, mutta yläkerran lattian narina paljasti Allanille jos joku hiippaili aikuisviihdepuolella. Me poijat hiivittiin sydän tykyttäen sinne osastolle tietäen, että jos Allan kiipeää yläkertaan ja näkee meidät porno-osastolla niin kuukauden porttikielto napsahtaa.
Onko jollain muulla muistoja kertoa Tuppiksesta?
Muistojen Tuppis
22
2508
Vastaukset
- Tex Willer
Hyvin muistan,linja-autolla tultiin tuppukylästä ku oltiin jotain 12-v-14-v.Tuotiin vanhoja ankkoja ja korkkareita ja vaihdettiin uusiin Asterix,korkkari,taskukirja tms.Eipä tainnu silloon olla ikärajaa myöskää nuolle kiinariille ku niitä piti olla aina.Aivastuspulveri,sokerit jossa kärpänen,jne pilailuvälineet oli silloin kova sana ku ei ollu tuota kirottua nettiä.
- Koulukatu
Pikkuveljen kanssa käytiin usein tuppiksessa. Ostettiin Akuja ja pilailuvälineitä. Kerran seistiin tiskin edessä ja osoitettiin keltaista banaania: tulkaa sitten joskus aikuisena uudestaan ostamaan sitä, omistaja totesi nauraen.
- Stubb(is)
Hyvin kyllä muista kyseisen puljun :D Varsinkin on jäänyt mieleen tämä kielletty ja salainen aikuisviihdeosasto ja sitten kaikki kujeiluhomma mitä siellä oli myynnissä.
Hyviä aikoja ja vielä parempia muistoja \o/ - viistokuja 5
Kiinareita ja vetopommeja piti pikkupoikana olla aina varastossa. Tupakkakaupassa niitä oli aina tarjolla. En muista oliko niissä isommissa kiinareissa ikärajaa, mutta pienempiä myytiin kyllä vapaasti. Seinällä olleita kuminaamareita aina ihasteltiin, mutta ei niitä varaa ostaa ollut. Aivastuspulveria vedettiin nokkaan ja kutinapulveria kaadettiin toistemme paidasta sisään.
Tunnelma ja sisustus vanhassa puutalossa oli kuin Harry Potter -elokuvien Viistokujalla. Koskaan ei tiennyt mitä löytyy kun ovesta astui sisään. Vanhan puutalon ja Allanin poistuttua katosi tunnelmakin. - Kaipuu menneeseen
Tekisi nyt valtio jotain että tuollaisia tunnelmallisia pikku liikkeitä kannattaisi pitää vieläkin. Niin paljon mielummin kiertäisin liikkeitä ja ostaisin haluamani heti, vaikka olisikin vähän kalliimpaa.
Nytkin odottanut "tosi kätevästä" nettikaupasta tuotetta yli viikon, eikä sitä ole vielä edes lähetetty!
Olisin siitäkin 10€ ollut valmis maksamaan enemmän, jos olisin voinut noutaa sen liikkeestä seinäjoelta.
Mitään tarinaa ei kerrottavaksi tuppiksesta ole, mutta muistan kyllä sen tunnelman liikkeessä. Oli se aina elämys kun sinne pääsi käymään. Tavara-aitta piti aina käydä myös katsomassa samalla.- mikruppi78
Voi joo.. oli eri jännä kauppa.. irtokarkkeja paperipussissa ja pilailuvermeitä..muistan ja kaipaan..
- muistojen maku
mikruppi78 kirjoitti:
Voi joo.. oli eri jännä kauppa.. irtokarkkeja paperipussissa ja pilailuvermeitä..muistan ja kaipaan..
Suolaiset salmiakkipommit -- ihanaa!
- zorronnaamio
keskuskadun tuppis kuului omaan lapsuuteen, vetopommit, heinäsirkat, papatit , ufot ja pikku raketit ympäri vuoden : ) Kauppa josta löytyi lehdet, karkit ja pommit mitä alle 10 v poika voisi muuta haluta.
ps porno puolelle ei koskaan uskallettu. - heppo
Sarjakuvia ja karkkeja tuli haettua aina kun keskustassa asioi, tietty pelkästään Ryhmä-Xää ja joitakin harvinaisuuksia. Tietty ihasteltiin muitakin tavaroita ja joskus ostettiin kutituspulveria jne.
Pornoa ei kyllä lapsena kiinnostanut pätkäänään, en ollut seksuaalisesti aktiivinen pentu. Pommeja tuli ostettua vain Asevalinnasta, en edes muistanutkaan et Tuppis niitä myi.
Missäs kohtaa se oli, jotenkin sijoittaisin sen siihen seurahuonetta vastapäätä tai sille suunnalle?- Tuppis
Kiva nähdä, että näin moni muukin minun lisäksi on kaiholla muistaneet Tuppista lapsuudestaan :)
Jos en aivan väärin muista niin Tuppis taisi sijaita samassa korttelissa kuin Sokos. Google mapsilla kun katsoo street view tilassa niin Keskuskatu 5 kohdalla näkyy vanha puutalo rautatieaseman suunnasta tullessa vasemmalla. Muistaakseni Tuppis oli just sitä vastapäätä.
- oi tuppiksen aikoja
Tunnelmaa ja jännitystä oli Tuppiksessa tarjolla.
Allan oli persoonallisuus, kähisevällä äänellä' piti nuorison ruodussa "avaappa takkis"-komennoilla ettei mitään pöllitty.
Jännitystä Shokki-lehtisarjakuvista ja jäynää legendaarisesta kutituspulverista -- pilailuvälineitä löytyi.
Aidon näköinen savukerasia pilailuvalikoimista jäi myös mieleen , josta saattoi pahaa-aavistamattomalle tarjota tupakin ja -- naps-- räpsähtikin näpeille metallinen vieteri tuoakin asemesta kuin hiirenloukuissa ikään.
Oli se jänskää aikaa, kiva muistella Allania ja Tuppista.- Paskapaikka
Typerä pulju oli ja jotenki sairas se omistaja päästään, ei mulla muuta muistoja sieltä oo.
- hyväpaikka
Paskapaikka kirjoitti:
Typerä pulju oli ja jotenki sairas se omistaja päästään, ei mulla muuta muistoja sieltä oo.
Mitäs menit angstaamaan ja yritit pölliä. Ihan oikein jos sait tilalle tukkapöllyä
- -F-
Oli Tupakkikaupassa myös 'Allanin' vaimo töissä. Oltiin jotain 10-11-vee, kun käytiin siellä ekoja kertoja. Muuta ei jäänyt mieleen kuin yläkerta ja porno-osasto (plus nämä kaikki kuolaavat äijät lehtiä lukemassa). Totesin kavereille, että nyt lähdetään eikä sen jälkeen ainakaan yläkertaan menty koskaan. Hyi F*CK !
- Ajanhengessäkin
Otatko tekopaskaa?
- Skiusa
Hienoja kangasmerkkejä sielä oli myös, jotka saattoi ommella vaikka takin hihaan tai Beaversien takataskun päälle.
Mutta se tunnelma...se oli jotain aivan mahtavaa mitä ei nykyään enää löydy mistään. Ja joo, se sijaitsi siiinä missä nyt on Hosboda Korbelin terassi. - Säynätsalo
Ei sijainnut ihan siinä kohtaa missä on Hosbodan terassi vaan siinä viereisellä tontilla
asemalle päin n.10-20m. En muista mikä liike siinä toimii mutta Sokoksen siipiosa on. Paljon tuli Tuppiksessa kloppina käytyä ja aina kun lähdettiin kaverien kanssa pois niin moikattiin
Allanille käheillä äänillä että kiitos ja Hei... Ei oikeen tykännyt ns. Imitoinnista :) Hyvät on muistot.- 121
Siinä tien toisellapuolella on edelleen samannäköisiä puutönöjä kuin missä tupakkakauppa oli. Varmaan samaa ikäluokkaakin. Taitavat olla tyhjillään ja odottamassa purkua?
- Mokkelo36
Muistan hyvin kun poljettiin bmx polkupyörillä Eskoosta sinne ja käytiin aina vaihtamassasarjakuvalehtiä ja vhs videokasetteja ja monta hyvää vhs elokuvaa tuli sieltä hommattuu mm Toxic Awenger leffat ja Freddyn elokuvat tuli sieltä haalittuu mukaan ja sarjakuva lehtiä jos jonkinlaisia aina tarttui mukaan myöski...
- Seitkytluvunalkupuoli
Siinä se oli nykyäänkin pystys olevaa pollarin taloa vastapäätä.Vanha osuuskauppa vieres.Tuppiksem jälkeen siinä oli mustapörssi kodinkoneliike mis oli poliisiteeveen Raija Pellikin myymässä.
Velipojan kanssa siel usein käytiin.Tex WIllerit.Morgan kanet.korkkarit.siivet.busterit tuli luettua.Tosiaan markan lehdestä sai sen viiskytsenttiä kun vei myyntiin.Olin 1974 ostanu juicen pervers runoilijan kasettina.Myin sen ja bcr kasetinAllanille.Koko summalla sitten Tex
WIllereitä.Tais ne hajupommit olla ykkösostokset.Kivistön ylä-asteella niitä ainakin usein heiteltiin.Siinä viereises osulan baaris myytiin niitä kovia karkkeja mis oli viinaa sisällä.Oli viskiä.vodkaa.rommia.Ei
taida enää niitäkään valmistaa
kukaan.Muissa kaupoissa niitä en nähnyt. - Seitkytluvunalkupuoli
Niin Allaniltahan oli poistettu toinen keuhko.Siksi sen ääni pihaji ja oli käheä.
Tais se keuhkosyöpään kuollakkin. - Legendapulju
Muistan kanssa tuon tuppiksen.Vetopommeja sekä niitä lasiampulleissa olleita hajupommeja osteltiin usein.Kuusikujalla eäkeläiset olivat myös hakeneet vetopommeja tuppiksesta.
Mentiin omenavarkaisiin elokuulla niin olivat miitä viritelleet omenapuiden lähelle puutarhaan.Yhdessä talossa oli ne vetopommin langatkin jatkettu.Pakkui koko puutarha kun pimeällä mentiin ommpuvarkaisiin.Kyseiseen taloon ei enää uskallettu mennä.
Vabhoja Tex Willereitä löytyy meikäläiseltäkin. Juice ja coitus in bändin Per Vers runoilija ,sekä Hurriganesin Roadrunneri.Siinä oli pari kovaa albumia ja tulivat lähes yhtäaikaa myyntiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1115815Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta323917- 823332
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182946Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2501997Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?871963- 1411758
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81686Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui391685Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881529