Uusia kauppoja Nivalaan

tokmanni

Pohjoismaiden suurin halpakauppaketju Tokmanni rakentaa vajaan 3000 neliön myymälän Nivalaan. Toimitusjohtaja Heikki Väänäsen mukaan liike avataan jo loppusyksystä.
Kuva: lukija
Nivala voitti kisan Tokmannin myymälän saamisesta, kun Tokmanni osti tontin Nivalan keskustasta Jyrkäntien ja Haapajärventien risteyksestä. Tontin kauppakirja ja asemakaavamuutos pitää vielä hyväksyä 29. tammikuuta kokoontuvassa kaupunginvaltuustossa.

– Kauppa tarkoittaa sitä, että emme tee myymälää Haapajärvelle, Tokmannin toimitusjohtaja Heikki Väänänen kertoo.

Väänänen kiittää Nivalan kaupunginjohtajaa Kari Valtasta aloitteellisuudesta, kun Valtanen esitteli hänelle hyvän tontin viime kesänä.

– Tontilla on jo tehty maaperätutkimuksia ja olemme pyytämässä tarjouksia urakoitsijoilta, jotta pääsemme rakennuslupaa anomaan. Rakentamaan ryhdytään heti, kun routa on sulanut ja myymälä avattaneen loppusyksystä.

Myymälästä tulee vajaan 3000 neliön kokoinen ja se sisältää myös 300 neliön puutarhamyymälän. Se on tuhat neliötä suurempi kuin Oulaisten myymälä ja tuhat neliötä pienempi kuin Kokkolan Tokmanni.

Myymälän valikoimissa on kuivaelintarvikkeita, puhdistusaineita, työkaluja, sesonkituotteina vaatteita, tarvikkeita vapaa-aikaan ja kodinsisustamiseen – kaikkiaan noin 20 000 nimikettä.

Facebook Twitter
Kommentoi
Nimi:
Nimimerkki (jos haluat käyttää):
Sähköposti:
Paikkakunta:
Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.

16

315

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei S-korttia

      Hyvä !!!

    • Kasvua pukkaa

      Rupes säästymään bensaa,vielä kun laittas bensa-aseman kärkkäisen tyyliin niin avot. Hyvä Valtanen, näin sen pitää mennä.

      • onnittelut24

        Aivan loistavaa, että Nivalan juntit saavat omanlaisen marketin,onnittelut.


      • 9988

        Ei poikkea Tokmanni Kärkkäisestä, ainakaan "juntti" näkökulmasta.

        Ylivieskalaisilla on tapana olla suurkaupunkilaisia, joita he eivät ole.

        Nivala on imagollisesti paljon paremmassa maineessa, pieni kaunis maalaiskunta.


      • sulavoi

        Enpä olis niin varma tuosta "paremmasta maineesta " . Pieni tämä kyllä on , se on totta , olisko totta myös älyllisessä mielessä, päätellen juuri tuosta "maineesta ". Kaunis ? Jos katsoo kauneudeksi pelkät lättänäpellot niin ok. Maalaiskunta ? sitä kyllä taäysillä...nenäkin sen tietää. Tokmannilla on tokmannin hinnat , kilpailua tuskin tuo , vain oman paikkakunnan vastaavat kärsii.


    • eihikijuntti

      Määä ainakiin meeen stocmannille, sillä määää en oo juntti.

      • aina juntti

        Kerran juntti- aina juntti, näin se vaan menee.


    • juntti

      Niinpä. PK-seutu on suurin junttikeskittymä Suomessa.

    • Haavikaskin

      Miksei tokmanni tullut Haapajärvelle, siellähän sitä olisimme tarvinneet?

      • haapajärvituppukylä

        Kuka helevetti nyt haapajärvelle haluaa!


    • naistavailla77

      Haapajärvellä on kauniita naisia!

    • KLSTLIUHSDYLIVIESKA

      Sehän on kuin Ylivieskaan tulisi.Nivalalaisilla on kanta äiti Ylivieskasta.( Niva Kaija) No siksi nivalaan kun Ylivieskassa on jo Kärkkäinen.

    • moppeja

      kioski on tuonkokoinen,täällä ylivieskassa

    • Ärsä-Matti

      Kiva juttu sinänsä! Mutta miksei se sijoitu siihen Tiilimaalle?! Se aluehan tehtiin kunnallistekniikoineen juuri liikekeskuksille ja muille voimatekijöille. Ja kalliisti tehtiinkin! Tonttimaastakin kaupunki maksoi lähes tuplahinnan verrattuna siihen mitä Jyrkänpuhdon asukkaat sai tien alle jääneestä maasta.

    • ihmettelijäm

      Oikein että rakentavat keskustaan, ettei ylivieskailmiö toistu. Nivalassa keskusta pysyy elin voimaisena, ylivieskasta taas ihmiset karanneet kärkkäsen ja savarin alueelle ostoksille. Lidl laajentaa myös, mutta mihin ihmeeseen, ylös päinkö?

    • Nollaääntäsipilälle

      Ei enää uusia kauppoja! Sipilä on tappamassa entisetkin pienet kaupat. Keskiolutkummitus on ilmestynyt humalaisena ilmestyksenä pääministeriehdokkaakseen uniin ja nyt se yhdessä kepun synkistä syövereistä on manaamassa keppanan valtion holhoukseen ja ylihinnoitteluun

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3036
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3034
    Aihe