Laitonta toimintaa

poliisissa

Poliisiylijohtajan mukaan väärät tulkinnat epäiltyjen rekisteristä vaarantavat rikostorjunnan.
Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio kummastelee poliisijohdon näkemyksiä keskustelussa epäiltyjen rekisteristä.

– Poliisin ylijohto sanoo, että kohu vaikeuttaa poliisin toimintaa. Lainvalvojana mietin, että on se ihme juttu, jos ajatellaan, että laillinen toiminta vaikeuttaa poliisin toimintaa.

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero sanoi perjantaina, että tietovuodot ja epäiltyjen rekisteristä julkisuudessa esitetyt väärät tulkinnat ovat vaarantaneet poliisin rikostorjunnan.

– Tietoja syötetään järjestelmään huomattavasti aiempaa vähemmän, ja ennalta ehkäisevä vihjetieto ei enää välity poliisin sisällä samaan tapaan kuin aiemmin, poliisiylijohtaja kommentoi.

Tietosuojavaltuutettu muistuttaa, että kyse on kansalaisten perusoikeuksista. Epäiltyjen rekisteriä on myös ollut luvallista käyttää yhtenä lähteenä turvallisuusselvityksissä vuoden alusta, vaikka tiedot pitäisikin varmistaa aina muista lähteistä.

– Se ei ollut hyvä päätös ainakaan tässä tilanteessa, ennen kuin poliisi perkaa järjestelmänsä.

Hän katsoo, että poliisilla on yleisesti ollut selkeitä ongelmia eri rekisteriensä kanssa sekä tietojen tallennuksessa että tietojen käytössä.

– Mutta toisaalta ongelmille yritetään jotain tehdä.

Nimi ei aina merkitse epäiltyä

Suomen Kuvalehti kertoi torstaina, että rekisterissä ovat olleet muun muassa poliitikkojen Matti Vanhasen (kesk) ja Ilkka Kanervan (kok) sekä laulaja Vesa-Matti Loirin nimet. Poliisihallitus painottaa, ettei nimi rekisterin yhteydessä tarkoita aina rikosepäilyä. Henkilötallennuksessa oleva selostus voi sisältää rikoksen kohteeksi joutuvan asianomistajan tai mahdollisen todistajan tietoja.

– Jos olisi vain epäillyn tietoa, se ei välttämättä kerro kokonaisuutta, Paatero sanoo.

Paateron mukaan rekisteriä käydään paraikaa läpi, mutta se vie aikaa. Merkintöjä on kymmeniätuhansia, ja niistä kustakin tarkistetaan, mikä merkinnän perustelu on ollut. Virheelliset poistetaan ja dokumentoidaan.

Tietosuojavaltuutettu on tarkastanut epäiltyjen rekisterin laillisuutta aiemmin.

– On osoittautunut, että tällaisten pistokoemaisten tarkastusten tekeminen ei ole ollut systeemin kuvaamisen kannalta se paras vaihtoehto, Aarnio sanoo.
STT

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Cynthia Woods

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
        YIT-Yhtymä
        1
        7955
      2. Perustele miksi hän ei

        Ole sopiva sinulle
        Ikävä
        180
        1767
      3. Mikä oli nainen

        Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
        Ikävä
        77
        1124
      4. Miksi sinulla, nainen

        On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
        Ikävä
        113
        1123
      5. Nainen, millainen tilanne oli

        kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
        Ikävä
        64
        1036
      6. Persut petti duunarit

        Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
        Perussuomalaiset
        194
        956
      7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

        https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
        Maailman menoa
        182
        920
      8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

        Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
        Maailman menoa
        271
        886
      9. Mitä ajattelen sinusta

        Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
        Ikävä
        35
        833
      10. Itkisikö onnesta

        Jos panisin sua kunnolla?
        Ikävä
        86
        707
      Aihe