Kansallinen karting kriisissä

Romahdus

Pikkuhiljaa alkaa olla aika tunnustaa tosiasiat. Kansallinen karting on kriisissä.
Harrastaja- ja kilpailijamäärät pudonneet. Kilpailijen määrä liki romahtanut.

Esimerkiksi 2002 ajettiin 44 kansallista kalenterikilpailua.
Vuonna 2009 38.
2011 32.
2014 22.

Tälle kaudelle kalenterissa on kokonaista 18 kilpailua SM mukaanlukien, 11 ilman junnu-SMää ja SMää. Tähän voi lisätä 5 Rotax-viikonloppua, jolloin ollaan yhteensä 23 kilpailussa.

Kilpailunumeron on hakenut AKKn pääluokkiin 121 kilpailijaa.
Rotaxissa luku on 133. Yhteensä 254, joista osalla on numero useampaan luokkaan. Kaikki eivät ilmesty tietenkään viivalle.

Syyspäräyksessä 2014 oli 176 osanottajaa kun 2009 määrä oli 273. Tänä vuonna ei päästä edes 176:een.

Tantuma ja takavuosien virheratkaisut kurittavat nyt kotimaista kartingia oikein tosissaan.

16

356

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 17+2

      mitäköhän pitäs tehdä? lisää sarjoja ja luokkia, että on valinnan varaa?

    • Autonkiillottaja

      Pian ei saada uusia Raikkösiä ja Bottaksia.

    • rottataksi

      Ja mitä on tehnyt AKK? Ei muuta kuin lisää sekavia päätöksiä ja maksuja.

    • kuulapäät

      Harrastuksia vaan on muitakin , sekin syö osaltaan harrastajia. Sitten nämä maratonviikonloput kisojen suhteen ei kanssa sovi jokaisen työrytmiin, maailma on muuttunut silläkin saralla. Taloustilannetta ja AKK ta voi syyttää täällä sitten ihan
      kuinka paljon vaan , mutta jokainen harrastaa sitä mihin eurot riittää ja kiinnostus.

      • tarkan euron mues

        Se on villiä miten akk ihmiset käy täälä kommentoimassa sillä kommentit taas vähän sellaisia. Näissä tapauksissa normaalisti vaihdetaa johto osaavampaan ja sitoutuneempaan, joka tekisi töitä harrastajien eteen. Mutta ei akkssa. Miettikääpä että niille maksetaan samaa palkkaa vaikka työt pudonnut yli puolella. Vois vähän porukkaa karsia sieltä.


      • Rahastusmestari
        tarkan euron mues kirjoitti:

        Se on villiä miten akk ihmiset käy täälä kommentoimassa sillä kommentit taas vähän sellaisia. Näissä tapauksissa normaalisti vaihdetaa johto osaavampaan ja sitoutuneempaan, joka tekisi töitä harrastajien eteen. Mutta ei akkssa. Miettikääpä että niille maksetaan samaa palkkaa vaikka työt pudonnut yli puolella. Vois vähän porukkaa karsia sieltä.

        Juu ja saa nähdä mitä uusia rahastuskeinoja keksitään tällä kaudella? Viime kaudellahan oli pakollinen vakuutusmaksu ja mitä seuraavaksi?


    • SennaAY

      Kerhot - ryhtykää tekemään niitä 20€ harrastekisoja. Ei se lapsi ymmärrä onko kysesssä kansallinen kisa vai paikallinen kerhokisa. Unohtakaa liiotn parkfermeet ja ksiabensat, sopikaa renkaaksi se kovin ( yllätys yllätys se on kaikille sama). Saatte akaan mukavia kilpailutapahtumia lapsille - ihan vaikka arkiillaksi. Säästyy rahaa ja viikonloppuja :-)

      • nelson pikee

        eikö noita harrastajakisoja ole jo aika paljon. joka alueella ajetaan käsittääkseni oma aluecup ja sen lisäksi on noita iltakisoja monella radalla. ajoleiri on myös joka alueella toukokuun alussa junnuille. paljonko niitä harrastajakisoja pitää oikein olla kaudessa?

        monella tuntuu olevan aivan ihmekäsitys, että kuljettajamäärä lisääntyy, jos järjestetään enemmän kisoja.


      • SennaAy

        Kuljattajamäärä lisääntyy kun kartingista tullaan alas kansan lajiksi eli lopetetan se vouhotus niillä rekoilla ja100 neliön teltoilla. Selko kielto liitolta tai kilp.järjestäjiltä ehto et varikko paikka on 4*4metriä ja pulinat pois. Noudatetaan alle 10. asti aluerajoja jne Kaikki nämä rauhoittavat keulivaa huoltajaa ja alentaa uusien mukaan tulon.


      • isoonkomeeta

        Kateus on kiimaakin pahempi sairaus Suomessa ja erityisesti karting-harrastajien keskuudessa.


      • Ronniepetterssaon

        Itse asiassa jos ne isot teltat on hinnoteltu järkevästi ja palvelu suhteessa hintaan ne voi jopa helpottaa lajissa mukana oloa johonkin pisteeseen. Ilman rahaahan tätä ei pysty tekemään, mutta hintojen nousu pitää pitää kurissa perusharrasatjajille. Ne joilla on rahaa käyttää sitä just niin paljon kun katsoo tarpeelliseksi ja jos rekat ja teltat kielletään varikolla ne parkkeerataan sen ulkopuolelle. Tai tuodaan 4x4 telttoja yksi joka kuskille tiimissä. Eli ei tämä kieltämällä toimi.


    • työn orja

      Ja mä kun luulin että suurin osa ihmistä käy töissä arkisin.
      Kylä viikonloppuisin on helpompi työn puolesta käydä harrastamassa.

    • Hanatkaakkoon

      Ollaan järjestetty pikkukisoja täällä hämeessä , viikonloppuisin / arkisin. Kyllä siellä hiljaista on ollut .

    • Katosivat

      Liekö mistä seurausta mutta kartingin vuosinumerot katosivat AKKn sivuilta. Ei vissiin haluta näyttää katastrofin laajuutta. Tai on systeemit muuten vaan sekasin.

    • 424haettu

      AKKn numerot ovat kyllä nyt ihan siellä sivuilla. Niistä näkee, että kaikkiin luokkiin on haettu 275 numeroa. Rotaxiin 149 numeroa haettu. Yhteensä kaudelle on haettu näihin luokkiin nyt 424 kilpailunumeroa että näyttää kuskeja sentään vielä olevan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 185
      2068
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1972
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      151
      1588
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1334
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1217
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      11
      1184
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1138
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1137
    Aihe