Koiranpentu ja Kani

ystävyyttälemmikeill

Meillä on jo 11.v kaniherra. Kani on hyvin aktiivinen, leikkii pallolla kuin koira, kerjää herkkuja ja seurailee joka paikkaan. Kani on todella utelias, tottunut ääniin ja ihmisiin ja saakin olla vapaana koko asunnossa aina meidän valveillaolo ajan ja kun olemme kotona, muuten häkissä.

Kesällä meille on kuitenkin tulossa koiranpentu. Suomenlapinkoira uros. Paljon olen lukenut miten koira ja kani pärjää mutta haluaisin kuulla miten käy kun kani on jo elänyt suurimman osan elämästään tietämättään että muitakin eläimiä liiemmin olisi. Nähnyt yli 10 vuotta sitten viimeksi koiranpennun ja säikähti siinä vaiheessa kun koira olisi halunnut leikkiä, sitten ei enään oltu yhtään seurallisia tutustumaan.

Joten miten on, kuinka käy kun ottaa koiran kun on jo kani ja miten näitä kahta lähtee tutustuttamaan toisiinsa??

4

116

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nenna33

      Ota pentu kasvattajalta joka on jo totuttanut pennut kaneihin.

      • hasadog

        Tuo nyt on hölmöintä mitä olen kuullut. Kasvattaja valitaan sen perusteella että sieltä tulee mahdollisimman terve koira fyysisesti sekä henkisesti eikä sen perusteella mitä muita olentoja talossa on ollut. Pentu oppii kyllä olemaan kun vaan opetetaan! Pupuista en osaa mitään sanoa....


    • Ymmä

      Kyllä minusta on tärkeetä ottaa huomioon kaikki perheenjäsenet, myös kanit.
      Meillä oli aikuinen pitbull kun meille tuli kani, musta kääpiöluppakorva.
      Ensinhan koira katseli ja me kiellettiin menemästä pihalla lähelle kun kani oli vapaana.
      Kun koira oli kaniin ottunut sisällä niin se yllätti meidät iloisella tavalla. Kun näki kanin pomppivan pihalla vapaana niin alkoi 3 metriä kanista pomppia ilmaan ja tehdä 180 ast. käännöksiä samalla. Siinä sitten pomppivat kani sekä koira, joten kani opetti koiraa ja kaikilla oli kivaa. Koira teki näitä pomppimisia aina välillä ja sai meidät aina nauramaan.
      Täst on aikaa ja molemmat on jo kuolleita mutta minusta hienoa että huomioit jo olemassa olevat perheenjäsenet etkä ajattele antavasi kani pois mikäli koira ei tykkää siitä etkä myöskään halua palauttaa koiranpentua.

    • bolondi

      Heippa,
      Oletkohan jo kokeillut miten sopivat yhteen?
      Meillä vastaava tilanne, kaniherra ollut herra talossa ja nyt tekisi mieli Suomenlapinkoira urosta : )

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      2177
    3. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      2175
    4. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      2175
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      2174
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      2174
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      2173
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      2173
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      2173
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      2173
    Aihe