The Beatles soi Inkeroisissa jumalanpalvelusmusiikkina
29.1.2015 18:56
Kuva: Lukas Pearsall
Anjalankosken seurakunnan kirkkoherra Heikki Heinonen arvostaa 1960- ja 1970-lukujen musiikkia.
Anjalankosken seurakunnan kirkkoherra Heikki Heinonen arvostaa 1960- ja 1970-lukujen musiikkia.
1960-luvun nuori, Anjalankosken seurakunnan kirkkoherra Heikki Heinonen tuo Inkeroisiin erilaisen jumalanpalveluksen. Sen runko on sanajumalanpalvelus, joka toteutetaan ilman liturgisia osuuksia. Musiikki on The Beatlesin tuotantoa.
Ensi sunnuntain Beatles-jumalanpalvelus on Inkeroisissa lajissaan jo toinen. Ensimmäinen, suosituksi osoittautunut, järjestettiin vuonna 2013.
Inkeroisissa asuvalle Heikki Heinoselle 1960- ja 1970-lukujen musiikki on rakas harrastus. Hänen mukaansa kirkossa kuultavat Beatles-kappaleet menevät lähelle Uuden testamentin teemoja.
— She’s leaving home sisältää ikään kuin tuhlaajapoikakertomuksen. Help-kappaleessa taas tunnustetaan ihmisen epävarmuutta. Nowhere man kertoo vieraantuneisuudesta.
Beatles-jumalanpalvelus ei ole Suomessa ainutlaatuinen ilmiö. Kirkoissa on järjestetty myös muun muassa Elvis-, Juice-, hevi-, dance- ja tango-jumalanpalveluksia.
Kirkossa tapahtuu
virret
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Cynthia Woods
😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�214871Aimee Dvorak
😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋03069Becky Steele
🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️03065Allison Queen
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ Nymfomaani -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞03064Stephanie Love
😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ Nymfomaani -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️03056Molly Graham
😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️03055Rachelle Reynolds
😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️03055Nancy Taylor
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ Nymfomaani -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋03054Pamela Orr
😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞03054Lakeisha Coleman
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞03050