Mikä kauppakorkea on teidän mielestä paras?

kauppikseen2016

Eli haen lukion jälkeen kauppakorkeaan, mutta on vielä vähän auki, että minne. Erityisesti johtaminen ja kansainvälisyys kiinnostaa, joten olisi mukava kuulla teiän suosituksia! Ja kertokaa vielä toki mikä siitä tekee parhaimman koulun.

19

6992

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kauppikseen

      On hyvä muistaa, että Suomessa kaikki kauppakorkeat ovat laadullisesti ihan yhtä yhtä hyviä ja kaikilla on vaihto-ohjelmia ja muutakin kansainvälistä toimintaa. Johtamista voi opiskella monessa eri muodossa eri yliopistoissa. Esimerkiksi Lappeenrannassa voi opiskella talousjohtamista, kun taas esimerkiksi Kuopiossa innovaatiojohtamista tai Joensuussa palvelujohtamista. Vaihtoehtoja on runsaasti ja vaikkei pääaineesi suoranaisesti olisikaan nimeltään johtaminen, antaa opiskelemasi aihe silti hyvät mahdollisuudet toimia johtajana. Syytä on myös muistaa, että sivuaineilla on iso merkitys loppututkinnossasi, sillä nehän tukevat tutkintoasi. Eli jos pääaineesi ei suoranaisesti ole johtaminen, voit opiskella sivuaineena johtamisen opintoja.

      Tsemppiä kauppikseen hakemisen kanssa!

      • kauppikseen2016

        Kiitos näistä vinkeistä!


      • afsdaergergaewg

        Kova väite. Kyllä niissä kouluissa eroja löytyy esimerkiksi kurssitarjonnassa ja opetuksen laadussa. Tosin siinä mielessä olen samoilla linjoilla, että kannattaa valita se mielenkiintoisin koulu ja koulutusohjelma sen sijaan että katsoisi jotain ranking-listoja. Itse opiskelen Aallossa, koska täällä on paras opetus, eniten kursseja ja parhaat kontaktit valitsemallani alalla.

        P.S. Johtaminen pitäisi uudelleennimetä HR eukon perusoppimäärä 101:ksi. Ei sieltä ainakaan ihan heti johtajan pesteihin päädytä toisin kuin useimmat ajattelevat.


      • murzzzzzzu
        afsdaergergaewg kirjoitti:

        Kova väite. Kyllä niissä kouluissa eroja löytyy esimerkiksi kurssitarjonnassa ja opetuksen laadussa. Tosin siinä mielessä olen samoilla linjoilla, että kannattaa valita se mielenkiintoisin koulu ja koulutusohjelma sen sijaan että katsoisi jotain ranking-listoja. Itse opiskelen Aallossa, koska täällä on paras opetus, eniten kursseja ja parhaat kontaktit valitsemallani alalla.

        P.S. Johtaminen pitäisi uudelleennimetä HR eukon perusoppimäärä 101:ksi. Ei sieltä ainakaan ihan heti johtajan pesteihin päädytä toisin kuin useimmat ajattelevat.

        Ite en ainakaan ole huomannut mitään eroa Kuopiossa ja Helsingissä, opetuksen laadussa meinaan, tosin olin vaan vuoden Kuopiossa. Kursseja löytyy enemmän Aallosta. Ja kontakteja täältä saat enemmän suoraan, mutten keksi yhtään syytä etteikö muista yliopistoista saisi kontakteja pääkaupunkiseudulle. Täytyy käydä edustamassa tapahtumissa, excursioille on tullut pääkaupunkiseudulle ympäri Suomea opiskelijoita.

        Helsingis enempi häppeninkii mutta kyllä muuallakin Suomessa sitä riittä.

        Itse tykkäsin Itä-Suomen yliopistossa siitä, että oli pienempi aloitusryhmä, tiiviimpi yhteisö. Ei hajonnut.


    • aaltomursu_vm2014

      Aalto on paras, muut ovat lähinnä "statistin" roolissa, haarakonttoreita =)

    • rahishärkä69

      Aalto on kovin koulu ja rahoitus on kovin linja. Toisaalta elämässä ei ole kyse vain parhaudesta, jonka oppii vähän vanhenpana. ;)

    • ellilelli

      Kaikki kauppakorkeat ovat vain kauppakorkeita. Parempia opinahjoja on esimerkiksi Helsingin yliopisto, jopa Lapin yliopisto.

      • Tottapuhut

        Komppaan


    • kylteri

      Aalto tietyillä mittapuulla. Rahis ei oo paras linja. Sinne on vain hieman hankalampi päästä kuin muihin jonne pääsee kaikki halukkaat isommista kiintiöistä johtuen.

    • 5yhuj7

      Jos esimerkiksi henkilöstöjohtamiseen haluaa suuntautua on varmaan Vaasa paras (taitaa olla Suomen ainoa puhtaasti henkilöstöjohtamiseen keskittynyt, on mm. henkilöstöjohtamisen maisteriohjelma heillä).

    • valmistunut

      Tuossa vähän edellä parjattua rankingia, jos haluaa näitä kauppatieteen parhaimpia laittaa jostain syystä"pituusjärjestykseen":
      " University and business school ranking in Finland

      5 Palmes Of Excellence - UNIVERSAL business school with strong global influence
      Rank by Palmes league Dean’s recommendation rate 2014
      Aalto University School of Business
      1 356‰

      4 Palmes Of Excellence - TOP business school with significant international influence
      Rank by Palmes league Dean’s recommendation rate 2014
      Hanken School Of Economics
      1 228‰

      3 Palmes Of Excellence - EXCELLENT business school with reinforcing international influence
      Rank by Palmes league Dean’s recommendation rate 2014
      Turku School of Economics TSE - University of Turku
      1 204‰
      The Faculty of Business Studies at the University of Vaasa
      2 112‰"
      http://www.eduniversal-ranking.com/business-school-university-ranking-in-finland.html

      Mutta kuten edellä ketjussa sanottu, niin kaikki Suomen kauppikset ovat suunnilleen tasaveroisia, ehkä lähinnä Aaltoa lukuunottamatta. Aallon menestyksen takana taas on osittain vanhat kauppakorkean perinteet, ja vielä enemmän raha, eli Aaltoon on investoitu paljon, ja sen aikaansaama vahva talous tarkoittaa, että se pystyy aina hankkimaan kylmällä rahalla hyviä tutkijoita ja opettajia muualta.

      Mutta tietenkään kaikki eivät juokse rahanperässä, eli on paljon yksiköitä eri kauppiksissa joissa on Suomen parhaat opettajat tai tutkijat joltain pienemmältä alalta, huippuopetusta voi saada siis monesta eri paikasta myös muualtakin kuin Aallosta. Sen sijaan hyvää opetusta saa kaikista yksiköistä.

      Noissa rankingin paikoissa on kuitenkin varsin laajat valinnanmahdollisuudet, eli suosittelisin harkitsemaan niitä. Pienemmissäkin yksiköissä on hyvä opetus, mutta valinnanmahdollisuudet sivuaineissa ja pääaineen sisäisissä erikoistumisissa ja suuntautumisissa ovat suppeammat.

    • olisisissishhhh

      Palkituin yliopistotason kauppatieteiden koulutus löytyy kuitenkin Vaasasta, kun otetaan ne Aaltolasit pois silmiltä ;)

    • paljonähhty

      Mitä kertoo alan arvomaailmasta se, että tärkein kysymys koskee sitä, kuka tai mikä koulu on paras? Hirveä kilpailuhenki paistaa kauas. Eikä silti tietoa, mitä se paremmuus on.

      Joka tapauksessa, ankarasta kilpailusta huolimatta, kauppakorkeiden tulokset ovat surkeita, kun katsoo talouselämän ahdinkoa meillä ja muualla.

    • mesiiikk

      Tulevatko tänä vuonna pistemäärät laskemaan ja miten jos on hyväksytty kahdessa paikassa voiko muuttaa mihin menisi vai mennäänkö järjestyksen mukaan.

      • ojojojojojojojojojoj

        Viime vuoden pääsykoe oli helpohko, joten voi olla, että tämän vuoden koe on haastavampi , jolloin pisterajat laskee. Yhteen paikkaan vaan voi tulla valituksi, hakujärjestyksen mukaan.


      • mesiiikk

        Mutta onko näin että 1. hakukohteeseen saa 3 lissäpistettä, joka nostaa pisterajoja?


      • ojojojojojojojojojojoj

        1.hakukohteeseen saa 3 lisäpistettä, 2. kaksi ja 3. yhden. En nyt muista enää, että olikohan sama systeemi viime vuonnakin. Kyllähän ne siinä mielessä nostaa pisterajoja, että ne lisätään valintakoepisteisiin. Esimerkiksi käytännössä kai kaikki Aaltoon päässeet ovat hakeneet sinne ensimmäisenä hakuvaihtoehtonaan, jolloin jos alin pisteraja on ollut 42, niin pääsykokeesta on pitänyt saada 39p. Mutta jonkin muun yliopiston alin pisteraja taas ei välttämättä kerro sitä, onko viimeisenä sisään päässyt saanut 3,2 vai 1 lisäpistettä pääsykoepisteiden lisäksi.


      • mesiiikk

        Mutta näillä perusteella pistemäärät nousevat.


    • alltollee

      Aaltoon nousee 1 ainaki koska sinne ei pääse jos laittaa kakkos vaihtoehdoksi. Kokeet on joka vuosi helppoja, viime vuonna ei ollut aineistoa ja helppo matikankirja plus laskis ja JoMa painotus ni tottakai on korkealla

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 193
      2599
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      207
      2353
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      63
      2272
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      179
      1771
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1288
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1287
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      20
      1233
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1215
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1118
    Aihe