Pitääkö antaa periksi?

Auttakaa

Kun olemme yhdessä lähdössä jonnekin, puolisoni usein alkaa huutamaan minulle jostain asiasta, joka hänen mielestään on sellainen, että olen huutamisen ansainnut ja suorastaan kerjännyt sitä.

Minulta menee fiilis koko asiasta enkä halua lähteä hänen kanssaan. Hän sanoo, että teen väärin koska sovitut asiat pitää pitää.

Ymmärrän häntä, mutta mietin, pitääko tehdä niin kuin on sovittu vai saako siihen vaikuttaa toisen ihmisen käytös?

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Margareeta

      Saa vaikuttaa toisen käytös. Sopimuksissakin on tolkku ja maalaisjärki. On eri asia tehdä työsopimus tai sopimus asuntokaupasta, ja maalaisjärkisesti eri asia pyörtää aikeensa, kun ollaan lähdössä juhliin tai vieraisille.

      Yleensä sovitut asiat yritetään pitää, mutta aina se ei onnistu.
      Suurissa elämänkulkuun ja talouteen vaikuttavissa asioissa sopimusrikkomus on vakavampi ja tuolloin jo lain edessä ne mielletään petokseksi.

      Pienet arkijutut, joiden sopimusten rikkomisen ei aiheuta paljoakaan haittaa, ovat yleensä anteeksiannettavia.
      Vieraille voi ilmoittaa, että tuli este, en pääse lähtemään.
      Markettiin sovitusti yhdessä menemisen voi siirtää yms.
      Jos on kyse appivanhempien luo lähtemiseen, senkin sopimuksen voi siirtää myöhempään ajankohtaan, jos kumppani lähtiessä pahoittaa lähtöilon huutamisellaan.

    • Ajankäyttö

      Alkakaa valmistautua tilaisuuteen ajoissa ja kaikessa rauhassa. Luulen, että viimehetken kiire saa sättimistä aikaan.

    • JämptiOnNiin

      Se on merkki että todellisuudessa puolisosi ei halua lähteä, ei ainakaan sinun kanssa ja haluaa ottaa etäisyyttä muutenkin.
      Miksi ihmiset elää noin sairaissa suhteissa! Koska itse ovat sairaita ja läheisriippuvaisia. TUOSSA VAIHEESSA PITÄISI HÄLYTYSKELLOJEN SOIDA ja pitäisi lähteä hevonvittuun ja suhde poikki. Jos ei ole tasapainoista parisuhdetta, niin miksi kitua. Tasavertaisia toiset huomioivia puolisoita on maailmalla miljoonia, mutta aina pitää roikkua siinä yhdessä ja sairaassa.
      Turha lässyttää, että "muuna aikana tuo puoliso on kultainen ja onhan meillä hyviäkin hetkiä"
      VITUT on, älkää valehdelko.

    • Normimies35

      Miksi sinulla on huutava puoliso? On niitä rauhallisempiakin olemassa.

    • Kakkossmiess

      On vissiin aika yleistä, että jotkut ihmiset stressaa aina lähtöä niin, että huutavat pienestäkin asiasta.

      Se että puolisosi huutaa sinulle ylipäätään on merkki siitä, ettei hän sinua kunnioita.

    • soeasy

      Hyvä ratkaisu on ettet mene hänen kanssaan mihinkään. Näin vältetään ikävä tilanne.

    • öljbö.bj.l

      Sinä itsehän sen määrittelet, miten annat toisen kohdella itseäsi.

      Itseäni kohtaan alettiin käyttäytyä aikoinaan aikalailla samaan tapaan ja yks kerta sitten päätin, että joko tuollainen loppuu tai suhde loppuu. Kun tulimme kumppanini kanssa kotiin yhden tuollaisen huudolla alkaneen menon jälkeen, totesin hänelle kylmän rauhallisesti, etten kuuntele enää ikinä ylimääräistä huutoa, vaan jatkossa joko pitää suunsa kiinni tai menee yksistään. Oli pitkään hiljaa ja kun "epähuomiossa" alkoi sitten haastaa riitaa, muistutin asiasta. Tiemme erosivat sittemmin, mutta eivät tästä syystä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 180
      1935
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1868
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1568
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      137
      1393
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1174
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1152
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1133
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1108
    Aihe