Ammattikoulu 2-vuotiseksi

kyrpiintynyt

Ammattikoulu pitäisi palauttaa takaisin 2-vuotiseksi, nuorilla menee käytännössä vuosi hukkaan nykyjärjestelmässä. Ammattikoulussa päivät kestävät miten sattuu, paljon on tyyliin klo 9-11 tai klo 8-12 päiviä, koko puljun kävisi kahdessa vuodessa, jos tuntijakoa tiivistettäisiin. Ennenhän ne amiksen päivät olivat klo 8-16, perjantaisin pääsi jo klo 15 kotiin.

Paljon puhutaan, että työurien pituutta tulisi lisätä alkupäästä, mutta kukaan ei tee asialle mitään.

4

1852

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HuitsinNevada

      Kyllä vanha systeemi on kieltämättä ollut parempi ,kun tuo päivänpituuskin lähellä oikeita töitä.
      Nykyään taitaa tosin olla niin lapsellisia opiskelijoita ,että oppi ei menisi perille 2 vuoteen.

      Minä olin muutama vuosi sitten 2 vuotta amiksessa ja häippäsin sieltä alan töihin kesken koulutuksen. Kauhee eläintarha se oli välillä.

    • Jotta_tälleen

      Meneehän siinä valtaosalta vuosi hukkaan täysipäiväistä somessa ja netissä roikkumista, mikä taas samalla edistäisi loppuelämän mittaista syrjäytymistä. Monet aikuistuvat kolmannen opiskeluvuotensa aikana sen verran, että ymmärtävät, ettei elämä ole pelkkää somea tai nettiä.

    • kaikkinähtyä

      Ammattikoulussa oli ennen sekä 2-vuotisia että 3-vuotisia linjoja alasta ja koulutaustasta riippuen. Opetusta ja opiskelua oli molemmissa noin 40 tuntia/ vko. Silloin opittiinkin aika paljon, kun työpaikoilla lorvimista ei opetussuunnitelmassa ollut. Täysipainoista opiskelua se oli kaiken aikaa. Käytännöllisesti katsoen jokainen pääsi heti valmistuttuaan alansa töihin, joku jopa pikkupomoksi. Mutta silloin oltiin aikuisia jo 17-vuotiaana, osattiin aikuisten tavat ja kannettiin aikuisen vastuu työstä, itsestä ja muista.

      Jostain syystä nykyään ollaan älyttömiä pentuja vielä yli kaksikymppisenä. Missä ja miten nuoria pitäisi kouluttaa, että olisivat parivuotisen ammattikoulun jälkeen jo jotenkin tolkuissaan? Kun palkkaan ihmisen töihin, sen on oltava vähintään 30 vuotta täyttänyt, jotta se osaa edes tulla töihin oikeaan aikaan.

      • liian_pitkä

        Ite kävin sähköpuolen amiksessa, valmistuin 8 v sitten. Vähintään 6 kk olisi helposti pystynyt nipistämään pois koulutuksesta, piti kuitenkin ootella, et 19-vuotiaana aikuisena ihmisenä pääsee koulusta pihalle tutkinnon kera ja seuraavana maanantaina töihin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2405
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      74
      1185
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      845
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      790
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      678
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      670
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      636
    Aihe