Onko miehillä on/off nappia?

Ei ne tunteet miehillä niinkuin ei meillä naisillakaan napista painamalla katoa. Niin se olisi hirmu tärkeä keskustella tunteiden viilenemisestä ja muista suhdetta kuromittavista ongelmista hyvissä ajoin. Parisuhdeterapeuttienkin mielestä suomalaiset menevät pariperapiaan keskimäärin 7-vuotta liian myöhässä. No kait naisiakin voi hieman syyttää. Itse kyllä puhuin asiasta ja ihan suoraankin, mutta en ilmeisesti tarpeeksi vaativasti. Lisäksi, kun lapset olivat pienempiä niin sitä oli helpompi vain lakaista ongelmat maton alle. Noo siitä yleensä ei seuraa hyvää. Itse ainakin aloin voimaan todella huonosti.
Mutta vielä, vaikka parisuhdeterapia ei liittoa enää pelastaisikaan, kannattaa sinne silti mennä. Voi oppia omista haitallisista toimintatavoistaan ja reagointitavoistaan ja miten jatkossa välttää virheet ja miten toimia lasten kanssa, sillä kyllähän lapsetkin huonossa parisuhteessa ovat asioihin jollakin tapaa reagoineet. Niin onhan se hienoa oppia omista tavoista, mutta enpä tiedä tarvitseeko niitä enää koskaan ja lisäksi melkein voisi vaatia tuleaisuudessa ihmiseltä, jonka kanssa haluasi alkaa seurustelemaan samanlaista parisuhdekoulun käymistä.

Miehen ja naisen tunteet ovat erilaisia, tai painottuvat erilailla. Mies ajattelee usein rationaalisemmin kuin nainen. Tunteet puolisoon eivät pysy elävinä pelkästään puhumalla, vaan tarvitaan oikeaa vuorovaikutusta, johon kuuluu sanojen lisäksi toisen kuunteleminen, ymmärtäminen ja teot. On hyvin tärkeää osoittaa puolisolleen rakkautta, ja että puoliso tietää miten toinen sitä osoittaa, sekä se osaako toinen vastaanottaa kumppaninsa rakkautta, miten ja millaisena sen kokee.

Suhteen alussa, kun nainen rakastaa, mies on usein hyvä ja ihana, lähes täydellinen, suhde hyvä. Parisuhteessa tilanne muuttuu hiljalleen; nainen alkaa nähdä miehessä aina vain enemmän vikoja, joita pitäisi muuttaa. Nainen saattaa sanoa vielä rakastavansa miestä, mutta mies ei tunne enää itseään rakastetuksi. Miehelle on suuri kynnys alkaa muuttaa naista, haastaa nainen todelliseen vuorovaikutukseen. Siksi toinen nainen, jonka mielestä mies on ihana ja hyvä, on houkutteleva vaihtoehto. Etenkin, kun kaikki naiset eivät välttämättä halua vähän ajan päästä muuttaa miestä. Hyväksyvät sellaisena kuin mies on, vikoineen päivineen. Tämä olisikin kaikkein parasta rakkautta.

Sanoit, että naiset haluavat yrittää enemmän jatkaa liittoa kuin miehet. Tämä ei kyllä ihan pidä paikkaansa. Naiset hakevat jo tilastollisesti 80% avioeroista, joten mitä ilmeisemmin he eivät enää halua yrittää, liitolle on tullut seinä vastaan.

Sanoit olevasi myös sähäkkä. Se saa monet miehet vetäytymään ja varuilleen. Sähäkkyys naisessa merkitsee yleensä sitä, että mies jää liian vähälle "kuulolle". Nainen tietää kaikesta kaiken paremmin. Loukkaantuu, ellei mies tee kuten sanotaan.

Yhteenvetona: sekä mies että nainen haluaa puolisoltaan vuorovaikutusta. Jos se puutteelliseksi, mies haluaa päättää suhteen vain, jos hänellä on toinen nainen. Eikä unelmissakaan ajattele ryhtyvänsä muuttamaan vaimoaan. Mikäli vuorovaikutus on naisen mielestä puutteellinen, hän yrittää muuttaa miestään. Jos tai kun ei siinä onnistu, hakee eroa.

Narsistit lesbot röyhkeydessään sammuttavat miehen tunne-elämän. Ennen elettiin sovussa kaikki, mutta nyt miestä lyödään joka puolella. Tämä vaikuttaa monella tavalla miehen elämään. Lainaan erään valtiomiehen sanomaa: Te olette alottaneet sodan, mutta me päätämme koska se loppuu.

Piditkö ukkosi masun täynnä ja kassit tyhjänä? Jos jompikumpi muuttujista puuttui, ime parsaa ja lähe menee. Keep it simple sanoi jo aurinkokuningaskin aikoinaan.

Muotitietoisuus vaan on sellasta. Ehkä paljon kokemuksen jälkeen kannataisi rauhoittua hieman.

Miehessä vika jos ei osaa puhua. Naismaista on se. Moni akka ei osaa keskustella vaan pelkästään riitelee mutuillen tunteitaan (päänsä sisäisiä kuvitelmia).

Aloituksesta näkyy selvästi että kirjoittaja ei välttämättä kuuntele / osaa kuunnella puolisoaan. Olet kenties jyrännyt mielipiteilläsi toista kuultelematta ties kuin kauan. Toisen tunteet eivät on/off kuole, et vain sähäkkyyttäsi (=huudat? yrität pakottaa tahtosi olemalla inhottava?) ole sitä huomannut.

Syy on vain ja ainoastaan siinä että eletään harhassa jossa parisuhde olisi oltava ainaista intohimoa. Ei se niin ole. Elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista ja rakastamista. Parisuhde ei ole mikään yliluonnollinen olotila jossa on vain rakkauden ja intohimon tunteita!! Jokaisen pitäisi pudota rytinällä sieltä pilven reunalta elämään maan pinnalle normaalia arjen elämää!

Suhteessa on usein erilaisia koetinkiviä. Koetellaan kestääkö paineita ja minkä verran? Puhutaan, että sietokynnys täyttyy, kun tapahtumat vähenevät ja loppuvat kokonaan. Näin yleensä, kun lasten tekeminen tyrehtyy. Naiset keskittyvät lapsiin ja uran tekemiseen. Mies jää yksikseen, tai tukimieheksi vähän sivummalle. Jotkut ukkelit yrittävät olla avuksi, saaden kokonaisuuden toimimaan. Joka tapauksessa hiljaiseksi vetää ja välillä saattaa tuntua, että vaimo ei enää aina ymmärrä, tai päätä särkee. Silloin moni mies joutuu kovan paikan eteen. Toiset ottavat Aimo harppauksen ja siirtyvät uusiin kuvioihin. Toiset nyhjäkkeet jäävät tuhisemaan paikalleen tumput suorina ilman merkittäviä saavutuksia niissäkään asioissa. Ei tämä helppoa ole, mutta periksi ei anneta.

No eiväthän tunteet kuole kuin nappia painaen. Kyse on enemminkin siitä, ettei osata tulkita toisen sanoja, käytöstä, vuorovaikutus ei ole kohdallaan.

Voisin kuvitella, että sinä sähäkkänä naisena olet aina oikeassa. Sanot, ettei mies osaa puhua, mutta et huomaa, ettei kerrassaan kukaan puhu, jos häntä ei tosissaan kuunnella. Usein ne, jotka sanovat, ettei puoliso puhu, haluaisivat itseasiassa kuunnella toiselta omia ajatuksiaan, itselleen mieluisia sanoja. Ei sitä mitä puoliso oikeasti omana itsenään ajattelee, tuntee.

Niin, miksi miesten pitäisi osata lukea naista mutta naisen ei tarvitse osata samaa, vaan miehen pitäisi puhua? En usko tunteiden kerralla kuolemiseen, vaan se käy pikku hiljaa, kunnes kerran sitten tajuaa tilanteen.
Itse jäin vaille arvostusta, vaimoani ja tekemisiään arvostin kovasti ja toin sen myös julki. Läheisyyttä oli vain aloitteestani. Se alkoi ärsyttämään ja jotenkin vain lopetin aloitteiden teon, tai oikeastaan ne vain väheni. Aloin viihtymään enemmmän yksikseni, mm. kävelylenkin tein mieluiten yksin. Nyt vaimoni on minulle aivan yhdentekevä. En vain osaa lähteä mutta eipä oleminenkaan pahaa tee. Olemme enemmänkin kämppäkavereita.