Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Allekirjoitatko aloitteen Aidosta avioliitosta?

ei-nolata-niitä--ok

Kannattajia on ollut todella heikosti, vain vajaat 700 kannatusilmoitusta tähän mennessä, eli jos haluat pienentää Aito avioliitto -yhdistyksen häpeää, niin ole hyvä ja allekirjoita kansalaisaloite, edes säälistä.

197

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paras.on.edessäpäin

      Setako sinut laittoi asialle? Taitaa olla pelko persereiäsää kun näin pitää toistennkmapnajaa häiriköidä. Olisit sitten laittanut linkin edes jos asiaa haluat edistää.
      Montakohan allekirjoitusta tulee jo pelkästään Suviseuroista ja muista kesäjuhlisa :)

      • P.P

        Aivan, Suviseuroissa käy y h t e n ä päivänä kevyesti 80 000 ihmistä. Ajatella sama määrä kuin viimevuonna erosi kirkosta. Ja siihen sitten päälle kaikki muut kristilliset kesäjuhlat. Mukaan tulee tietysti myös kaikki muut kirkkokunnat ja suomessa asuvat 60 000 muslimia joten se 50 000 tulee täyteen ihan kevyesti :) oikein naurattaa :) helppoa kuin heinän teko!

      • kyllä.täyttyy
        P.P kirjoitti:

        Kyllä, tämä on maraton laji eikä mikään homojen pikapano.

      • mies.nainen

        Setalla on hätä, että laki menee nurin. Ja joutaa mennäkkin.

      • setan.mannekkiinit
        mies.nainen kirjoitti:

        Setalla on hätä, että laki menee nurin. Ja joutaa mennäkkin.

        Toivolakin laitettiin vielä takaisn eduskuntavaaliehdokkaaksi, että vahtii lain eteenpäin menoa kun Oraskin jää pois.....

      • P.P kirjoitti:

        Aivan, Suviseuroissa käy y h t e n ä päivänä kevyesti 80 000 ihmistä. Ajatella sama määrä kuin viimevuonna erosi kirkosta. Ja siihen sitten päälle kaikki muut kristilliset kesäjuhlat. Mukaan tulee tietysti myös kaikki muut kirkkokunnat ja suomessa asuvat 60 000 muslimia joten se 50 000 tulee täyteen ihan kevyesti :) oikein naurattaa :) helppoa kuin heinän teko!

        Todella hyviä huomioita P.P. Tämän asian kannattajat eivät löydy homobaareista :)

      • mies.nainen

        Uskiksia on nyt paljon ehdokkaina, täytyy äänestää heitä. Jos kaikki uskikset äänestävät uskiksia, millainen eduskunta saataiskaan Suomeen.
        Kristilliset arvot kunniaan !

        Ja ap:lle. ALLEKIRJOITAN vetoomuksen ilmanmuuta.

      • numero212saa.ääneni

        Joo, mäkin äänestän KD:tä,,taas. Ei ole pettänyt edes ministerinä.

      • hyvä.P.P
        P.P kirjoitti:

        Aivan, Suviseuroissa käy y h t e n ä päivänä kevyesti 80 000 ihmistä. Ajatella sama määrä kuin viimevuonna erosi kirkosta. Ja siihen sitten päälle kaikki muut kristilliset kesäjuhlat. Mukaan tulee tietysti myös kaikki muut kirkkokunnat ja suomessa asuvat 60 000 muslimia joten se 50 000 tulee täyteen ihan kevyesti :) oikein naurattaa :) helppoa kuin heinän teko!

        P.P on positiivinen poikkeus tällä palstalla. Uskovia on enemmän kuin osaamme kuvitellakaan ja myös uskomattomat heterot jotka kannattavat perinteistä avioliittoa päälle,mheitä on paljon!
        Häntä pystyyn, me olemme iiiso joukko!

      • hyvä.P.P kirjoitti:

        80 000 ja muut seurakuntaväet eivät ole kuin mitättömän pieni läjä suomalaisia. Meitä kun on yli 5 miljoonaa. 700 nimeä on siihen suhteutettuna varsin oikea luku. Kun homoliittoja esitettiin, niin heti ensimmäisenä päivänä ylittyi 50 000, ja pari päivää myöhemmin yli 150 000. Se on aika oikeassa suhteessa Suomen väkilukuun.

      • kui22
        P.P kirjoitti:

        Aivan, Suviseuroissa käy y h t e n ä päivänä kevyesti 80 000 ihmistä. Ajatella sama määrä kuin viimevuonna erosi kirkosta. Ja siihen sitten päälle kaikki muut kristilliset kesäjuhlat. Mukaan tulee tietysti myös kaikki muut kirkkokunnat ja suomessa asuvat 60 000 muslimia joten se 50 000 tulee täyteen ihan kevyesti :) oikein naurattaa :) helppoa kuin heinän teko!

        On se hupaa
        Hyöty otetaan kaikista joista se löytyy eli..
        Kelpaako tosiaan musliminkin kannatus nyt, mihinkä muuhun kelpaa mukaan? No, toisinaan lasketaan jopa nimikristityisksi haukuttujenkin joukot mukaan kristityiksi :) Esim. silloin kun halutaan saada hienot luvut tilastoihin maailman kristityistä, silloin kyllä lasketaan kaikki - ööh. jaottelematta vuohiin ja lampaisiin.

        Noin kaksinais moraalistahan tuo on eikä rehellistä alkuunkaan, vai onko - mutta tarkoitus pyhittää keinot?

      • P.P
        kui22 kirjoitti:

        Tämä uskonnollisesti ja poliittisesti riippumaton kansalaisaloite. Jos muslimien nimet eivät kelpaisi silloinhan syyllistyisimme rasismiin :) vai väitätkö, että seta ei rasistisesti kelpuuttanut muiden kuin suomalaisten ataistien allekirjoitukset tahdon-listoilleen?

      • Että_näin
        P.P kirjoitti:

        Aivan, Suviseuroissa käy y h t e n ä päivänä kevyesti 80 000 ihmistä. Ajatella sama määrä kuin viimevuonna erosi kirkosta. Ja siihen sitten päälle kaikki muut kristilliset kesäjuhlat. Mukaan tulee tietysti myös kaikki muut kirkkokunnat ja suomessa asuvat 60 000 muslimia joten se 50 000 tulee täyteen ihan kevyesti :) oikein naurattaa :) helppoa kuin heinän teko!

        Ja sitten muistetaan, että tästä 80 000 kävijästä 80% on alaikäisiä.

      • P.P
        Että_näin kirjoitti:

        Siltikin tulee 20 000 nimeä parhaana päivänä :) eikö ole hienoa!

      • suu.suppuun
        kui22 kirjoitti:

        On se hupaa
        Hyöty otetaan kaikista joista se löytyy eli..
        Kelpaako tosiaan musliminkin kannatus nyt, mihinkä muuhun kelpaa mukaan? No, toisinaan lasketaan jopa nimikristityisksi haukuttujenkin joukot mukaan kristityiksi :) Esim. silloin kun halutaan saada hienot luvut tilastoihin maailman kristityistä, silloin kyllä lasketaan kaikki - ööh. jaottelematta vuohiin ja lampaisiin.

        Noin kaksinais moraalistahan tuo on eikä rehellistä alkuunkaan, vai onko - mutta tarkoitus pyhittää keinot?

        No sinä et taida olla oikea ihminen kritisoimaan tuota.
        Suomesa on vielä rehtejä ihmisiä, jotka haluavat TÄMÄN MAAN PARASTA. Eivätkä ole himojensa riepoteltavina.

      • Juhoney2

        Uuden hallituksemme enemmistön henk. koht. mielipiteet näyttävät vastustava nykyisen avioliittolainen muutosta vuonna 2017. Hieno homma. Avioliitto pidettäköön vain miehen ja naisen välisenä liittona. Muut liitot olkoot mitä vain, mutta ei avioliittoja. Jos homoliitot normalisoidaan avioliitoiksi, se johtaa vääristyneeseen seksuaalikasvatukseen, kuten esim Ruotsissa ja Norjassa pienille lapsille tuputetaan jo homoutta normaalina ilmiönä eli kerrotaan satuja missä kaksi prinssiä menee keskenään naimisiin. Ruotsissa eräässä koulussa ei kutsuta enää pojiksi ja tytöiksi vaan vain ystäviksi. Erään koulun vessoista poistetaan sukupuolten merkit. Typeryydellä ei näytä olevan mitään rajaa, ja tähän meilläkin mennään jos emme ajoissa havahdu mitä kaikkea tämä homoliittojen normalisointi tulee aiheuttamaan koko yhteiskunnassa. http://www.hs.fi/politiikka/a1305953456281?jako=2a800ff19219774210553e59ba4f3d0d&ref=fb-share

    • aloittajalle

      Liitä myös,linkki, kiitos!

      • tässähän_se

      • nipsnapsnip

      • 1helpponakki
        nipsnapsnip kirjoitti:

        Kiitos, kirjoitettu!

        Samoin. Tuli hyvä olo kun on taas jotakin hyvää tehnyt yhteiskunnan eteen!

      • koppi.otettu
        tässähän_se kirjoitti:

        https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1175

        Kiitos linkistä! Skrivailtu myös.

      • Immu.immunen
        koppi.otettu kirjoitti:

        Kiitos linkistä! Skrivailtu myös.

        Kirjoitettu. Kiva olla hyvässä mukana.

      • Immu.immunen kirjoitti:

        Kirjoitettu. Kiva olla hyvässä mukana.

        Ensimmäinen tuhat tulee netissä juuri täyteen. Hieno tulos tällä tiedottamisella, tästä on hyvä jatkaa!

      • JJiihaa
        älyn.väläys kirjoitti:

        Päivän saldoksi tulee 1200 hyvä startti näin matalalla profiililla. Tavoite tulee ihan varmaan kun saadaan asiaa tiedottua.

      • hyvä.tulee
        JJiihaa kirjoitti:

        Päivän saldoksi tulee 1200 hyvä startti näin matalalla profiililla. Tavoite tulee ihan varmaan kun saadaan asiaa tiedottua.

        Tuli reippaasti eilen tuo ja nyt kohta jo 1600 Moninnkertainen määrä on seurakunnissa ja järjestöissä paperilistoilla..... 6kk on aikaa mutta olettaan hyvä lähtö alkuun joten kaikki kirjoittamaan!

      • Tieto.kulkee
        koppi.otettu kirjoitti:

        Kiitos linkistä! Skrivailtu myös.

        Tänään tulee nimiä enemmän kuin eilen!

      • allekirjoitan

        Tällä hetkellä on jo: 5 723 kannatusilmoitusta,hyvin menee, mutta menköön !

      • Ellunkanat

        Koko tämän keskustelun ajan minua on mietityttänyt: miksi ihmeessä perinteinen, luonnollinen ja luonnonjärjestyksenmukainen käsitys avioliitosta
        a) pitää romuttaa
        b) pidetään vain uskovaisten
        c) pahimmassa tapauksessa nipottajien ja ahdasmielisten
        erikoisoikeutena.

        Ns. uuden avioliittolain vastustajien joukosta löytyy koko joukko kirkkoonkuulumattomia, ateisteja tai agnostikkoja, homoseksuaaleja, lasten oikeuksien puolustajia jne- ihmisiä, joilla on hyvin erilaiset lähtökohdat.

        Mielenkiintoista on myös, että jos samoin (kuten otsikossa) olisi kritisoinut ja pilkkanut edellistä ns. TAHDON kamppanjaa, olisi heti tullut leimatuksi ahdasmieliseksi, rasistiksi ja saanut jopa syytteen.

        Tällainen vähemmistö diktatuuri ei ole demokratiaa tukevaa kehitystä.
        Suvaitsevuutta puolin jos toisin, please.

    • hitaasti_vak

      Tottakai etenee hitaasti, koska tämä hoidetaan sivistyneesti eikä setalaisesti riehumalla. Media ei tähän sekaannu ollenkaan.

      • Ajatellenajallaan

        "Hiljaa hyvä tulee. Ajatellen aivan kaunis." Hosumalla ei saa muuta kuin rumaa jälkeä.

      • vaimo.ja.nainen
        Ajatellenajallaan kirjoitti:

        "Hiljaa hyvä tulee. Ajatellen aivan kaunis." Hosumalla ei saa muuta kuin rumaa jälkeä.

        Kyllä, näin asia etenee.

    • rewrqrqw

      EN allekirjoita tuota tekopyhää aloitustasi olet typerys vailla vertaa!!!

    • free-witch

      Mikään ihme että kannattajia on heikosti, eihän suurin osa meistä sentään niin tyhmiä ole että tuollaista kannattaisi. Olette historian väärällä puolella, ja sinne jäätte.

      Yrittäkäähän kasvaa aikuisiksi.
      https://www.youtube.com/watch?v=MYSVMgRr6pw

    • Tässähän näkyy vain ne, jotka ovat kannattaneet netissä. Paperiversioiden kannatuksesta ei ole vielä tietoa. Joten todellinen kannatus voi olla aivan toinen, kun ihmiset jalkautuu kaduille.

      • Kyllä, tämä tehdään oikein eikä huitaisten. Aikaa on monta kuukautta. Minä ajattelin mennä Porin Jazzeille keräämään nimiä kun siellä silloin kuitenkin olen. Samaan aikaan on myös Kirkkopuisto soi-tapahtuma Keskiporin kirkon puistossa 20 metriä Jazzkadun päästä. Olen ollut siellä usempana kesänä ihan vain nauttimassa hengellisestä musiikista mutta nyt vosi yhdistää myös tämän asian siihen samaan....

      • minä.myös
        älyn.väläys kirjoitti:

        Kyllä, tämä tehdään oikein eikä huitaisten. Aikaa on monta kuukautta. Minä ajattelin mennä Porin Jazzeille keräämään nimiä kun siellä silloin kuitenkin olen. Samaan aikaan on myös Kirkkopuisto soi-tapahtuma Keskiporin kirkon puistossa 20 metriä Jazzkadun päästä. Olen ollut siellä usempana kesänä ihan vain nauttimassa hengellisestä musiikista mutta nyt vosi yhdistää myös tämän asian siihen samaan....

        Kuulostaa hyvältä. Minunkin tarvitsee miettiä mitä voisin tehdä.

      • "Joten todellinen kannatus voi olla aivan toinen, kun ihmiset jalkautuu kaduille."

        Tuo jalkautujien määrä lienee todellisuudessa aika pieni.
        Muutama kymmenen henkilöä, jotka kaikki kirjoittelee näillä palstoilla samaa juttuaan.

        Sitä kun elää jossain tietyssä suljetussa piirissä, niin helposti tulee kuvitelma, että lähes kaikki on samaa mieltä.

        Marraskuussa eduskuntatalolla se jalkautujien määrä jo nähtiin.
        40 henkilöä vastaan ja kymmenet tuhannet puolesta.

        Ainoa keino saada läpi on se jos kirkon vaikutusvaltaisin ryhmä (vanhoillislestadiolaiset) pakottaa jäsenensä allekirjoittamaan aloite, mutta se ei tulevaa lakia kaataisi, kun lestadiolaistaustainen Sipilä on sanonut, että asia on jo päätetty ja pulinat pois.

      • älä.huolta.kanna
        Pe.ku kirjoitti:

        "Joten todellinen kannatus voi olla aivan toinen, kun ihmiset jalkautuu kaduille."

        Tuo jalkautujien määrä lienee todellisuudessa aika pieni.
        Muutama kymmenen henkilöä, jotka kaikki kirjoittelee näillä palstoilla samaa juttuaan.

        Sitä kun elää jossain tietyssä suljetussa piirissä, niin helposti tulee kuvitelma, että lähes kaikki on samaa mieltä.

        Marraskuussa eduskuntatalolla se jalkautujien määrä jo nähtiin.
        40 henkilöä vastaan ja kymmenet tuhannet puolesta.

        Ainoa keino saada läpi on se jos kirkon vaikutusvaltaisin ryhmä (vanhoillislestadiolaiset) pakottaa jäsenensä allekirjoittamaan aloite, mutta se ei tulevaa lakia kaataisi, kun lestadiolaistaustainen Sipilä on sanonut, että asia on jo päätetty ja pulinat pois.

        Uskovien massatilaisuudet kuten kesäjuhlat on mainio paikka kerätä nimiä. Juhlille osallistuu satojatuhansia ihmisiä. Samoin seurakunnissa laitetaan listat kiertämään eikä kenenkään tarvitse lähteä kaduille. Tulet pekuseni vielä yllättymään. Eihän tästä vielä edes ole ehditty tiedottamaan.

    • Tavi

      Tässä:

      http://aitoavioliitto.fi/

    • Turha-adressi

      En allekirjoita. Laki on sitä varten olemassa, ei siihen kaivata mitään nettikohkaamista. Pysykää peiton alla hiljaa.

      • melkein.oikein.oli

        Nykyinen laki onkin hyvä mutta kun homot vaatii sitä muutettavaksi. Kansalaisaloite siis vaatii nykyisen hyvän lain säilyttämistä.

    • NyymiAnon

      Jumala on sanononut että rakkaus on kahden ihmisen välinen asia. Olemmeko me tarpeeksi hyviä kuolevaisia tuomitsemaan kuka saa rakastaa ketäkin? Tai elää rakkaansa kanssa?
      Olemmeko me todella parempia tuomitsemaan kuin ymmärtämään rakkautta?
      P.S. Ennen kuin homofoobikot saavat tuulta siipiensä alle niin sanon vain että olen kylläkin hetero .

      • älähän.höpsi

        Jumala on sanonut, että seksi kuuluu naiselle ja miehelle avioliitossa.Homostelu on kauhistus Hänelle.

      • en.ole.foobikko

        Minä en pelkää homoja enkä pedofiilejä enkä sukrutsaajia enkä eläimiin sekaantujia. En siis ole foobikko! Kaikkia näitä kyllä pidän kieroutuneina ihmisinä ja säälin heitä. Heidän pillinsä mukaan ei tule yhteiskuntaa muuttaa.

      • rakkauson

        Kuka tässä rakkautta on ollut kieltämässä? Mikä heitä estää rakastamasta toisiaan nykyisenkään lain puitteissa?
        Heillähän jo nyt on lähes samat oikeudet kuin avioliitossa olevilla.
        Tässä halutaan antaa Se kuva aivan kuin heidän ei annettaisi olla yhdessä ollenkaan, vaikka kysymys on avioliiton säilyttämisenä miehen ja naisen välisenä. Homoparit pysykööt omillaan.

      • rakkauson kirjoitti:

        Huomaatko tuon – melkein samat oikeudet? Niin on avoliitossakin muuten.

        Kysymys ei ole myöskään miehen ja naisen välisen avioliiton vastustamisesta, vaikka sellaiseksi se halutaan vääntää. Eli ”aito”avioliitto säilyy sellaisenaan.

        Ei kyse ole puolustamisesta vaan vastustamisesta. Toisaalta voidaanhan lakia muuttaa siihenkin suuntaan, että rekisteröidylle parisuhteelle annetaan samat oikeuden kuin avioliitossa oleville – oikeus ulkopuoliseen adoptioon, oikeus omaisuuden tasaamiseen sekä oikeus toisen sukunimen käyttöön ottoon. Eipä juuri muita lisäoikeuksia sitten taida ollakaan?

      • näin.se.on
        mummomuori kirjoitti:

        Avioliitto on miehen ja naisen liitto. Homoilla on homoliitot. Ei mies voi olla vaimo ekä nainen mies. Avioliitossa on mies ja nainen.

      • sdsaDSAD
        näin.se.on kirjoitti:

        nim näin.se.on Älä sinä törkyturpa lässytä!!!! Et tunnu käsittivän yhtään mitään!!!

      • näin.se.on
        sdsaDSAD kirjoitti:

        nim näin.se.on Älä sinä törkyturpa lässytä!!!! Et tunnu käsittivän yhtään mitään!!!

        Sinulla on ymmärryksessä vikaa jos et näin yksinkertaista asiaa ymmärrä. Vai onko teilläpäin miesvaimoja tai naismiehiä? Joko miehet synnyttää ja naiset siittää?

      • näin.se.on kirjoitti:

        Avioliitto on miehen ja naisen liitto. Homoilla on homoliitot. Ei mies voi olla vaimo ekä nainen mies. Avioliitossa on mies ja nainen.

        Ei sinulta ole sellaista avioliittoa kukaan kieltämässä.

      • näin.se.on
        mummomuori kirjoitti:

        Ei sinulta ole sellaista avioliittoa kukaan kieltämässä.

        Ei mutta avioliittoa ei saa raiskata niin, että siitä tehdään myös homot käsittävä. Homoilla on homoliitot ja tyytykööt siihen koska ovat homoja. Eivät he muutu aviopariksi miehekis ja vaimoksi vaikka lain voimalla avioliittoon muka vihittäisiin. Koko avioliiton merkitys muuttuu ja halventuu kun sen voi solmia miehet keskenään ja naiset keskenään.
        Avioliitto on miehen ja naisen liitto.
        Homot ei täytä avioliiton määritelmää kuten ei täytä bussikuskikaan lentäjän määritelmää vaikka hänelle lentolupakirja kirjoitettaisiin.
        http://www.tv7.fi/vod/player/?program=32329
        Tämä on sitä marxilaista hapatusta jolla pyritään yhteiskunta ja Jumalan luomistyö kumoamaan.

      • Jiiihaaa

        hyvin sanoit. ei lisättävää!

        Erikoinen käsitys raiskauksesta sinulla...

        Avioliiton määritelmälle _vain_ miehen ja naisen välisenä ei ole mitään perusteita.

        "Koko avioliiton merkitys muuttuu ja halventuu"
        Jos on umpimieli konservatiivi, ehkä. En voi tietää.

        "Avioliitto on miehen ja naisen liitto."
        Edelleenkään ei mitään perusteita.

        "hapatusta jolla pyritään yhteiskunta ja Jumalan luomistyö kumoamaan."
        Yhteiskunta voi paremmin kun laki tulee voimaan.
        Emme ole kumoamassa jumalianne; jotta jokin voitaisiin kumota, se pitäisi ensin todistaa, mihin ei vielä yksikään ole kyennyt. Tiede on osoittanut hyvin selvästi, että evoluutio on tuottanut "lukemattomia mitä kauneimpia muotoja" - ei henkiolennot.

      • atskunassukalle
        free-witch kirjoitti:

        Älä sinä ateisti homo siinä sönkötä. Heterot on ne jotka tätä maata pyörittävät ja sinullekin voidaan maksaa tulonsiirtoja. Olehan nöyrempää!

      • näin.se.on

        Jos kahta miestä aletaan kutsua aviopariksi niin onhan se avioliiton raiskaus. homopari ne on sillä selvä.
        Syytätkö Ahviota uusnatsiksi? Sanohan nyt ihan suoraan niin päästään eteenpäin.

      • patmoslainen

        Nyt mummo liikkuu liukkailla jäillä. Odotan myös vastausta.

      • tietoa.mummulle

      • ilmoitus

        No vastaa nyt kun selvästi kysytään. Joudut kuitenkin vastaamaan kun muut tulevat kysymään.

      • tämä.hyvä

      • näin.se.on kirjoitti:

        Jos kahta miestä aletaan kutsua aviopariksi niin onhan se avioliiton raiskaus. homopari ne on sillä selvä.
        Syytätkö Ahviota uusnatsiksi? Sanohan nyt ihan suoraan niin päästään eteenpäin.

        Kuten vastasin tuossa erikseen aloittamassasi ketjussa:

        En ole väittänyt Ahviota uusnatsiksi.

        Olen varoittanut niistä opeista, joita kopioidaan uusnatseilta – kuten tuo ”kulttuurimarxilaisuus” uustermi pitää sisällään. Se perustuu salaliittokäsitykseen siitä, että juutalaiset juonivat mm. Marxin aatteiden kautta maailmanvaltaa.

        Yksi tunnetuimpia tuon aatteen kannattajia on mm. Brejvik.

      • perästä.kuuluu

        Älä mummu valehtele. Kova on sinulla hinku mustamaalata Raamattu-uskolliset ja puolustaa vihervasemmistolaista homoagendaasi. Luuletko tosiaan, että uskovat ovat tyhmiä eivätkä näe touhujesi tarkoitusta. Olet raukkamainen ihminen kun jo pelottelulla yrität uskovia solvata ja rinnastat heidät massamurhaajaan ja uusnatseihin.

      • free-witch
        atskunassukalle kirjoitti:

        Älä sinä ateisti homo siinä sönkötä. Heterot on ne jotka tätä maata pyörittävät ja sinullekin voidaan maksaa tulonsiirtoja. Olehan nöyrempää!

        Sinulla on ilmeisesti jokin masokismifetissi olla väärässä? :) Hetero olen; miten on mielesi niin ahdas ettei sinne mahdu yhtään ystävällistä ajatusta? Tätä maata pyörittävät ihmiset, homot, heterot, bit siinä kuin kaikki muutkin.

        Olet miljoonien vuosien evoluution tulos - yritä käyttäytyä sen mukaisesti, apinavaihe piti jo jäädä taakse.

      • hei.halooo
        mummomuori kirjoitti:

        Ei sinulta ole sellaista avioliittoa kukaan kieltämässä.

        Ei ole mutta homot eivät ole aviopari. Mies ei voi olla vaimo eikä nainen mies. Ymmärrätkö, ei se sinustakaan miestä tee, että pilkkihaalareihin pukeudut. Eikä se tee sinusta teologian tohtoria vaikka sellainen todistus sinulle kyhättäisiin.
        Avioliitto on miehen ja naisen liitto. Homoilla olkoon homo- ja levboliittonsa.

      • jahhasss
        mummomuori kirjoitti:

        Kuten vastasin tuossa erikseen aloittamassasi ketjussa:

        En ole väittänyt Ahviota uusnatsiksi.

        Olen varoittanut niistä opeista, joita kopioidaan uusnatseilta – kuten tuo ”kulttuurimarxilaisuus” uustermi pitää sisällään. Se perustuu salaliittokäsitykseen siitä, että juutalaiset juonivat mm. Marxin aatteiden kautta maailmanvaltaa.

        Yksi tunnetuimpia tuon aatteen kannattajia on mm. Brejvik.

        Siis sinun logiikallasi jos minä kannatan evlut kirkkoa ja surmaan 50 ihmistä syy on evlut kirkon?
        Eikö kaikki nämä suomessakin tappoja ja koulusurmia ym. tehneet ole olleet ihan perus luterilaisa?

    • PätevästiVihittykö

      Miten aidosta avioliitosta tässä nyt on kysymys?
      Tarkoitatteko sellaista avioliittoa, jossa aviopari on pätevästi kristillisesti vihitty avioliittoon, elikkä siis luterilainen vihkaiseminen ei riitä?

      • jahhasss

        Niin aidosta on kysmys, että siinä on osapuolina mies ja nainen eli mies ja vaimo. Ei siis mies ja koira, nainen ja käsilaukku tai kaksi miestä tai kaksi naista.

      • perille.meni
        jahhasss kirjoitti:

        hyvin kiteytit

    • Kukavastaisi

      Niin joo, muslimit tosiaan on aika radikaaleja suhtautumisessaan homosteluun. Muslimaissa hirtetään, heitetään katoilta jne homostelevia.

      Netistä löytää jos osaa oikeat hakusanat sellaisia asioita, joita en oikein hyväksy. Vai kuuluuko konservatiivin hyväksyä kovat otteet homostelevia kohtaan? Mun mielestä kuolemantuomiot ovat liikaa, miten se on Raamatun mukaan?

      • suoraansanottuna

        Raamattu antaa kuolemantuomioita vaikka mistä jos Mooseksen kirjoja siteeraa mutta Jeesus kielsi ihmisiä kivittämästä syntistä naista ja moitti ankarasti ihmisiä jotka tuomitsevat toista ihmistä.

      • koko.totuus
        suoraansanottuna kirjoitti:

        Kyllä ja Jeesus sanoi naiselle kun häntä ei tuomonnut: Mene äläkä e n ä ä syntiä tee. Synnin tekeminen on lopetettava kun sen saa anteeksi.

      • Että_näin

        Kaliforniassa on tulossa juuri kristityn lakimiehen lakialoite homoseksuaalien kuolemaan tuomitsemisesta. Aiemmin syksyllä parikin pastoria rapakon takana julisti, kuinka jos homot tapetaan syksyn aikana, maailma on vapaa AIDSista jouluun mennessä.
        Sitten tietenkin Yhdysvaltain kristityt lobbarit, jotka ajoivat Ugandaan homojen kuolemantuomiota. Että kyllä niitä kuolemantuomiota kannattavia krisittyjä on. Ja nämä esmerkithän olivat vain Amerikasta.

      • niinpä.juu

        Amerikastahan tämä homoagendakin on tullut
        http://www.tv7.fi/vod/player/?program=32328

      • suoraansanottuna
        koko.totuus kirjoitti:

        Kyllä ja Jeesus sanoi naiselle kun häntä ei tuomonnut: Mene äläkä e n ä ä syntiä tee. Synnin tekeminen on lopetettava kun sen saa anteeksi.

        Jeesus oli kirjoitusten mukaan synnitön ja hän pystyi kai sanomaan sellaistakin josta tiesi ettei se toteutuisi mutta ihmisen rooliin kuuluu käsitykseni ja kirjoitusten mukaankin syntisyys eikä hänellä ole oikeutta tuomita toista ihmistä synnistä eikä sanoa että mene ja älä enää syntiä tee.

      • koko.totuus
        suoraansanottuna kirjoitti:

        Jeesus oli kirjoitusten mukaan synnitön ja hän pystyi kai sanomaan sellaistakin josta tiesi ettei se toteutuisi mutta ihmisen rooliin kuuluu käsitykseni ja kirjoitusten mukaankin syntisyys eikä hänellä ole oikeutta tuomita toista ihmistä synnistä eikä sanoa että mene ja älä enää syntiä tee.

        Uskovat jeesuksen seuraajat ovat saaneet Jeesukselta valtuutuksen antaa synninpäästö ja toimia kuten Hänkin toimi. Sehän on Hänen käskynsä meille uskoville. Jokainen aidosti katuva ja syntinsä anteeksi saanut todella iloitsee noista sanoista! Onko siinä joku ongelma sinulle, että ihminen saa syntinsä anteeksi ja häntä kannustetaan ja kehoitetaan pysymään synnistä erossa vastaisuudessa?

    • dfasdfasdf

      nim mies.nainen jos jollakin on hätä se on sinulla. LAKI MENEE FINAALIIN SIIHEN EITUOLLAISET HIHHULIT VAIKUTA!!!!

    • erqwrqwr

      nim älähän höpsiJumala on sanonut, että seksi kuuluu naiselle ja miehelle avioliitossa.Homostelu on kauhistus Hänelle. Näytäpäs missä kohdin raamattua Jumala on näin sanonut!!. KAUHISTUS OLET SINÄ ITSE. TEKOPYHÄ TUOMTSIJA, VAILLA YMMÄRTÄMYSTÄ!!!! ILJETYS!!!

      • harrastavatriettautta

        esim Room 1:27 "samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti."

    • dsadfasdfasdf

      nimk mies.nainen Usiksia varmasti on ja tulee mutta ovat suurimmaksi osaksi tasa-arvoisen avioliiton kannalla, Ja kristilliset tulee menettämään varmasti paikkoja niin ythmä tekopyhä puolue se on hyhyyysfa

    • Äänestäjähki

      Jos äänestämään menen niin kristillistä äänestän. En tiedä vaan ainoatakaan kuka olisi listoilla. Pitää etsiä netistä tämän vuoden kristillisten ehdokkaat. Ja sekin pitää selvuttää onko kristillinen homostelua syntihyväksyvä asenteeltaan vai ei.

      • KDläinen

        Kristilliset ovat aina varma valinta :) lue vaalikonesta.

      • sage8
        KDläinen kirjoitti:

        Vasemmisto ja vihreät yrittävät kuitenkin pitää kaikkein köyhimpien puolta.

      • KDläinen
        sage8 kirjoitti:

        Ne pitävät homojen ja maahanmuuttajien puolta.

      • sage8
        KDläinen kirjoitti:

        Ne pitävät homojen ja maahanmuuttajien puolta.

        Kyllä , mm.mainitsemiesi ihmisten puolta mutta myös kehitysapurahojen puolustamisen myötä Afrikan köyhien ja sairaiden lasten ja naisten puolta niinkuin kai kd-väkikin tekee.

      • KDläinen
        sage8 kirjoitti:

        Kyllä , mm.mainitsemiesi ihmisten puolta mutta myös kehitysapurahojen puolustamisen myötä Afrikan köyhien ja sairaiden lasten ja naisten puolta niinkuin kai kd-väkikin tekee.

        Kehitysavussa kuitenkin tärkeintä on kahden käden evankeljumi. Maallisten tarpeiden tyydyttäminen on vain hetkellistä jos ihminen ei löydä Jeesusta. Vihreät ja vasurit ovat ateisteja eivätkä kannata lähetystyötä. Täskeintä on kuitenkin siis auttaa Afrikkalaiset auttamaan itseään se on kestävää kehitystä. Ei sillä asioita ratkaista, että Pohjois-Afrikan nuoret miehet Eurooppaan pakenevat.

        Että valehtelu ja hyväksikäyttö on tärkeämpää kuin oikeasti auttaa niitä ihmisiä... No kyllähän tuohon on jo totuttu. Mutta emme me sitä tule sietämään.

      • atskulle
        free-witch kirjoitti:

        Että valehtelu ja hyväksikäyttö on tärkeämpää kuin oikeasti auttaa niitä ihmisiä... No kyllähän tuohon on jo totuttu. Mutta emme me sitä tule sietämään.

        Syö sinä junttiateisti pääs!

      • KDläinen
        free-witch kirjoitti:

        Että valehtelu ja hyväksikäyttö on tärkeämpää kuin oikeasti auttaa niitä ihmisiä... No kyllähän tuohon on jo totuttu. Mutta emme me sitä tule sietämään.

        Mitä puhuin valehtelusta ja hyväksikäytöstä? Entä missä sanoin kieltäytyväni ihmisten auttamisesta? Mitäpä jos rauhoitut etkä pura agressioitasi minuun.

      • sage8

        Minustakin avun antaminen ilman vastapyyteitä ja ilman käännytysyrityksiä on oikea tapa kehitysavussa.

      • jahhasss
        sage8 kirjoitti:

        Minustakin avun antaminen ilman vastapyyteitä ja ilman käännytysyrityksiä on oikea tapa kehitysavussa.

        Miten Jeesuksen antama lähetyskäsky voidaan toteuttaa jos evankelumia ei julisteta?
        Oletko sinä oleenkaan uskossa ja Jeesuksen seuraaja?

      • sage8
        jahhasss kirjoitti:

        Miten Jeesuksen antama lähetyskäsky voidaan toteuttaa jos evankelumia ei julisteta?
        Oletko sinä oleenkaan uskossa ja Jeesuksen seuraaja?

        Puhehan oli avun antamisesta. Evankeliumin vieminen alkuperäiskansoille ainakin on johtanut sukupuolitautien , alkoholismin ja rikollisuuden leviämiseen heidän keskuudessaan joten jäljet kyllä peloittavat. Ja jos siellä jo on uskonto olemassa mutta köyhyys ja sairaudet vaivaa niin ei ne evankeliumilla parane.

        Ei evankeljumi kenellekään kuppaa tai aidsia aiheuta. Jätit vastaamatta kysymykseeni uskostasi.

      • anna.olla
        jahhasss kirjoitti:

        Ei evankeljumi kenellekään kuppaa tai aidsia aiheuta. Jätit vastaamatta kysymykseeni uskostasi.

        Turhaa odotat vastausta. Se on yksi palstan pennuista jotka täällä rääpivät vain päätään ja solvaavat uskovia. Joku pikkuhintti ja lepso joka ei saa kotoa tukea asioihinsa ja viettää täällä kaiket päivät purkamassa pahaa oloaan. Lieneekö jossakin laitoksessa....

      • jahhasss
        anna.olla kirjoitti:

        Turhaa odotat vastausta. Se on yksi palstan pennuista jotka täällä rääpivät vain päätään ja solvaavat uskovia. Joku pikkuhintti ja lepso joka ei saa kotoa tukea asioihinsa ja viettää täällä kaiket päivät purkamassa pahaa oloaan. Lieneekö jossakin laitoksessa....

        Jep, huomattu...

      • free-witch
        KDläinen kirjoitti:

        Mitä puhuin valehtelusta ja hyväksikäytöstä? Entä missä sanoin kieltäytyväni ihmisten auttamisesta? Mitäpä jos rauhoitut etkä pura agressioitasi minuun.

        Olit kovasti sitä mieltä, että "tärkeintä" on evankeliumi. Ei se oikea auttaminen.
        Kaikki uskonnot ovat todentemattomia, ja tiede on suurilta osin jos ei kokonaan repinyt ne logiikalla ja oikealla tutkimuksella riekaleiksi. Siispä minkä tahansa uskomusjärjestelmän tuputtaminen totuutena on valehtelua, ja hyväksikäyttöä.

        Senkin ajan, minkä tuhlaavat kirkoissa, voisivat käyttää olojensa parantamiseen. Kyllä se on nähty mitä hyötyä uskonnoista sielläkin on, tästä näkyy miten paljon jumala välittää lapsista jotka vilpittömästi rukoilevat vain ruokaa vatsaansa
        https://wehatefatpeople.files.wordpress.com/2011/07/starving-children-africa.jpg

      • mies.ja.nainen

        Hyvä presidentti allekirjoitti huonon lain. Mutta peli ei ole vielä pelattu.
        Presidentti Sauli Niinistö vahvisti sukupuolineutraalin avioliittolain allekirjoituksellaan tänään 20. helmikuuta 2015. Oikeusministeriö ryhtyy nyt valmistelemaan avioliittolain muutoksia muihin lakeihin. Laki ei astu voimaan vielä, vaan vasta maaliskuussa 2017. Lain voimaantulon tiellä on kuitenkin kaksi huomionarvoista asiaa: Kevään eduskuntavaalit ja tulossa oleva kansalaisaloite sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamiseksi. Molempiin on nyt kiinnitettävä erityistä huomiota.

        http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/667/hyva_presidentti_allekirjoitti_huonon_lain_mutta_peli_ei_ole_viela_pelattu

      • lait-ajanmukaistuu
        mies.ja.nainen kirjoitti:

        Koska eduskuntaa tulee vain noin 50 kansanedustajaa, jotka olisivat valmiita kaatamaan lain ja koska Sipilä on luvannut viedä homman maaliin, niin heikolta näyttää, vastustajien näkökulmasta.
        Itse asiassa keskustapuolue on jo puoluekokouksessaan päättänyt, että kristillisten torppaama translakikin muutetaan aikaa vastaavaksi eli luovutaan pakkosterilisaatiosta, avioeron pakollisuudesta ym.

        Seuraava hallitus sattaa nuo molemmat, osin toisiinsa vaikuttavat lait yhtäaikaa voimaan.

    • avoliitto.paras

      Avoliitto on teeskentelemätön ja aito liitto ja sitä kannatan joten en allekirjoita.

    • onko.syrjivä
      • ei.syrji.ketään

        No todellakaan ei ole syrjivä. Joidenkin on vain aina saatava erikoisoikeuksia.

    • tähän.on.tultu
      • pähkinänkuori

        Hyvää tietoa, miksi näistä ei puhuta enempää?

    • tämä.on.tosi
      • pitäisitietääeiluulla

        Jumalasta ei ole mitään todisteita, hänen olemassaolostaan. Ei tälläkään palstalla hyörivät veemäiset uskovat käy ainakaan kovin hyväksi todisteeksi.

        Avioliitto on nuori maallinen instituutio, tapajärjestelmä.

      • Jaahasss
        pitäisitietääeiluulla kirjoitti:

        Minkälaisia todisteita kaipaat?

      • pitäisitietääeiluulla
        Jaahasss kirjoitti:

        Minkälaisia todisteita kaipaat?

        Sinä et ainakaan käy todisteeksi , päinvastoin.

      • Jahhass
        pitäisitietääeiluulla kirjoitti:

        Sinä et ainakaan käy todisteeksi , päinvastoin.

        Katsele sitten itsesi peilistä tai vaikka kopeloi jos kaipaat konkreettisempaa.

      • pitäisitietääeiluulla
        Jahhass kirjoitti:

        Katsele sitten itsesi peilistä tai vaikka kopeloi jos kaipaat konkreettisempaa.

        Heh heh, uskovalta odottaisi vähän vuorisaarnan tai korinttolaiskirjeen rakkauden henkeäkin , edes joskus.

      • Hoh-hoh
        pitäisitietääeiluulla kirjoitti:

        Heh heh, uskovalta odottaisi vähän vuorisaarnan tai korinttolaiskirjeen rakkauden henkeäkin , edes joskus.

        Mikä sinä olet yhtään mitään uskovilta odottamaan? Odota itseltäsi vain.

    • Persuhomot voisivat keskittyä ryyppäämiseen.

    • mlsl

      Eduskunta sekä lakivaliokunta kuuntelee tätä tahoa eikä äärifundalisteja sekä muita uskonnollsia hihhuleita.

      Mannerheimin lastensuojeluliitto:

      Tasa-arvoinen avioliittolaki edistää lasten yhdenvertaisuutta

      http://www.mll.fi/?x34302=23096389

      • mitä.pelkäät

        noi voi hellanlettas. onko homolla tutinaa puntissa?

    • mlsl

      Ei ole väliä vaikka 50 000 nimeä tulisiki täyteen. Jos kansalaisaloite yltää eduskuntaan ja lakivaliokunnan pöydälle, joudutaan toteamaan, ettei kyseisen tekstistin pohjalta ole mahdollista saatää lakia. Lakialoitteen perustelut ovat mielipidekirjoiituksen luokkaa. Juridiisena ankkurina on pääasiassa se eduskunnan lakivaliokunnan teksti, jonka eduskunta hylkäsi hyväksyessään lakivaliokunnan vähemmistön vastalauseen mukaisesti avioliittolain muuttamisen.

      • höpönhöpön

        Älä valehtele! Suomen laki ei mene noin. Ja ensinnäkin nimet tulee täyteen kevysesti. Pelkäätkö jotakin kun oikein vaivauduit valehtelemaan tänne?
        Onko homon sana painavampi kuin heteron?

      • lexius

        Lakinaisena voin sanoa että asia on juuri noin kuin edellisessä viestissä. Politiikassa myös mukana olleena voin sanoa ettei ole mitään mahdollisuutta että vasta hyväksytty laki mentäisiin kumoamaan toisella, aika heikosti ja tunteisiin vetoavasti tehdyllä hieman amatöörimäisellä aloitteella. Kuulun kirkkoon ja tulen aina kuulumaan. Hieman surullista luettavaa tämä palsta kylläkin on.

      • setan.kieroilua
        lexius kirjoitti:

        Et sinä mikään lakinainen ole. Tämä aloite on tutkittu oikeiden juristien kanssa joten älä yritä puhua asiasta mistä et tiedä mitään.
        Kirjoituksesi on pelkkää setan agendaa estää heteroiden oikeus sananvapauteen ja kansalaioikeuden käyttämiseen. Älkää luulko, että tuommoisella skeidalla lannistatte uskovat, päin vastoin likainen pelinne antaa meille vielä enemmän voimaa.

      • älä.pelleile
        lexius kirjoitti:

        Lakinaisena voin sanoa että asia on juuri noin kuin edellisessä viestissä. Politiikassa myös mukana olleena voin sanoa ettei ole mitään mahdollisuutta että vasta hyväksytty laki mentäisiin kumoamaan toisella, aika heikosti ja tunteisiin vetoavasti tehdyllä hieman amatöörimäisellä aloitteella. Kuulun kirkkoon ja tulen aina kuulumaan. Hieman surullista luettavaa tämä palsta kylläkin on.

        Homot joutuivat tekemään uusiksi omia esityksiään koska ne eivät täyttäneet lain vaatimuksia. Mutta älä pidä heteroita yhtä tyhminä :)
        Seuraava eduskunta käsittelee tämän asian uudelleen. On todelle helppo vetää pouis lakialoite jota ei vielä edes ole alettu valmistelemaan. Huonoa lakia ei ole mitään järkeä ottaa käyttöön kun nykyinen on hyvä ja tasa-arvoinen kaikille.

      • älä.pelleile kirjoitti:

        Älä turhia kuvittele. Seuraava eduskunta laatii lait, jotka astuvat voimaan 1.3.2017. Tämä on kirkossa kuulutettu asia.

        Kun laki on jo moneen kertaan hyväksytty, niin ei vastaehdotuksella ole enää pienintäkään mahdollisuutta. Perusteet ovat jo todettu puutteelisiksi.

      • atskulle
        torre12 kirjoitti:

        Älä sinä puutarhatonttu vikise kun mitään et tiedä!

      • atskulle kirjoitti:

        No kerropa sitten mitä en tiennyt, tuossa mitä kirjoitin. Turhat luulot ja turhat toiveet saavat sinut näkemään nyt asiat vain sinun valossasi: et näe mikä on realiteetti.

        Olet kyllä ollut kaiken syyttelyn ja nimittelyn suurin kyky. Siinä sinun "antisi".

        Tyhmyys on sinun antisi tälle palstalle, puutarhatonttu.

      • atskulle kirjoitti:

        Tyhmyys on sinun antisi tälle palstalle, puutarhatonttu.

        Olet siis määritellyt "tyhmyydenkin", joten sinulla on aivan omat realiteetit. Tässäkään viestissä ei sinulla ollut muuta antia kuin halu loukata. Olet kai palstan surkein tapaus.

    • jooooooooopajooooooo

      Mitähän se teidänkin "heteroiden aito avioliitto" on, petetään se mikä ehditään, hakataan vaimot sairaalakuntoon jne jne. Oh hallelujah kun on hienoa.

      • kokemusta.omaava

        Ei se miten jotkut heterot käyttäytyvät tee yhtään sen synnittömämmäksi homostelua.
        Homot ne vasta osaakin ryypätä ja hakata!

      • Ei kai tämä mikään kilpailu ole siitä, kuka on se syntisin?

        Mutta aivan samat ongelmat ovat kaikilla jotka elävät parisuhteessa, oli se sitten avio-, avo tai muu liitto.

        Avioliitto on ole mikään taikasauva jolla ongelmat pois pyyhkäistään.

      • mummu.sörssää
        mummomuori kirjoitti:

        Ei kai tämä mikään kilpailu ole siitä, kuka on se syntisin?

        Mutta aivan samat ongelmat ovat kaikilla jotka elävät parisuhteessa, oli se sitten avio-, avo tai muu liitto.

        Avioliitto on ole mikään taikasauva jolla ongelmat pois pyyhkäistään.

        Onko joku niin väittänyt? Siitä huolimatta avioliitto on naisen ja miehen liitto.

      • free-witch
        mummu.sörssää kirjoitti:

        Onko joku niin väittänyt? Siitä huolimatta avioliitto on naisen ja miehen liitto.

        Ei ole ;) Kristinuskolal ei ole minkäänlaista omistusoikeutta avioliittoon, vaikka haluavat tietysti kuvitella omistavansa kaiken ja käskyttävänsä muita. Ja ennen kuin väität että toimitte "jumalan tahdon" mukaan, saisi se ukko ensin näyttää itsensä ja puhua ihan itse.

      • Ja mitä tuossa lausunnossa sanotaan:

        ” Vanhemman sukupuolisella suuntautuneisuudella ei ole olemassa olevan tutkimustiedon mukaan vaikutusta lapsen kehitykseen ja hyvinvointiin tai vanhemmuuden taitoihin, joten se ei myöskään estä soveltuvuutta adoptiovanhemmaksi.”
        Asioista on otettu selvää eikä mitään päätetä juorujen perusteella.

        Yhdenvertaisuus on keskeinen perus- ja ihmisoikeus. Mielestämme yhteiskunta, joka kunnioittaa ihmisoikeuksia, on myös lapselle parempi yhteiskunta. Lisäksi lapsen oikeuksien sopimuksen 2 artikla takaa lapselle oikeuden tasavertaiseen asemaan riippumatta hänen tai hänen vanhempiensa tai laillisen huoltajansa rodusta, ihonväristä, sukupuolesta, kielestä, uskonnosta jne.

        Koska kaikki ulkopuolista adoptiota hakevat vanhempien asiat selvitetään tarkoin, valikoituu vain ne vanhemmiksi joilla on siihen hyvät perusteet:

        ”Adoptioneuvonnassa laaditaan kotiselvitys adoptiovanhemmiksi haluavista ja se toimitetaan Valviran Adoptiolautakunnalle, joka hyväksyy adoptionhakijat selvitysten pohjalta.”

        Eli viranomainen on se, joka tuon päätöksen tekee.

        Nyt voivat rekisteröidyssä parisuhteessa olevat sisäisti adoptoida mutta ulkoinen adoptio on vielä mahdoton.

        ”Jos yhteisadoptio mahdollistetaan, tosiasialliset vanhemmat voivat hakeutua adoptioneuvontaan yhdessä ja myös heidän parisuhteensa tulee arvioiduksi lapsen edun näkökulmasta.”
        http://www.pelastakaalapset.fi/@Bin/1692194/Pelastakaa Lapset lausunto_090414.pdf

        Eli lapsen etu aivan varmasti otetaan huomioon, vaikka tätä asiaa yritetään vääristellä.

      • Jahhasss
        mummomuori kirjoitti:

        Ja mitä tuossa lausunnossa sanotaan:

        Lapsi tarvitsee ihan luonnostaan isän ja äidin. Kaksi samaa sukupuolta olevaa ei voi olla isä ja äiti. Lapsen terve ja tasapainoinen kehitys edellyttää molemmat vanhemmat. Eikö jo ole tarpeeksi esimerkkejä rikkinäisten perheiden lapsista. Koskaan ei ole ollut lasten psykiatreilla niin paljon töitä kuin nyt vaikka lapsia on vähemmän. Homot eivät ole vanhemmat, vanhemmat on isä ja äiti.

      • free-witch

        No niin, tuossa oli hyvää asiaa :) Olen Hyytisen saanut tavatakin, mukava että selvästi osaa hommansa.

        Enpä nyt viitsi kahta viestiä samaan ketjuun kirjoittaa, joten Jahhasss...

        "Lapsi tarvitsee ihan luonnostaan isän ja äidin."
        Tutkimusten - huom. ei foobisen ennakkoluulon mukaan - lapset voivat aivan yhtä hyvin samaa sukupuolta olevien liitoissa, joskus jopa hiukan paremmin.

        "Kaksi samaa sukupuolta olevaa ei voi olla isä ja äiti. Lapsen terve ja tasapainoinen kehitys edellyttää molemmat vanhemmat. "
        Katso ed. vastaus.

        "Koskaan ei ole ollut lasten psykiatreilla niin paljon töitä kuin nyt vaikka lapsia on vähemmän"
        Johtuisiko kenties ihan siitä, että kynnys hakea apua on matalampi, ja tietoa on enemmän? Että lasta ei enää panna nurkkaan, vaan osataan kysyä mikä on hätänä? Luuletko oikeasti että ne harvat adoptoineed homoparit ovat jo ehtineet tuottaa niin "monta" häiriölasta? Nostahan pääsi mistä ikinä sitä pidätkin...

        "Homot eivät ole vanhemmat"
        Aivan hyvin voivat olla, ja kohta ovatkin. Siihen ei foobikoiden tai uskovaisten mädännäisyys vaikuta.

        Höpö höpö. Homot on homoja ja homopareja. Aviopari ja vanhemmat ovat mies ja nainen. Turhaa pelleilyä tehdä sedistä tätejä ja tädeistä setiä.

      • free-witch
        Jahhasss kirjoitti:

        Surullista nähdä ihmisiä jotka ovat vieraantuneet noin pahasti todellisuudesta...

        Aviopari on kaksi ihmistä, jotka rakastavat toisiaan ja ovat toisilleen lupautuneet yhteiskunnan/lain säätämissä muodoissa. Sinun harvinaisen epäinformoitunut mielipiteesi - jos sitä kehtaa edes siksi kutsua - ei siihen onneksi vaikuta. Monella uskovalla on tosin krooninen kyvyttömyys erottaa se mikä on totta, ja se minkä he haluaisivat olevan totta. Mietipä sitä. :)

        Ei avioliittoon ole tarkoitus mennä kaikkien kanssa mitä rakastaa. Eivät homo- ja lesboparit ole mitään yhteiskunnan yksiköitä. Ovat vain naiskentelukumppaneita eikä luonnolisella tavalla sitäkään. Avioliitossa on tarkoitus täydentää toisiaan ja olla siten kokonainen.
        Kaksi miestä ei voi täydentää toisiaan eikä samoin kaksi naista vaikka kuinka toinen osapuoli olisi vastakkaisen sukupuolen kaltainen. Useinhan homot ovatkin naismaisia ja lesbot miesmäisiä koska on luonnollista kaivata itseään täydentävää kumppania eikä kaltaistaan.
        Homostelu on siis sairasta ja kieroutunutta seksuaalisuutta jota tulisi hoitaa eikä ruokkia.
        Huomaatko minä pystyn kirjoittamaan ilman sinun pilkaamistasi :)

      • Jahhasss kirjoitti:

        Jahhasss ei varmaan tainnut edes tajuta kirjoittaneensa aika naurettavaakin tekstiä. Osoittaa vain sen, kuinka tietämätön hän on homojen maailmasta. Muuten; laki määrittelee sen keillä on mahdollisuus avioitua. Suomessa vain yhden kanssa kerrallaan.

        Älä sinä vanha irstailija nassuta kun et mitään ymmärrä.
        Oletko sinä kalossisi kanssa aviopari jos laki niin määrää. Ei lailla muuteta miestä vaimoksi eikä naista mieheksi. Sen paremmin kuin kalossiakaan ei laki pysty muuttamaan vaimoksi sinulle? Ei kaikkea mitä ihmisen sairas mieli keksii tule tukea vaan hoitaa.

        Kumpi meistä ymmärtää homoudesta? Minäkö, joka elän niin, vai sinä, joka omasta päästään kehittelee homouden määritelmiä? Kun kaksi miestä on yhdessä, niin siinä on kaksi miestä. Ei sentään naista talossa edes leikisti. Koita keksiä jotain järkevämpää.

      • uskiksethoitoon
        Jahhasss kirjoitti:

        Älä sinä vanha irstailija nassuta kun et mitään ymmärrä.
        Oletko sinä kalossisi kanssa aviopari jos laki niin määrää. Ei lailla muuteta miestä vaimoksi eikä naista mieheksi. Sen paremmin kuin kalossiakaan ei laki pysty muuttamaan vaimoksi sinulle? Ei kaikkea mitä ihmisen sairas mieli keksii tule tukea vaan hoitaa.

        "Ei kaikkea mitä ihmisen sairas mieli keksii tule tukea vaan hoitaa." Aivan, oletko jo päässyt hoitoon? Vai onko siellä maalla tarpeeksi resursseja kuitenkaan?

      • Jahhasss
        uskiksethoitoon kirjoitti:

        "Ei kaikkea mitä ihmisen sairas mieli keksii tule tukea vaan hoitaa." Aivan, oletko jo päässyt hoitoon? Vai onko siellä maalla tarpeeksi resursseja kuitenkaan?

        Sinä voisit mennä johonkin kurssille jossa opetetaan argumentointia ja keskustelua. Tuollainen ateistien kykyjä vastaava nälviminen kertoo vain siitä, että jalostuksesi simpanssista ihmiseksi on vielä pahasti kesken.

      • free-witch
        Jahhasss kirjoitti:

        Ei avioliittoon ole tarkoitus mennä kaikkien kanssa mitä rakastaa. Eivät homo- ja lesboparit ole mitään yhteiskunnan yksiköitä. Ovat vain naiskentelukumppaneita eikä luonnolisella tavalla sitäkään. Avioliitossa on tarkoitus täydentää toisiaan ja olla siten kokonainen.
        Kaksi miestä ei voi täydentää toisiaan eikä samoin kaksi naista vaikka kuinka toinen osapuoli olisi vastakkaisen sukupuolen kaltainen. Useinhan homot ovatkin naismaisia ja lesbot miesmäisiä koska on luonnollista kaivata itseään täydentävää kumppania eikä kaltaistaan.
        Homostelu on siis sairasta ja kieroutunutta seksuaalisuutta jota tulisi hoitaa eikä ruokkia.
        Huomaatko minä pystyn kirjoittamaan ilman sinun pilkaamistasi :)

        "Eivät homo- ja lesboparit ole mitään yhteiskunnan yksiköitä."
        Ovat siinä missä muutkin liitot. Eivät sinun halusi vaikuta todellisuuden luonteeseen.

        "Ovat vain naiskentelukumppaneita"
        Kuinka voit olla noin pihalla? Hyvin on sinutkin aivopesty. Homot, lesbot, bit, inter- ja trans-ihmiset rakastavat ihan kuten muutkin. Yritä kasvaa tuollaisesta me-vastaan-he heimo-ajattelusta paremmaksi. Taas näkyy, kuinka uskovaisilla ei ole mikään muu kuin seksi mielessä - mistähän johtuisi?

        "eikä luonnolisella tavalla sitäkään."
        Sadoilla eläinlajeilla esiintyy homoutta. Mm. sinijalkasuulilla, joutsenilla, leijonilla ja lepakoilla. _Opiskele_, älä luule.

        "Kaksi miestä ei voi täydentää toisiaan eikä samoin kaksi naista"
        Miksi muka ei? Kyse on siitä, että kaksi IHMISTÄ rakastaa ja täydentää toisiaan. Se siitä. Teillä ei ole mitään perustelua sille, että avioliiton ehto olisi mies ja nainen, koska sellaista ei olekaan.

        "Huomaatko minä pystyn kirjoittamaan ilman sinun pilkaamistasi"
        'Älä sinä vanha irstailija nassuta kun et mitään ymmärrä'
        'ateistien kykyjä vastaava nälviminen'
        'jalostuksesi simpanssista ihmiseksi on vielä pahasti kesken.'
        Sitä kestikin niin kauan... ;P Toivottavasti osaat edes vielä hävetä.

    • kerääminen-on-lopetettu

      "AITO AVIOLIITTO RY. TIEDOTE 1.4.2015

      VAPAA JULKAISTAVAKSI

      Aito avioliitto -yhdistyksen puheenjohtajan ominaisuudessa tiedotan, että koska kansalaisaloiteemme avioliiton säilyttämiseksi vain miehen ja naisen välisenä sai kolmessa vuorokaudessa vain 3886 kannatusilmoitusta, niin lopetamme kannatusilmoitusten keräämisen.

      Kiitämme kannattajiamme vaivannäöstä.

      Aito avioliitto ry.
      Jukka-Pekka Rahkonen pj."

      https://www.kotimaa24.fi/aito-avioliitto-lopetti-nimienkeräämisen

      • HahHahHah

        Aprillipila

      • pila-pilasta

        Tällä palstalla on aprillipäivä joka päivä, ainakin muutamalla salaliittoteoreetikolla.

      • tutkitaan

        Onpa setalla kova pelko perseessä kun pitää noin alentua valehteluun. No tämä tutkitaan on huijaus vai minkä tason rikos. Toisen nimissä tehty ilmoitus on rikos!

    • Edessäpäinvielä

      Vielä on mahdollisuus vaikuttaa.

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1175
      "..Kansalaisaloite avioliiton säilyttämisestä aidosti tasa-arvoisena, miehen ja naisen välisenä liittona ja sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamisesta..."!

    • krisujen-vallankumous

      Kannatusilmoitusten kerääminen kompuroi pahasti eli miksi aloite on kerännyt tämän mennessä vaivaiset 3900 allekirjoitusta, kun sillä piti olla kansan enemmistön kannatus?

      Näyttääkin olevan niin, että asia kiinnostaa vain pientä kristillisten ääripäätä ja se löytyy esim kristillisestä vaalikoneesta.
      Siitä saa täydet pisteet, kun kannattaa esim sitä, että ei-kristillinen vakaumus olisi pätevä syy irtisanomiseen.

      http://www.kristillinenvaalikone.fi/ehdokkaat?vaalipiiri=928

      • antihomo

        Melkein 6kk aikaa kerätä nimiä. On se kumma kun tämä aloite ei ole saanut yhtään median ilmaista mainostilaa kuten homokampanja.....
        Ole huoleti nimet tulee ihan varmasti reippaasti.

      • Etkö tiennyt, että paperilista on seurakunnissa ja muissa yhteisöissä......

      • Jumalharha

        Aivan. Näin alussa äärihörhöt, vanhukset sekä maalaisjuntit sen allekirjoittamat mutta katsotaan mikä tilanne on parin kuukauden päästä.

      • karvakämmenelle
        Jumalharha kirjoitti:

        Aivan. Näin alussa äärihörhöt, vanhukset sekä maalaisjuntit sen allekirjoittamat mutta katsotaan mikä tilanne on parin kuukauden päästä.

        Tataa atskua poruttaa hah-haaaaa

      • Homolle
        Jumalharha kirjoitti:

        Aivan. Näin alussa äärihörhöt, vanhukset sekä maalaisjuntit sen allekirjoittamat mutta katsotaan mikä tilanne on parin kuukauden päästä.

        Eikö uskovilla, ikäihmisillä ja maalla asuvilla ole kaan samat ihmisoikeudet kuin homoillla ja lesboilla?!
        Alkaako homo jo määräämään, hä?

      • Homolle kirjoitti:

        Eikö uskovilla, ikäihmisillä ja maalla asuvilla ole kaan samat ihmisoikeudet kuin homoillla ja lesboilla?!
        Alkaako homo jo määräämään, hä?

        Homo ei määrää tietenkään mitään. Kaikilla on samat oikeudet, tai ainakin melkein. Kaikki äärihörhöt ovat saaneet antaa allekirjoituksensa lakiesitykseen. Mutta homot eivät voi ihan vielä avioitua. Siinä on pieni puute samoissa oikeuksissa. Kun ne heterot ovat määränneet niin.

        Jos heteroita ei olisi kukahan sinunkin eläkkeesi maksaisi? Se määrää joka maksaa viulutkin!

      • Jumalharha
        Homolle kirjoitti:

        Eikö uskovilla, ikäihmisillä ja maalla asuvilla ole kaan samat ihmisoikeudet kuin homoillla ja lesboilla?!
        Alkaako homo jo määräämään, hä?

        Olen kolmen lapsen hetero-isä, veljeni on homo. Uskonto on turhinta mitä tässä maailmassa on, turhista turhinta verenvuodatusta olemattomien henkiolentojen vuoksi, ihmisoikeuksien polkemista ja vihaa kuten nyt Suomessakin.

      • ateistille

        Se on sinun mielipiteesi. Otan osaa veljesi ja lastesi johdosta.

      • atskulle kirjoitti:

        Jos heteroita ei olisi kukahan sinunkin eläkkeesi maksaisi? Se määrää joka maksaa viulutkin!

        Oletko joku pelle? Kyllä minunkin eläkettä kuittaa myös biseksuaalit ja homotkin, ei vain heterot. Kaikkia tarvitaan; heteroja kun on laskelmien mukaan noin 80- 85% kansasta. Vai onko ajatuksesi, että olisi homo- ja biseksuaalivapaa yhteiskunta?

        Ja jos tarkkoja oltaisiin, niin uskovat eivät määräsi mitään; Jumalaan uskovia on Suomessa enää alle 30% kansasta.

    • HopiHopiH

      Kannattajia jo on ollut kohta 2000 tuhatta.hyvältä näyttää.Nyt hopi hopi allekirjoittamaan.

      • nettiäänet

        Netin kautta jo 4000.....

      • hyvä.tulee
        nettiäänet kirjoitti:

        Netin kautta jo 4000.....

        Eli vain verkkaisella keskiarvollakin laskettuna tulee 180 000 allekirjoitusta netistä ja päälle valtavat määrät paperilistoja. Huikeaa,hienoa!!!!!
        Nyt vain kaikki tiedottamaan asiasta kaikille!

      • hyvä.tulee kirjoitti:

        Eli vain verkkaisella keskiarvollakin laskettuna tulee 180 000 allekirjoitusta netistä ja päälle valtavat määrät paperilistoja. Huikeaa,hienoa!!!!!
        Nyt vain kaikki tiedottamaan asiasta kaikille!

        Hah hah. Taitaa olla vähän turja riemuita nyt. Tähän asti vain yksi kansalaisaloite on mennyt läpi, eikä eduskunta nyt niin tyhmä ole, että sen ainoankin lain menisi purkamaan. On siis jo todettu, että lain vastustajilla ei ole riittäviä perusteita. ja se asia tuskin muuksi muuttuu.

      • torre12 kirjoitti:

        Eikä siitäkään ole lakia säädetty eikä säädetä!
        Missä on todettu, ettei ole riittäviä perusteita. Laitahan faktaa koska minulla on iha erilaista faktaa....

      • läpimeneekuitenkin

        Aivan. Ei eduskunta lähde tätä kumoamaan koska sitten tulisi taas uusi Tahdon-kampanja ja asiaan on käytetty ihan tarpeeksi aikaa ja rahaa jo nyt. Läpi se tulee menemään kuitenkin, kaikki nämä kansalaisaloitteet puolin ja toisin aivan turhia. Eduskunnassa on paljon muita tärkeämpiä asioita.

      • homojankuttajille
        läpimeneekuitenkin kirjoitti:

        Aivan. Ei eduskunta lähde tätä kumoamaan koska sitten tulisi taas uusi Tahdon-kampanja ja asiaan on käytetty ihan tarpeeksi aikaa ja rahaa jo nyt. Läpi se tulee menemään kuitenkin, kaikki nämä kansalaisaloitteet puolin ja toisin aivan turhia. Eduskunnassa on paljon muita tärkeämpiä asioita.

        Turhaan siinä läpätätte. Helpompi ja vähätöisempi on kumota lain valmistelun aloittaminen kuin alkaa muutamaan se takia saroja muitakin lakeja. Sitäpaitsi selvä peruste lainvalmistelun kumoamiselle on esitetty.
        Onpa hienoa, että Suomen kansa herää puolustamaan luonnosista elämää jatkavaa ja suojelevaa heteroiden liittoa.
        Homoilla olkoot homoliittonsa ja leikkiköön niissä mitä leikkivät.

      • älyn.väläys kirjoitti:

        Eikä siitäkään ole lakia säädetty eikä säädetä!
        Missä on todettu, ettei ole riittäviä perusteita. Laitahan faktaa koska minulla on iha erilaista faktaa....

        Eikö eduskunnassa juuri päätetty, että uuden avioliittolain kumoamisella ei ole riittäviä perusteita? Siksi asia sai mennä äänestykseen asti, koska lakia saattoi puoltaa vallan hyvin.
        Eikä asia ole siitä muuksi muuttunut; presidentti on vain vahvistanut sen lain jo.

        Olisi aika jo hyväksyä se tosiasia, että täällä on muitakin; ei vain uskovia heteroja. Sen on jo suurin osa kansasta ja eduskunnasta jo huomannut. Ja jos Soini ei olisi määrännyt joukkojaan, niin äänestystulos olisi ollut aivan murskaava voitto lain puoltajille.

        Aviioliittolain muutoksen toteuttaminen tai oikeammin toteuttamattomuus jää seuravalle eduskunnalle. Olet tietämätön joten älä toistele kuin papukaija noita perättömiä juttujasi. Nyt kun ihmiset saavat oikeaa tietoa mitä homoliitot merkitsisivät ei kukaan halua (muut kuin homot) sellaista lakia.
        Ei kaksi naista tai kaksi miestä ole avioparai vaan lesbo- ja homopari.

        Seuraava eduskunta on saanut jo tehtävän, mutta et näytä olevan siitä tietoinen. Tämän vuoden aikana lakiasiat pannaan siihen muotoon, että laki voi astua voimaan 1.3.2017. Muuta tehtävää eduskunnalla ei ole homoliittoja koskien. Koita herätä todellisuuteen.

        Kaksi miestä voi olla aviopari, ja niin on jo noin 20 maassa, ja lisää tulee. Koita herätä todellisuuteen, koska alkaa vaikuttaa siltä, että et ole enää ajan tasalla: Olet sekoamassa.

        Älä nyt höpötä enempää kun et tiedä yhtään miten lainsäädäntö menee.
        En jaksa kanssasi jankuttaa kun et näköjään muuta osaa.

      • älyn.väläys kirjoitti:

        Älä nyt höpötä enempää kun et tiedä yhtään miten lainsäädäntö menee.
        En jaksa kanssasi jankuttaa kun et näköjään muuta osaa.

        Kyllähän se LAINSÄÄDÄNTÖ tuli selväksi koko kansalle, kun tätä tasa-arvoista avioliittolakia sorvattiin. Siinä ei ole epäselvää kenellekään, paitsi näkyy olevan sinulle.

      • vanhuusko.vaivaa

        Ei mitään ole vielä sorvattu. Jo on gubbella paksu kalju kun ei mene saelvät asiat tajuntaan.

      • vanhuusko.vaivaa kirjoitti:

        Ei mitään ole vielä sorvattu. Jo on gubbella paksu kalju kun ei mene saelvät asiat tajuntaan.

        Ai jaa. Tämän hetken tilanne on se, että presidentti on lain allekirjoittanut, ja laki astuu voimaan 1.3. 2017. Eduskunta on jo äänestänyt lain puolesta. Siihen ei tarvita paksua kalloa, vaan tosiasioihin katsomista.

        Jos lain kumoaminen saa 50 000 nimeä, se tulee uuden eduskunnan eteen, mutta nyt nimiä on 5000. Kansalaisaloitteet ovat kaatuneet kaikki lukuun ottamatta lakia tasa-arvoisesta avioliitosta. Koska tämä on näinkin selvä jo, niin ei vastaehdotuksella ole kokemuksen perusteella mitään mahdollisuutta menestyä. Ei ole ollut argumenttia, joka kumoaisi avioliiton mahdollisuuden kaikille täysi-ikäsille. Tilanne ei ole muuttunut.

        Kellä se paksu kallo on, kuka ei näe tosiasioita, vaan elää harhoissa?

      • paksupäälle

        Älä puhu paskaa kun et mitään ymmärrä.

      • paksupäälle kirjoitti:

        Älä puhu paskaa kun et mitään ymmärrä.

        Hah haa. Mikä tuossa oli paskaa, kun kaikki mitä kirjoitin on vallitsevaa tosiasiaa? Olet todella pimeä tyyppi. Eduskunta on äänestänyt lain puolesta ja hylännyt lakia vastustaneen esityksen. Presidentti on vahvistanut tämän lain. Muuta ei tällä hetkellä ole, ja hyvä arvaus on, ettei tulekaan.

      • proteesis.tippuu

        Älä naura teksaris tippuu... Olet kyllä tyhmin ihminen joka voi olla leivästä paskaa vääntämässä.

      • Just.näin
        proteesis.tippuu kirjoitti:

        Älä naura teksaris tippuu... Olet kyllä tyhmin ihminen joka voi olla leivästä paskaa vääntämässä.

        Hyvin sanottu!

      • Just.näin kirjoitti:

        Hyvin sanottu!

        Hah hah! Olette kyllä aivan pönttöjä, Kun laki on jo allekirjoitettu ja astuu voimaan 1.3. 2017, ja se on eduskunnan päättämä ja presidentin vahvistama. niin miten näette sen niin vinosti, että se on vain minun paskapuhetta ja osoitus siitä, että olen tyhmin ihminen? Hah hah!

    • Anna.kannatuksesi

      Taas uusi päivä allekirjoittaa!

      • olet-käsittänyt-väärin

        Valitettavasti kansalaisaloitteen voi allekirjoittaa vain kerran, koska tämä ei ole adressi.

      • äly.hoiiii
        olet-käsittänyt-väärin kirjoitti:

        Valitettavasti kansalaisaloitteen voi allekirjoittaa vain kerran, koska tämä ei ole adressi.

        Kuka on sanonut, että s a m a t ihmistet uudelleen kirjoittaisivat?
        Itse et ymmärrä!

    • Vauhti näyttää hiipuvan jyrkästi vaikka vasta on muutama päivä mennyt.

      Alussa tuli enimmillään 1580 päivässä, mutta tänään, vaikka on kristittyjen merkittävä Pyhä, niin kannatuksia on vasta vähän yli 300 illalla kahdeksan jälkeen.

      • Yleensä kaksi ensimmäistä päivää ratkaisee. Sen jälkeen on suurin into hiipunut, ja nimiä tulee harvakseen. Nyt on siis noin 10% kasassa.

      • jokkeri.peku
        torre12 kirjoitti:

        Yleensä kaksi ensimmäistä päivää ratkaisee. Sen jälkeen on suurin into hiipunut, ja nimiä tulee harvakseen. Nyt on siis noin 10% kasassa.

        Kävit oikein hellaripalstallakin akitoimassa ihmisä. Taitaa jokkeri ja Pe.ku tosissaan pelätä uskovien menestystä vaaleissa kun oikein porukalla ovat alkaneet kampanjoimaan. Turhaa touhuatte, uskovat kyllä tietävät ketä äänestävät ja aviolitto kansalaisaloite tulee täyteen monin kerroin.
        Olette säälittävä pellepari!

      • paksupäälle
        torre12 kirjoitti:

        Yleensä kaksi ensimmäistä päivää ratkaisee. Sen jälkeen on suurin into hiipunut, ja nimiä tulee harvakseen. Nyt on siis noin 10% kasassa.

        Ja aikaa on vielä 175 päivää joten kevysti tulee. Tumputtele sinä vain rauhassa. Kesäjuhlat edessä ja nytkin jo tuhansia nimiä lisäksi paperilsitilla.

      • voihan.äly

        Oletko jo unohtanut mitä uskovat tekevät Pääsiäsisenä? Eivät suinkaan istu tietsikalla kuten sinä ateisti.

      • joko-alkaa-nolottamaan
        voihan.äly kirjoitti:

        Oletko jo unohtanut mitä uskovat tekevät Pääsiäsisenä? Eivät suinkaan istu tietsikalla kuten sinä ateisti.

        1. päivä 1330 kannatusilmoitusta
        2. päivä 1580 kannatusilmoitusta
        3. päivä 976 kannatusilmoitusta
        4. päivä 478 kannatusilmoitusta
        5. päivä 534 kannatusilmoitusta
        6. päivä 376 kannatusilmoitusta
        7. päivä 303 kannatusilmoitusta
        8. päivä 200?

        Näitä "pääsiäisiä" näyttää riittävän eli aloite ei saa tarvittavia kannattajia ilman niitä herätysliikkeissä kerättäviä paperi-ilmoituksia. Tsempatkaa konservatiivit tai tästä jutusta tulee pelkkä fundamentalistinen pannukakku, taas kerran.

      • sääli.itseäsi
        joko-alkaa-nolottamaan kirjoitti:

        1. päivä 1330 kannatusilmoitusta
        2. päivä 1580 kannatusilmoitusta
        3. päivä 976 kannatusilmoitusta
        4. päivä 478 kannatusilmoitusta
        5. päivä 534 kannatusilmoitusta
        6. päivä 376 kannatusilmoitusta
        7. päivä 303 kannatusilmoitusta
        8. päivä 200?

        Näitä "pääsiäisiä" näyttää riittävän eli aloite ei saa tarvittavia kannattajia ilman niitä herätysliikkeissä kerättäviä paperi-ilmoituksia. Tsempatkaa konservatiivit tai tästä jutusta tulee pelkkä fundamentalistinen pannukakku, taas kerran.

        Ei nolota ollenkaan. Mutta sinua taitaa ottaa pannuun kun nimiä tulee jo nyt siihen tahtiin, että 180 000 tulee täyteen. Jopa alle 300 nimeä keskimäärin päivässä riittä 50 000:een. Sinä et tiedä miten paljon paperilistoja on liikkeellä seurakunnissa ja järjestöissä ja paljonko niissä on nimiä.
        Kampanja on vasta lähtenyt käyntiin ja aikaa on syyskuun loppuun joten tieto leviää koko ajan ja parhaat päivät vasta edessäpäin.
        Et taida paljoa tuntea tilastomatematiikkaa ja näiden aloitteiden volyymien käyttäytymistä. Älä siis petä itseäsi tuollaisilla väärillä uskomuksillasi koska tulet pettymään katkerasti :)

    • sehän.on.velvollisuus

      Tottakai allekirjoitin jo!

      • näinsevaanmenee

        En allekirjoita ja kuulun niiden miljoonien joukkoon jotka eivät allekirjoita koska ovat tasa-arvon ja inhimillisen rakkauden käskyn puolella.

      • johan.vitsin.murjaisit
        näinsevaanmenee kirjoitti:

        En allekirjoita ja kuulun niiden miljoonien joukkoon jotka eivät allekirjoita koska ovat tasa-arvon ja inhimillisen rakkauden käskyn puolella.

        Mitä tekeistä homostelulla on rakkauden kanssa???????

      • johan.vitsin.murjaisit kirjoitti:

        Mitä tekeistä homostelulla on rakkauden kanssa???????

        Sitä tekemistä, että miehenisanoo saaneensa minulta enemmän rakkautta kuin koskaan, ja hän osoittaa rakkautta minuun monin tavoin, ja Daavid julisti miehen rakkauden olleen ihanampaa kuin naisen rakkaus.

      • johan.vitsin.murjaisit
        torre12 kirjoitti:

        Sitä tekemistä, että miehenisanoo saaneensa minulta enemmän rakkautta kuin koskaan, ja hän osoittaa rakkautta minuun monin tavoin, ja Daavid julisti miehen rakkauden olleen ihanampaa kuin naisen rakkaus.

        Et poloinen edes tiedä mitä on rakkaus...

      • Terveisinhomo

        Se on sitä kun työnnän penikseni suoleen, ja vielä seuraavanakin päivänä saan nuuhkia hajua, kun MIEHENI on töissä, nuuhkia? Halusin tai en?

        Se alkaa tuoksua hyvälle, vaikka haju aluksi on inha, se alkaa näin?!

        Rasvaan sekoittunutta paskaa...sitähän se on, en mahda sille mitään, halusimme tai emme.......!!!

        Kun käyttää kumia, niin joskus paskan haju tarttuu sormiin - halusin tai en..!

        Sen huomaa toisten naamasta seuraavana päivänä.

        Mutta onneksi olen (vain) Gay ja olen ylpeä siitä.

        Olen ylpämpi siitä kuin muut joissa on jokin puute.

        Olen vähemmän puutteellinen, niin että olen tasa-arvoinen muiden puutteellisten kanssa, kuten sellaisten, joilla on allergia! Esimerkki!

        Olen ylpeä puutteellisuudestani ja ylpeä muiden puutteellisten kanssa (poislukien paljon puutteelliset) Paras kun pidämme itsemme puhtaana (puhtaina!)?

        Minulle on kerrottu, että homouden voi löytää, ja että se on hyvä asia. Olemme siitä samaa.....

        Heteroutta puolestaan ei voi löytää, ja sen etsiminen tai löytäminen on paha ja vaaralllinen asia. Sitä ei kannata etsiä, ensinkään......ensinkään!

    • glory

      Kansalaisaloite 1175 on nyt jo saanut 17350 allekirjoittajaa!! Hyvältä näyttää siis kun ei vielä kunnolla ole alkanut mainostaminen ja media ei todellakaan tuo asiaa esille!

      • miksi.vaiva

        Vasta saanut noin vähän allekirjoituksia. Ei hyvältä näytä. Ja koko ajanhan te spämmäätte tuota aloitetta vaikka millä palstoilla. Ja miksi median pitäisi tuoda jonkin marginaaliryhmän aloitetta esille?

      • manuaalit.puuttuvat

        Juu, hyvin etenee ja vielä 4,5 kk aikaa kerät kannatuksia ja kesäsesonki edessä.
        Vapun jälkeen ei ole ollenkaan viety järjestelmään manuaalisia lomakkeita siellä on tuhansia kannatuksia tulossa kun saavat tallennettua.

    • Suomessa on todella paljon ihan oikeasti huollestuttavia asioita, mutta verovaroja ja päättäjien aikaa uhrataan tämmöiseen, täysin vähäpätöiseen asiaan. Ei kiinnosta vanhusten olojen parantaminen, hoitajien palkkauksen uudelleen miettiminen, nuorten syrjäytyminen tai mikään muukaan oikeasti tärkeä asia. Kaikki ongelmat on ratkaistu. Tasa-arvoinen avioliitto on se tämän hetken tärkein asia. Ihan naurettavaa!

    • Heterosexual

      Kansalaisaloite 1175 menestyy, joka päivä tulee satoja nimiä, koska Suomen kansa ei halua sukupuolineutraalia avioliittolakia. Sukupuolineutraaliavioliittolaki olisi läpi mennessään vain alkusoittoa helvetin esikartanolle, jossa laillistetaan moniavioisuus, aikuisten välinen insesti yms. saasta ja haureus. Estetään tämä hullutus nyt kun vielä voidaan ja allekirjoitetaan kansalaisaloite 1175 jo tänään. !

    • hjk123

      KYLLÄ

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2434
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2143
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1788
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1581
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1556
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1515
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1478
    8. 54
      1340
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      87
      1296
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1219
    Aihe