Kuopiolaisia kullanmuruja:

hakkaapäälle

32

1591

    Vastaukset

    • koulu_turvaton_paikka

      On se 8aatana että koulun välituntivalvojakin on selvästi sekä sokea että kuuro ja rehtori on sen lisäksi vielä mykkäkin! Selkärangattomat niljakkeet luistelevat vastuusta noin heikoin tekosyin!!

      • Mahdotontehtävä

        En tiedä mitä kouluja sinä olet käynyt mutta ainakin minun koulunkäyntiaikaani 90-luvulla yhden välituntivalvojan vastuulla oli valtava oppilaslauma jolloin yksittäisten tapausten 100% estäminen oli yksinkertaisesti mahdotonta. Tästä ajasta on vielä tullut säästöjä ja "tehostuksia" jolloin tehtävä on yhä vaikeampi nykypäivänä.

        Ja eräät kehtaa samalla suulla huutaa vähemmän resursseja koulutukseen ja samaan hengenvetoon vaatia opettajilta mahdottomia. Idiotismia.


      • koulu_turvaton_paikka

        Minä kävin peruskouluni laadukkaalla 80-luvulla ja esim. kerran joskus kuudennella luokalla luokan tytöt yritti kiusata niin kärähtivät itse teossa nimenomaan välituntivalvojan silmän alla, häh häh :D


    • hockey-club

      Olisivatko jääkiekko nuorisoa otteista päätellen?

    • suomenpoika

      "Se joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa, joka rakastaa, kurittaa häntä jo varhain."

    • 2874987234

      Montakos koulua Petosella onkaan?
      Kiva tietää että minunkin veroeurot menee noittenkin ihmisroskien "huoltajien" sossumaksuihin. YÄK!!!

      • kuopioraaka

        Vai on tässä vaikka saaristokaupunkilaisten jälkikasvu asialla?


      • mards

        Onko tietoa mikä koulu?


      • woeraakat
        kuopioraaka kirjoitti:

        Vai on tässä vaikka saaristokaupunkilaisten jälkikasvu asialla?

        Melko varmasti näin. Eihän saaristokaupunkilaisten kultamunia saa edes kieltää. Niiden pitää saada toteuttaa itseään. Vanhemmat pillastuvat oitis, jos pyytää huomioimaan myös toisten mukavuuden, eikä vain omaa. Minä minä minä, eikä muut mitään.


      • noeimuutenole
        kuopioraaka kirjoitti:

        Vai on tässä vaikka saaristokaupunkilaisten jälkikasvu asialla?

        Petonen on Petosta ja on Saaristokaupunkia. Vai onko?


      • Anonyymi
        noeimuutenole kirjoitti:

        Petonen on Petosta ja on Saaristokaupunkia. Vai onko?

        Ei todellakaan ole saaristokaupunkia


    • Näitäriittää

      Suomessa on ongelmallinen tilanne kouluilla juuri näissä selkeissä alaikäisten tekemissä koulupahoipitelyissä. Kouluilla on työkaluina Verso sovittelut, jotka ovat aivan liian kevyt sanktio näissä teoissa. Parhain tulos saavutetaan sillä että koulu suoraan konsultoi poliisia. Eli kun tulee konflikti, mikä johtaa vakaviin seurauksiin, niin heti vain suoraan Poliisit koululle. Tällä tavoin viestitään nuorille ja myös vanhemmille, että koulu tekee riittävät toimenpiteet.
      Uhriosapuolen vanhempien kannattaa tehdä rikosilmoitus, uhrin oikeusturvan vuoksi, sekä myös lastensuojeluilmoitus tekijöistä, jotta tieto saavuttaa myös sosiaalitoimen. Missään nimessä näihin Ei riitä versosovittelut.

      • niinkuopiolaistataas

        Onko Kuopion kouluilla todella niin, että edes harkittaisiin jotain koulun sisäistä sovittelua mikäkai tämä maallikolle vieras Verso sovittelu kai on. Pahoinpitelyissä tietysti poliisit paikalle. He ottavat juttuun sitten mukaan sosiaalitoimen alaikäisten tekeijöiden takia. Vakava pahoinpitely ja lapsen pahoinpitely on virallisen syytteenalainen rikos eikä vaadi vanhemmilta rikosilmoituksen tekemistä.


      • soilee

        Ei oo saaneet mitään rangaistusta nämä tekijät, siellä vittua ja perkelettä huutelevat joka välitunti minkä nyt toistensa hakkaamiselta kerkeävät...huutavat niin että opehuoneessa pitää radiotakin kovemmalle laittaa..


    • Kriisiterapeutti

      Näillä kiusaajilla on pahaolo. Nyt on koulun kaikki voimavarat valjastettava auttamaan näitä poikia, ettei vaan heille pääse syntymään mitään traumoja tapahtuneesta. Äkkiä vaan kriisiterapeutit hommiin, ettei mitään peruuttamatonta vahinkoa pääse syntymään poikien jaloon ja humaaniin ajatusmaailmaan.

      • nipanina

        Kyllä!Uhri voisi vaihtaa koulua kun muistuttaa joka päivä reksiä kuinka epäonnistunut ja virkarikoksiin tämä ja muu opettajakunta on syllistynyt hah ha vitsi vitsi!


    • sergi

      ratkaisu on yksityinen vartiointi kouluun ja etenkin välituneille sekä kattava kamera valvonta,sillä koulu ei ilmeisesti kykene suoriutmaan tehtävistää siten että koululaiset kokis olevansa turvassa ja arvostettuja yksilöitä..selvää on että sangtiot kovemiksi pään silittelyn aika on ohi..vai miltä tuntis itse saada sama kohtalo kuin tuo pikku tyttönen..

    • judge_and_jury

      Tekijöiden vanhemmat tästä ovat vastuussa eli heille muutakin kuin pään silittelyä!

    • Hyvin_hiljennetty

      Aika hyvin on koulun henkilökunnan toimesta asia osattu hiljentää. Aikaa kuitenkin jo kaksi kuukautta, mutta vasta nyt tuli julkisuuteen. Olisikohan uhrin puolelta "vuodettu". Sinällään ihan oikein, että näin raa'at teot tulee julkisuuteen vaikka rehtori salassapitoon vedoten yrittää luistella koulun vastuusta.
      "Tämä asian on selvitetty." eli pikku kuspiät pyysi naurua tirskahdellen uhriltaan anteeksi ja kaikki on taas koulun puolesta "selvitetty". Koulun nimi olisi paikallaan julkistaa vai onkohan kyseessä a) vähemmistökoulu b) Pro-koulu. Ensimmäisessä tapauksessa suut tukkii "rasismi" ja toisessa sitten rehtorin johdolla koko henkilökunta yrittää peitellä tekoa, että ns. paremman koulun maine säilyisi.

      • kuopionmaine

        Edellinen kirjoittaja ei taida olla kuopiolainen. Kuopiossa on niin vähän maahanmuuttajia, että ei täällä ole "vähemmistökouluja" ja taas täällä ei myöskään ole ns parempia kouluja. Mikäli heittäisi arvauksen niin tämä tapahtui Saaristokaupungissa, jossa kuvitellaan asuttavan paremmalla alueella.


      • loppuelämälaitoksessa

        Eivät pyytäneet edes anteeksi eivätkä saaneet rangaistusta..äidit hoitivat hienon uhrin ja tämän perheen mustamaalaamis kampanjana hienoilla suhteillaan joissa reksi osallisena...mutta hih vitsiähän tämä eikä ollenkaan totta sillä oikeusvaltiossa elellään EIKÄ PAHOINPITELY RIKOKSENA VANHENE KOSKAAN.heko heko vitsi ja leikkiä vaan!


      • Kivakoulu
        kuopionmaine kirjoitti:

        Edellinen kirjoittaja ei taida olla kuopiolainen. Kuopiossa on niin vähän maahanmuuttajia, että ei täällä ole "vähemmistökouluja" ja taas täällä ei myöskään ole ns parempia kouluja. Mikäli heittäisi arvauksen niin tämä tapahtui Saaristokaupungissa, jossa kuvitellaan asuttavan paremmalla alueella.

        Kyseessä on Jynkän koulu. Kuopiolainen Kiva Koulu koulukiusaamisenvastaiseen kampanjaan osallistunut, selvästikin hyvin tuloksin, näistä kommenteista päätellen rehtorin ja vanhempainneuvoston tuella.


    • pelitraaistavat

      kyllä tässä on kyse pleikkarinuorisosta...

    • hevosnaamanutturalla

      Ihanat,rehelliset.luotettavat ja yhteiskunnantukipilarit,nämä vanhemmat siis.Lupasivat heti ottaa vastuun poikain teosta ja pyytivät anteeksi ja siirtivät pojat psykiatriselle osastolle jonne oikeasti kuuluvat,eivät koulun käytäville ekaluokkalaisia kiusaamaan..ihanat isät ja äidit,joiden lapset pyytivät anteeksi kun hakkasivat teho-osastolle syyttömän sivullisen uhrin..ihanat,jotka eivät keksineet lisää valheita yhdessä erityisopettajan ja rehtorin kanssa vaan kantoivat esimerkillisesti vastuun teoistaa, ihanat ja uolehtivat vanhemmat,joiden hakkaajapojat eivät kulje iltaisin vapaalla jalalla Jynkän alueella etsien uusia uhreja, ihanat lapset jotka ovat aikaisemmin tappaneet vain pieniä pikkueläimiä,nyt siirryttiin jo nuoriin tyttöihin...ihanaa ihanaa ihanaa,

    • Anonyymi

      Olemme pahoillamme, mutta emme löytäneet sivua, jonka yritit avata. Tämä saattaa johtua esimerkiksi siitä, että kirjoitit osoitteen väärin tai seurasit vanhentunutta linkkiä.

    • Anonyymi

      Kyllä on rohkeita poikia olleet, oikein porukalla pieksäneet tytön🤣🤣🤣
      Tulevia vaimonsa pieksäjiä.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      99
      2870
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2430
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2210
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      17
      2022
    5. 171
      1852
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1846
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1797
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1736
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      133
      1539
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    Aihe