Toukokuun lopussa siis loppuu osatyökyv.eläke jolle pääsin kun olin vielä työelämässä ja asiaa hoiti silloin tt-lääkäri. Nyt asiaani "hoitaa " terveysasema ja toukokuun alussa teemme vasta hakemuksen työkyv.eläkkeeseen. Minulla on ensimmäinen aika Psykiatrille vasta huhtikuussa 22pvä, ja haluaisin myös lausunnon häneltä siihen hakemukseen, miten menettelen, sanonko psykiatrille että tarvitsen jonkun lausunnon tilastani siihen hakemukseen.
Olen siis niin pihalla näiden asioiden kanssa kuten oli myös terveysaseman lääkäri ja siksi tämä on jäänyt näin viime tippaan. Sairauspäiväni eli ne 300 menevät nyt huhtikuun lopussa umpeen ja saan sitten liitostani hetken aikaa rahaa, vaikkakin olen sairauslomalla edelleen, sen soitin ja kysyin sieltä. En ymmärrä miksi minulle ei tehdä mitään työkyky testejä vaikka olen niitä ehdottanut.
osatyökyv.eläke loppuu
Marketta55
3
104
Vastaukset
- Kyykytettyloinen
Normi setti. Ei niitä kiinnosta tehdä mitään. Palstalla vaikka miten paljon samanlaisia tarinoita.
- siitäselähtee
Jätä hakemus sisään vaikka heti ja toimita perässä lisälausuntoja siihen
- Danil
Minua pitivät kuntoutustuella kaksi ja puoli vuotta. Totesivat samaan aikaan että ei voi kuntouttaa ja mitään kuntoutusta eivät näin ollen tarjonnetkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit264358Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2993584TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.332560Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e372479- 1412112
- 551946
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1201831Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:81545Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21433Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi201358