Turhautunut oireisiin ja tutkimusviidakkoon

frustrated

Tiedän, ettei palstalla varmaan ole huippulääkäreitä tai muita, mutta osaako kukaan maallikkko yhdistää oirekirjoani mihinkään sairauteen? Tiedän, että jotkut neurologiset oirekuvat jäävät ilman vastaavaa diagnoosia, mutta olen turhautunut oireisiin ja siihen tunteeseen, ettei kaikki kehossani ole kohdillaan.

Olen kolmekymppinen, hoikka nainen. Kolme vuotta sitten aloin ihmetellä käsivarsissani tuntuvia matomaisia tuntemuksia. Samana syksynä reidestäni alkoivat lihasnykäykset, jotka ovat nyt levinneet koko kehooni. Kieli, käsivarret ja pohkeet ovat pahimmat nykinäpaikat. Jaloissani on ollut tunne kuin kylmää vettä valuisi niitä pitkin, ja jalkapohjissa kuumia valahduksia. Käsivarsissani tuntuu kuin vesipisaroita tipahtelisi niille. Oikeassa jalassa on paikoitellen hyvin vahva "sukkamainen" tunne. Pistelyä varsinkin kehon vasemmalla puolella ja kasvoissa.

Viime aikoina pahin ja hyvinkin invalidisoiva oire on ollut reisien lihaskiristys/ kramppaaminen lyhyenkin kävelymatkan, välillä jopa seisomisen jälkeen. Viime syksynä tämä oire esti kk:n ajan lenkkeilyn, jalat polttivat ja ikään kuin "kihisivät" loppuillan jo 200m kävelyn jälkeen. Vasemmassa kädessä on pahaa aktiovapinaa, eli en pysty sillä tekemään kunnolla tarkkaa työtä. Lihasheikkoutta ei ole.

Tutkimuksia: Pään MRI: puhdas. Lannerangan MRI: L5/S1 selkeä prolapsi, L3/L4 ja L4/L5 laakeat protruusiot, fasettiartroosia, nikamapäätelevyjen tulehdusmuutoksia yms. Borrelioosi verikoe: raja-arvo. Kilpirauhanen: ok. Magnesium: muutaman pykälän viitearvojen alapuolella. Laaja ENMG: puhdas, ei mitään oireita selittävää.

Itse olen yhtä suurta kysymysmerkkiä ja haluaisin tietää, mitä keholleni on tapahtumassa...

1

170

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eiköolesuositeltu

      Oletko kokeillut magnesium D-vitamiini. Magnesiumin vajaus voi aiheuttaa mm. niitä lihaskramppeja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3075
    3. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3074
    4. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3070
    5. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3065
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe