Viisaus lisääntyy oppimalla

Valtio-orja

Ihmisen viisaus lisääntyy aistien välityksellä ympäröivästä maailmasta signaalien muodossa välittyvän tiedon avulla.

Tunto- ja makuaistit antavat alkeellista tietoa ympäristöstä.

Musiikki ja äänet ympäristössä lisäävät ihmisen viisautta edellisiä enemmän.

Kuvallinen viestintä voi sisältää paljon informaatiota symbolien muodossa tai olla ilman sopimusluonteista informaatiota ainoastaan pikselien muodossa.

Vasta puheen symbolien vastaanottaminen kuuloaistin välityksellä saa ihmisen ajattelemaan symbolien merkitystä enemmän, koska puhe välittää symbolien sisältämää informaatiota tehokkaammin ja tarkemmin kuin mikään muu ihmisten välillä vallitseva sopimusluonteinen käsitejärjestelmä.

Puhetta tehostaakseen ihminen voi liittää mukaan muiden aistein välityksellä vastaanotettavaa informaatiota, mutta ne ainoastaan täydentävät puheen sisältämien symbolien merkitystä.

Puheen ja painetun tekstin sisältämät symbolit ovat tarkkoja, informatiivisia ja lisäävät viisautta ihmisillä enemmän kuin esimerkiksi musiikin ja elokuvien sisältämät audiovisuaaliset symbolit.

Kaikista eniten viisautta lisää kuitenkin olemassaolevien symbolien yhdisteleminen uudella tavalla ja tässä prosessissa syntyy uusia merkityksiä eli uusia symboleja.

Oppiminen on tapahtuma, jossa olemassaolevia alkeellisia symboleja yhdistämällä ihminen ymmärtää olemassaolevaa maailmaa uudella tavalla - tällöin ihminen on oppimisen jälkeen periaatteessa aikaisempaa viisaampi.

Oppiminen edellyttää aktiivista yhteisesti sovittujen asioiden eli symbolien ajattelemista ja ihminen on aikaisempaa viisaampi vasta sitten, kun hän ymmärtää näiden symbolien yhteenliittämisten avulla maailmaa uudella tavalla.

Viisauden lisääntyminen edellyttää symbolien merkitysten muistamista, olemassaolevien symbolien keskinäisten eroavaisuuksien ja yhteneväisyyksien ymmärtämistä, sekä symbolien liittämisessä syntyvien uusien symbolien ymmärtämistä.

Uudet symbolit ovat merkityksiltään aikaisempia symboleja aina isompia ja siten vaativat suurempien kokonaisuuksien hallitsemista, jotta näitä isompia paketteja voisi ymmärtää ja soveltaa menestyksellisesti olemassaolevaan käytäntöön.

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei-paljon-uutta

      Kovinpa on kapea käsityksesi oppimisesta: jo olemassa olevan uudelleenjärjestelyä.

    • Wiisaasti-eteenpäin

      Tyhjät symbolit eivät tee ketään visaaksi, vaikka ne olisivat missä järjestyksessä tahansa. Tietysti symbolirakenne pitää olla sellainen, että se on konsistentti. Lisäksi, mitä yksinkertaisempi symbolirakenne rakenne on, sitä helpommin ymmärrettävä se on, ja siksi viisauteen tarvittavaa oppimista ja ymmärrystä edistävä. Monimutkaisuudella ja samojen asioiden toisinpäin kääntelyllä ei edistetä mitään.

      Näiden muodollisten vaatimusten lisäksi tärkeä tekijä on tietenkin lauseiden sisältö. Samanmuotoinen symbolirakenne kun voi sisältää sekä viisautta edistäviä että sille esteitä asettavia lauseita. Syntaksi siis ei niinkään ratkaise (kunhan vain minimivaatimukset täyttyvät), vaan semantiikka.

      Ja tietenkään pelkkä viisauden lauseiden sisään ahtaminenkaan ei tee ketään suoraan viisaaksi. Viisaus ei ole pelkkää (korkeatasoistakaan) informaatiota, jota voidaan kaataa viisautena tajuntaan. Viisautta täytyy harjoittaa, esim. panemalla viisaita opetuksia täytäntöön, pyrkimällä parantamaan itseään, ottamalla toiset huomioon ja auttamalla muita, vähentämällä egonsa taakkaa, meditoimalla, jne. Viisaus on enemmän kuin pelkkiä viisaalta vaikuttavia lauseita; se on sielun ominaisuus.

    • Komppaan_edellisiä

      Oppimalla uusia asioita vain tietämys ja kokemus lisääntyvät.
      Viisaus tai älykkyys eivät välttämättä lisäänny yhtään.
      Ihmisen luonteesta riippuu, tekeekö hän viisaita ratkaisuja

      • etkö-arvosta-kokemusta

        Ja kokemuksella ei ole mitään tekemistä viisausen kanssa?


    • Kuulenääniähyväasia

      Kokemus voisi olla yhtä kuin viisauden alku, jos omaa ÄO yli kymmenen? Monilla on tähän hienot mahdollisuudet. Kokemusta ei tule kuitenkaan korostaa liiaksi. Liian vähäinenkään korostaminen ei aina anna suotuisaa kuvaa... Suomessa olisikin hyvä pysyä kotona ja pitää suunsa tiukasti kiinni ja kädet taskuissa.

    • muttaettä

      Viisaat eivät lisäänny ja koulut ovat lahjattomia varten. Liika informaatio tappaa luovuuden.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 197
      2742
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      241
      2668
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      65
      2366
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      201
      1857
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1364
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1328
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1307
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      22
      1266
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1234
    10. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      158
      1132
    Aihe