Juutalaisen Isän Jumalan ja Pojan Yeshuan teologia

Uhrilammasteogoliaa

"Kun joku lyö sinua toiselle poskelle, niin käännä toinenkin", ja monet islam-uskoiset varsinkin tahtoo tuhota juutalaisia ja kristittyjä.

"Älä tee pahalle vastarintaa" ja "kun joku pyytää sinulta jotain, niin anna äläkä jätä antamatta", ja tässä maailmassa voit kohdata moninaista pahaa itseäsi kohtaan, ihan taloudellisesta hyväksikäytöstä väkivaltaan ja voi olla seksuaalista tai henkistä tai ruumiillista tai kenties muutakin.

Israelin Herra Jeesus itse kantamalla ristinsä on vahvistanut tämän uhrilammas-teologian ja vaikka Jeesus Jumalan rakkaana Poikana rukoili tämän maljan ohimenemistä, niin vastaus oli Isältä selvä.

24

194

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaikki_väärintekijät

      itseämme kohtaan voidaan toivottaa Israelin Herrassa Jeesuksessa ihan tervetulleiksi ja kenties tästä syystä myös Herra kehotti apostoleitaan luopumaan kaikesta, sillä kuitenkin maailman ihmiset hyvin nopeasti heidät tahtovat ryöstää kuitenkin ihan täysin, kuten nähdään sitä tässä maailmassa, ja nimenomaan sairaita ja eläkeläisiä ja muitakin heikompia kohtaan tapahtuvaksi. Tietysti abortoidut ihmiset äitiensä kohduissa ovat niitä kaikesta puolustuskyvyttömimpiä, ja minkä teet yhdelle tee myös ihan kaikille ihmisille, kuten eräs viisas juutalainen on esille tuonut tätä ideologiaansa tässä maailmassa, ja tietysti tästä nähdään se yhteiskunnan todellinen tila suhteessa Jumalaa ja lähimmäsiä kohtaan, kuten Jeesus opetti tekemään sen mukaan toisille kuin tahtoo itselleen tehtävän, ja jotka hyväksyy abortin niin hyväksyvät myös sen, että äitinsä olisi saanut heidänkin elämänsä päättää vaikka heti alkuunsa. Tietysti ihmisissä on se itserakkaus suurta ja ymmärtämättömyys myös, ja näin voivat sitten alkaa selittämään mitä tahtovat tässäkin asiassa, ja abortoivat äidit myös olisivat voineet siten tahtoa sitä että heidätkin olisi voitu abortoida ihan oman äitinsä elämäntilanteen mukaan, kuten itsekin sitä oikeutta voivat hyväksyä itselleen.

      Tietysti Jumala ei lankea pahan ansoihin eikä ihmisten jumalattomuuteen vaan kun antaa elämän syntyä, niin se on myös varmuudella tahtonsa, kun uskomme Jumalaan, joka maailmaa ja elämää hallitsee, ja kuolemaa hallitseekin sitten ihmiset tässä maailmassa kuten voidaan ymmärtää moninaisesti, mutta varsinkin aborteissa varmuudella.

    • Saamme_uutisia

      http://yle.fi/uutiset/italian_poliisi_muslimit_tyonsivat_kristittyja_mereen_hukkumaan_pakolaisveneesta__15_pidatysta/7933576

      Jeesukseen uskoviin kohdistuvista asioista, ja kenties tässä mitä ilmeisemmin jälleen toteutuu sen Israelin hyvän Jumalan uhrilammasteologia, ja hukutettujen on hyvä vain rukoilla niiden puolesta, jotka heidän hukkumistaan tahtovat: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät".

      Kun nuo tappajat sitten saapuvat Euroopaan, niin kaikki kristityt nyt ihan voi Jumalansa teologian mukaan ojentaa kaulansa auki viillettäväksi kuten uhrilampaille tehtiin Israelin Pyhän ja hyvän Jumalan tahdossa, ja rakkaimalle Pojalleen Jeesukselle myös tehtiin ihmisten keskuudessa.

      Toki Jeesuksen seuraajien tappajia voivat islamistien sijaan olla myös ihan omat Jeesukseen uskovat ihmisetkin kuten nähdään tätä Euroopassa paljonkin, toki mahdolisesti eri syistä kuin tuossa uutisessa.

      Onko maailma nykyajassa sitten täysin hulluutta moninaisesti? Täysin varmasti, ja turvapaikkoja annetaan niille jumalattomille Jeesukseen uskovien tappajille, jotka toimivat kuin petolliset ihmiset käyttäen hyväksi päättäjien hyväuskoisuutta, kun troijan hevosen kertomusta ymmärtämättöminä, ovat päättäjät valmiit uhraamaan Jeesukseen uskovia ja kenties jopa omia kansalaisiaan, että saisivat työvoimaa tällaisista islamin kannattajista ja jotka valmiita ovat tappamaan kristittyjä.

    • Ymmärrän_hyvin

      mammonaa rakastavien täydellisen välinpitämättömyyden Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta ja myös niiden Jeesuksen opetuslasten uhrilammasuhrista, kun vain oma sija pysyy häiritsemättä.

    • Voidaan_jälleen

      Voidaan jälleen Jumalassa ja Jeesuksessa ymmärtää, kuinka maailma ihan oikeasti on täysin pahan vallassa.

    • Mitä_nyt_tapahtuu

      Mitä nyt tapahtuu ihmisten keskuudessa, on täysin ennenkuulumatonta varmuudella.

    • Kaikella_valheen

      Kaikella valheen ja petoksen ja pahan vaikutuksella leviää jumalattomuus maailmassa, ja toki holokaustista on monetkin kuulleen, mutta islamin jihad on vielä paljon pahempi juutalaisille ja kristityille, kuten nähdään monissa niissä maissa joissa näitä esiintyy. Ja troijan hevosen tavoin tahtoo monet länsimaalaiset ottaa tykönsä niitä jotka tahtoo islamin leviämistä, mutta eivät ymmärrä tätä tämän hyväksyjät ja toki Jumala mahdollisesti sen myös hyväksyy, että voi uhrilammasteologiansa täyttyä tässä maaimassa, en osaa varmuudella mitään tästä sanoa.

    • Mahdollisesti_Jeesuksen

      Mahdollisesti Jeesuksen Isä ja Jumala itse tahtoo vaikuttaa sen uhrilammasteologian täyttymisen, kun saa islamin jihad levitä koko maaimassa ja asioista perillä olemattomat ovat päättämässä tästä asiasta ja samoin voivat sallia sitten näitä tappoja eikä murhista kukaan tahdo puhuakkaan, koska aivan liian voimakas sana näissä kristittyjen ja juutalaisten ihmisten elämän päättämissä varmaankin, ja riittää hyvin monille, että itsellään menee ihan hyvin.

    • Tietenkään_ei_saa

      Tietenkään ei saa Jeesuksen uhrilampaat esittää islamista mitään huonoa vaikka olisivat kuinka sen vihan kohteina ja Israelin juutalaisiakin tahdotaan vain syyttää militarismistä tässä maailmassa vaikka heti sen itsenäistyessä 1948 pyrki useat islamin kansakunnat sen tuhoamaan erittäin suurella ylivoimalla lukumääräisesti ja aseiden laadullisuuden suhteen. Onneksi Israelin Herra ja Jumala oli kansansa puolella, amen, halleluja!

      Näin mahdollisesti nykyisyydessä ja lähitulevaisuudessa myös Jeesukseen uskovien tulee pystyä elämään vailla todellista yhteiskunnallista suojelusta, kun tahtovat päättäjät tänne paljonkin niitä, jotka Jeesusta voivat vastustaa ja juutalaisuutta myös ja Ruotsissa nähdään tätä jo paikallisesti selvästi.

    • Ihan_kaikessa

      Ihan kaikessa näemme ihmiskunnan kyvyttömyyden rakastaa Isää Jumalaa ja Poikaa Jeesusta ja Totuuden Hengen tahtoa ja ristinsä kantamista ja itsensä kieltämistä ihmisten ja esivallan taholta, ja Pilatus myös tahtoi vain kätensä pestä ja näin on nykyäänkin, ellei jopa paljon pahemmin myös, kuten nähdään niissä maissa, jotka eivät hyväksy kristillisyyttä islamin rinnalla todellisuudessa.

    • Tietysti_kaikkein

      Tietysti kaikkein säälittävimpiä ihmisiä ihmisten keskuudessa ovat islamin jihadistit, jotka pyrkivät toisia ihmisiä surmaamaan jumalansa nimessä. Tämän toivon olevan selvää ihan kaikille, ja Saulus Tarsolainen oli tätä myös osaltaan ennenkuin uudistui Jeesuksessa Paavaliksi.

    • Tietysti_ihmisille

      Tietysti ihmisille riittää yhteiskunnissaan yleensä se, että menestyvät paremmin kuin vainotut ja halveksitut ja alaspainetut yhteiskunnissaan, ja yhteiskuntien hallitsijat tämän hyvin tietävät ja käyttävät hyväkseen myös yhteiskuntaansa hallitessaan. Hyvä kaikkien ihmisten tämä ymmärtää myös.

    • Kaikista_pahimmat

      Kaikista pahimmat yhteiskunnat ovat niissä, joissa uskonnolliset instituutiot hallitsevat eli islamin maat. Tietysti samoin uskonnottomat ateistimaat nähdään täysin jumalattomina samoin, ja saavat aivan mielivaltaisesti pyrkiä tuhoamaan luokkavihollisensa moninaisesti ihmisten keskuudessa, kun ovat saaneet sen valta-aseman yhteiskunniassaan, ja yleensä silloin kielletään myös muut puolueet ja aatteet ja valta on täysin sen jumalattoman ateistisen poliittisen eliitin käytössä. Demokratia voi toimia ihan ihmisten kannalta hyvin, mutta tietenkään ei Jumalan tahto voi tapahtua sielläkään, koska ihmiset keskimäärin enemmän rakastavat mammonaa kuin Jeesusta ja ristinsä kantamista ja itsensä kieltämistä ja yhteiskunnan etujärjestöt eivät aja sen köyhien etua ensisijaisesti vaan niiden sen omien jäseniensä etua ja rahalla on valtaa mammonajärjestelmissä tietysti, sillä poliittinen eliitti saa palkansa myös siitä demokratian mammonajärjestelmästä, joka edelleen tahtoo tukea sitä omaa mammonajärjestelmäänsä, liittyy siihen sitten ylikansalliset järjestöt tai ylikansalliset bisnesjärjestelyt tai kansallisesti mammonaa tukevat järjestelmät sitten miten hyvänsä. Tietysti yksittäisten ihmisten kautta voi Jeesus vaikuttaa sitä omaansa näissä kaikessa järjestelmissä, mutta Jeesus vetäytyi pois tällaisista ja oma valtakuntansa on taivaassa ja siihen opetuslastensa on hyvä aarteensa koota varmuudella aina.

    • Tässä_maailmassa

      Tässä maailmassa Israelin Herra Jeesus kutsuu meitä ihmisiä kaikista kansoista seuraamaan itseään ja kantamaan ristiämme ja tässä hyvässä evankeliumissa saamme itsemme kieltää ja hyljätä kaiken maailmallisuuden ja turhuudet ja synnilliset asiat myös, ja tietenkään tämä ei voi ketään ihmistä miellyttää lihan mielen mukaan, mutta samoin Jumalan Hengessä voi ihminen kokea enemmän kuin tämän maailma voi koskaan mitään suoda, ja tämä asia on juuri näin.

    • Jeesuksen_seuraajan

      Jeesuksen seuraajan lohdutus on tulevassa ajassa ja Uudessa Jerusalemissa ja tässä maailmassa on ahdistukset osanamme ja suurikin ahdistus on lähitulevaisuudessa, kuten on edeltä meille profetoitu, sillä maailma on pahan vallassa varmuudella ja ihan kaikilla sektoreilla myös.

    • Tämän_maailman

      Tämän maailman ihmiset toimivat kuin ovelat ketut ja tietenkään eivät tässä maailmassa vielä saa tuomiotaan.

    • Jeesus_kehuu

      Jeesus kehuu tämän maailman ihmisiä valon lapsia ovelammiksi myös, ja hyvä ymmärtää.

    • Ihmisenä_tärkeää

      Ihmisenä tärkeää totuus Jumalasta aina.

    • Omalta_kannaltani

      Omalta kannalta tahdon vain todistaa, että uskon Jeesuksella olevan kaiken vallan ja voiman kaikkien ihmisten elämässä, ja mitä tahtoo kutsumiensa ihmisten kautta, sitä en aina voi ymmärtää, kun minullakin on poika ja mihin tahdon häntä ohjata tässä maailmassa eli itsensä kieltämiseen eli ristinsä kantamiseen vai omien halujensa ja toiveidensa toteutumiseen, jos ja kun nekin toivottavasti ovat Jeesuksen opetuksen mukaisia ja entä sitten jos ovatkin jotakin muuta, ja kuinka sitten minun tulisi menetellä tässä maailmassa, jossa näyttää selvästi Jeesuksen se uhrilampaan osa olevan ja maailman ihmisissä se toinen, ja nähdään tämän menestyvän ja Jeesus apostoleitaan johdatti luopumaan kaikesta ja ristinsä kantamaan ja toimimaan kuten Paavali teki kun Jeesuksen kohtasi, ja tätäkö kannattaa minun opettaa jälkipolvelleni, kun oma elämäkin tahtoo vain luhistua Jeesuksessa, sillä en voi tuntea Isän Jumalan hyvää ja siunauksellista ja rakkaudellista ja täydellista Pyhän Hengen ja armollista ihmisten suhdetta vaan vain ahdistusta ja pahaa ja huonoa ja sitä, minkä saa aikaan langennut ihminen toista kohtaan vaikka toki vaalipuheissa luvataan paljon, mutta työttömän arki ja osuus on uhrilampaan osaa Jeesuksessa ja tämän maailman ahditukset moninaisesti koetaan tiedon karttuessa ja jumalattomat elävät ylellisyydessä ja täysin vapaana Jeesuksen opetuslasten ristinkantamista ja sitä mihin kutsutaan Isän Jumalan evankeliumista, ja kuinka sitten opetan poikaani, joka pienenä tahtoi yritysjohtajan uraa, mutta nyt enää moniin vuosiin ei mitään ole sanonut, ja kenties jotain ymmärtää, että Jeesuksessa olemme tässä maailmassa yhtä halveksittuja kuin Jeesus ja ristin marttyyrikuolela meitä vain odottaa, sillä pedon merkkikin alkaa olla lähellä varmaan, kuten nähdään tätä valheellista lisääntyvässä määrin ja tämän maailman kuninkaat jakaa ihmiskuntaa omiksi valtapiireikseen ja rikkautensa lisääntyy vain yhä enevästi eikä kukaan tahdo kuulla Jeesusta eikä opetuslapsiaan vaan pelkkää suurempaa ahdistusta annetaan tämän maailman taholta varmuudella, ja näin on myös edeltä profetoitu tapahtuvaksi ja omasta osastani tahdon kaikesta sydämestäni myös kiittää Jeesuksen Isää ja Jumalaa, kuten olen rukoillut, että tapahtukoon paras elämässäni iankaikkisuuden kannalta eikä tämän maailman kannalta.

    • Paavali_todistaa

      Pyhässä Hengessä Isän Jumalan teologian, kuinka on mielistynyt näihin:

      "Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä." (2. Kor. 12:10)

    • Kaikki_maailmassa

      edistää Jeesuksen valtakunnan menestymistä, ja myös Paavalin elämä on tätä evankeliumia!

    • Iloitkaa_joka_tilassa

      on Isän Jumalan evankeliumia Jeesuksessa, kun oma vaimokin häntä syyttää ja tahtoo ristiinnaulita!

    • Toki_vaimo_ei

      tahdo syytöksestä luopua vaan jatkaa ihan loppuun asti varmuudella.

    • Tietysti_vaimon

      oikeus Jumalassa on olla sitä mieltä mitä tahtoo Jeesuksesta ja kaikista pyhistään, ja se hänelle suodaan.

    • Jokainen_ihminen_

      itse vastatkoon Jumalassa, miten elää elämäänsä ja miten toimii kaikissa elämänsä asioissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe