Alle10% sotilastappioista (1939-45) luodeista?

Itseasiassa varsin uskottava arvio ja perustuu niiden ihmisten havainnointeihin ja raportteihin jotka ottivat vastaan haavoittuneet. Koska sodassa tappioista haavoittuneet muodostavat välittömästi kuolleisiin verrattuna kolmin, nelin jopa viisinkertaisen määrän voidaan myös kuolleiden osalta pitäytyä aika lailla samoissa lukemissa /- 2%. Osa sotilaista tykistö- ja krh-keskityksissä yksinkertaisesti katosi niin ettei ruumista edes löydetty. Suomen sotilaista jotka katosivat noin 55-60% oli vankeja mutta lopuista hyvin monet yksinkertaisesti epäsuorassa tulessa hajosi kappaleiksi ja lensi palasina ties minne eikä ruumista koskaan edes löydetty. Tykistön osuus on voinut olla jopa suurempi. Samoin pommmien osuus kuolleista ehkä 1-2%-yksikköä suurempi juuri kadonneiden osalta.

Ei mitään uutta taikka yllättävää tuossa. Toissijaisia kappaleita tuottavat, räjähdysvaikutukseen pohjautuvat aseet kiistatta olivat tehokkaimpia tuottamaan tappioita varsinkin suojaamattomille kohteille molemmissa maailmansodissa.

Tykistökeskitys jossa esim. noin 10 hehtaarin alueelle (jossa havaittu esim 300-500 vihollissotilasta) ammutaan 2 000 kranaattia on paljon tehokkaampi tapa tuhota vihollisia kuin yrittää listiä heitä konekivääreillä, teekeillä ja torrakoilla.

On luultavaa että toisessa maailmansodassa sotatoimissa kaatuneista ja haavoittuneista noin 70% jopa enemmän koki kohtalonsa tykistö- ja kranaatinheitintulessa. Krh:n tehokkuus oli siinä että sen kranaatit eivät antaneet aivan yhtä vahvaa ennakoivaa ääntä kuin tykin ammukset. Lisäksi krh:n tuli oli tehokkaampaa huolimatta pienemmästä räjähdystehosta koska sen ampumamatkat olivat lyhyempiä eikä ammus räjähtänyt ainakaan useita satoja metrejä maalialueen ulkopuolelle. Hyvinkin tarkan tykistökeskityksen tulos oli näet se että ainakin 10-15% ammuksista lensi 300-500 metriä keskitysalueen ulkopuolelle. Tosin siellä saattoi sitten tulla yllättävää tuhoa myös.

Hupaisaa kyllä niin Hollywood ja muut sotaelokuvien tuottajat edelleen näyttävät uskovan siihen että suurin osa sotilaista kuolee luoteihin. Taisi olla Marshalin tutkimuksen tulos vielä se että tyypillinen luoteihin kuollut oli antautunut vanki tai sellainen joka pakeni selkä päin vihollista. Vihollisen kasvojen näkeminen sai jo sellaiset puistatukset että psykopaatteja ja muita vähemmistöön kuuluneita lukuunottamatta harva heitä halusi edes ampua kuten ei tämä vihollinenkaan, kunhan vain räiski jonnekin ylöspäin voittaakseen oman henkisen sekasortotilansa. Marshal arvioi että kiväärikaliberisten aseiden aiheuttamat tappiot olisi suorittanut pääsiassa vain 2% jalkaväkisotilaista. Viittaa siis näihin psykopaatteihin ja muihin poikkeustapauksiin. Sotakirjat puhuvat tietysti mitä sattuvat.

Suomalaisia sotilaista kuoli todennäkösemmin luotisateeseen vain 7000 - 8 000 mutta tykki- ja krh-tuleen 50 000 - 60 000. Sairauksiin, onnettomuuksiin, masennukseen, itsemurhiin ym menehtyi noin 11 600. On myös arvioitu että jopa yli 10% sotaturmista olisi oman lähinnä tykki- ja krh-tulen uhria.

On varmasti niin että jos ei ole omakohtaista kokemusta taistelusta on turha edes kuvitella sitä mitä kiväärimies on kyennyt edes tekemään. Luuleeko ihmiset tosiaan että tappaminen on yhtä helppoa kuin "heinänteko"? On ollut ihan toinen juttu vetäistä vain tykin laukaisunarusta kuin tähdätä vajaan sadan metrin, mahdollisesti 30-40 metrin päässä lähestyvää ihmistä.

Jos vain "psykopaatit" tappoivat tarkoituksella, herää kysymys siitä miksi esim. antiikin aikoina jolloin suuri osa sotilaista kuoli lähitaisteluissa ei esiintynyt vastaavaa haluttomuutta tappamiseen. Lisäksi esim. Napoleonin ajan tuliaseilla oli pakko tähdätä kohti vihollista jos halusia osua johonkin. Jos samaa haluttomuutta olisi esiintynyt niin taistelut olisivat kestäneet kauemmin tai aiheuttaneet vähemmän tappioita.

Halsti kertoo muistelmissaan ensimmäisestä tulikosketuksesta vihollisen kanssa.
Hänen mukaansa ensin oli hallittava pelkonsa vihollistulen suhteen ja sitten luontainen vastenmielisyys toisen ihmisen tappamista kohtaan.
Molemmat vaiheet kestivät hänen kohdallaan vain muutamia hetkiä,jonka jälkeen sotatyö alkoi sujua ja rutinoitua.Ensipelon mentyä nousi pintaan jopa eräänlainen euforia tyyliin "minähän kestän kaiken tämän!" joka itsessään oli sikäli vaarallinen tila,että sai vähättelemään tapauskohtaisia riskitekijöitä.
Osa sotilaista lamaantui,osa kykeni taistelemaan hyvin johdettuna ja jotkut pystyivät ajattelemaan nopeasti ja tarkasti kovassakin tulessa.
Sodasta päästyään Halsti lopetti jopa metsästämisen,koska eläimen kuoleman näkeminen oli muuttunut vastenmieliseksi.

Suomalaisten tappioista Vuosalmen taisteluissa kesällä 1944: sirpaleet aiheuttivat 89%. Korkein lukema lukuunottamatta Valkeasaarta jossa sirpaleet aiheuttivat 90% kuolemista.

On myös tutkimus suomalaisista haavoittuneista vuodelta 1944. Lähes 5% haavoittui lentokoneiden aseistuksen (luodit, pommit, tykit) vuoksi. Osuus on ollut Kannaksen taisteluissa eteenkin kesäkuussa varmasti paljon suurempi, jopa 7-8%. Sotilaille oli nyt shokki ettei edes rintamalinjan takana enää voinut olla turvassa ja osittain neuvostoilmavoimien voimakkaat survaisut lisäsivät alttiutta lähteä käpykaartiin. Vastustaja tuntui aivan liian ylivoimaiselta.

Pysyttiinkö etulinjassa haavoittuneiden ja kuolleiden kuolinsyitä edes toteamaan eli onko Ellisin käyttämä materiaali sittenkin välittömästi etulinjan takana olleiden kuolemien ja haavoittumisten aineistoa?

Tilastot ovat tilastoja.
On vaikea arvioida näkemättä kuinka ne tehty, niitten luotettavuutta.
USA;n ja Britannian joukot eivät olleet juuri luodinkantaman päässäkään
ennen Normandian maihinnousua, joten eipä ollut mahdollisuuttakaan
tulla jv aseella ammutuksi, kokonaan toinen oli tilanne meillä.
Lieneekö meillä tehty tilastoja.