Poliisikuulustelun KUVAAMINEN laillista!

TallennaKAIKKI

Jos Suomen poliisi EI suostu tallentamaan poliisikuulusteluja (vaikka voisi), niin voit itse tallentaa ne ihan laillisesti.

Asiakkailla on oikeus tallentaa neuvottelunsa viranomaisten kanssa, eikä viranomainen voi tätä kieltää!

Apulaisoikeusasiamies Sakslin muistuttaa, että perustuslaissa turvattuun sananvapauteen kuuluu oikeus myös kuvaamiseen (ei siis pelkkään äänittämiseen!)

Lähtökohta on, että asiakkaalla on oikeus tallentaa keskustelunsa viranomaisten kanssa haluamallaan tavalla, siis myös videoimalla tai äänittämällä keskustelu.

Viranomaisella ei ole oikeutta kieltää tätä!

Kiellon perusteeksi ei riitä epäilys siitä, että tiedot luovutettaisiin ulkopuolisille.

Tallentaminen ei myöskään merkitse viranomaisessa työskentelevän yksityisyyden loukkaamista.

Sakslin pitää välttämättömänä sitä, että viranomaisten toiminnasta voidaan julkisesti keskustella myös kriittisesti.

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 20-9

      Poliisin sellissä on niin huonot valot, että sinne on tuotava lisää valoa, ennen kuin kuvaaminen onnistuu, jollei poliisiasemille sittten rakenneta erilliä studioita.
      Huumekauppiaille tästä riemu ratkeaa, kun kuvaaja voi viedä kuvaamansa ulos sellistä ja näyttää vapaina oleville rikoskumppaneille, mitä kuulustelussa tapahtui.

    • LikaisetPollarit

      Voisiko poliisi selittää miksi muka rikosten selvittäminen tulee mahdottomaksi, jos ja kun kuulusteltava saa oman oikeusturvansa takia, tallentaa kuulustelun?

      Miksei poliisi itse tallenna kuulusteluja vaikka se olisi ihan mahdollista?

      Kuulustelujen tallentaminen tekee hiukan vaikeammaksi syyttömien tuomitsemisen.

      Rehellisillä poliiseilla ja virkamiehillä ei liene mitään tuota vastaan, heitäkin toivottavasti on.

      Suomessa (toisin kuin oikeissa oikeusvaltioissa) poliisi ei videoi kuulusteluja (jopa Kiinassa kuulustelut videoidaan), jotta poliisi voi itse kirjoitella kuulustelupöytäkirjaan mitä itse haluaa ja koittaa keplotella kuulusteltava allekirjoittamaan pupputeksin, huomaamatta kieroja lauseita.

      Kuulusteltavaa tahallaan kuulustellaan väsyneena ja pidetään nälässä, jotta hänen keskittymiskykynsä olisi niin heikko että räikeimmätkin vääristelyt menisivät huomaamatta läpi.

      Jos näistä poliisin kieroista keinoista huolimatta, kuultava haluaa korjata lausuntoa, poliisi närkästyneenä ei muka ymmärrä mitä lausunnossa pitäisi oikaista ja suostuu korkeintaan pitkin hampain tekemään pieniä muutoksia.

      Jos suomalaiset poliisit toimisivat rehellisesti, niin mitä haittaa siitä olisi että kaikki kuulustelut videoitaisiin? Siten että videolla näkee mitä poliisi kuulusteluissa tekee!

      Jos poliisi olisi kuulusteluissa rehellinen, eikä käyttäisi kepulikonsteja, niin mikä ongelma poliisilla olisi tallettaa ne siten että jokainen asianomainen sen voisi myöhemmin tarkistaa mitä kuulusteluissa oikeasti tapahtui?

      • 20-16

        Olet todennäköisesti kovan luokan konna, kun esität tällaisia väittämiä. Joskus vaan käy niin, että poliisi saa esim. jengistä kiinni vain yhden. Rikoskumppanit ovat vapaalla jalalla ja ovat hyvin kiinnostuneita siitä, mitä kiinni jäänyt kuulustelussa kertoo.
        Poliisin tietoon tulee vuosittain n. 800.000 rikosta. Useimmissa ei tehdä yhtään kuulustelua, joissakin satoja. Kyllä poliisi nytkin harkinnan mukaan videoi kuulusteluja, mutta ehkä Eduskunta ei ole halukas säätämään lakia, missä videoitaisiin miljoonat kuulustelut. Tosin synnyttäisihän se tuhansia uusia työpaikkoja, mutta kun trendi on nykyään vähentää byrokratiaa.


    • Abraham

      Rehellistä poliisia ei olekkaan..

      • Eikä

        Tunnetko kaikki?


    • Eikkav

      Ihmtellen miksi suomen poliisi on niin typerän itse keskeinen että pitää ja täytyy lavstaa ja syyttellä syyttömiä...ja sitten kun itse päätyvät jonkin sortin hv-tutkintaan niin sit itketään juur tätä samaa...vitun paska housut..turpaa vaan joka ainoolle..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3036
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3034
    Aihe