Ulosveisaus...

Jos uskomme Jeesuksen lunastustyöhön ja olemme ottaneet hänet elämämme Herraksi ja myös edesmennyt on lähtenyt uskossa, niin ero ei ole pitkäaikainen. Nopeasti hurahtaa elomme täällä.
Osanotto suruusi.

Olen uskossa, mutta silti jotenkin vaan ahdistaa ja mietityttää, että onko isä päässyt Taivaaseen, tiedä kuuluuko tämä tunne suruun vai sielunvihollinenko yrittää kuiskia epätoivoa.
Kerroin isälle pelastavasta Jeesuksesta ja Jumalasta, kuten moni muukin tuttava, jotka kävivät luonamme ja paljon esirukouksia isämme ja perheemme puolesta on Jumalan eteen kannettu.
Kysyin isältä, että uskooko hän Jeesuksen lunastustyöhön ja isä sanoi, että kyllä hän uskoo, ettei ole mitään muuta mihin uskoa.
Jumalan Rauhan, sen isä sai sydämeensä.
Kyllä isä on rukoillut ja huokaillut Jumalan puoleen monia kertoja, kun hän sairastui ja yön hiljaisina hetkinä vuoteessa yksinään ollessa.

Isäni sairastui vakavasti parantumattomaan lymfoomaan elämänsä loppupuolella ja ehdin hoitaa isääni puolisen vuotta ihan hänen kuolemaansa saakka.
Isä sai kuolla omassa kodissa omaan vuoteeseen, kuten hän oli toivonut.
Sairauden loppuaikana oli tosi raskasta ja surullista seurata, kun isän vointi heikkeni päivä päivältä, kyllä siinä monet itkut on itketty isän vierellä.
Sydän siinä särkyi surusta, kun isän hengitys pysähtyi ja isä nukkui pois.
Menetimme maailman parhaan isän, isä joka ajatteli aina meidän lastemme parasta ja kantoin meistä huolta joka asiassa, siksi isän poismeno on niin raskas.
Toivon todellakin, että sitten, kun oma aika on lähteä, niin isä on meitä vastassa Taivaassa yhdessä äidin ja edesmenneitten rakkaittemme kanssa.
Nyt elämä tuntuu vaan niin tosi raskaalta elää, kun isän kuolemasta on vasta niin vähän aikaa kulunut.

munki isä on kuollu

https://www.youtube.com/watch?v=TrAr_bnL_ws