Ette tiedä köyhyydestä mitään

Tämä juttu on kuin suoraan nuoruudestani ja niin se onkin.


Rotannahasta tuli kauppatavaraa
JARI KARJANMAA
SEINÄJOKI Sota-aikana rotannahka yleni kauppatavaraksi turkismarkkinoilla. Vuonna 1943 Vuotavarasto Tauno Heiniö osti niitä rajattomasti Vaasassa.
Tuppeensa nyljetystä 20 senttiä ja sitä pidemmistä nahoista sai viisi markkaa. Vaasan kaupunkialueella saalistettujen rottien hännistä napsahti vielä kahden markan tapporaha.
– Olisikin mitä suotavinta, että pikkupojat rottia paljon pyydystäisivät, julisti Ilkan juttu.
Tuottoisiksi turkiseläimiksi nousivat myös kissa ja kaniini. Vuonna 1942 Vaasassa ostettiin 4 000 kissan ja 10 000 kaniinin nahkaa.
Hankintoja tekevä luunjalostusteollisuus patisti ottamaan raaka-aineensa talteen. Tärkeimmät alan tuotteet olivat luurasva, luuliima ja luujauho.
Vaatteista, jalkineista, työkintaista ja valjaista vallitsi kova puute. Kansanhuolto ei voinut turvata jalkineita läheskään kaikille tarvitseville.
Oppilaita oli jäänyt Laihialla tulematta kouluun, koska heiltä puuttui vaatteita ja kenkiä. Vuonna 1943 Seinäjoen kansanhuoltopiiri oli voinut myöntää kenkien ostolupia vain kymmenysosan siitä, mitä oli anottu.
Huutoniemellä Vaasassa asui 11-henkinen perhe yhdessä huoneessa. Sitä kalusti vain yksi sänky.
Yhdeksästä lapsesta neljä värjötteli alasti, koska vaatteita ei ollut. Yöksi heidät yritettiin peitellä matoilla ja muilla rievuilla. Muu väki nukkui päivävaatteet yllään.
Risoistakin jalkineista suutari olisi loihtinut käyttökelpoisia, kunhan paikkaustarvikkeet olisivat riittäneet.
– Pohjanahka on lopussa. Kumipohjia ei saa kiinni, kun ei saada kunnollista kumiliimaa, valitti vaasalainen suutari A.A. Mäkinen.
Käsky sikojen nylkemiseen tuli vuonna 1943. Mottona oli, että vuodat nahkurille, nahat suutarille.
Ilmajokelainen maanviljelijä S.V. Kananoja marssi vuoden 1944 alussa Ilkan toimitukseen. Hänen mukaansa tuhansia vanhoja kenkiä tulisi käyttöön, jos kauppoihin saataisiin korjauksissa tarvittavia 11–12 millin takseja.
– Rautaa ei niihin paljoa kuluisi.
Yritykset terittivät Vaasassa uudelleen vanhoja rikkinäisiä naisten, miesten ja lasten villasukkia. Teritysaineena käytettiin asiakkaan risaisten sukkien varsia.
Hevosenkenkien naulat loppuivat 1942, kun niiden tekoon ei luovutettu riittävästi raaka-ainetta. Tilanne kärjistyi savotoilla, kun kengättömällä hevosella ei voinut ajaa elintärkeää puuta metsistä. Myös rekiraudasta oli pula.
Ankaraksi kävi puute nuorista ja köysistä. Alavuden Rannankylässä Pienviljelijäin keskusliiton neuvoja Anni Tammi opetti kiertämään köyttä pellavasta. Puolesta kilosta valmistuivat riittävän pitkät suitsiohjakset.
Vaasan polttoainepäällikkö määräsi 1942, että lämmintä vettä saa keskuslämmitystaloissa antaa marraskuussa vain 12. ja 13. päivinä.
Vuonna 1944 polkupyöränrenkaiden ostolupia voitiin myöntää vain heille, jotka tarvitsevat pyörää yli viiden kilometrin pituiseen työmatkaan.
Pärekattonaulojen valmistus olisi saatava viipymättä käyntiin.
Talkoonuoret eivät saaneet unohtaa tiilimurskaa. Kupittaan Saviosakeyhtiö valmisti siitä uusia tiiliä.
Riihimäen Kuivaamo Oy käski poimimaan rahat pois pientareilta. Voikukanjuuria keräämällä rikkaruoho muuttui markoiksi.