Haemme yhdessä eroa ja aikanaan kun tuo 2. vaihe tulee ajankohtaiseksi niin kysymys siihen liittyen, jos jollakulla sattuisi olemaan asiasta tietoa.
Tarvitseeko siihen hakemukseen laittaa osoitetietoja vai riittääkö pelkkä nimi hetu? En halua, että puolisoni saa tietää uuden osoitteeni.
Kiitos!
Avioerohakemus II - osoitetiedot
2
<50
Vastaukset
- Meiju780
Toivottavasti vastauksestani olisi vielä apua. Itse olin samassa tilanteessa, etten halunnut laittaa osoitetta hakemukseen, ja kun tilanteen käräjäoikeuden virkailijalle selvitin, osoitetta ei tarvinnut kirjoittaa hakemukseen. Kunnioittivat tätä toivetta, eikä missään papereissa näkynyt osoitettani. Osoite tuli kuitenkin antaa hakemuksen jättämisen yhtydessä erilliselle paperilapulle, jotta tietävät minne kirjeet lähettävät.
- Mahdoton.mies
Ei minunkaan puolisoni halunnut kertoa uutta osoitettaan minulle. Eksäni tietää missä asun ja on monesti eron jälkeen käynyt luonani. Emme ole ihmeemmin riidoissa ja uskoisin hänen tajuavan, että hänen osoitteensa on koko ajan ollut tiedossani. Eikä se ole pienessä maassa vaikea selvittää kuka missäkin asuu. Sitä vähemmän pelättävää, mitä avoimemmin asiansa hoitaa. Toisaalta yritän ymmärtää tarvetta piiloutua, mutta pitäisi oikeasti lentää eri planeetalle mikäli ei halua vahingossakaan törmätä entiseen puolisoonsa. Saattaa tietenkin olla jonkinlainen testi kokeilla miten eksä suhtautuu kun yrittää piiloutua. Joku kahjo voi vaikka suuttua ja inhottavaksi muuttua. Fiksumpaa jätkää vaan naurattaa. Joku ei välitä tuon taivaallista. Tee mitä haluat, mutta alta puolen tunnin osoitteesi on eksäsi tiedossa jos hän niin haluaa. Toivottavasti hän kuuluu fiksuihin tai välinpitämättömiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2893193Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit232854TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.221935- 1301881
Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e351704Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1171638Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:71390Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21183Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä91143- 621093