minun kokemukseni

eräskokemuselämässä

Muutin asumaan uuteen asuntoon ja vuosien kuluessa talosta tuli levoton. Minun mielialaani se ei vaikuttanut ennen kuin sain kuulla erilaisia tarinoita naisten hyväksi käytöstä. Erilaisten tapahtumien kautta aloin pelätä naapureitani ja keski-iän kriisin syvetessä en tajunnut mieleni oireita. Pelko muuttui jatkuvaksi ahdistukseksi ja lopulta pakokauhuksi aika ajoin, jolloin piilouduin asuntooni. Laitoin oven eteen kasan tavaroita: Napin oven päälle että tietäisin jos ovi aukeaa. Kattilan jossa oli vettä, kertomaan vierailusta niin ikään. Tuolin estämään sisälle pääsyn. Kun en yksin kertaisesti voinut estäää pääni oireita enkä tajunnut sairauttani jota kukaan lääkäri ei kertonut ja minä pidin itseäni terveenä niin uskoin kaikki tarinat, oli ne millaisia tahansa. Kun lopulta eräs ihminen kuoli ja toinen lähti yön selkään entisiä kavereitaan karkuun niin lähdin talosta. Irtisanouduin tietämättä uutta asuntoa. Pois oli päästävä. Seuraavissa asunnoissa oli kaipaamani rauha ja minun ei tarvinnut pelätä ketään. Ihmisiä oli erilaisia. Oli vankilaankin lähtöjä ja ulkomaalaisia mutta minä pääsin pelosta, ahdistuksesta ja pakokauhusta. Minulla on rauha. Samoin muilla asukkailla. Liikun metsissä koirien kanssa ja teen ikkunaostoksia kun ei ole rahaa. Pärjään ja kun annan toisille erilaisille ihmisille rauhan niin he vuorostaan antavat sen minulle. Näin tämä järjestelmä on minun kohdallani toiminut. Apua sain myös kuuntelevalta hoitajalta ja lääkkeestä. Nyt normaalina ja ylitettyäni keski-iän, minulla on rauha.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Cynthia Woods

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
        YIT-Yhtymä
        2
        14871
      2. Aimee Dvorak

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
        0
        3069
      3. Becky Steele

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
        Arkkitehtuuri
        0
        3065
      4. Allison Queen

        🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
        Vedonlyönti
        0
        3064
      5. Lakeisha Coleman

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
        Synnytys
        0
        3060
      6. Stephanie Love

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
        Lappi
        0
        3056
      7. Molly Graham

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
        Puhelimet
        0
        3055
      8. Rachelle Reynolds

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
        Etelä-Savo
        0
        3055
      9. Nancy Taylor

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
        Kauris
        0
        3054
      10. Pamela Orr

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
        Star Wars
        0
        3054
      Aihe