Henkilö X ei pidä lapsista = mielisairas?

Kammamuri

Tämä on tuolta Parisuhde-palstalta bongattu väittämä, kun yhdessä keskustelussa joku tuli maininneeksi, ettei pidä lapsista eikä siis halua niitä talouteensa. Tähän saman tien jotkut toiset kommentoivat, että ihminen, joka ei pidä lapsista, on automaattisesti "persoonallisuushäiriöinen" tai "narsisti", eikä missään nimessä ole "kypsä parisuhteeseenkaan".

Sen enempää tuohon toiseen keskusteluun tai sen osanottajiin puuttumatta, lähdin vain pohdiskelemaan tätä asiaa. Kaikki eivät pidä kaikesta, mielipiteitä on moneen laatuun ihan asian kuin asian kanssa. Minä kuulun näihin, jotka eivät niin välitä lapsista, mutten ole koskaan ajatellut sitä sen syvällisemmin merkiksi mistään "viasta", saati persoonallisuushäiriöksi. (Totta kyllä, olen jäävi sanomaan, etten ole häiriintynyt, koska olen juuri näitä, joidenkalaisia tuossa toisessa keskustelussa syytettiin.) Parisuhde löytyy ja oikein lämmin ja läheinen sellainen. Myös rakkaita ystäviä on, joista todella välitän. Ajatuksena ei ole tässä itseäni puolustella, vaan antaa esimerkkejä, jotka (mielestäni) osoittavat, ettei lapsista pitämätön henkilö ole kauttaaltaan kylmä ja häiriintynyt - persoonallisuushäiriöthän ovat kokonaisvaltaisia, eivät valikoivia; ne ilmenevät niitä kantavan henkilön koko elämässä, eivät vain satunnaisesti valikoituneissa tapauksissa.

Mitä mieltä muut ovat? Onko lapsista pitämätön henkilö (jolla ei siis tietenkään ole omia lapsia!! Oman lapsen tehneet ja sen hylänneet ovat ihan toinen juttu) mielestänne mielenvikainen, kylmä ja narsistinen?

En halua keskustelua itsestäni tai omasta tilanteestani, vaan tästä väittämästä yleisesti.

[X] Yleistä mielenterveydestä, koska henkisen puolen jutuksihan tämä asia tuomittiin.

23

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eikakaroitakiitos

      No ei todellakaan ole mielisairas, ellei pidä lapsista. Jotkut ihmiset eivät tykkää lapsista, eikä se ole keneltäkään pois. Mikä ihmeen pakko niistä kuolaavista, kitisevistä, rahaa imevistä tenavista olis tykätä? Eivät ole edes söpöjä. Paljon paremmin pystyy keskittymään unelmiinsa ja parisuhteeseensa, kun ei ole paskalinkoja lähettyvillä.

      Olisi aika paljon mielenvikaisia tässä maailmassa sitten, jos vapaaehtoinen lapsettomuus tarkoittaisi luonnehäiriötä. Huhhuh, mitä shaibaa taas joku päästänyt näppiksestään....

    • kunhan.pohdiskelen

      Mielestäni on tervettä, jos ihminen tuntee itsensä ja ominaisuutensa niin hyvin, että osaa arvioidam haluaako hän laittaa lapsia vai ei.

      useimmat eivät tunne itseään, vaan laittavat lapsia maailmaan joka ainoassa parisuhteessa. Sitten meillä on sun ja mun ja ties kenen lapsia ja sosiaaliviranomaiset siinä mukana.

      Pikemminkin voisi kysyä, onko tervettä, että yksi jos toinenkin perheellinen tänä päivänä tappaa lapsensa ja joskus itsensä ja koko perheenkin siinä sivussa.

      Jostain syystä lapsia haluamattomuutta pidetään korostetun kieleteisenä ominaisuutena. Mikä pakko lapsista on pitää? Tai jos pitääkin lapsista etäältä, niin mikä pakko niitä on itse laittaa?

    • ei.noin

      En ole koskaan tavannut naisihmistä, joka olisi pitänyt kuin omistaan ja ehkä satunnaisista muista. Sen jälkeen, kun on tehnyt omia.
      Mielisairaus ja pitääkö ihmisistä (sisältää lapset) eivät liity toisiinsa. Narsistit ja psykopaatit keräävät paljon ihmisiä ympärilleen, mutta en usko heillä olevan aitoja tunteita ketään näistä kohtaan.

    • IhastuttaaVihastuttaa

      Jos erotetaan nämä ihmiset: "teen lapsia joka parisuhteessa = lapset on ns. kertakäyttötavaraa"

      näistä ihmisistä: "En halua huolehtia toisista ihmisistä joten en tee itselleni riesaksi lasta/lapsia",

      niin jälkimmäisessä on mielestäni enemmän järkeä ja tunnetta mukana, kuin ensimmäisessä vaihtoehdossa. Jos on jo valmiiksi sitä mieltä, ettei haluaisi laittaa lasta etusijalle elämässään vaan nauttii mieluummin itsensä ja puolisonsa seurasta, niin on hyvä olla vääntämättä lasta siihen kolmanneksi pyöräksi.

      Siitä päästään seuraavaan väittämään, joka epäilemättä seuraa: onko tuollainen ihminen sitten itsekäs / itsekeskeinen? No, ei minusta. Ihmiset ovat erilaisia ja haluavat eri asioita elämältään. Joku ehkä unelmoi lapsista ja haluaa sellaisen itsekin, mutta joku toinen taas ei voi sietää ajatusta kahlitsevasta vanhemmuudesta, ei pidä mukuloiden vinkumisesta ja kaikesta hankalasta, mitä niistä seuraa. Ei ole epätervettä tehdä elämästään sellaista, kuin itse haluaa.

      Jos saa inhonväristyksiä lapsien läsnäolostakin, muttei ulospäin ilmineeraa näitä inhojaan (=käyttäytyy silti asiallisesti, vaikka lapsia läsnä), se ei ole sen kummempi asia kuin se, että joku saa inhonväristyksiä kissoista tai koirista. Mielisairasta olisi ryhtyä tyyliin hakkaamaan niitä lapsia (tai kissoja tai koiria etc.) tai raivoamaan niille siinä...

    • NoEiTod

      No ei todellakaan ole. Lapsettomissa ihmisissä on paljon sellaisia jotka ovat luonteeltaan paljon reilumpia, ystävällisempiä ja hyväsydämisempiä kuin suuri osa lapsia hankkineista. Ei lapsen hankkiminen tee automaattisesti mulkusta mukavaa tai itsekkäästä reilua ja muita huomioivaa.

      Jos tietää ettei halua lapsia, niin silloin on järkevämpää olla hankkimatta niitä kuin hankkia vain siksi että "kuuluu".

      • OnneaJaAutuutta

        Monet äidit (ja miksei isätkin) ovat usein jopa hyvin aggressiivisa muita ihmisiä kohtaan, suuttuvat heti, kun joku ilmoittaa, ettei pidä lapsista. Samoin nämä tuon tyyppiset äidit suuttuvat kyllä siitäkin, jos joku kasvattaa lastaan erilailla kuin he omiaan. Tietenkin on hyvä, että pitää lapsestaan, jos sellaisen on hankkinut, siinä nyt ei ole mitään väärää tykätä jälkikasvustaan, mutta herra mun jee, kun nämä supermammat tulee aina päälle kuin yleinen syyttäjä, jos joku ei haluakaan lääppiä heidän pikkuprinsessaansa/-prinssiään, lässyttää tälle tai kuunnella korvat ruvella penskan itkupotkuraivareita.

        Myös tämä lapsikeskeisissä ärsyttää: kun ne sopivat menojaan, kaikki tehdään niiden lasten ehdoilla. Mieheni on freelancer-yrittäjä, joka menee hommiin sinne missä tarvitaan. Yhtäkin terassia piti joskus mennä tekemään, niin me oltiin keskenämme puhuttu, ettei viikonlopputöitä, koska meillä oli merkkipäivä viikonloppuna. Mutta tämä terassin tilaaja kun on lapsellinen, hän alkoi kiukutella, ettei viikolla käy, koska hänen täytyy kuskata lapsiaan sinne ja tänne harrastuksiin, kouluun jne.jne. Suuttui sitten ihan järjettömästi, kun mieheni yritti sanoa, ettei viikonloppu käy hänelle. Ja sitten kun hän lopulta meni sinne hommiin vkl, tämän perheellisen piti avustaa häntä terassin teossa. Mutta ei siitä kuulemma mitään tullut, kun ne lapset pyöri jaloissa koko ajan vinkumassa, että isin pitää huvittaa niitä nyt, sitten potkivat palloa siinä terassinalulla niin että työkalut vain sinkoili.

        Myös työpaikassani lapselliset varaavat aina kesän parhaan lomakuukauden, koska "lapsella loma silloin" ja "lapsen kanssa mennään kesäretkelle Muumimaailmaan!!" ja me lapsettomat sitten lomaillaan joko touko- tai syyskuussa, jee.

        Myös, jos on luvattu tehdä jotain / auttaa jossain, se jätetään tekemättä ihan viime tipassa ja perutaan, koska "lapsi sairastui / lapselle ei saatu hoitajaa siksi aikaa" jne.

        Toisin sanoen, lapselliset ihmiset ovat usein hyvin joustamattomia kaikessa.


      • Geezeburger
        OnneaJaAutuutta kirjoitti:

        Monet äidit (ja miksei isätkin) ovat usein jopa hyvin aggressiivisa muita ihmisiä kohtaan, suuttuvat heti, kun joku ilmoittaa, ettei pidä lapsista. Samoin nämä tuon tyyppiset äidit suuttuvat kyllä siitäkin, jos joku kasvattaa lastaan erilailla kuin he omiaan. Tietenkin on hyvä, että pitää lapsestaan, jos sellaisen on hankkinut, siinä nyt ei ole mitään väärää tykätä jälkikasvustaan, mutta herra mun jee, kun nämä supermammat tulee aina päälle kuin yleinen syyttäjä, jos joku ei haluakaan lääppiä heidän pikkuprinsessaansa/-prinssiään, lässyttää tälle tai kuunnella korvat ruvella penskan itkupotkuraivareita.

        Myös tämä lapsikeskeisissä ärsyttää: kun ne sopivat menojaan, kaikki tehdään niiden lasten ehdoilla. Mieheni on freelancer-yrittäjä, joka menee hommiin sinne missä tarvitaan. Yhtäkin terassia piti joskus mennä tekemään, niin me oltiin keskenämme puhuttu, ettei viikonlopputöitä, koska meillä oli merkkipäivä viikonloppuna. Mutta tämä terassin tilaaja kun on lapsellinen, hän alkoi kiukutella, ettei viikolla käy, koska hänen täytyy kuskata lapsiaan sinne ja tänne harrastuksiin, kouluun jne.jne. Suuttui sitten ihan järjettömästi, kun mieheni yritti sanoa, ettei viikonloppu käy hänelle. Ja sitten kun hän lopulta meni sinne hommiin vkl, tämän perheellisen piti avustaa häntä terassin teossa. Mutta ei siitä kuulemma mitään tullut, kun ne lapset pyöri jaloissa koko ajan vinkumassa, että isin pitää huvittaa niitä nyt, sitten potkivat palloa siinä terassinalulla niin että työkalut vain sinkoili.

        Myös työpaikassani lapselliset varaavat aina kesän parhaan lomakuukauden, koska "lapsella loma silloin" ja "lapsen kanssa mennään kesäretkelle Muumimaailmaan!!" ja me lapsettomat sitten lomaillaan joko touko- tai syyskuussa, jee.

        Myös, jos on luvattu tehdä jotain / auttaa jossain, se jätetään tekemättä ihan viime tipassa ja perutaan, koska "lapsi sairastui / lapselle ei saatu hoitajaa siksi aikaa" jne.

        Toisin sanoen, lapselliset ihmiset ovat usein hyvin joustamattomia kaikessa.

        Että vituttaa tuollaiset vanhemmat! "Miun lapsi sitä miun lapsi tätä, teiän kaikkien muittenkin on elettävä elämänne miun lapsen rytmissä!" voi geez....

        Siis ihan hyvä, että huolehtii lapsistaan jos niitä on tänne maailmaan lykännyt, onhan se lapsi tietty oikeutettu vanhempien huolenpitoon ja saamaan rakkautta, mutta aik typerää että kaikkien muittenkin pitäis elää just niiden lasten ehdoilla, kun just siks näillä muilla ei ole niitä omia lapsia, kun eivät halua elää lasten ehdoilla.

        Hyvistäkin ihmisistä tulee joskus kauhian itsekkäitä kun niistä tulee vanhempia.


    • itsekkyydestä

      Miksi muuten ihminen ei saisi olla itsekäs?

      Terve itsekkyys on tervettä. Sitäpaitsi kaikki ihmiset ovat itsekkäitä, mutta jonkinlainen itsekkyys on suotavampaa kuin joku muu. Jos esimerkiksi hankkii ylenmäärin taloja ja tavaraa, jolla ei tee mitään, niin sitä pidetään normaalina itsekkyytenä. Jos sen sijaan ei hanki lapsia, on automaattisesti itsekäs.

      Miksi näin?

      • Geezeburger

        Hyvä kysymys!

        Jos ei halua lapsien ehdoil mennä, ei siis hanki niitä. Jos haluaa panostaa omaansa ja puolisonsa elämään = parisuhteeseen, ei hanki lapsia. Jos haluaa reissata ympäriinsä ja elää villiä ja vapaata elämää (onnistuu suhteessakin, koska "villi ja vapaa" ei tarkoita pelkästään vieraissa käymistä!), ei hanki lapsia. Jos ei vain tykkää lapsista, ei hanki lapsia. Vai pitäisikö kaikkien omakotitaloasujienkin hankkia koira ihan vain siksi, että "omakotiin jotenkin kuuluu koira", vaikkei edes tykkäis koirista? Tai maalla asuvien hankkia kissa, koska "maataloon kuuluu kissa", vaikkei tykkäis kissoista?

        Miksi sitä pidetään itsekkäänä, jos ei tee asioita, joista ei pidä / hanki juttuja, joita ei halua tai edes tarvitse.

        Sitten nämä lapsellisten ihmisen säälittelevät katseet, kun ne puhuvat: "Lapset teki elämästä kokonaista! Lapset on parasta elämässä!" Entä jos ei tykkää niistä, vaan kokee ne lähinnä rasitteeksi? Ei se ole itsekästä, ettei tykkää lapsista.


    • mammanen

      Minulla on lapsi, mutta parilla parhaimmista ystävättäristäni ei ole. Ystävättäret eivät ole hankkineet lapsia omiksi vaivoikseen, koska "eivät pidä lapsista" (syystä ja toisesta). Silti nämä ystävättäret ovat mitä lämpimimpiä ja mukavimpia ihmisiä, joiden kanssa ei tule edes mieleen, että heissä olisi jokin vika, saati persoonallisuushäiriö! Toinen ei siedä lapsia lainkaan, ärtyy kun kaupassa muksu kiljuu ja puhuu kyllä yleisestikin siihen malliin, että miksi tenavia pitää vääntää, kun voisi elää itselleen. Mutta minun lastani kohtaan hän on asiallinen ja reilu, ei nyt tietenkään lässytä ja tuo lahjoja (esim. tuliaisia matkoilta), mutta eipä hän tuo niitä lahjoja miehellenikään, vain minulle. Toinen on vähän suvaitsevaisempi, muttei kestä ajatusta omasta lapsesta, koska siinä menee raja hänen sietokyvylleen. Eli lapset "perustavaraa", kunhan niistä pääsee eroon oman kodin sisällä.

      Nämä mielipiteet eivät ole oman näkemykseni mukaan lainkaan poikkeavia tai hämmästytä minua, en muista järkyttyneeni kuullessani nämä ensimmäisen kerran. Millä perusteella siis lämmin, ihana, ystävällinen ihminen olisi mielisairas vain siksi, ettei siedä lapsia tai halua niitä itselleen? Taitaa olla jokin vika sillä ihmisellä päässä, joka väittää, että lapsista pitämätön on sairas.

    • tässäomasyyni

      Mä en pidä lapsista, ehkä ne muistuttaa siitä, että tuskin olisin itse hyvä äitinä. Maailmassa on muutenkin liikaa ihmisiä, antaa siihen sopivimpien tehdä lapsia. Äitinä en olisi hyvä tällä hetkellä, koska sairastan masennusta ja jaksan hädin tuskin huolehtia itsestäni ja tehdä kerran viikossa ruokaa.

    • ÄRKKOPEELÄINEN

      EI suinkaan kaikki pidä lapsista, ja hyvä niin, sillä lapsia on MMAAILMA PULLOLLAAN, ilman että jokainen sikiää rotanlailla!!!

      Tunnen eräänkin äidin, joka ei taatusti pidä lapsista ((kyseinen äiti on PAHEMMANlaatuinen narsisti, lastensa ja lastenlastensa POMPOTTAJA :( )), eivätkä lapset kyllä vierailekkaan äitinsä luona kuinvain siivouskomennukselle!!!

      Ja avaimenkin viskaa keittiön ikkunasta ulos, olipas vaikka kuinka paksu lumihanki seinän vierustalla!!!, sieltä saavat lapset tonkia avainta lumesta!!!, kerran mainitsin, että ettekö te voi mennä ulko-ovea avaamaan lapsillenne, niin vastaus oli ; KYLLÄNE JOUTAA SIELTÄ LUMESTA / HEINIKOSTA SEN TONKIMAAN!!!

      Tämä kyseinen äiti asuu ensimmäisessä kerroksessa, josta on neljä askelmaa alas ulko-ovelle!!!, ja ketterästi liikkuvasta äidistä on kyse!!!, sauvakävelee ja muuta semmoista!!!
      ÄITI voisi sitoa sen avaimen vaikkapa narunpäähän ja laskea sitten lastensa saataville, ((senverran on ikkuna korkealla kuitenkn, ettei sitä avainta pysty käteen antamaan)) mutta se ei oikein passaa, vaan viskaa sen
      HÄN EI KUULEMME OLE LASTENSA PAL-VE-LI-JA!!! :O

      PS. Säälin todella niitä lapsia ja lapsenlapsia!!!, hänen ei olisi pitänyt ilmeisestikkään lisääntyä??? :(

      • kysymysmerkkiä

        No ei varmaan olisi pitänyt lisääntyä, mutta miten tämä liittyi aloitukseen?

        Aloituksessa on kyse ihmisistä, jotka eivät ole tekaisseet itselleen lapsia eivätkä myöskään AIO tai HALUA niitä tekaista.


      • äiti.on.paska

        No miksi ne lapset pitävät yhteyttä siihen äitiin? Ei äideistäkään tarvitse automaattisesti pitää, ei edes omastaan. Ihan yhtä älytön oletus kuin että kaikkien olisi pidettävä lapsista.


    • Mieli_sitä_mieli_tätä

      Koko yhteiskunnan pitäisi luopua termin mielisairas käytöstä. Sellaista asiaa kuin mielisairaus ei ole tieteellisesti olemassa. Mieli voi sairaustua vain metaforisesti, sillä eihän sellaista asiaa kuin mieli ole tieteellisesti olemassa. Mieli voi olla samalla tavalla sairas kuin vitsi voi. Vain aivot voivat sairastua, mutta aivosairauksilla taas ei ole mitään tekemistä psykiatrian kanssa. Ne ovat lääketieteen erikoisalan, neurologian, heiniä. Mielisairaus kuvaa jonkun ihmisen toisesta ihmisestä antamaa arviota koskien kyseisen henkilön ajattelutapaa, asenteita, mielipiteitä, näkemyksiä, reaktiota ja käytöstä, ei fyysistä tai muuta biologista poikkeavuutta.

    • Kylmät_kädet__

      Miten vitussa lapsista ei voi pitää? Olet itsekin ollut lapsi ja valtavasti muistoja niiltä ajoilta.

      • esimerkkejä

        Kuolaa, kiljuu, vinkuu rahaa, aiheuttaa huolta, ärsyttää, vituttaa, syöksee paskaa jota muut joutuvat pyyhkimään sen perseestä, näyttää rumilta, tuhlaa aikuisen aikaa...... Lisäksi, kuten OnneaJaAutuutta kirjoitti, jotkut olettavat kaikkien elävän elämää lasten ehdoilla (jopa niiden, joilla niitä lapsia ei ole, pitäisi elää MUIDEN lasten ehdoilla mitä hel...!!!) ja peruvat sovittuja talkoita koska "ei sopinutkaan lapsen pirtaan" ja jättävät muita pulaan. Lapset sotkevat ja häiritsevät ja tuhoavat paikkoja. Esimerkiksi näistä syistä lapsista "ei voi pitää".

        "Olet itsekin ollut lapsi" on huono argumentti, koska se ihminen ei ole itse valinnut syntyä tänne ja olla näin ollen ensin lapsi ja sitten vasta aikuinen. Se, että on joskus olosuhteiden pakosta ollut jotain, ei tarkoita, että tuosta ajasta olisi pidettävä.


    • 9988

      Lapsista pitämättömyys ei ole mielisairaus vaan mielipide.

      • tabuja.tabuja

        Mutta on niiden mielipiteiden joukossa, jota ei saisi sanoa. meillä on paljon tabuja. Toinen vastaava on se, jos sanoo ääneen, että maahanmuuttoa pitäisi rajoittaa ja maahanmuuttajien ei pitäisi tehdä täällä niin älyttömästi lisää lapsia. Moni muu kuin perussuomalaiset on sitä mieltä mielessään.


      • suomijunttero

        Kaikki, mikä poikkeaa "normaalista" (tosin ei tuo lapsi-inho nyt mitään epänormaaliakaan ole) on jollain lailla "sairasta" ja "väärin" sen enemmistön mielestä, jotka kannattaa sitä "normaalia" mallia. Perinteisen kaavan mukaanhan "kaikki haluu lapsii ku ah ihkuu söpöi vauvoi jee!! Mies nainen = lapsiiih!" ja silleen. Menepä sanoon ettet tykkää penskoista, niin johan helvetti repeää...

        Ja sama tuon maahanmuuttojutun kanssa. Yleisesti ajatellaan: "maahanmuuttoa pitäisi rajoittaa" => "oot hirvee ahdasmielinen SUOMIJUNTTI!!!!"


    • lgkge

      En ota paineita siitä, mitä muut ajattelee siitä, etten halua lapsia. Ajatelkoon mitä lystäävät. Maailma on ylikansoitettu, ei tartte enempää, globaalisti ajatellen. Muutenkin, tehköön ne muksuja joilla on varaa kustantaa kiva elämä lapselle ja turvata niiden tulevaisuus. Köyhien ei kannattaisi lisääntyä karskisti sanoen.

      • 9008

        Ironista kyllä, ne ovat usein nimenomaan ne köyhät, jotka lisääntyy.

        Samaa mieltä kyllä olen lgkge:n kanssa.


    • yööök1

      Lapsista pitämättömyys on harvinaisen fiksua. Ärsyttää ne sellaiset vanhemmat, jotka olettaa, että niiden kakara on koko maailman napa ja että kaikki tykkäis kuunnella, kun se kiljuu ja kiukuttelee ja terrorisoi koko ympäristöä. Kauppoihinkin saisi tuoda vain kunnolla käyttäytyviä muksuja. Joo, aikuisten vikahan se on, ettei lapsi käyttäydy, kun aikuiset ei ole sääntöjä opettaneet. Mutta vois ne muksutkin ymmärtää pitää päänsä kiinni.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6679
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4320
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2740
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2070
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1613
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1427
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1131
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1104
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1061
    Aihe