Muutto kotiseudulle

Muutot ovat rasittavia. Itse muutan, kun en enää itsenäisesti selviä. Lapsuuskodissani käyn säännöllisesti, omistan siitä osan. En voisi asua niin syrjässä. Paikkakunnalla käydessäni en yleensä tuttuja tapaa. Ystäväni ovat ympäri Suomea, siihen olen tottunut. Viimeksi muutin 9 vuotta sitten ja ystäviä olen saanut täälläkin.

Arveluttavaa tuollaisen pohtiminen on, mutta mieleen tulee varmaan itse kullekin.

se mikä ennen oli tuttua on nyt vierasta, eikä mukautuminen niinkään onnistu.

Se on totta täytyy tarkkaan harkita muuttoa ikäihmisenä. Nykyään pienemmillä paikkakunnilla ei ole tarjolla oikeastaan mitään palveluita. Kaupat ja terveyskeskukset ovat jossain "huitsin-nevatassa" jos ei ole autoa et kerta kaikkiaan tule toimeen.
Teatterit ja muut kulttuuri tapahtumat ovat valovuosien päässä.
Parasta taitaa ola tähän ikään eläessä, että asustaa siellä missä on käden ulottovilla kaikki palvelut.

Olen jostain lukenut meille ikäihmisille sopivan mietteen.
Ennenvanhaan sitä sattui ja tapahtui.
Nykyisin ei mitään tapahdu,
mutta joka paikkaan sattuu.

Lempeitä kesätuulia toivotellen

Riippunee alkuperäisestä kotiseudusta ja aktiivi-iän puutteen torjunnan luonteesta.
Teimme perheen kanssa kotimaisen "rengasmatkan" päätyen lähtöpisteeseen ilman mitään nostalgisia suunnitelmia.
Lukuisat muutot pitivät tavaravalikoiman järkevänä ja tämä voomeinen, lähtöpisteen paikkakunnan ok:sta keskustan kerrostaloon oli varsin kivuton. Tuttu autoilija haki korkealavaisella kahmarikuormurilla kamaa ja uuden asunnon täyttämisestä vastasi pääosin toimialaan erikoistuneen yrityksen heput.

Muutama tuttavani on päin vastoin, muuttanut haja-asutusalueelle luonnon keskelle, veden äärelle.

Joku aikoinaan kun oli muttanu kotiseudulleen kymmenien vuosien kuluttua eläkkeelle päästyään, oli pallanu työpaikka seudulle takasi häntä koipien välissä, oli sanonu että synnyin seudulla oli kaikki vierasta, kukaan ei enää tuntenu ja lapsuuden kaverit oli kuollu,
ei osannukkaan enää juurtua synnyinseudulleen,
-- työpaikkakunta olikin se paras jonne lopulta halusiki vanhentua ja kuolla,

Syntymäkylän ikä-ihmiset vielä ehkä muistaisivat, mutta nuorempiin ei ole mitään kontaktia ollut vuosikymmeniin.
Kun kymmenkunta vuotta kävin siellä, laajakaistayhteyksiä ei vielä ollut. Jollakin mokkulalla laskujaan maksoivat.
Onhan sielää kyläilyoikeus syntymäkodissa, kalavedet ja kaikki pienen ajomatkan takana.
Lomareissu vaikka Lounaissaaristoon, jossa en ole ehtinyt käymään olisi kiinnostavampi. Ajomatka molempiin olisi sama.

Me olemme siinä onnellisessa asemassa, että asumme kumpikin syntymäkunnassamme.
Avioliittomme ensimmäisen vuoden asuimme Laten kotikylässä, ja sitten erehdyimme muuttamaan sellaiseen Espoo peräkorpeen, josta oli melkoinen kävelymatka lähimpään kauppapuotiin, joka oli just sellainen kuin ikivanhojen kotimaisten elokuvien sekatavarakaupat olivat.
Kohteliaan asiakaspalvelunkin sai, jos kuului svenska talande bättre folkiin.

Kipinkapin tulimme takaisin kotikuntaan mummolan vintille, ja täältä emme lähde kulumallakaan, Onhan tämäkin paljon muuttunut maisemaltaan. Tämä on muuttovoittoinen kunta, joten uutta väestöä taitaa jo olla enemmän kuin "alkuperäiskansalaisia". Monista on tullut lähemminkin kuin vain hyvän päivän tuttuja, ja vanhat paikkakuntalaiset suorastaan halaavat, tavattiin kuinka julkisella paikalla tahansa.
Täällä on päiväkoteja, kouluja joka kylässä, ammattioppilaitos ja kolme yliopistoon johtavaa oppikoulua. Palvelukoti, vanhusten asuintaloja, kunnallisia yhtiömuotoisia vuokrataloja ja asuntoja kehitysvammaisille.
Omalääkärijärjestelmä pelaa sujuvasti, ja hätätilassa pääsee heti päivystykseen.
Terveyskeskustakin voisin mainostaa ja sairaalaa, mutta johan tuossa taitaa olla kehuja kerraksi...

Kun tähän vielä lisää sen, että omat jälkeläisemme ovat jääneet kotikonnuille, niin eipä muuta voi toivoakaan.
Kun lapsenlapset olivat päiväkoti-iässä, ja päiväkodeissa järjestettiin isovanhempien päiviä, tapasimme mummeja ja vaareja ihan Oulua myöten.
Kuultuaan meidän olevan paikkakuntalaisia melkein kaikki sanoivat, että olimme onnellisia, kun olimme niin lähellä lapsenlapsiamme. Emme olleet eri mieltä...

Nyt alkaa varmasti aika mennyt umpeen. Katsotaanpa, miten muijan käy.

Moni on muuttanut kotipaikkakuntaan --ja nämä Ruotsinsuomalaiset varsinkin .
Kun pääsivät eläkeikään ,ja lapset poli jo aikuisia ., muuttivat Rakkaaseen suomeenmaahan jobbejoka kesä ainakinn tekivät lomamatkoja - Mutta kun heidän vanhemmat kuili oli Suomenvierailutkin vähentyneet -
Jostain syystä kuitenkin monet muuttivat --siinä toivossa että viihtyisivät yhtä hyvin kun kesälomillakin - Ei olekkaan ollut helppoa -- ja monet tulleet taksin Ruotsiin .
Itsekkin ajattelin että voin eläkkeellepäästyäni 15 vuotta täälä olleena , muuttaa takaisin Suomeen -- mutta nyt olen ollut jo 17 vuotta eläkkeelläkin ja ei tulis mieleenikään muuttaa minnekkään enään .
Tämä paikka on nyt viimeiseni -- Tampereella Messukylässä tuli asuttua lapsuuskodissani ja mieheni kanssa rakentamassa talossa 51vuotta täälä olen asunut kahdessa paikkaa --oli katsottava tämä viimeinen ,sellainen että pärjään jostulen vanhaksi , Aikaisemmassa ei ollut Hissiä ja muutenkin vanhukselle sopimaton .
Hyvä vaan että viihtyy --ei sen muuten ole niin väliä --puhukoot vaikka kiinaa , aina on pärjättävä , sellaista se vaan on tämä elämä.

Oikeassa olet Ulla-mirjami. Harkittava on ja mihinkään paikkaan ei kannata kiintyä niin ettei enää muuttaa voi. Asuin Espoossa yli 50v ja kun nyt Tampereelle muutin niin olen jo kiintynyt tänne. Lapset asuvat tahoillaan ja saattavat muuttaa minun puolesta vaikka Timpuktuun jos siellä on heillä mukavempaa.
En ole niin hullu että kuvittelen olevani lapsenlapsille tärkeä, höpisevä ukko joka saa varmaan mieluusti muuttaa vaikka hornaan.

Olen käynyt lapsuuden kotitanhuvilla muutaman vuoden välein ne kauniit lapsuusmuistot pyörii mielessä ja samaa tunnetta kantavat siellä elämäänsä viettävät mutta...
Maisemat muuttuneet kovasti, nuorempia en tunne ja onpa pari perhettä sinne muuttanut näiden vuosikymmenten kuluessa.
Toinen on opettajapariskunta parin kouluikäisen lapsen kanssa ja toinen keski-ikäinen lapseton jotka pitävät kyläkauppaa.
Ikäpolveni ihmiset harventuneet ja osa heistäkin jo nurmen alla osa hoitolaitoksissa.
Oman entisen kotini ovat toispaikkakuntalaiset asuttaneet ja muuttaneet pihapiiriä rakentamalla muutaman makuuaitan, tien ja järven läheisyys tarjoaa pientä tuloa kesäisin yöpyjistä.
Muutama talo kylällä jo autiona eivät edes lapset ole pitämässä kesälomiaan entisellä kotipaikallaan, lienevätkö sitten ajatukessa myydä ?

Itse tunnen jo oloni sen verran voimattomaksi etten voisi ajatella pysyvästi muuttavani tuonne 'luonnonhelmaan' sitä se kuitenkin on rankkaa hommailun pihassa kesällä saati talvella lumityöt.
Kodikasta kyllä olisi takkavalkeassa kutoa sukkaa jos lapastakin ;-)).
Siispä tämä kerrostalo asuminen on vertaansa vailla ja lasten perheistä saan tarvittaessa apua, kokemuksesta tiedän siispä paikkani on nykyinen kotini.

Kuuntelin aamulla ennen kahdeksaa radiosta tätä Veikko Tomen laulamaa vanhaa laulua 'kotiseutuni oi' ja tuli mieleen liittää se tähän ketjuun paluusta haaveileville.
https://www.youtube.com/watch?v=kmqL1LjmmJI

Hankittiin vanhasta kotikunnasta, jossa on paljon kesäasukkaita , aluksi jonkinlainen kakkosasunto. Etukäteen oletti, että siellä viihtyisi.

Toisin kävi. Vanhat paikat olivat edelleen olemassa, mutta paljon oli tullut uutta. Uusia olivat myös ihmiset. Vain muutama lapsuusajan tuttu löytyi.

Yllättävää oli paikalla tuntuva varauksellisuus, jopa vihamielisyys muualta tullutta kohtaan. Lähtökohtana oli se, että vieras, joka on sentään lapsuutensa viettänyt paikkakunnalla, vain arvostelee paikallisia asukkaita ja katsoo heitä samoin kuin koko paikkakuntaa ylhäältä päin. Tässä tapauksessa se ei ainakaan pitänyt paikkaansa.

Outo vihamielisyys tuli osaksi mm. asunto-osakeyhtiön kokouksissa, joista on sittemmin ollut viisainta pysyä poissa.

Nyt onkin pyrkimyksenä päästä asunnosta vähitellen eroon ja hankkia samanvertainen uusi asunto muulta paikkakunnalta, jonne ei ole ainakaan tällaisia tunnesiteitä.

Taitaa olla ihan omaa kuvittelua tuo vihamielisyys, oma vihamielisyys siinä voi vääristää tulkintaa muitten suhtautumisesta. Uusi asukas saakin pysyä ensin hiljaa yhtiökokouksessa, kuulostella ja katsella. miksi ei saa tunnesiteitä olla paikkakunnalla, sehän on ihan hirveää kun pelkkiä tuntemattomia , vanhana ei helppoa löytää uusia ystäviä enää. Aivan pöpiltä kuulosta myös tuo susmorsiin haave muuttaa Puolaan tai ylipäätään ulkomaille vanhana. Kyllä ne ongelmat seuraa joka paikkaan mukana.

näin erään sukulaiseni kanssa ajellessani, hän ajoi, olin katselijana ja näin sen talon.
Suuri vanha kaunis talo on poissa, suuri kaunis puutarha on poissa, tilalla on ruma uusi talo, kuin jokin tehdashalli.

Mikään ei kutsu luo.
Vaikka tarkoitus oli pysähtyä ja käydä pihassa, sanoin, ei pysähdytä!

Syntymäkylään muuttaminen tuntuisi ennakolta kaik huonpimmalta vaihtoehdolta. En ole kuitenkaan ns.siltoja polttanut sinnekään.
Nykyinen asuin ja kotipaikka menettelee, vaikka en olekaan mitenkään juurtunut tänne. Hiljanen pakko toivoa eri tilanteista selviämistä.

On olemassa sanonta, että voimme lähteä kotiseudultamme, mutta kotiseutu ei koskaan lähde meistä. Ehkä sanonta pitää paikkansa osittain, mutta vain osittain. Sanakin merkitsee eri asioita eri ihmisille. Mielestäni se liittyy juuriin, ei kulloiseenkin asuinpaikkaan. Asuin synnyinseudullani aikuisuuteen asti, siellä oli lapsuuskotini vanhempieni kuolemaan asti . Käyn yhäkin käydä siellä joka kesä, kesäasukkaina on sukulaisia ja entisiä koulukavereita, löydän paljon rakasta koko vesistöjen ympäröimästä kauniista kunnasta. Kysyttäessä vastaan, että olen sieltä kotoisin. Samat kasvilajit voivat viihtyä eri paikkakunnilla, juurtua kunnolla jopa eri maihin, jos on ravinteita ja aurinkoa saatavilla, kullekin kasville sen vaatimat olosuhteet. Miksei ihmisetkin !

Minua ei synnyinseutuun sido enää ihmiset, vain lapsuuden ja nuoruuden muistot ja muistojen maisemat. En ole koskaan haaveillut muutosta sinne, olen vankasti juurtunut tänne etelärannikolle, opiskelun ja perheen perustamisen sekä työelämän lujasti monin säkein sitomana. Lasten perheet pitävät meidät täällä , talo pihoineen on oma ponnistuksemme ja luomuksemme, pitkäaikaiset naapuruussuhteetkin on kullan arvoinen asia.

Elämä on vain järjestynyt näin, ja näin on hyvä meille. Matkoilta on hyvä palata kotiin, ehkä hiukan avartuneena senkin suhteen, että ei se oma pieni kotipiiri seinineen ja tontin aitoineen merkitse sinänsä kaikkea. Koti on aina perimmältään se paikka, jossa rakkaat ovat vaikkapa vain muistoina , jossa tuntee olevansa turvassa ja saa olla oma itsensä.

Joku ei ottanut uskoakseen, kun tämän kirjoittaja kirjoitti kokemastaan vihamielisyydestä, kun muutti asunto-osakeyhtiöön vanhalle kotiseudulleen keskisuureen maalaiskuntaan.

Ei siellä entistä kuntalaista avosylin otettu vastaan. Kyllä se selkeästi oli vihamielisyyttä! Näkemys oli siellä sellainen, että tulija katselee kaikkia muita ylhäältä päin ja väheksyy heitä. Vuosikokouksessakin annettiin kuva, että tulija on vastahakoinen yhteistoiminnalle ja etsiin omaa etuaan toisten kustannuksella.

Tulija ehti olla hallituksessakin, mutta talon hankinnoista päätettiin hänen tietämättään muiden hallituksen jäsenten, joista yhdellä oli laskun allekirjoitusoikeus, ja eräiden asukkaiden kesken.

Siinä riitti asianomaiselle hallituksen jäsenyys, riittivät yhtiökokoukset, joissa ei sen koommin ole oltu. Eivät enää kiinnostaneet yhtään sen yhtiön asiat. Hoitakoot omansa, kun ovat hoitamaan ruvenneet.

Kaakkois-Suomen vaalipiiristä on kyse, mutta jääköön enemmän kertomatta.

Ilmeisesti on niin, että vanha kotiseutu tuntuu sinusta läheiseltä, mutta vanhan kotiseudun ihmiset eivät koe sinua läheiseksi.
Yli 40 vuotta on asuttu yhdessä ja samassa pääkaupunkiseudun kaupungissa ja maksettu sille veroja, mutta ei se kotiseudulta tunnu.
Kotiseutua ei taida olla missään.

Vanhalla kotiseudulla tuli koetuksi köyhyys ja tunne, että siltä lähdettyä voi elämä johtaa vain parempaan päin.

Niin kävikin. Nyt kun on rahaa ja tavaraa, niin luulisi viihtyvän siellä. Niin ei kuitenkaan ole käynyt.

Suurin ongelma ovat ihmiset, jotka elävät omassa liemessään. Jos voi elää ja asua mahdollisimman paljon erillään paikallisista asukkaista, niin elämä sujuu siellä.

Joka tapauksessa on koettu paluukin vanhalle kotiseudulle sekä paluuseen liittynyt pettymys.

Miksi muutenkaan jäädä asumaan köyhään maalaiskuntaan maksamaan korkeaa veroäyriä, josta veronmaksajien määrä vähenee koko ajan? Kyllä sekin eläkeläistä kirpaisee.