Pelastava vai tapaava mammografia

onkoturvallista

Tuttuni kaveri (vähän yli 50) kävi tutkimaan rintoja mammografialla, ja vaikka ”jotain” oli, niin seuraava tutkimus olisi vasta kahden vuoden päästä. Lääkärin mukaan, se ”jotain” jos kehittyy syöväksi, niin seulontojen väliin kahden vuoden tauko ei ole pitkä.
Miksi kaksi vuotta? Siksi, että mammografia ei ole, kuulemma, niin turvallista.

Mammografiasta tiedetään sekä paljon että vähän. Mammografiasta jopa väitetään, että mammografiaseulonnalla ehkäistään rintasyöpää, mitä pidän harhaan johtavana väitteenä. Miten niin se ehkäise syöpää, kun se havaitsee jo olemassa olevan syövän.

Toisaalta väitetään, että säännöllisellä, mammografialla pyritään löytämään rintasyöpä jo sairauden varhaisessa vaiheessa, silloin se pystytään hoitamaan hyvin. Ketkä kuuluvat ”Säännöllisen rintojen röntgentutkimuksen” piiriin? Mammografiaseulonnan piiriin kuuluvat kaikki 50 - 59 -vuotiaat naiset. Näin ollen, alle 50 ja miehet ovat huonossa asemassa, sillä tämän ryhmän syöpälöydökset ovat satunnaisia ja usein kun syöpä kehittyy ja leviää.

Seulonnan kannattajat vetoavat siihen, että kun syöpä löydetään varhaisessa vaiheessa, leikkaus on pienempi ja potilaan kannalta turvallisempi. Kun mammografiassa ilmenee patti tai kyhmy, lääkärit voivat sanoa vain, että rinnassa on jotakin. Se voi olla aggressiivinen syöpäkasvain, matalan riskin kasvain tai jotain muuta. Vasta kun kasvain leikataan kokonaan pois, saadaan lopullinen vastaus siihen, millainen muutos oli kyseessä.

Kritiikit väittävät, että samanaikaisesti, kun osa syöpälääkärien ajasta kuluu seulassa havaittujen hitaasti kasvavien syöpien tutkimiseen ja leikkaamiseen, aggressiivisia syöpiä ei tahdota saada kiinni varhaisvaiheessa millään. Se johtuu osin siitä, että aggressiivisimmat rintasyövät tapaavat kehittyä nuorille naisille.

Näin ollen, seulonta kohdistuu väärään ryhmään. Nuoria naisia ei seulota, koska rintasyövät ovat heillä harvinaisia. Seulonnasta ei olisi paljon hyötyäkään, sillä kiinteästä rintakudoksesta kasvaimia on vaikea erottaa. Aggressiiviset syövät myös kasvavat niin nopeasti, että ne ilmaantuvat usein seulontojen välillä. Voiko siis arvioida tilannetta niin, että seulonta on turhaa, ja vasta kun kyhmy on jo muodostunut, olisi syytä sen tutkia.

Nyt kapinallinen ajatus, miten mammografia ei ole turvallinen, mitä se kaverini lääkäri tarkoittaa. Varovaisen selityksen mukaan, kuvauksessa käytettävä röntgensäteily on ionisoivaa säteilyä, joka voi aiheuttaa säteilyhaittoja, mutta yhden kuvauksen tuottama säteilyannos on hyvin pieni.

Löysin rohkeampiakin väitteitä: http://www.jyu.fi/static/fysiikka/vaitoskirjat/2008/eero-kauppinen-2008-FL.pdf
Säteilyn haittavaikutukset perustuvat säteilyn kykyyn vaurioittaa solujen perimää eli DNA molekyylejä. Solujen toiminnan kannalta on välttämätöntä, että vauriot saadaan korjattua.
Säteilyn vaikutuksesta soluun aiheutunut vaurio voi olla niin suuri, että solu kuolee. Tällöin syöpää ei voi syntyä. Mikäli vaurio on sellainen, että normaalit solun korjausmekanismit eivät saa sitä korjattua, voi tällaisessa tapauksessa soluun muodostua mutaatio. Sekään ei vielä merkitse automaattisesti syövän syntyä, mutta mikäli tämän solun jälkeläisiin sattuu vuosienkin päästä toinen tai useita mutaatioita, saattaa tästä seurata monimutkainen tapahtumaketju, joka johtaa syöpäsolun syntymiseen. Ihmisen elinaikana kertynyt annos vaikuttaa kokonaisriskin määrään. Näin ollen jokainen pienikin säteilyaltistus kasvattaa haittavaikutuksen riskiä.
Rintasyövän syyksi pidetään mm. rintakehään kohdistettu sädehoito. Kun terve rinta muistaa aiemmin säteilyt, voiko olla, että ajan mittaan se reagoi säteilyyn uutena syöpänä?

2

198

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onkoturvallista

      Hei, vastaan itse. Lääkäri eilen myönsi, että mammografialla on haittojakin.

    • mieluumminkäyn

      Minä käyn vuoden-kahden välein mammografiassa ja ultrassa kun on löydöksiä ja neulanäytteitä otettu, lähisuvussa rintasyöpää sairastaneita, olen käynyt alle nelikymppisestä ja käyn edelleen siihen asti että 50 vuotta täytän tai löytyy syöpä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      75
      2310
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      175
      1791
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      167
      1670
    4. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1402
    5. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1398
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      296
      1281
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      138
      1148
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1083
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      76
      1072
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      55
      958
    Aihe