Juhannus peruttu...

No eipä taida sääkään olla kummoinen. Ihmisen elämää mahtuu monenlaisia juhannuksia. Kun ikää on jo kohta 60 vuotta niin on monenlaisia muistoja kesästä ja juhannuksesta. Taitaa ne parhaimmat liittyä sinne 60- ja 70-luvuille lapsuuteen ja nuoruuteen. Yleensä vanhempien sukua tuli käymään juhannuksen aikaan. Isä laittoi portin kahta puolen koivut, luonnonkukat ja maalaismiljöö loi omat arominsa ja pihasaunan piipusta nousi savu. On myös muistoja seurustelu- ja avioliittoajoilta, ja olihan se tavallaan ne omat juhannusperinteemme.
Muistellessa hieno kaipuu ja kaivo valtaa mielen, mutta elämä ei pysy samanlaisena. Niin se on meidän jokaisen kohdalla. Ja sitten kerran tulee hetki jolloin jätämme viimeisen juhannuksen jälkeemme. Isälläsi se oli vuoisi sitten.

Voi, syvä osanottoni suureen suruusi.

Itse menetin myös hetki sitten läheisen ihmisen eikä ole myöskään kauheasti fiiliksiä juhlia mitään juhannusta. Minulla myös samat tuntemukset, että tuntuu pikemminkin raskaalta, surulliselta ja masentavalta kun muut valmistelevat innoissaan juhannusta. Oma elämäni on nyt täysin pysähtynyt kun tärkeä läheinen nukkui pois.

Mielestäni on kuitenkin todella hienoa, että vanhempasi ovat edelleen läsnä tietyllä tapaa elämässäsi - muistelet heitä paljon. Juuri hetkiä, mitä söit isäsi kanssa ym. Muistot säilyy aina, eikä kukaan riistä niitä sinulta koskaan. Niin minäkin ajattelen. Kaikki vain tuntuu vieläkin niin pahalta, koskakohan sitä alkaa hyväksymään kuinka lopullista tämä oikeasti on. Minulla on niin suuri kaipuu kyseistä ihmistä. Kumpa saisi vain ajat takaisin.

"In my heart there will always be a place for you.. it will never change. I'll keep you with me forever. Wherever I am... there you are. Wherever you are, you are always be in my heart."

Tuo teksti on vain kaunis ja niin totta. Itse olen omistanut sen edes menneelle läheiselleni.
Kovasti voimia ja jaksamisia sinulle ja kaikkea hyvää elämään, vaikka nyt ei varmasti tunnukaan miltään - kuten ei minullakaan. Toivon silti, että kaikki helpottuisi.

Hei nimimerkki Juhannussuru.

Otan osaa menetykseesi. Läheisen kuolemasta toipuminen vie aikaa, se kestää melko pitkään. Ei ehkä yhtään lohduta sinua, mutta tänäkin juhannuksena kuin jouluinakin on aina surevia. Jotkut ovat huolissaan läheisensä takia, toiset kaipaavat omaistaan kuten sinä nyt. Siinä kohtaa on juuri niin, että tuntuu oudolta, että muut ihmiset jatkavat normaalia arkeaan tai hankkivat juhlaruokaa ja pitävät hauskaa, kun oma mieli on musta. Mutta ajan kanssa tilanne helpottuu, luota siihen.

Toivottavasti sinulla on sellaisia läheisiä, joiden kanssa voit ajatuksiasi ja tunteitasi jakaa.

Voimia sinulle, pidä itsestäsi huolta,
Pirkko-pappi