Lestadiolainen Sipilä ja polittiset virkanimitykse

Ennen vaaleja lestadiolainen Sipilä sanoi poliittisten virkanimitysten olevan ohi.
Nyt lestadiolainen Sipilä nimitti Paula Lehtomäen valtiosihteeriksi.
Tämä jos mikä on poliittininen virkanimitys.

7

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ylivaltiosihteeri

      j-pennanen alias Kainuun Persujen kopsu´pataljoona työnsi päivittäin näitä Lestadiolainen Sipilä ja Suutarin tervamunat juttujaan kiihtyvällä tahdilla aina vaaleihin saakka.

      J-pennanen nimimerkki pistettiin tosin hetkeksi jäähylle ilmeisesti siksi kun oli paljastumisen pelko tekijästä/tekijöistä.

      Hallitusneuvotteluiden jälkeen porukka oli ihan kiitettävästi ja kurinalaisesti hiljaa.
      Mutta kun hallituspaikka varmistui, piti sitä ilmeisesti juhlia rankemman kautta ja kopsuttelu ilmeisesti jatkuu edelleen sillä seurauksella että Kainuun Persut ovat tykkänään unohtaneet olevansa nyt samassa hallituksessa Keskustan ja Kokoomuksen kanssa. Tosin osalla porukkaa lienee vaikeuksia ylipäätään käsittää mitkä vaalit olivat kyseessä ja että nyt ollaan hallitusvastuussa.

      Mitä tulee Paula Lehtomäen nimittämiseen pääministerin alaisuuteen valtiosihteeriksi (Joka sinänsä on mielestäni huono valinta), niin näin se vain on, että valtiosihteeri tapaa olla samaa puoluetta kuin ministeri jonka alaisena hän toimii.
      "Valtiosihteeri johtaa pääministerin lähimpänä apuna asioiden valmistelua, edistää ja seuraa hallitusohjelman toteutumista sekä huolehtii yhteistyöstä ministeriöiden kanssa. "
      Ulkoministeri Timo Soinin valtiosihteeri on Persussuomalainen Samuli Virtanen.

      Joten kun tapaatte jonkun tästä porukasta:
      Perussuomalaiset Kainuun piiri piirihallitus
      Puheenjohtaja Toivo Kyllönen
      1. varapuheenjohtaja Ari Korhonen
      2. varapuheenjohtaja Yrjö Puurunen
      3.. Varapuheenjohtaja Ilmo Komulainen
      Piirisihteeri, taloudenhoitaja Maarit Nurmi

      Kajaanin Perussuomalaiset ry
      Puheenjohtaja Jakko Kettunen
      Sihteeri Pertti Ahlqvist
      Varapuheenjohtaja Eija Hakkarainen

      Kajaanin seudun Perussuomalaistet ry
      Puheenjohtaja Toivo Kyllönen
      Sihteeri Timo Meriläinen

      Kajaanin kaupunginvaltuusto Perussuomalaiset
      Kettunen Pentti
      Kyllönen Toivo
      Hakkarainen Eija
      Aavakare Eila
      Meriläinen Timo
      Karhu Tomi
      Partanen Minna (Nimilista saattaa olaa jo paikoin vanhentunut)
      vaikkapa torilla tai rantapuistossa, niin kertokaa hänelle varovasti mutta selkeästi että Perussuomalaiset ovat nyt hallituspuolue jolla on ihan oma valtiosihteeri ja muunmuassa Eduskunnanpuhemiehen toimi! Jospa tieto menee sitten näille kajaani-palstan persuaktiiveillekin sitä kautta.

      • Ylivaltiosihteeri

        Korjaus edelliseen: "Hallitusneuvottelujen aikana", ei "jälkeen".


      • Ylivaltiosihteeri

        Korjaus kahteen edelliseen. Olin kännissä ja vähän pillereitä popsinut kun kirjoitin nuo kaksi edellistä viestiä. Koska olen vannoutunut keskustapuolueen fanittaja ja pidän Juha Sipilää uutena Jeesuksena, niin se saa minut näkemään joka puolella salaliittoja ja syytän kaikkesta keskustapuolueeseen kohdistuvasta arvostelusta persuja. Muuta kun en keksi kun olen yksinkertainen keskustapuolueen kannattaja. Suurimmat virikkeeni elämässä on lantatalikko ja rautakanki. Niiden syvintä olemusta pohdiskelen mielelläni. Myös traktorin voimaulosoton pyörimisen seuraaminen tuo minulle suunnattomasti iloa.


      • MOTtijuna

        Nimimerkki Ylivaltiosihteeri paljastaa kepulaisen taustansa ja samalla myös pöljyytensä. Vetää johtopäätöksen, että tänne Sipilää arvostelevien kirjoittajien täytyy olla persuja. Niin kuin muiden puolueiden kannattajat pitäisivät Sipilää automaattisesti hyvänä vaihtoehtona. Samaten persujen Kainuun piirin piirihallituksen jäsenten tänne listaaminen kuin he olisivat tänne tapahtuvien kirjoitusten takana osoittaa nimimerkki Ylivaltiosihteeriltä vielä suurempaa järjen köyhyyttä.

        Kepun kannattajien älykkyys taitaa olla laajemminkin tätä luokkaa kuin nimimerkki Ylivaltiosihteeri edustaa. Parhaimman palveluksen kepulle tekisivätkin nämä tahot vaikenemalla.


    • Halla_ahon_äänestäjä

      Ketku-Sipilä nimittää kaikki kaverinsa poliittisin perustein virkoihin se on aivan selvä

      asia

      Sipilä nauttii tilanteesta että hän puhuu yhtä tekee toista

      lupaa jotain tekee mitä haluttaa

      Tällainen narsistinen sosiopaattinen käytös antaa hänelle kiksejä

      poliittisten virkanimistysten aika on ohi sanoo Sipilä

      ja nimittää paksuhuuli-paskalaki-Paulan jne.

      ON AIVAN KÄSITTÄMÄTÖNTÄ NYKYAIKANA jolloin tietoa on saatavissa että eduskuntavaaleissa äsken joku äänesti

      ketku-Sipilän, koplari-Juhantalon, veronvälttelykonsultti- Vanhasen, tuulimyllytukikusettaja-Pekkarisen ja EU-renki-Rehnin valtaan

      Siitä kärsimme nyt

      SEURAAVAT VAALIT OVAT 2017 JOLLOIN ON KUNTAVAALIT JA KESKUSTA ON SILLOIN LYÖTÄVISSÄ

      mutta keskustalla on kovat kuntaorganisaatio joten se on oltava huippukunnossa myös Perussuomessa silloin

      HELSINGIN KAUPUNGINALTUUSTOON ON TULOSSA UUSI PERUSSUOMALAISTEN EDUSTAJA 2017

      TOHTORI JUSSI NIINISTÖ

      http://www.defmin.fi/ajankohtaista/tiedotteet?9_m=6288

      • persutoimintaoksettavaa

        paraskin persu -hallaaholainen kommentoija samallaisia virkanimityksiä perseet taikka persut tulevat tekemään kun on sopiva mahdollisuus,näin se on vaan kuomaseni.


    • Mooses2-212

      Juha Sipilä pelastaa Suomen kun se uskoo Jeesukseen ja Jumalaan siten kuin on opetettu meidän lestadiolaisessa yhteisössä.
      Odottaisinkin Juha Sipilältä enemmän meidän lestadiolaisten arvomaailmasta kumpuavia avauksia Suomen yhteiskunnnan eteenpäin viemiseksi moraalisesti parempaan suuntaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      96
      2149
    2. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      129
      1398
    3. Ammuskelua taas

      Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.
      Kokkola
      23
      1360
    4. Juniorivalmennus Jokereissa..

      Mitä hittoa siellä seurassa oikein tapahtuu?? Tämän kauden U14 ikäluokkaan on mahdutettu kaksi päävalmentajaa. Tälle kau
      Nuorten jääkiekko
      29
      1308
    5. Päivämääriä

      Minä päivämääränä näit kaivattusi viimeksi?
      Ikävä
      68
      1223
    6. Introverttinä osastolla

      Yhdellä lääkäritapaamisella hoitaja valitti lääkärille etten tee mitään muuta kuin makaan ja ulkoilen. Kävin kuitenkin s
      337
      1038
    7. Toivotko, että

      hän tulisi juttelemaan sinulle, vai lähestytkö mieluummin itse?
      Ikävä
      89
      965
    8. Seksikkäin asu mikä päällä olet nähnyt kaivattusi ?

      Seksikkäin asu mikä yllä olet nähnyt kaivattusi ?
      Ikävä
      56
      914
    9. 122
      787
    10. VIELÄKIN NAURATTAA

      Seurustelua haluais. 🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      82
      786
    Aihe