Laskeekohan tämä pisterajoja ja onkohan tästä etua niille hakijoille jotka ovat jo aiemmin hakeneet? Kauppakorkea on siis päättänyt palata muutaman vuoden takaiseen ja korvata matematiikan rahoituksella. Vuonna 2016 siis laskentatoimi ja rahoitus ovat eri kirja.
Matematiikka poistuu vuonna 2016
11
103
Vastaukset
- Jere---
Joo kuulin kans tästä, voihan se olla että pisterajat laskee koska matikka on ollu helppoa kahdessa edellisessä kokeessa ja siihen kirjaan perustuva kurssi käydään lukiossa. Sanoisin että abit tästä hävii eniten
- kgifofo
Hyvä juttu, jos näin tehdään. Onko tämä päätös tullut koska? Toivottavasti ei viittaa pisterajojen rajuun nousuun, kun yrittävät laskea rajoja. Olisivat tajunneet tämän jo viime vuonna.
- mielenkiinto11
Lähde?
- gegaeds
Mielenkiintosta, jos päätös tullut kokeen jälkeen. Tämähän ei ole kun merkki siitä että rajat ovat tulossa ylöspäin ja kovaa..
- bvkci
Mahdollista myös, että rajat pysyneet samassa ja tarkotus on olla laskea rajoja siinä onnistumatta. Huomanneet suurimman osan saavan matikasta hyvät pisteet. Laskua ei ainakaan ole tulossa.
- jaakkokolmonen
taitaa olla ihan juksausta koko keskustelun aloitus. en ainakaan itse löytänyt mistään kyseistä uutista. tosin se nyt ei mikään syy uutisen paikkaansapitämättömyydelle ole :D
- Trolliiiiiiiiiiii
Trolli
- joijoiojiojiij
Ei ole, ottaisit selvää asioista ennen kuin huutelet.
- uhuhuhhuhuuhhuhu
Hyvä juttu! Tuo matikka nostaa ihan turhaa pisterajoja, kun siitä tehdään niin helppo. Tämä vain vahvistaa päätöstäni siitä etten mene Vaasaan vaan yritän aaltoon tai tampereelle ensi vuonna :)
- motiivisi
Järjetöntä ilman lähteitä kertoa tällaista...
- poppana12345678910
Hahhah, kuinkas sitten kävikään? :'D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2742840Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!2121828Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt591512Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t21270- 771188
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni2551128- 801032
Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.52973- 78895
Kärsämäki rosvojen ja tuhopolttajien kylä?
Poliisi ampui uhkaava miestä Kärsämäellä. Ja vasta joku poltti rivitalon. Mikä riivaa Kärsämäkisiä? Joko tuulimyllyjen15770