Avataan virallinen Jurnapäiväkirja. Tähän merkitään jatkossa kaikki valituksillaan Jämsälle kalliiksi tulleet Jurnat.
Koska Jyrki Kokko lanseerasi Jurna-arvonimen vasta myöhemmin kuin nämä kyseiset valittajat ryhtyivät toimeen, annettakoon heille siitä vaikka Vara-Jurnan titteli:
Siis Jämsän Vara-Jurnat:
Arja Paakkanen
Aira Putkonen
Tommi Tapiainen
Jämsän Jurnat
6
75
Vastaukset
- jirjir
Juhani Ojala valitti valmiin kylpylähankkeen pois kuleksimasta.Ehdoton ykkösjurna.
- Rauhanehdotus
Mikä on ollutta se on mennyttä. Jussi on saanut valituksistaan niin paljon lunta tupaan julkisuudessa ja bisnestensä kannalta, että eiköhän anneta olla. Nimetään jurnat vasta tästä eteenpäin, eikä niitä todellakaan hevillä unohdeta.
- Runoapukkaa
Jurnamarssi
Sävel: Ateenlaisten laulu.
Karu on olla, kun valtuuston eessä
pellenä kaadut, äänestäin hölmösti taas,
puolesta porvarinkin.
Hehkuvin mielin puoltaan nouse syntymäaatetta,
riemuiten punaisten vuoks' uhriksi maineesi suo!
Eespäin voittohon siis, te Jurnaajat vahvat ja nuoret!
Väistymys mielistä pois! Pelvosta tunnetta ei!
Joukon maine mustuvi aina,
kun vimmassa taiston Keskustan eessä sä vaan
kommarin taipuvan näät.
Sosialistille jurnata kuuluu, kun hällä vielä
muistissa haalenevat, aatteensa kukkaset on.
Naisista kauhein, miehistä nuljuin aina hän olkoon;
taistossa kaatuen hän, joutavin jurnana myös. - jurnuttaa
Kuka muistaa Jurna-Jussin? (ei Ojala)
- kurnujytky
Kyllä Ojala tulee nimittää vaikkapa Suur-Jurnaksi. Vai olisiko Kunnia Jurna oikea?
- HuhhahHurlumhei
Valittajat olivat Arja Paakkanen, Erkki Mäntylä ja Tommi Tapiainen. Nämä siis oikeat varajurnat, mutta kun Aira Putkonen kuulemma ehdotti valtuustossa, että maksettaisiin Pihlajalinnalle 50 miljoonaa sotesopimuksen irtisanomisesta, niin eiköhän siitäkin kunnianimi ole ihan paikallaan. Vastaavan kokoluokan hurlumhei esitystä ei Jämsän valtuustossa varmaan ole ikinä aikaisemmin tehty. :>)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit285393Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3073796TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.362910Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e372879- 1602353
- 552056
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1221940Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:91624Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s51566Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi271528