Onko Stubb yperä vai kokematon kysytään brysseliss

Mitenvoinoin

Aiheellnen kysymys.

33

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toistaitur

      Oiskohan hän molempii?

    • oTEMPORA

      Urheilun ollessa pääasia Stubbin elämässä jäävät kaikki muut asiat sivuseikoiksi ja viranhoito kärsii ja kukapa jaksaa kokouksissa kuunnella maraton aikoja jatkuvasti.

    • syökuhevone

      Joo

    • taisihornua

      Hih

    • dudsonjopo

      Täysinvedätettävissä

    • holvihanti

      Stubb on kolunkäymätön typerys, ei mitään hyväksyttyä loppututkintoa !

      • Seniori_Helsingistä

        Stubbilla on kyllä tohtorin tutkinto suoritettuna, toisin kuin vaikkapa vihreiden viimekertaisella presidenttiehdokkaalla. Nykyinen valtiovarainministerimme on EU-kuvioissa kokenut, tunnettu, kielitaitoinen ja hänellä on takanaan EU-parlamentin suurin ryhmä. Esimerkiksi pääministeri Sipilällä ei ainakaan vielä ole yhtään noista eduista takataskussaan. Tosin hän on järkimiehiä, ja ottanee aikanaan paikkansa myös EU-kuvioissa.

        EU:ssa parhaiten tunnetut suomalaispoliitikot lienevät nykyään Stubb ja Soini.


      • VesaKaitera

        On hyvin omituista väittää Stubbia tyhmäksi. Hänen aiempia puheitaan ja haastattelujaan voi katsella youtubista, jossa niitä on kosolti. ja niistä huomaa kyllä, että hän on paitsi älykäs ja sanavalmis, myös erittäin kokenut EU-integraation suhteen. Lisäksi hän on Suomen tämänhetkisistä merkittävistä poliitikoista kielitaitoisin.


      • Krataa

        Toisin sanoen hän vie Suomea alaspäin älykkyydellään ja sanavalmiudellaan.


    • VesaKaitera

      Juttuketjun aloittajan väite on mielestäni aivan posketon. Stubb on erittäin kokenut kaveri EU-ympyröissä. Alex teki tohtorinväitöskirjansakin EU-integraatiosta, hän toimi muutaman vuoden virkamiehenä EU:ssa ja sitten neljä vuotta EU-meppinä. Toimiessaan Suomen ulkoministerinä ja pääministerinä hän osallistui hyvinkn moneen EU-huippukokoukseen. Hyvän kielitaitonsa ansiosta hän on pystynyt luomaan hyvät henkilökohtaiset suhteet sangen moneen EU-päättäjään. Suomalaisista eturivin poliitikoista yksikään ei ole siinä määrin monipuolisesti kokenut EU-asioissa kuin Stubb.

      Tämänpäiväsessä Iltalehdessä oli seuraava juttu Suomsta ja Stubbista:

      "Ranskalaislehti Le Mondessa on julkaistu suuri artikkeli Suomen roolista Kreikka-kriisistä. Juttu on otsikoitu: Kreikan kriisissä Suomen kantti kestää kovien joukossa. Jutussa kerrotaan muun muassa, kuinka kilttinä tunnetusta Suomesta on paljastunut tiukka puoli.

      Jutussa kirjoitetaan lisäksi, kuinka Suomi on päässyt "kovien leiriin" Kreikka-asioissa. Juttu kuvailee muun muassa, kuinka Suomen valtiovarainministeri Alexander Stubb on erittäin tiukka neuvottelija."


      Luulen, että melko moni tämänkin saitin lukija on piänyt Stubbia pehmeänä neuvottelijana EU-asioissa. Tämä ei välttämättä pidä paikkaansa, ei ainakaan tuon suuren ranskalaislehden mukaan. Stubbhan läksytti Kreikan tuoretta valtiovarainministeriä Kreikan kyvyttömyydestä tehdä uudistuksia niin kovin sanoin, että tämä oli kokouksen loppuajan hyvin hiljainen mies. Alehan on varsinainen EU-nörtti, ja hänelle on ollut suuri pettymys se, kuinka Kreikka on vuodesta toiseen venkoillut ja vatuloinut asioidensa hoitamisessa niiin, että koko euroalue on siitä kärsinyt. Kreikka saa toki hoitaa omat asiansa täsmälleen niin kuin se haluaa ja uhota omaa suvereenisuuttaan, mutta euralueeseen kuuluminen ei pitkän päälle ole mahdollista, jollei noudata yhteisesti sovittuja pelisääntöjä. Kreikan kansa ei ratkaise sitä, kuinka asioita euroalueella hoidetaan. Ei sitä ratkaise toki Suomenkaan kansa, muttei sillä ole ollutkaan tuontapaisia harhaluuloja kuin mitä Kreikan kansalla on ollut. Luulen kuitenkin, että kreikkalaisetkin lienevät nyt oppneet läksynsä. Jolleivät, niin itsepähän siitä eniten kärsivät. Jos Kreikan parlamentti huomenna hylkää euroalueen vaatimat ehdotukset, niin katto putoaa oitis kreikkalaisten niskaan. Pitäisin sitä kovin valitettavana tilanteena.

      • brysselin_juoksupoika

        Stubb toteuttaa Suomen hallituksessa annettua käskyä ja suuren valiokunnan antamaa mandaattia. Kädet on sidottu, ja jos poika aikoo olla ministerinä, niin hänen on toteltava sitä, mitä Suomessa määrätään. Jos ei, niin hän on pian entinen ministeri. - Siinä se on totuus, stubidon ns. tiukasta linjasta.


      • VesaKaitera

        Stubbin tiukka linja on olut aivan todellinen, mutta se on luonnollisesti seurausta Suuren Valiokunnan antamsta mandaatista, jossa oli sangen pieni vaihteluväli. Ei tietenkään voida sanoa, että Stubb olisi Kreikan suhteen Suomen poliitikoista millään erityisen tiukalla linjalla, todennäköisesti asia on juuri päinvastoin. Mutta EU-ympyröissä Suomi on viime aikoina Kreikan suhteen vetänyt keskimääräistä tiukempaa linjaa, ja koska Stubb on noissa ympyröissä paljon tunnetumpi hahmo kuin vaikkapa pääministeri Sipilä, niin tuo linja on euroryhmässä henkilöitynyt Stubbiin.

        Jos Kreikan parlamentti tänään hyväksyy euroryhmän kanssa tehdyn sopimuksen ja siinä mainitut lakimuutokset, niin Suomen hallitus ja eduskunta (siis kesäaikana Suuri Valiokunta) käsittelevät tuon sopimuksen, ja todennäköisesti hyväksyvät sen. Periaattessa se on tosin nykyisen hallituksen ohjelman vastainen (Suomen vastuut tai ainakin riskit kasvavat), mutta tuskinpa siitä nimenomaan tässä kriittisessä tilanteessa kovin paljon välitetään. PS:n politikkojen puheet viittaavat vahvasti siihen, ettei PS halua tämän asian vuoksi jättää hallitusta. PS:n mahdollinen vastustushan ei vaikuttaisi Suomen kantaan, sillä Suuresta Valiokunnasta läytyy kyllä enemmistö Kreikka III:n taakse.

        Vaikka Suomi oletusteni vastaisesti hylkäisi Kreikka III:n, niin se ei yksistään riittäisi euroryhmätasolla sopimuksen kaatumiseen. Hätätilapykälän avulla tuo sopimus voitaisiin silti hyväksyä, jos sen taakse saataisiin vähintään 85% euroryhmän kokonaisäänistä.

        Vaikka Kreikka III menisi läpi, niin mitään varmoja takeita ei ole, että Kreikka pitkässä juoksussa tekisi sen, mitä siltä odotetaan. Nyt kun sen pankkisektori on konkurssitilassa, niin se on kyllä taipuvainen, mutta heti kun akuutein kriisi on ohi, niin Kreikalle kovin tyypilinen venkoilu ja vatulonti voi taas alkaa. Kreikan pääministeri Tsipras on sanonut julkisesti, että hän allekirjoitti sopimuksen, johon ei itsekään usko. Ei tämä tosiaankaan hyvältä näytä. Pidän sitä mahdollisuutta, että Kreikka kaikista yrityksistä huolimatta ajautuu seuraavien kolmen vuoden sisällä ulos eurosta, melko suurena. Sen todennäköisyys on ehkä 30%. Kreikka IV tulee kyseeseen vain, jos Kreikka on pitänyt tekemänsä sitoumukset seuraavien kolmen vuoden aikana.

        Tämä nyt muodostumassa oleva Kreikka III on euromaiden kansalaisten keskuudessa hyvin epäsuosittu pelastuspaketti. Jos siitä olisi järjestetty kansnaäänestys kaikissa euroalueen maissa, niin en usko, että se olisi saanut enemmistöä taakseen yhdessäkään euromaassa. Todennäköisesti maasta riippuen 60 - 85% äänestäjistä olisi vastustanut sitä. Suomessa vastustajien osuus olisi voinut olla kaikkein korkein. Itse olisin äänestänyt sopimuksen puolesta, vaikka suhtaudun Kreikan euroalueessa säilymiseen sangen skeptisesti.
        Minusta Kreikalle tulisi antaa vielä vihonviimeinen mahdollisuus säilyä euroryhmässä.

        Suomessa Kreikan laajamittaista avustamista vastustetaan laajasti, muttei se ole ollenkaan sama asia kuin Suomen euroalueeseen kuulumisen vastustaminen. Jos Väyrysen toiveiden mukaisesti Suomen euroon kuulumisesta järjestettäisiin kansanäänestys, niin uskon kyllä meidän euron käyttöä kannattavien voittavan, ei tosin mitenkään ylivoimaisesti. En kuitenkaan usko, että tuollaista kansanäänestystä oltaisiin Suomessa järjestämässä.


      • Krataa

        Kielitaitoinen ja EU-kokenut Stubb osoittaa tyhmyytensä jo siinä, että rupesi valtionvarainministeriksi eikä ulkoministeriksi.

        Hyvä tietenkin spekuloida euro-kansanäänestys näin etukäteen tuloksiltaan euro-positiiviseksi. Sellaista äänestystä tuskin tulee, sai aloite siitä tarpeeksi nimiä tai ei. Luultavasti se haudataan valiokuntaan.

        Toisaalta jos meno jatkuu tällaisena, Stubbin ja muiden "Kreikka-työ" ja sen vastustaminen on pian synonyymi eurovastaisuudelle. Eurosta ero (Suomelle ja Kreikalle) olisi hyvä asia, tiettyjen alkuhankaluuksien jälkeen. Suomella olisi taas oma valuutta ja jos se potkittaisiin ulos EU:sta, sen ei enää tarvitsisi olla nettomaksajana muiden jäseneduille. Hieman sama tilanne kuin toisessa maailmansodassa Italian loikkaus pois oli Saksalle. Saksalaisten ei enää tarvinnut avustaa Italiaa materiamielessä. Tässä vaan EU olisi avustettava ja Suomi sen avustaja, mutta muuten analogia sopii.


    • eikoulukiusaajalle

      Luulisin, että typerä. Suomi-brändi on vihdoinkin saanut tuulta purjeeseen, mutta ei varmaankaan sillä tavalla kuin alunperin oli tarkoitus.
      Olisi vain pitänyt turpansa kiinni ja äänestänyt vaivihkaa ei, sen sijaan että luennoi siellä typeryyksiään ja ilmeisesti ihan pyytämättä. Nyt Suomi median mukaan kiusaa pikku-Tsirpasta ja kärsinyttä Kreikkaa sadistinen mulkosilmä etunenässä.

    • zybcyaieria

      Kuulin että Stubilla on juutalaisperimää. Laitetaanko SAIPPUAKSI ? ? ? ? ? ?

    • AufBeiMit

      Tuppi on korpraali kuten oli aikoinaan tunnettu saksalainen johtajakin.

      • VesaKaitera

        Myös Napoleon oli aikoinaan korpraali. Stubbin tapaus selittyy sillä, että hänellä oli golfstipendi amerikkalaiseen yliopistoon. Alex suunnitteli tuolloin tulevaisuuttaan golfammattilaisena. Niinpä hänen ei kannattanut tähdätä Suomessa RUK:hon, koska ylimääräiset kuukaudet intissä olisivat merkinneet sitä, että opiskelun aloittaminen olisi siirtynyt vuodella.

        Kun Stubb oli opiskellut Yhdysvalloissa vuoden verran, niin hän oli tajunnut, että hän oli tosin golfissa lahjakas, muttei mitenkään erityisen lahjakas amerikkalaisen mittapuun mukaan. Niinpä hänen oli syytä heittää haaveensa päästä tuolla saralla koskaan maailman huipulle. Hän keskittyi opintoihinsa ja tähtäsi yliopistouralle. Kuitenkin EU-integraatio kiinnosti Stubbia jo nuorena hyvin paljon, ja niinpä hänestä tulikin joksikin aikaa EU-virkamies. Sitten hän lupautui Kokoomuksen ehdokkaaksi EU-vaaleihin ja loppu on historiaa.


      • holvihanti
        VesaKaitera kirjoitti:

        Myös Napoleon oli aikoinaan korpraali. Stubbin tapaus selittyy sillä, että hänellä oli golfstipendi amerikkalaiseen yliopistoon. Alex suunnitteli tuolloin tulevaisuuttaan golfammattilaisena. Niinpä hänen ei kannattanut tähdätä Suomessa RUK:hon, koska ylimääräiset kuukaudet intissä olisivat merkinneet sitä, että opiskelun aloittaminen olisi siirtynyt vuodella.

        Kun Stubb oli opiskellut Yhdysvalloissa vuoden verran, niin hän oli tajunnut, että hän oli tosin golfissa lahjakas, muttei mitenkään erityisen lahjakas amerikkalaisen mittapuun mukaan. Niinpä hänen oli syytä heittää haaveensa päästä tuolla saralla koskaan maailman huipulle. Hän keskittyi opintoihinsa ja tähtäsi yliopistouralle. Kuitenkin EU-integraatio kiinnosti Stubbia jo nuorena hyvin paljon, ja niinpä hänestä tulikin joksikin aikaa EU-virkamies. Sitten hän lupautui Kokoomuksen ehdokkaaksi EU-vaaleihin ja loppu on historiaa.

        Kaiteran kommentteja ei kannata uskoa kenenkään isänmaallisen kansalaisen !
        Kokoomuksen puheenjohtaja "KATAINEN " hyväksyi S.Wallinin valehtelun eduskunnassa ja vielä kannatti valehtelevaa " WALLINIA " HYI KAUHIA mitä ääliöitä on kokoomuksessa !


      • Krataa
        VesaKaitera kirjoitti:

        Myös Napoleon oli aikoinaan korpraali. Stubbin tapaus selittyy sillä, että hänellä oli golfstipendi amerikkalaiseen yliopistoon. Alex suunnitteli tuolloin tulevaisuuttaan golfammattilaisena. Niinpä hänen ei kannattanut tähdätä Suomessa RUK:hon, koska ylimääräiset kuukaudet intissä olisivat merkinneet sitä, että opiskelun aloittaminen olisi siirtynyt vuodella.

        Kun Stubb oli opiskellut Yhdysvalloissa vuoden verran, niin hän oli tajunnut, että hän oli tosin golfissa lahjakas, muttei mitenkään erityisen lahjakas amerikkalaisen mittapuun mukaan. Niinpä hänen oli syytä heittää haaveensa päästä tuolla saralla koskaan maailman huipulle. Hän keskittyi opintoihinsa ja tähtäsi yliopistouralle. Kuitenkin EU-integraatio kiinnosti Stubbia jo nuorena hyvin paljon, ja niinpä hänestä tulikin joksikin aikaa EU-virkamies. Sitten hän lupautui Kokoomuksen ehdokkaaksi EU-vaaleihin ja loppu on historiaa.

        Harmi kun Stubb ei noudattanut ihanteitaan ja ruvennut golfin ammattilaiseksi. Valkoinen pikkupallo olisi ollut terveellisempi lyötävä kuin Suomi-neito.

        Stubb siis ei mennyt golf-ammattilaiseksi koska ei ollut valmiiksi täydellinen -amerikkalaisen mittapuun mukaan. Kylläpä kuulostaa tosiaan kykyihinsä luottavalta johtajalta. Varmaan se poliittinen paskahousu Katainenkin livisti Brysseliin kesken viime hallituskautta koska valtion tilanne ei ollut riittävän täydellinen.


    • taasmenseittemän

      Onpa tosi tiukka

    • miljardejaseitemän

      Nii

    • EX-ministeri

      Hei, me tienataan tällä.
      J.Käteinen

    • Annikinjorma

      dyratermoni

    • maituukok

      Hyla

    • BrysselinLakeija

      Hän on Brysselin lakeija.

    • saksanpankeille

      Hej

    • noutajatulooo

      Stubb on patolginen hintti eli oikeasti pakkomielteinen pedofiilien hyysäri ja idioottimainen mamuttaja. Stubb ei ole iknä tehnyt ensimmästäkän hyvää tekoa Suomea kohtaan, vaan pyrlinyt kaiken aikaa tuhoamaan ja ryöstämään Suomea. Stubb on jo aika heittää helvettiin politiikasta.

    • nononononon

      Onononon

    • kukaoncaj

      Hej

    • Krataa

      Nuo ominaisuudet muuten eivät ole toisensa pois sulkevia.

    • Yperä, yperä niin kauhean yyyyperä, keskustelu.

    • aiteratukee

      Jeah

    • tukeeterviikok

      Joo

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    9. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe