Lääkäri yhdisti rokotteet autismiin, löytyi joesta

plan

Yhdysvaltalainen autismitutkija ja lääkäri Dr. Jeff Bradstreet,joka yhdisti rokotteiden haitat autismiin löytyi murhattuna. Hänen ruumiinsa löydettiin joesta Pohjois-Carolinasta ja ruumiissa oli ampumahaavoja mm. rinnan alueella. Poliisin mukaan jäljet olivat itse aiheutettuja, joka kuuluu tyypilliseen CIA:n lavastetun itsemurhan tyyliin, jossa mitään murhaan liittyvää esitutkintaa ei tehdä lainkaan. Tämän vuoksi nämä lavastetut itsemurhat julistetaan samantien itsemurhiksi ilman esitutkintaa.

Rutherfordin piirikunnansheriffijulisti, että Hendersonin kaupungin sukeltajat löysivät tapaukseen liittyvän käsiaseen joesta.

Dr. Bradstreetillä oli yksityinen lasten autismiin keskittynyt klinikka, jossa hän hoiti autismia oirehtivia lapsia.

Yksi paikallinen oli kommentoinut väitettyjä itsemurhaepäilyjä ja sanoi, ettei usko mitenkään että Dr. Bradstreet olisi ampunut itseään vatsaan ja heivannut itsensä jokeen. "Hän oli vielä kaiken lisäksi uskonnollinen mies, jolla oli uskonnolliset arvot. Anteeksi mutta minun mielestä tämä kaikki vaikuttaa murhan peittely-operaatiolta."

Dr. Bradstreetin traagisesta kuolemasta ei suuret mediajätit ole raportoineet vielä mitään. Ainoastaan FOX Carolina ilmoitti, että alueelta on löytynyt joesta miehen ruumis. Mutta itse uhrin henkilöllisyyttä ei paljastettu.

Rokotustieteen piiriin kuuluvat lääkärit ovat erityisesti yhdysvalloissa erittäin tiukan syynin alla. Kun jo pelkästään jo vuonna 2005 oli yli 40 mikrobiologia murhattu ja kadonnut epäillytävissä olosuhteissa.

Rokotteetovat olleet kautta aikojen yksi hyvin olennainen osa lääketeollisuuden suuren mafian (BIG PHARMA) työkaluista, joilla on joko steriloitu tai heikennetty valtaväestön immuniteetteja ja jos yksikään vaikutusvaltaisessa asemassa oleva tutkija erehtyy paljastamaan jotain näitä kytköksiä, niin hänen henkensä ei maksa näille BIG PHARMA:n kätyreille juuri mitään.
Näin ollen mitä todennäköisimmin myös lääkäri ja autismitutkijaDr. Jeff Bradstreet katsottiin olevan yhdysvaltain kansalliselle turvallisuudelle vaaraksi. Koska hän oli paljastanut julkisuudessa autismiin liittyviä tekijöitä ja liittänyt ne rokotteisiin.Tästä lääketeollisuuden BIG PHARMA koki saavansa suuria taloudellisia menetyksiä ja laittoi sitten noutajat tulemaan.

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:lla on toiminut jo useita vuosikymmeniä salaisia eliitin tappoyksiköitä. Monissa salaisissa ohjelmissa on käytettyMK ULTRAohjelmalla traumatisoituneita tappajia. Nimi tulee "mind control" sanasta, joka perustuu traumapohjaiseen mielenhallintaan.

Salamurhaajat yleensä saavat n. 3-vuotisen erikoiskoulutuksen, jossa heidän persoonansa rikotaan mm. tarpeeksi voimakkaalla kidutuksella. Josta kohdehenkilölle syntyy alter-ego, jolle tämä eliittitappoyksikön kaksoispersoona perustuu. Näin ollen kun tappaja kuulee puhelimessa triggeri-sanan, hän aktivoituu kuten Mantsurian Kandidaatti. Tämä kaikki on CIA:n mukaan käytössä vain sen vuoksi, että sillä he kokevat turvaavansa tappoyksikkönsä toiminnan. Ettei sen kautta operoidut tappajatkaan muista, mitä ovat tehneet tilauksesta. Voisin olla miltei satavarma, että tämänDr. Bradstreetin tappaja oli yksi heistä. Mutta yleisimmin mm. myrkyttäminen on yleisimpiä murhaamiskeinoja CIA:lle/Mossadille, koska siitä jää yleensä vähemmän jälkiä.

Lähteet: http://www.prisonplanet.com/mysterious-death-body-of-doctor-who-linked-vaccines-to-autism-found-floating-in-river.html

http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2015/06/laakari-joka-yhdisti-rokotteet.html

2

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Penake

      ok.

    • Elokvafriikki

      Sunnuntai-iltana tuli yksi monista aiheesta kertovista elokuvista Ylen kanavalta. Satuitteko katsomaan?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14846
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    10. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3039
    Aihe