Empiirinen tiede

al_jabr

Vaikka on tapana sanoa, että luonnontieteet ovat loogis-empiirisiä, itse asiassa ne ovat empiirisiä. Metematiikan ja logiikan sopivuus luonnon selittämisessä ei perustu johonkin filosofiseen oppiin, vaan HAVAINTOON, että monet luonnonilmiöt ovat matemaattisesti kuvailtavissa.

Itse matematiikka taas on riippumaton kaikesta tutkimisesta. Se ei sijaitse missään ja on ikuista totuutta, joka on voimassa kaikissa mahdollisissa maailmoissa ja vaikka maailmaa ei olisikaan. Matemaattinen TUTKIMUS taas ei luo mitään. Se vain paljastaa matematiikan ikuisia lainalaisuuksia. Mitä on sanottu matematiikasta, koskee myös logiikkaa, sillä ne muodostavat yhdessä kokonaisuuden.

Ennen nykyaikaista empiiristä tiedettä ei ollut suinkaan ihmisille selvää, että maailma noudattaa matemaattisia kaavoja. Pitkään uskottiin, että jumalat kuljettivat kiviä sun nuolia, miten tahtoivat, eikä liikeradoilla ollut mitään hahmoa. Sitten filosofit rupesivat aivan virheellisesti kuvailemaan maailmaa, koska eivät tehneet havaintoja ja verranneet niitä todellisuuteen.

Lopulta kuitenkin pikku hiljaa löysimme empiirisen tieteen.

Vastoin filosofioita empiirisellä tieteellä ei ole minkäänlaisia ennakko-odotuksia tai metafilosofiaa. Tehdään vain havaintoja, ja katsotaan noudattavatko ne jotakin matemaattisesti ilmaistavaa kaavaa. Yleensä noudattavat.

Luonnontieteet saavat yhdenmukaisia tuloksia. Jos ne eivät ole toistaiseksi yhdenmukaisia, jossakin on virhe ja se etsitään. Filosofiset rakennelmat taas ovat loputtoman moninaiset, eikä sillä menetelmällä ole koskaan saavutettu yhtään tulosta.

17

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Multiscientistian

      Suunnilleen noin pääpiirteittäiin. Filosofia kehittyi alkujaan Ateenan toreilla, jossa vapaat miehet viinihönössä turisivat maailmanmenosta. Samaahan on paljon meikäläisissä keskikaljakuppiloissa. Joskus sekaan sattui joku selkeäpäinen kylähulluna pidetty (kuten Sokrates), joka teki liian vaikeita kysymyksiä. Tapettiin, kun pakotti ajattelemaan liikaa.

      Filosofia on kehityttyään kuitenkin nykyään paljon enemmän. Filosofian osa-alueista matemaatinen logiikka on kaiken matemaattisen todistuksen ydin. Empiirisesti todistettavat hypoteesit saattavat kyllä syntyä ihan matemaatisen deduktion tuloksena (usein fysiikassa), mutta yhtä hyvin vaikka keskikajahönössä (tai sitä seurattaessa, käyttäytymistieteet).

      • al_jabr

        Matemaattista logiikkaa opetetaan myös filosofian opinnoissa. Se on täysipätöistä niinkuin koko matematiikkakin, mutta varsinainen filosofia on silkkaa sekoilua. Kuitenkin sitä tulee opettaa filosofian historiana niinkuin muitakin historia-aineita, mutta ajatus, että filosofialla saataisiin ratkottua edes yksi asia, ei ole tästä maailmasta.

      • fgdgffhh
        al_jabr kirjoitti:

        Onko aloituksesi omasta mielestäsi tiedettä vai filosofiaa?

    • huuhaa_filosofiaa

      "Vaikka on tapana sanoa, että luonnontieteet ovat loogis-empiirisiä, itse asiassa ne ovat empiirisiä. "

      Mitä tarkoitta empiirinen irrotettuna logiikasta ja kaikista käsitteistä?

      "Itse matematiikka taas on riippumaton kaikesta tutkimisesta. Se ei sijaitse missään ja on ikuista totuutta, joka on voimassa kaikissa mahdollisissa maailmoissa ja vaikka maailmaa ei olisikaan. Matemaattinen TUTKIMUS taas ei luo mitään. Se vain paljastaa matematiikan ikuisia lainalaisuuksia. Mitä on sanottu matematiikasta, koskee myös logiikkaa, sillä ne muodostavat yhdessä kokonaisuuden."

      Samaa voi sanoa kaikista käsitteellisistä ilmaisuista. Matematiikka on sekin kieli vaikka se muistuttaa luonnolliseen kieleen verrattuna lähinnä pikakirjoitusta. Tuskin edes luvun käsitettä olisi syntynyt ilman havaintoja kiinteistä kappaleista ja mahdollisuudesta laskea niitä yhteen (helmitaulut) . Kyllä uusia ja erilaisia käsitejärjestelmiä voi luoda vaikka kuinka paljon ja jokaisesta niistä väittää että ne on olleet aina olemassa ja tosia kaikissa mahdollisissa maailmoissa (joita pystymme kuvittelemaan oman kielemme puitteissa). Ilman näköaistia tuskin olisi edes luvun käsitettä (kuulo, haju & tuntoaisteista tuskin pystyy päättelemään lukumääriä ja geometriaa).

      "Ennen nykyaikaista empiiristä tiedettä ei ollut suinkaan ihmisille selvää, että maailma noudattaa matemaattisia kaavoja. "

      Höpö höpö. Kyllä luonnontieteen ja matematiikan perusteet oli tunnettu jo antiikin Kreikassa ja muuallakin maailmassa. Ei se luonto noudata mitään matemaattisia kaavoja vaan havaittuja luonnon ilmöitä voidaan jossain määrin kuvailla matemaattisesti.

      "Sitten filosofit rupesivat aivan virheellisesti kuvailemaan maailmaa, koska eivät tehneet havaintoja ja verranneet niitä todellisuuteen. "

      Heh. He olivat varmaan sitten sekä sokeita että kuuroja.... :-)

      "Luonnontieteet saavat yhdenmukaisia tuloksia. Jos ne eivät ole toistaiseksi yhdenmukaisia, jossakin on virhe ja se etsitään. "

      Jokaisella matemaattisella luonnontieteiden mallilla on oma soveltuvuusalueensa jossa sen toimivuutta on testattu tähän mennessä. Mitään ehdottomia perusteita ei ole uskoa että se soveltuvuusalue missään tapauksessa olisi kaikenkattava ja aina & ikuisesti toimiva.

      "Filosofiset rakennelmat taas ovat loputtoman moninaiset, eikä sillä menetelmällä ole koskaan saavutettu yhtään tulosta."

      Sinun filosofinen rakennelmasi oli taas tälläkin kertaa täyttä sekoilua eli puhu sinä vaan itsestäsi aloittelevana filosofina.

    • Havainnosta

      Luonnontiede ei perustu pelkkään havaintoon, vaan havainnosta tehtyyn käsitteellistämiseen ja tulkintaan. Kun teet jonkin havainnon, vaikkapa kellotornin keskipäivän kahdentoista lyönnit, olet samalla jo käsitteellistänyt ja tulkinnut sen merkitysrakenteelliseksi ilmiöksi. Mikäli et ole sisäistänyt tällaisia tieteen perusasioita, suosittelen jotain vähemmän tieteellistä alaa.

      • al_jabr

        Kun teemme havaintomme kirkonkellon lyönneistä, havaitsemme vain lyönnin äänet, äänen korkeudet, äänen värin ja niiden toistumisen määräisen aikavälin päästä. Meillä ei siis ole ennen havaintoa mitään teoriaa, mistä ne tulevat tai mitä ne ovat.

        Kun vertaamme havaintojamme aikaisemmin tehtyihin havaintoihin ja teoriaan, voimme pitää melko todennäköisenä, että ne ovat kirkonkellot.

        Käsitteellistäminen ja tulkinta tapahtuvat aina JÄLKIKÄTEEN. Emme joka kerta selittäessämme ilmiötä aloita alusta tiedon rakentamista, vaan rakennamme sen päälle, mitä ennestään tiedetään.Tiede on kasautuva. Entinen on jo ad acta. Havaitsemme vain sen, mitä aistimme tai instrumenttimme havaitsevat. Vasta sitten seuraa datan tulkinta. Havainto joko on jo selitetty tai, jos se on uudenlainen, johtaa sitä selittävän hypoteesin luomiseen.

        Muuten, en pidä siitä, eikä moni muukaan pidä, että keskustelukumppania pilkataan. Voidaan yleisesti sanoa, että jokin teoria on väärä, voidaan sanoa, että tiede on väärässä tai voidaan sanoa, että filosofit erehtyvät, mutta pyrkimys toisinajattelevan pilkkaamiseen on hylättävä sekä ihmiseen kohdistuvana argumenttina että moukkamaisuutena. Ei kuulu sivistyneeseen keskusteluun.

        "Havaitsemme vain sen, mitä aistimme tai instrumenttimme havaitsevat. Vasta sitten seuraa datan tulkinta. Havainto joko on jo selitetty tai, jos se on uudenlainen, johtaa sitä selittävän hypoteesin luomiseen."

        Kyllä siinä tieteellisen kokeen suunnittelussa ja toteutuksessa on yleensä aina joku alustava hypoteesi/oletus mitä on tarkoitus mitata. Ei se tiede toimi niin että laitetaan satunnaisesti satunnaisia mittauslaitteita johonkin tai mennään pelkästään havaitsemaan jotakin jonnekin.

        Havainto on aina havaintoa jostakin joka tunnistetaan joksikin jota halutaan tutkia enemmän. Tuo sinun oletettu "puhdas" havaintosi kirkonkellonlyönneistä on tuosta omasta virheellisestä tieteen tulkinnastasi johdettu abstraktio. Jonkinlainen hypoteesi tai oletus on olemassa jo ennen kuin lähdetään tutkimaan jotain uutta ilmiötä. Muutenhan ei osattaisi edes valita oikeita tutkimusvälineitä. Kukaan ei lähde puhtaan raaka-aistimuksen (ääni, valo,haju jne.) perusteella tutkimaan yhtään mitään.

        "Muuten, en pidä siitä, eikä moni muukaan pidä, että keskustelukumppania pilkataan. "

        Kukaan ei pidä siitä mutta olet siihen itsekin toistuvasti syyllistynyt vaikkakaan ei välttämättä aina tiettyyn henkilöön vaan lähinnä yleisesti kaikkiin filosofeihin tai yhteiskuntatieteilijöihin kohdistuvana.

      • huuhaa_filosofiaa

        "Immanuel Kant luonnehtii omaa epistemologista näkemystään havaitsemisesta teoksessaan Puhtaan järjen kritiikki. Hän esittää teoriansa skeemoista, joka on hämmästyttävästi vielä nykyneurologiankin tietojen mukaista. Nykyisissä kognitiotieteissäkin käytetään vielä jonkin verran Kantilaista käsitteistöä.

        Hänen mukaansa aistiaines, joka aivoihimme välittyy, on kohtalaisen raakaa. Aivot poimivat sieltä tiettyjä muotoja ja tiettyjä rakenteita, joita se sovittaa yhteen skeemojen kanssa. Kaksi pitkää korvaa, pyöreä kuono ja paljon karvaa yhdistetään jänikseen, kun taas neljä rengasta ja valot yhdistetään autoon. Aivot ovat täynnä tällaisia skeemoja, eli rakennekuvauksen malleja, joita aivot jatkuvasti sovittavat havaintoaineksen päälle jäsentääkseen sitä.

        Skeemoja on toisaalta laveampia, kuten yleisiä esineitä erottelevia skeemoja sekä tarkempia yksityiskohtiin liitettäviä skeemoja, kuten naamojen skeemat tai sanojen skeemat. Tämän takia kirjoitusvirheitä on niin vaikea huomata ja sanoissa ei oikeastaan juuri muulla ole väliä, kuin ensimmäisellä ja viimeisellä kirjaimella ja yleisesti samankaltaisella muodolla.

        Skeemat toimivat myös muissa aisteissa. Tällainen malli selittää, esimerkiksi minkä takia suomalainen erottaa kansainvälisessä ravintolassa monikielisestä puheensorinasta juuri suomenkielisen puheen. Aivot poimivat automaattisesti ja tiedostamatta kuulluista äänistä tuttuja rakenteita, ja erityisen tutut rakenteet nousevat esille erityisen hyvin.

        Kantin mukaan ihminen havaitsee kahdella tasolla. Aikainen näköjärjestelmä järjestää kolmiulotteisen jäykkyysoletuksen ja pysyvän esineen skeeman avulla havaintoaineksen spatiaalisiin kolmiulotteisiin esineisiin. Myöhäinen näköjärjestelmä on lingvistinen ja käsitteellinen ja siellä aivomme antavat nimen sekä merkityksen eri esineille. David Marrin neuropsykologiset havainnot ihmisen näköjärjestelmästä ovat antaneet täysin samankaltaista tietoa."

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Havaitseminen

      • Havainnosta
        al_jabr kirjoitti:

        Kun teemme havaintomme kirkonkellon lyönneistä, havaitsemme vain lyönnin äänet, äänen korkeudet, äänen värin ja niiden toistumisen määräisen aikavälin päästä. Meillä ei siis ole ennen havaintoa mitään teoriaa, mistä ne tulevat tai mitä ne ovat.

        Kun vertaamme havaintojamme aikaisemmin tehtyihin havaintoihin ja teoriaan, voimme pitää melko todennäköisenä, että ne ovat kirkonkellot.

        Käsitteellistäminen ja tulkinta tapahtuvat aina JÄLKIKÄTEEN. Emme joka kerta selittäessämme ilmiötä aloita alusta tiedon rakentamista, vaan rakennamme sen päälle, mitä ennestään tiedetään.Tiede on kasautuva. Entinen on jo ad acta. Havaitsemme vain sen, mitä aistimme tai instrumenttimme havaitsevat. Vasta sitten seuraa datan tulkinta. Havainto joko on jo selitetty tai, jos se on uudenlainen, johtaa sitä selittävän hypoteesin luomiseen.

        Muuten, en pidä siitä, eikä moni muukaan pidä, että keskustelukumppania pilkataan. Voidaan yleisesti sanoa, että jokin teoria on väärä, voidaan sanoa, että tiede on väärässä tai voidaan sanoa, että filosofit erehtyvät, mutta pyrkimys toisinajattelevan pilkkaamiseen on hylättävä sekä ihmiseen kohdistuvana argumenttina että moukkamaisuutena. Ei kuulu sivistyneeseen keskusteluun.

        Tuo pätee vain vastasyntyneeseen lapseen, jonka mieli on "tyhjä taulu". Sama taitaa päteä myös arvoisan nimimerkin suhteen.

        Jos perustat tieteen pelkkään havaintoon, niin tiedekäsitteet jäävät tyhjiksi. Vastaavasti, jos käsitteellistät asioita ilman havaintoa, käsitteet ovat sokeita.

        Empiirisen havainnoinnin lisäksi on myös "puhdasta" havainnointia, jonka muotoina toimii aika ja avaruus. Nämä muodot eivät ole empiirisiä, sillä voidaan kuvitella aikaa ilman tapahtumia ja avaruutta ilman sisältöä.

        Väität, että matematiikka ei sijaitse missään. Olen eri mieltä. Matematiikka on osa mielen ja ymmärryksen rakennetta. Myös tiede ihmisen keksintönä kuuluu mieleen. Mielen ulkomuolelta sitä on turha etsiä.

    • al_jabr

      Olen tuonut jo esiin riitävästi luonnontieteen kantaa.

      • huuhaa_filosofiaa

        "Olen tuonut jo esiin riitävästi luonnontieteen kantaa."

        Tuo sinun luonnontieteellinen kantasi jää kyllä ainakin minulle ja varmaan monelle muullekin aika hämäräksi kun et jostain syystä koskaan kerro keitä nimenomaisia luonnontietelijöitä tarkoitat ja mieluiten voisit antaa jonkun linkin tai edes hakusanan josta kyseinen näkemys löytyy niin että asian voisi tarkistaa.

        Luonnontieteellisesti ajattelevana ihmisenä varmaan tajuat että epämääräiset viittaukset tai vihjailut johonkin oletettuun tieteen konseksukseen eivät ole tiedettä eikä tietoa.

      • huuhaa_filosofiaa

        En ole koskaan nähnyt Al Jabrin laittavan mihinkään viestiinsä ainuttakaan lähdeviittausta, perusteluita tai linkkiä. Tästä voi ja pitää päätellä että nimimerkki Al Jabr puhuu aina omiaan ja levittää lähinnä disinformaatiota eikä itse asiassa tiedä ja ymmärrä tieteestä eikä filosofiasta yhtään mitään.

        Yliopistossa opetetaan jo alusta lähtien käyttämään lähdeviittauksia ja perusteluja tieteellisesssä ja filosofisessa kirjoittamisessa joten tästäkin voi päätellä että Al Jabr ei ole todennäköisesti koskaan ollut tekemisissä minkään yliopiston eikä tiedeyhteisön kanssa. Voi olla että hän on (joskus) lukenut muutaman populäärin tiedettä käsittelevän teoksen ja niistä sitten omaksunut oman tulkintansa tieteestä.

        Al Jabrilla on nyt todistustaakka osoittaa väitteeni vääräksi.

      • al_jabr
        huuhaa_filosofiaa kirjoitti:

        Voi esittää mitä tahansa väitteitä, ja kertoa, että todistustaakka on vastapuolella. Näin saa epäsuorasti selville mitä tahansa toisesta henkilöstä, jos toinen menee lankaan.

        Aion jatkossakin pysyä vain asiassa ja minimoida itsestäni kertomisen. Näin tekevät useimmat muutkin. Mutta vihjeeksi: kartan tietoisesti vierasperäistä sanastoa, jotta tekstini olisi mahdollisimman ymmärrettävää.

        En halua tietää sinusta mitään henkilökohtaista eikä sinun ole syytä sellaista kertoakaan.

        Lähinnä kyse on siitä että väität edustavasi luonnontieteen kantaa ja koko tiedeyhteisön konsensusta. En usko kenelläkään "oikealla" tutkijalla olevan noin pähöttynyttä itsetuntoa että kehtaisi edes moista väittää.

      • huuhaa_filosofiaa
        al_jabr kirjoitti:

        Voi esittää mitä tahansa väitteitä, ja kertoa, että todistustaakka on vastapuolella. Näin saa epäsuorasti selville mitä tahansa toisesta henkilöstä, jos toinen menee lankaan.

        Aion jatkossakin pysyä vain asiassa ja minimoida itsestäni kertomisen. Näin tekevät useimmat muutkin. Mutta vihjeeksi: kartan tietoisesti vierasperäistä sanastoa, jotta tekstini olisi mahdollisimman ymmärrettävää.

        "Mutta vihjeeksi: kartan tietoisesti vierasperäistä sanastoa, jotta tekstini olisi mahdollisimman ymmärrettävää."

        Ei sinulla taida olla rahkeita mihinkään "kansansivistystyöprojektiin" joten mitäs jos kirjoittelisit jatkossa ihan oikeilla termeillä ja sanastoilla niin ei tule niin helposti väärinkäsityksiä ja mielummin perustelisit väitteesi ilman mitään itseomaksumaasi "tieteen konsensus" statusta.

        Kyllä täytyy olla aika laiska ja saamaton ihminen jos s24 palstalta oikeasti etsii jotain faktatietoa kun voi käyttää hakukonettakin tai mieluiten kirjaston palveluita. Eiköhän nämä kaikki täällä ole jonkinlaista mielipidekirjoittelua kun ei ole mitään moderointiakaan sisällön suhteen paitsi ihan selkeissä ylilyönneissä.

      • Trolololol.al_jaruman

        "Olen tuonut jo esiin riitävästi luonnontieteen kantaa."

        Nyt taisi mennä al_jabr jo liian pitkälle. Huumorintajuni loppui.

        Seuraava filmi näyttää, kuinka al_jaruman trollailee loputtomasti "luonnontieteen konseksuksen" kaavussaan "luonnontieteen konseksuksen" tornistaan. Kiinnittäkää huomio alhaalla olevien ilmeisiin.

        https://www.youtube.com/watch?v=kKJRPPA6NBQ

        Filmi kannattaa katsoa loppuun. Toivo elää pahimmankin ikuisuustrollausjatkumon suhteen.

    • huuhaa_filosofiaa

      Donald Hoggman kertoo tällä videolla miksi ihmisen havainnointi ei ole evoluution kautta kehittynyt kuvaamaan todellisuutta vaan lähinnä olennaista on fitness-ominaisuus ja todellisuuden konstruktio.

      "Cognitive scientist Donald Hoffman is trying to answer a big question: Do we experience the world as it really is ... or as we need it to be? In this ever so slightly mind-blowing talk, he ponders how our minds construct reality for us. "

      https://www.ted.com/talks/donald_hoffman_do_we_see_reality_as_it_is

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    10. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    Aihe