Kun paukut ei riitä, koreografit keskuudessamme?

tulkintaongelmiako

Mitä mieltä olette heistä, jotka kotona tai jumppasalilla salaa laativat tuttuihin (tanssilavoilla soitetaan aniharvoin ennenkuulumatonta) biiseihin koreografian ja moittivat orkesteria siitä, että orkesteri esitti biisin eri tavalla kuin cd: llä? Nimittäin onhan se itsestään selvää, että koreografia ei sitten tanssilavalla stemmaakaan, jos orkesteri laittaa loppuun pari ylemmääräistä tahtia, jotta tanssijatkin voisivat vähän fiilistellä. Koreografioita laativan pitäisi kyllä osata tulkita musiikkia sen verran, että tajuaa orkesterin vielä jatkavan siitä, mihin dc: llä jäätiin eikä jäädä hölmistyneenä seisoskelemaan tai taivuttamaan monen ylimääräisen tahdin ajaksi. Itse olen kyllä jäänyt, koska en osaa laatia koreografioita enkä taivuttaa, mutta minusta se on mukavaa eivätkä daamitkaan pahoillaan ole läheskään aina olleet. Moni heistäkin on jopa hymyillyt sille, kun mulla paukut ei vaan riittäneet loppuun saakka.

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nomen_Nescio

      Mitäpä sitä etukäteen miettimään, kun sen koukerokrafian voi laatia siinä tanssilattialla online biisiä kuunnellessa. Tylsäähän se olisi jyystää samoja koukeroita aina samalla tavoin. Siksi orkat saisivat enemmän vaihdella soitettavia kappaleita ja tempoja. Ja ei minulla ainakaan ole mitään halua kuunnella lavalla soitettavaa musiikkia muualla kuin siellä, ei todellakaan vastaa omaa musiikkimakua.

    • Tiedänytnäistä

      Pahansuopa aloitus

      • miesdanssija

        Musta Jape ja eräs koikkelehtiva vanhempi mies verkkareissaan ovat opetelleet kotona koreografioita suosituimpien tanssibändien suosituimpiin biiseihin.

        Muutama esimerkki. Bändi soittaa biisiä, jossa lauletaan miehestä joka menettää sydämmensä kaunottarelle. Samalla sekunnilla tai hieman ennen viejä laittaa oikea kätensä sydämensä kohdalle ja antaa sen naiselle. Vastaavia koreografisia temppuja on muitakin.

        Siis näitä koreografioita on jumpattu kotona monta kertaa ennenkuin ne esitellään lavoilla käyville naisille.

        Omana mielipiteenäni on että nämä etukäteen opetellut koreografiat eivät kuulu lavatansseihin vaan ovat enemmänkin kilpatanssin elementtejä.


      • Mannasuurimoita
        miesdanssija kirjoitti:

        Musta Jape ja eräs koikkelehtiva vanhempi mies verkkareissaan ovat opetelleet kotona koreografioita suosituimpien tanssibändien suosituimpiin biiseihin.

        Muutama esimerkki. Bändi soittaa biisiä, jossa lauletaan miehestä joka menettää sydämmensä kaunottarelle. Samalla sekunnilla tai hieman ennen viejä laittaa oikea kätensä sydämensä kohdalle ja antaa sen naiselle. Vastaavia koreografisia temppuja on muitakin.

        Siis näitä koreografioita on jumpattu kotona monta kertaa ennenkuin ne esitellään lavoilla käyville naisille.

        Omana mielipiteenäni on että nämä etukäteen opetellut koreografiat eivät kuulu lavatansseihin vaan ovat enemmänkin kilpatanssin elementtejä.

        Totta kai tuokin.


    • PaukkuNaukku

      Jos paukut eivät riitä, kannattaa ottaa paukut juuri ennen tanssipaikalle menoa. Kun sisälle pääset alkavat ne otetut paukut pikku hiljaa vaikuttamaan.

      Silloin, kohta tanssilattialla syntyy ihan uutta koreografiaa... Sitähän saa mennä vaikka päälleen, jos vain menee musiikin tahtiin ;-)

    • monenkoreografiajytää

      Koreografiat ovat tanssin opettelumielessä pelkkää plussaa, vaikka ei osaisikaan koreografioita itse laatia: myös jonkun muun laatimaan koreografiaan tanssiminen on eräs osoitus siitä, että tanssinharrastaja kykenee myös suunnitelmanmukaiseen liikehdintään. Koreografiaan tanssiminen vaatii kokeneimmaltakin tanssijalta hyvää vartalon ja muistin hallintaa ja ennakointikykyä ja paljon toistoja.

      Ennakointikyky on monen muutoin hyvin tanssia osaavan harrastajan ja jopa täysipäiväisen akilleentanssikantapää, jolloin koreografiamuotoisesta harjoittelusta saattaisi olla heillekin hyötyä varsinkin silloin, kun koreografia on laadittu usealle eikä vain yhdelle parille kerrallaan. Parasta olisi, jos kukaan lavoilla tanssivista ei lähtisi kuin ehkä huumorimielessä harjoittelemaan koreografiaa yhdelle parille, ellei tarkoituksena ole osallistua paritanssikilpailuun. Kilpakoreografian osat eli yksittäiset kuviot ovat toki opeteltuina hyväksi kenelle tahansa sellaiselle, joka kykenee tanssimaan niitä ruuhkaisella tanssilavalla, jossa niitä joutuu jopa jonkin verran pienentämään suhteessa kilpatansseissa nähtyihin versioihin.

    • ktpk

      Tuskin kyse on valmiista koreografioista, vaan yksinkertaisesti siitä, että tunnistaa biisin ja muistaa, miten menee. Kumminkin tanssiorkesterit soittavat useimmiten ne hitit joka esityskerta, niin kokeneemmat tansseissa kävijät tietävät, mitä tuleman pitää. Sopivan kohdan tullessa sitten improvisoivat pienen liikkeen/eleen tanssiin, mikä vastaa kappaleen sanoja/melodiaa. Kaipa sitä kotona kukin voi harjoitella mitä lystää, toiset harjoittelevat perusaskellusta, toiset variaatioita perusaskellukseen.

      Lavalla on kyse enemmän improvisaatioista kuvioiden suhteen kuin ennaltamäärätyn koreografian suorittamisesta, joka on kilpatanssilavalle ominaista.

      • katsokapellimestaria

        Minä tarkkailen sivusilmällä kapellimestaria. Kapellimestari johtaa orkesteria ja antaa merkin orkesterille jatkaa siitä, mihin cd: llä jäätiin, eteenpäin tai lopettaa sitä ennen. Useimmilla orkestereilla on kapellimestari, vaikka ei tahtipuikkoa.


      • kertsivipunen

        Kapellimestari jakaa orkesterille sellaisetkin soolot, joita CD: llä ei välttämättä ollut. Soolon kapellimestarilta saanut muusikko ei saa lopettaa sooloa ilman kapellimestarilta saamaansa lupaa eli merkkiä. Tässä kohdassa moni kapellimestarointiin perehtymätön tanssinharrastaja saattaa mennä ns kertsivipuun, koska muusikko ei myöskään saa toistaa sooloa ilman kapellimestarilta saamaansa lupaa eli merkkiä, jonka kapellimestarointiin perehtymättömät tanssinharrastajat saattavat tulkita kapellimestarin merkiksi soolon lopettamiseksi, vaikka soolo tuleekin vielä kerran, mitä dc: llä ei tullut.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3036
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3034
    Aihe