No niin, pakolaistaakoista

FolioMulder

On nyt sitten tullut se toinen suuri poliittinen riesa, kuten 10 vuotta sitten laskeskelin.

Afrikkalaisten lisääntymistahti oli jo silloin havaittavissa ja lisäksi piti huomioida muutamia muita asioita kuten islamilaisten levittäytymisen.

Kansoilla euroopassa on nyt viimeiset vuodet aikaa pelastaa tilanne. Tai sitten taakkoja vastaanotetaan, alkutekijöistä ongelmat vain rullaa vyöryllä aina vaan ja kauhuskennaariot alkavat leviämään entisestään. Ruotsin puolelle räjähtelee yhä useammin hys hys vaan.

71% tulijoista on miehiä ja joukossa erittäin haitallisia tapauksia. On mielipuolista verrata näitä pakolaisia suomen lapsipakolaisiin 40-luvulla, jota lähetettiin naapurimaahan ja jotka mieluusti vastaanotettiin. Lehdet tuovat tuota asiaa vertauksena, mutta kyseessä on aivan eri asia. Olisi sama, jos Suomesta olisi lähtenyt nuoret miehet ja naiset, vanhukset ja lapset olisivat jääneet sodan jalkoihin.

Ja politiikkomme ovat pelkureita, en oikein siedä heitä. Halla-aho on älykäs henkilö ja näin esimerkkinä voisi todeta, että häntä kannattaisi kuunnella näissä asioissa.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Cynthia Woods

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
        YIT-Yhtymä
        2
        14871
      2. Aimee Dvorak

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
        0
        3059
      3. Stephanie Love

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
        Lappi
        0
        3056
      4. Molly Graham

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
        Puhelimet
        0
        3055
      5. Rachelle Reynolds

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
        Etelä-Savo
        0
        3055
      6. Becky Steele

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
        Arkkitehtuuri
        0
        3055
      7. Allison Queen

        🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
        Vedonlyönti
        0
        3054
      8. Pamela Orr

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
        Star Wars
        0
        3054
      9. Lakeisha Coleman

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
        Synnytys
        0
        3050
      10. Nancy Taylor

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
        Kauris
        0
        3044
      Aihe