haluaisin jutella ammatti ihmisen kanssa

mirkku666111

en ole masentunut, mutta elämässä on tapahtunut aika isoja ikäviä juttuja ja en haluaisi kuormittaa läheisiäni enempää. haluaisin siis nimen omaan jutella asioistani. olisiko psykologi tai terapeutti hyvä vaihtoehto. onko jollain hyviä kokemuksia sellaisesta entä minkä hintaista se on?

13

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 170euroatunti

      Ihmisen ammatti on hyvin tärkeä asia. Amatöörin kanssa ei mene kuin narsismi pitkin laituria. Ja sitten on hyvä muistaa että älä pure mua korvasta kun isoja ikäviä juttuja tapahtuu elämässä.

      • eimuuttunut

        Muistakaa, että Helsingin psykoterapiaistituutista valmistuneiden pätevyys on kyseenalainen. Siellä edelleen koulutetaan vastoin Valviran ohjeita.


    • kjhkgkg

      Seurakunnan diakoniatyön kautta on mahdollista saada keskusteluapua. Siellä o psykologin koulutuksen tai vastaavan saaneita henkilöitä ja yleensä heillä on empatiakyky kohdallaan (jota ei voi suinkaan sanoa monestakaan psykoterapeutista).

      Seurakunnan diakoniatyö on pääosin ilmaista ja jos joku nyt maksaisi vähäisen, niin summat ovat nimellisiä.

      Edellytyksenä on tietenkin se, että kuulut evankelisluterilaiseen kirkkoon
      (toiminta kun kustannetaan kirkollisverosta niin...)
      (Ortodokseilla ja Katolilaisilla on oma Diakoniatyö, jos kuulut luterilaisen kirkon sijaa näistä jompaan kumpaan)

      Psykoterapeutti tai psykologi kustantaa 75€ - 100€/terapiatunti (terapiatunti on 45min ja yleensä tehokas hoito edellyttää pariakin tupla aikaa/viikko)
      Psykoterapeutteja onkin sitten moneen lähtöön ja sen itselle sopivan löytäminen voi viedä pitkänkin aikaa ja maksaa aika lailla.

      • roskaaa

        Ei kiitos näitä hihhulimainoksia.


    • Keissa

      Kun aikoinaan oli niitä elämään liittyviä ongelmia: konkurssi, talouskriisi, avioero ja jäin tyhjän päälle, minua auttoi paljon että oli niitä ystäviä ja korvia, joille saatoin höpöttää huoliani.
      Jos ei ketään kuuntelijaa ole ja ei halua taakoittaa läheisimpiään, niin silloin kannattaa kääntyä ammattilaisen puoleen. Itsellä oli vain nii, ettei olisi ollut rahaa ja jotenkin tuntui ontolta että joku kuuntelee murheitani maksusta ja se tapahtuu sovittuna aikana viikosta.
      Eipä ollut silloin kaksivuosikymmentä sitten edes nettiä. Päiväkirjaan ja Jumalalle purin myös tuskaani.
      Toivottavasti löydät "kuuntelevia korvia". Kyllä asioista aina selviää ja kriisit kasvattavat elämää. Oikeastaan en noita aikoja enää antaisi pois, vaikka silloin tuntui, että seinä on edessä. Yksi mahdollisuus voisi olla mielenterveysseuran kriisipuhelin. Siellä kuuntelijoina on kyllä kurssitetut vapaaehtoiset. Anonyymina kuitenkin toimitaan.

      Voimia ja jaksamista sinulle, Mirkku!

    • En.siis.ole.alalla

      Kunta on velvollinen järjestämään tällaisen palvelun. Riippuu paikkakunnasta, miten siinä on onnistuttu ja miten asiakas voi vaikuttaa siihen, kenen vastaanotolle pääsee.

      Yksityisiä psykoterapeutteja on erihintaisia..psykologi-psykoterapeuttien keskiarvotaksa on nykyään 70 euroa/45 min.
      Muutama käynti voi jo auttaa eli hyöty/kustannukset kannattaa arvioida.

      • fjhjjfjff

        Kunnallinen puoli on ihan ylibuukattu ja jos ole jotain selvää ongelmaa, niin "hoito" saattaa jäädä kartoitusvaiheeseen. Vaikka olisi selväkin psyykkinen ongelma niin terapian saaminen on välillä kiven alla.
        Käsittääkseni kuntien psykologipuoli painottuu (lasten ja nuorten puolta lukuun ottamatta) B-lausuntojen saamiseen, niiden edellytykset täyttäville.

        Tiedän tilannetta pääkaupunkiseudulla ja halvin vastaan tullut terapeutti veloitti 75€/45 min. Yleensä se oli 80€/45min ja oli myös tätä huomattavasti kalliimpiakin.

        Yleensä 45min on liian lyhyt aika ja itse ainakin suosittelisin tupla-aikoja. Yksi tupla-aika on huomattavasti tehokkaampi kuin kaksi erillistä 45 minuuttisista. Alussa kun on aina alkuhässäkät ja lähellä loppua joutuu jo huomioimaan sen, että kohta päättyy.


      • huhuhheheli
        fjhjjfjff kirjoitti:

        Kunnallinen puoli on ihan ylibuukattu ja jos ole jotain selvää ongelmaa, niin "hoito" saattaa jäädä kartoitusvaiheeseen. Vaikka olisi selväkin psyykkinen ongelma niin terapian saaminen on välillä kiven alla.
        Käsittääkseni kuntien psykologipuoli painottuu (lasten ja nuorten puolta lukuun ottamatta) B-lausuntojen saamiseen, niiden edellytykset täyttäville.

        Tiedän tilannetta pääkaupunkiseudulla ja halvin vastaan tullut terapeutti veloitti 75€/45 min. Yleensä se oli 80€/45min ja oli myös tätä huomattavasti kalliimpiakin.

        Yleensä 45min on liian lyhyt aika ja itse ainakin suosittelisin tupla-aikoja. Yksi tupla-aika on huomattavasti tehokkaampi kuin kaksi erillistä 45 minuuttisista. Alussa kun on aina alkuhässäkät ja lähellä loppua joutuu jo huomioimaan sen, että kohta päättyy.

        Noi hinnat on kyllä todella härskejä ottaen huomioon miten vähän vastapuoli tekee. En ymmärrä miksi kukaan tollaisia hintoja maksaisi. 45 minuuttia on todella lyhyt aika jutella tai mennä yhtään syvemmälle asioihin. Hyvät massit kyllä terapeutit kerää myönnettäköön.


      • En.siis.ole.alalla
        huhuhheheli kirjoitti:

        Noi hinnat on kyllä todella härskejä ottaen huomioon miten vähän vastapuoli tekee. En ymmärrä miksi kukaan tollaisia hintoja maksaisi. 45 minuuttia on todella lyhyt aika jutella tai mennä yhtään syvemmälle asioihin. Hyvät massit kyllä terapeutit kerää myönnettäköön.

        Vuonna 2014 psykoterapeutiksi opiskelu maksoi 9 000-15 000 euroa teoriaosuus ja pakollinen oma psykoterapia n.5 000-20 000 euroa. Mitä pitempi ja parempi koulutus, sitä kalliimpaa. Pohjakoulutus yleensä lääkäri (psykiatri) tai psykologi eli korkeakoulussa ainakin 5 vuotta. Koulutusta järjestetään vain muutamalla paikkakunnalla Suomessa eli koulutukseen tulee monille huomattava lisä matkakuluista. Ääritapaus kuitenkin lieneen se, että lentokoneella matkustettiin kolmen vuoden ajan joka toinen viikko Oulusta Helsinkiin psykoterapettikoulutukseen. Valtio ei tätä koulutusta tue mitenkään.
        Aikaisemmin ennen kela-pätevyyttä piti tehdä kahden vuoden ajan työtä tiiviissä työnohjauksessa ( vähintään 50 työnohjaustuntia) kokeneen (myös siis hintavan) kollegan työnohjauksessa.
        Yksityinen psykoterapeutti maksaa tiloista vuokran, ostaa välineet, huonekalut tietotekniikan, lisäkouluttautuu koko ajan (työtä ei voi tehdä muutoin) ja käy koko ajan omassa työnohjauksessa. Hän maksaa itse vakuutuksensa, eläkkeensä ja (työ)terveydenhoitonsa ja pitää kaikki lomat palkattomina. Tuloista n. puolet menee veroihin.

        Paljollako itse myisit palvelua, että "jää ne hyvät massit handuun"?


    • On kokemusta. Lopputulema: kaikki on itsestä kiinni.
      ihan kaikki.

    • gjkhkhjkghjkg

      On olemassa hyviäkin terapeutteja, mutta todella suuri osa on sellaisia, jotka vain kuuntelee.
      Heidän ohjeensa ovat luokkaa:
      - sinun pitää selvittää se
      - Sinun pitää selvittää se itse
      - sinun pitää saada hoidettua se

      Eli yhtä hyvin voisi puhua vain mongoliaa osaavalle henkilölle, jolle on opetettu pari lausetta suomea.

      Itselle (4000€ köyhempänä) tuli kyllä ajatus siitä, että minua oli huijattu ...koska en kokenut saaneeni juuri mitään vastinetta rahoilleni.
      Hän myös kyseli paljon harrastamastani seksistä (joka ei ole minulle itselle iso asia) ja ne hänen pupillit sen jälkeen ...minua kuvotti.

      75 euroa on todella suuri raha, jos toinen todellakin vain kuuntelee, ilman että osaisi auttaa.

      Olen myös tavannut todella hyvän psykologin, joka oli työterveyspsykologi.
      Hän kuunteli vähän aikaa minun kertomaani ja alkoi sitten kertoa minusta asioita, joita hän ei voinut tietää. Koska samasta ongelmista kärsivät käyttäytyy uskomattoman samalla tavalla, niin hän pystyi tekemään sen.
      Hän hajotti minun suojakuoreni ja pakotti kohtaamaan itseni...
      Tuntui kuin padot olisivat murtuneet... ja sitä tekstin määrää, sitä asioiden läpikäynnin määrää...
      Minä muutuin toiseksi ihmiseksi kymmenen (45min) käyntikerran aikana.
      Hänellä oli silmää, hänellä oli työmenetelmiä, hänellä oli toimivia keinoja...

      • fghjklio

        KUKA KUKA KUKA!?!?!?!? Haluu samaa terapiaa!!!!


    • Älä_nyt_ainakaan

      Älä ainakaan psykiatrille mene puhumaan. Psykiatrit ovat mestareita pilaamaan ihmisen elämän.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2042
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      165
      1582
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      153
      1521
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1338
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1270
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      275
      1105
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      129
      1019
    8. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1012
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      993
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      52
      828
    Aihe