Lenovo ThinkPad T500 ongelmia

jokoostaauusi

Kannettava on noin 6v vanha ja siihen on vaihdettu pari vuotta sitten kovalevy ja näppäimistö. Sitten siihen asennettiin kopio win 7 ultimate. Sen jälkeen kone on toiminut ihan hyvin ja päivittää itseensäkin tuon tuosta.
Nyt kone on alkanut tökkimään ja toimii muutenkin epänormaalisti.
Välillä firefox kaatuu ja joutuu käynnistämään koneen uudestaan.
Nyt viimeisin vika on se että aina välillä kun koneen käynnistää niin näyttö on niin himmeä ettei tahdo saada selvää. Kun koneen sammuttaa ja käynnistää uudestaan näyttö on taas normaali. Näytön kirkkautta ei voi enää säätää painikkeista.

Osaako kukaan sanoa missä voi olla vika, vai onko koneeni nyt loppusuoralla.
Jos vika voisi olla kopio win 7 niin pitääkö koneesta ensin poistaa nykyinen win ja sitten koittaa asentaa uudestaan. Vai voiko asentaa suoraan uuden "vanhan päälle"?

Jotain kommenttia nyt kaipaisin että tietäis mitä tehdä.
En ole mikään nörtti ja perusteellinen tieto koneista on aika vajavainen.
Eli, vinkit vois selittää niin kuin tyhmälle:)

PS. Kone on nyt ulkomailla ja täältä ei kunnon apua tahdo saada. Tai saa kyllä mutta olis hyvä näin alkuun tietää missä se vika vois olla.

24

448

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fdsafdsa

      Vaikea sanoa varmuudella, missä vika on, joten kokeillaan jonkinlaista koko koneen fiksauskierrosta.

      Voi olla että vika on tässä: "Integrated Intel® GMA 4500 MHD
      ATI Switchable business graphics with 256MB"

      Läppäreissä nuo erilliset näytönohjaimet ovat varsin usein huolenaihe. Voisit selvittää, saako tuon ATI:n jotenkin disabloitua BIOS:sta tai toimiiko kone jos sen disabloi "/control panel/device manager..."

      Hyvällä onnella vika on jäähdytyksessä ja siitä selviää vaihtamalla lämpötahnan ja puhdistamalla jäähdyttimen, mutta enemmän tuo kuullostaa siltä että jokin juotos, kondensaattori tai piiri on pettänyt/pettämässä. Juotoksen korjaaminenkin on täysin suoritettavissa, mutta kannattaa jättää sellaisen henkilön tehtäväksi, joka osaa juottaa pieniä osia.

      Voisit myös selvittää laitteen lämmöt: http://www.cpuid.com/softwares/hwmonitor.html tuolta hwmonitor, joka pitää sitten suorittaa järjestelmänvalvojana (ei pelkkä asennus, vaan myös ohjelma, eli oikeanpuoleisesta hiirennapista "run as administrator" kun käynnistät sen). Sieltä näkee jos jokin osa käy kuumana. Puhdistaminen voisi joka tapauksessa olla hyvä asia, tosin sen pitäisi kyllä kuulla jos tuuletin puhaltaa tavallista nopeammin/äänekkäämmin.

      Muuta mitä voi kokeilla ennen suurempaa korjausta:

      Asentaisin uusimman BIOS-version jos sitä ei ole jo asennettu. Sitten asentaisin käyttöjärjestelmän uudestaan täysin tyhjälle levylle, eli vanha asennus kokonaan pois. Uuteen asennukseen sitten ajurit ja muut käyttöjärjestelmäpäivitykset.

      Sitten koneen testaamista ja kokeilua.

      • fdsafdsa

        Ennen käyttöjärjestelmän uudelleenasennusta, voisit tietysti kokeilla ajureiden päivitystä, vaikka ei tämä aivan sellaiselta ongelmalta kuullosta kaikilta osin.

    • jokoostaauusi

      Joo kiitos paljon ohjeista!

      Täytyy näyttää kaverille jolla on vähän enempi tietämystä näistä koneista, jos osais tehdä jotain.
      Eiks tältä koneelta saa testiä, joka tarkistais koneen joka kolkan ja ilmoittais sitten missä vika on......

      Tänää tuli taas ilmoitus firefoxin kaatumisesta ja kone kaatui.

      Kun tää kone on jo kuitenkin niinkin vanha kuin n. 6v niin ei taida enää korjautella. Kovalevyn ja näppäimistön jouduin kerran vaihdattamaan.
      Taitaa kuiten olla niin että vikoja alkaa ilmaantumaan pikku holjaa aina lisää kun ikää on.
      Missään kovassa käytössä kone ei ole vain perus surffailua, uutisia, sähköposteja ja muuta pientä.

      Sanokaas joku hyvä kone mikä olis pitkäikäinen ja varmatoiminen. Yks ongelma voi olla kuumuus kun olen täällä toisella puolella maapalloa ( 28- 35). Hinta max 1000€. Tää Lenovo on muuten ollut ihan hyvä, hinta oli vaan vaan kova kun oli 1200 ja rapiat

      • fdsafdsa

        "Kun tää kone on jo kuitenkin niinkin vanha kuin n. 6v niin ei taida enää korjautella. Kovalevyn ja näppäimistön jouduin kerran vaihdattamaan.

        Taitaa kuiten olla niin että vikoja alkaa ilmaantumaan pikku holjaa aina lisää kun ikää on."

        Kyllä T-sarjan Lenovot yleensä kestää pidempään ja niitä kannattaa korjatakin - toki viasta riippuen. Jos vika on kondesaattorissa tai juotoksessa, niin sellainen on helppo korjata jos vika löytyy.

        En tiedä miksi näppäimistö on pitänyt korjata - onko päälle kaatunut nestettä joskus? Se on voinut aiheuttaa korroosiota ja aiheuttaa koko ongelman (nestettä päässyt emolevylle asti)

        Itse ainakin kysyisin korjausarvioita parista liikkeestä ennen uuden ostamista. Lisäksi vähän rikkinäisistäkin T-sarjan koneista ja niiden osista voi saada vielä rahaa joltain tee-se-itse -mieheltä joka voi yrittää korjata läppärin itselleen tai purkaa sen ja myydä osina. Joku käytettyjä Lenovoita myyvä liike voisi ehkä myös olla kiinnostunut purkamaan laitteen varaosiksi. Ei siitä silloin paljon saa, mutta ehkä pienen alennuksen uutta ostaessa(?)

        Itse pitäisin tällä hetkellä hyvänä vaihtoehtona Lenovo L450:stä tilattuna suoraan valmistajalta :http://shop.lenovo.com/fi/fi/laptops/thinkpad/l-series/l450/ Karvalakkimallia ei kannata ostaa, vaan nämä valinnat:

        klikkaa vasemmanpuoleisimmasta koneesta "VALITSE" ja sitten seuraavat optiot:

        Processor: Intel Core i5-5200U Processor (3MB Cache, up to 2.70GHz)

        Oletuksena Win8.1 mutta sen voi päivittää pian ilmaiseksi kymppiin, joten kai sillä hetken pärjää

        Display: 14.0"FHD (1920 x 1080), IPS, AntiGlare, with WWAN
        Muisti: 8GB PC3-12800 DDR3L (2 DIMM)
        Kiintolevyasema: 256 GB Solid State Drive, Serial ATA3 OPAL2.0 - Capable
        Rear Battery: ThinkPad Battery 6 cell Li-Ion (72Wh) Cyl HC Rear (tai se ylin)

        Integroitu WiFi, langattomat LAN-adapterit: Intel 7265 AC/B/G/N Dual Band Wireless Bluetooth Version 4.0

        Näillä optioilla 930,96€

        Minkä sitten ostatkin, itse valitsisin mallin jossa ei ole kahta näytönohjainta kuten nykyisessä läppärissäsi, vaan yksi, prosessoriin integroitu. Tällä välttää yhden yleisimmistä läppärien vikaantuvista kohteista.

        SSD-asema taas nopeuttaa konetta tuntuvasti ja on mekaanista luotettavampi.

      • fdsafdsa

      • fdsafdsa

        Pari muuta mallia, joihin kannattaa vielä tutustua:

        Dell XPS13: http://dri2.img.digitalrivercontent.net/Storefront/Company/msintl/images/English/en-INTL-Dell-XPS-13-9343-6364SLV-i5-256GB-Silver-Androidized-CWF-01966/PDP/en-INTL-PDP0-Dell-XPS-13-9343-6364SLV-i5-256GB-Silver-Androidized-CWF-01966-P2.jpg

        HP Spectre 360: http://www.www8-hp.com/fi/fi/images/spectre_x360_overlay1_tcm70_1891478_tcm70_1890434_tcm70-1891478.jpg

        Näistäkin on useita versioita, mutta kaikkiin se sama i5-5200U, 8gt muistia ja 256 SSD niin hyvin menee. Mielestäni FullHD-resoluutio on hyvä valinta, koska kaikki nettisivut eivät oikein tue sitä korkeampia resoluutioita aina oikein ja isompi resoluutio vie enemmän akkua, jolloin käyttöaika lyhenee.

        Näistä kahdesta sellainen "varoitus" että molempiin kyllä saa akun vaihdettua, mutta ne ovat sisäänrakennettuja, jolloin vaihtaminen ei ole yhtä helppoa ja kun joskus liikkeestä kysyin että mitä tuollaiseen akut maksaa, niin vastaus oli suomalaiseen tapaan ylimalkainen "satasia", eikä kukaan tietenkään ottanut asiasta selvää - liikaa suomalaiselle asiakaspalvelijalle :)

      • fdsafdsa
        fdsafdsa kirjoitti:

        Sitten on tietysti vielä varmaa perusrautaa, eli Lenovo T450s

        http://shop.lenovo.com/fi/fi/laptops/thinkpad/t-series/t450s/

        Noista tuo vasemmanpuoleinen ja taas valintoihin ne mitä sille L450:lle ehdotin. Hintaa em. varusteiden kanssa tulee sitten jo 1642€

    • jokoostaauusi

      Olihan tuossa vaihtoehtoja mutta jostakin syyst
      olen mieltynyt tähän Lenovoniin vaikka kovalevyn ja näppäimistönkin olen joutunut vaihtamaan. Näppäimistöön tuli jotain vikaa ja se sekoili täysin kirjoituksissa. Mitään nesteitä ei ole kaatunut mutta olisko tää troppinen ilmasto mikä täällä on, vaikutusta siihen? On kuuma ja kosteaa.
      Kovalevykin meni noin 4 vuoden kohdalla rikki.
      Siitä huolimatta Lenovon on siitä hyvä että sitä voi ja kannattaakin korjautella.
      Nyt vaan kun olen täällä tropiikissa niin korjausmahdollisuudet on aika rajalliset. 99% täällä olevista putiikeista on arvausliikkeitä. Tieto ja taito on vielä lasten käsissä. Toki Lenovolla on täällä oma korjaamokin mutta korjaus kestää kauan ja hinnasta ei ole mitään tietoa. Matkaakin korjauspaikalle on pari sataa km.

      Tossa L450 pani epäilemään sen halpa lähtöhinta. Johtuisko siitä että laadusta on tingitty vai onko kuoret ja muut perus komponentit samaa luokkaa kuin T sarjalaisissa vai mikä tekee ton lähtöjinnan noinkin alhaiseksi??

      T-sarjan 450 myös katselin ja halvin perusmalli lähentelee jo 1000€
      Käyttötapeeni on aika suppeaa ja käytän konetta ihan vain perusasuoiden hoitamiseen, en pelaile tai katsele mitään elokuvia.
      Tämä ilmasto ehkä vaatii vaan koneelta enempi kuin halpiskoneista.

      Jos nyt laitetaan rinnakkain toi sinun laatima kokoonpano L450 ja rinnalle tuo T-450 niin onko suuria eroja tai mitä ehdottomasti suosittelisit lisäämään tuohon T-450, jotta kertää tän kuuman ja kostean ilmaston.

      • fdsafdsa

        L450 ja T450 välillä lienee suurin ero siinä, että vaikka molempien pintamateriaali on FRP:tä (Fibre Reinforced Plastic), niin T-sarjassa (ja W-sarjassa, ehkä X:ssä myös) sisällä oleva runko on kevytmetalliseosta, joka tekee rungosta jäykemmän ja kestävämmän. Tosin ei pidä ymmärtää väärin, että L450:n runko olisi veltto - muovirungoksi se on varsin pätevä.

        Muita laadullisia eroja voi olla olemassa, mutta ne tietää vain Lenovon insinööri.

        Tuon L450:n edullinen pohjahinta johtunee siitä, että kaikki runkoon liitetyt "varusteet" kuten näytöt yms. on niin karvalakkia kuin olla ja voi.

        Pohjahintaisessa mallissa näyttöpaneeli on halpa ja kehno TN-paneeli alhaisella resoluutiolla ja yleensä nämä Lenovon halpispaneelit ovat halpispaneeleiksikin aika vaatimattomia ominaisuuksiltaan. Samoin kiintolevy >600€ hintaluokassa on yleensä kuitenkin 1Tb kun tuossa on 500Mt.

        Tämän perusteella T-sarja (ja nämä muut kalliit) on testattu mm. pölyn- ja kuumuudenkestävyyden osalta, jolloin ne voisivat olla varmempi vaihtoehto käyttöösi: http://www.lenovo.com/thisisthinkpad/milspec.html

        En tiedä onko L450 noita huonompi tuossa asiassa, mutta sen osalta vastaavaa mainintaa en löytänyt. Voi olla että osat ovat muuten samat, mutta jos T-sarja on sitten paremmin pölysuojattu ja tosiaan tuo kevytmetalliseosrunko.

        Hyvä muuten huomata, että T450 perusmalliin ei saa IPS-näyttöä, eikä fullhd-resoluutiota, vaan ainoastaan T450s malliin...

        T550:een saa IPS näytön, mutta vain UHD-resoluutiolla(siis selvästi yli Fullhd) ja silloin hintaakin tulee taas lisää.

        "mitä ehdottomasti suosittelisit lisäämään tuohon T-450, jotta kertää tän kuuman ja kostean ilmaston."

        Jos lähdetään siitä T450 (ei-s-mallista, eli tähän ei siis saa kuvanlaadultaan parempaa IPS-näyttöä), niin:

        14"HD (1600 x 900) LED Backlit Display (w/WWAN) (edes tuo.. oletuksena oleva 1366x768 on aika aneeminen resoluutio)

        180 GB Solid State Drive, Serial ATA3 OPAL2.0 - Capable = Edullisin SSD-levy vaihtoehto.

        Kestää paremmin tärinää, tuottaa vähemmän lämpöä koneen sisälle, nopeuttaa koneen toimintaa.

        Ennen levyn valitsemista, voisit tarkastaa paljonko tämänhetkisessä läppärissäsi on levynkulutus, eli etsi lista missä näet koneessa olevat kovalevyt ja cd-asema, sitten klikkaa oikealla hiirennapilla C-aseman kuvaketta niin että aukeaa valikko, valitse siitä vasemmalla hiirennapilla alin kohta "properties". Avautuvassa ikkunassa on kohdat "used space" ja "free space". Tästä näkee paljonko tallennustilaa suunnilleen tarvitset. Nuo SSD-levyt kun ovat pienempiä kuin mekaaniset levyt, mutta uskon silti niiden riittävän käytössäsi varsin hyvin - varmistetaan nyt kuitenkin.

        Intel 7265 AC/B/G/N Dual Band Wireless Bluetooth Version 4.0 ei maksa kuin 13€ mutta parempi tuki tulevia WiFi-yhteyksiä varten.

        Jos sitten haluaa isomman akun, niin se on 12€ enemmän, mutta ei pakollinen joten jätän pois.

        Eli SSD-levyllä, edes hieman paremmalla näytöllä ja AC-tukisella WiFi:llä T450 1136€ tosin kovin mielellään kasvattaisin myös muistin 4Gt=>8Gt

        8GB PC3-12800 DDR3L (2 DIMM)

        Jolloin paketin kokonaishinta 1199.64€

        Onpas vaan tuossa L450:ssä sama pölysuojaus...

        "L450 täyttää kahdeksan USA:n armeijan määritysten mukaista testiä, joilla tarkistetaan laitteen vankkuus, kestävyys ja laatu. Nämä ovat: korkea paine, kosteus, tärinä, korkea lämpötila, lämpötilasokki, matala paine (4 572 m), matala lämpötila ja pöly. Lisäksi innovatiivinen roll-cage-teknologia ja lasikuituvahvisteinen muovi antavat laitteelle lisää lujuutta ja jäykkyyttä."

        http://shop.lenovo.com/fi/fi/laptops/thinkpad/l-series/l450/#tab-ominaisuudet

        Hintaakin on näköjään laskettu (ilmeisesti Win10 odotellessa... ehkä sitten hinta pomppaa?) eli niillä varusteilla mitä mainitsin, hintaa enää n.840€

    • jokoostaauusi

      Kiitos todella paljon pitkästä ja kattavasta avusta!

      Olis vielä pari tyhmää kysymystä juuri tuosta L450.
      Kai tuota konetta voi käyttää hiirellä vai onko toi kosketusnäyttö ja toimii myös vain touchPadilla ja navinipukalla ?
      Aikani koitin soveltaa käyttöäni kosketuslevyllä mutta en siihen tottunut, en sitten millään.
      Tossa koneessa ei taida olla sisäistä cd-asemaa?

      Hinta näyttää vaihtelevan päivittäin kun nyt se taas oli 857€ mutta aika tarkkaan nyt mietin tuota konetta.

      Iso miinus tuolla L450 on 1 vuoden takuu mikä T450 on 3 vuotta.

      Vähän aikaa sitten katselin tuota konetta mutta mitä mieltä olet, verrattuna Lenovoniin?
      http://www.verkkokauppa.com/fi/product/32769/fktjm/Asus-K555LN-15-6-kannettava-tietokone-tumma-sininen

      • fdsafdsa

        "Kai tuota konetta voi käyttää hiirellä vai onko toi kosketusnäyttö ja toimii myös vain touchPadilla ja navinipukalla ? "

        Totta kai voi ja tuossa on myös se oranssi tappi "navinipukka". Kosketusnäyttöä ei ole.

        Optista asemaa ei ole, mutta jos sellaista tarvitsee, voi tietysti ostaa ulkoisen DVD/RW-aseman joka liitetään USB-liittimeen. http://www.systemastore.fi/index.php?cPath=1_12_512

        Takuuseen saa lisähintaan pidennyksen jos haluaa. Kun pakettiin on valinnut haluamansa osat ja laittaa sen ostoskoriin, siellä kysytään haluaako pidemmän takuun 1-3v ja haluaako vahinkotakuun, joka korvaa koneen jos se esimerkiksi pudotessaan hajoaa.

        "Vähän aikaa sitten katselin tuota konetta mutta mitä mieltä olet, verrattuna Lenovoniin?"

        Erillinen näytönohjain tuottaa lisää lämpöä, jota et halua lämpimässä maassa. Lisäksi erilliset näytönohjaimet läppäreissä ovat yksi yleisimmistä vikaantuvista osista (kuten edellisessä läppärissäsi todennäköisesti hajotti koneen) :(

        Näytössä ei ole IPS-paneelia :(

        Kiintolevy on mekaaninen, ei hitaampi ja herkempi hajoamaan :(

        Prosessori on nopeampi, mutta tässä lenovossa on jo nopeampi kuin välttämättä tarvitsisit

        Ei ohjaustappia

        Ei tietoa pölysuojauksesta tai muista sellaisista.

    • jokoostaauusi

      C-asemassa käytetty tila on 43Gt
      Vapaa tila 102Gt

      New Volume (F) käytetty tila 73Gt
      vapaa tila 78Gt

    • jokoostaauusi

      --------------Voisit myös selvittää laitteen lämmöt: http://www.cpuid.com/softwares/hwmonitor.html tuolta hwmonitor, joka pitää sitten suorittaa järjestelmänvalvojana (ei pelkkä asennus, vaan myös ohjelma, eli oikeanpuoleisesta hiirennapista "run as administrator" kun käynnistät sen). Sieltä näkee jos jokin osa käy kuumana.-----------

      Ei menny jakeluun toi ohje kun enkunkieli on aika olematon. Kaikki tiedot hiiren oikeanpuoleista painikkeestakin tulee suomeksi. Koita vielä vääntää rautalangasta toi sama ohje.....

      PS. Onhan toi L45 täysin suomenkielinen kone?

      • fdsafdsa

        "suorita järjestelmänvalvojana"

        Käyttöjärjestelmä ainakin on suomenkielinen, muut ohjelmat sitten sen mukaan mitä itse asennat.

    • jokoostaauusi

      Sormi lähenee tilausnappia mutta mietin josko tilais samalla ton:

      -Windows 7 Professional 64 preinstalled through downgrade rights in Windows 8.1 Pro 64

      Onhan toi 7a suomenkielinen ?
      Jos otan muistin ( 8GB PC3-12800 DDR3L (2 DIMM)
      niin seiska varmaan toimii ihan hyvin tuon kanssa?
      Mitään muuta ei kai tarvitse huomioida jos tilaan koneen win 7 professional 64-bit?

      • fdsafdsa

        Miksi maksaisit Pro versiosta enemmän? Tarvitsetko sen ominaisuuksia johonkin? Windows 10 on aivan oven takana ja sen 8.1:n voi päivittää kymppiin ilmaiseksi, jolloin käyttöliittymä on taas kunnollinen.

    • jokoostaauusi

      Näyttihän tuo olevan myös Fin kielellä mikäli oikein ymmärsin.

    • jokoostaauusi

      Jos ihan rehellinen olen niin en oikein itsekään tiedä miksi haluaisin maksaa enemmän.
      Mulla on nyt koneessa win-7 ja olen mieltynyt siihen.
      En edes tiedä minkälainen se Win-10 on mutta kuvittelen sen olevan ihan erilainen kuin tämä seiska, esim kuin 8??
      Uuteen tottuminen on aikaa ja hermoja vievää, siksi ehkä tuttu ja turvallinen.

    • minäkövaikuka

      Kuka täällä hakkeri on??

      • fdsafdsa

        Ehdotin ensimmäisessä viestissä 2. näytönohjaimen disabloimista. Tosin kun ei tuollaista konetta edessä ole, niin ehdotin muita keinoja siihen.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    9. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe