Yhteisyksinäisyys

Perheenjäsenenä olen kokenut kuinka epäyhtenäisiä me ollaan tänä päivänä. Itsepäisyys ei ole tässä yhteiskunnassa päättäväisyyttä. Useimmat haluavat pitää oman päänsä ja usein ei arvosteta toista polkua missä ei itse kuljeta. Suomalaiset eivät pärjää kansainvälisissä tapahtumissa niin hyvin kuin lähimmät kilpakumppanit ja naapurimaat. Yksiättäisiä poikkeuksia toki löytyy. Suomessa on paljon yksinäisiä, masentuneita ja elintasosairaita ihmisiä. Paljon pitää tapahtua, että asiat menisivät oleellisesti parempaan suuntaan. Tämä sukupolvi ei siihen pysty. Siihen ei ole tarvittavaa asennetta. Asiakaspalvelu on mennyt huonompaan suuntaan, yksinäiset jätetään yksin ja ollaan hirveän kateellisia sekä suurpiirteisiä. Meidän suku on ilman johtajaa. Minä olen yksinäinen. Meidän perhe on epäyhtenäinen. Minuun ei pidetä yhteyttä. Jos en itse pidä yhteyttä niin saan olla yksin. Mikä pitää minua pystyssä? No tietysti liikunta ja urheilu sekä se, että minulla työpaikka. Ne joita olen pitänyt ystävinä niin missä ne nyt ovat... Yksin ei jaksa tehdä asioita niin hyvin kuin silloin, kun elämä on sosiaalisempaa. Meidän perheen yhdistää sukulaisen poissameno tai sairas läheinen, jota ei hoideta yhdessä vaan yhdessä erikseen. Minulta ei useinkaan kysytä mielipidetta asioissa joissa itse tietäisin parhaan ratkaisun. Läheinen sairas ihminen pitää ohuesti meitä yhdessä ja sitten, kun hän lähtee niin perheemme hajoaa lopullisesti....