Jeesus puhui vertauksen kahdesta rakentajasta. Toinen on ymmärtäväinen, toinen tyhmä.
Ymmärtäväinen rakensi kallioperustalle ja hänen talonsa pysyi pystyssä.
Tyhmä rakensi hiekalle ja talo kaatui rankkasateen tullessa.
Jeesuksen aikana Pyhän maan ympäristössä tämä vertaus puhuu eri tavoin kuin suomalaisessa maisemassa nykyaikana.
Viisaan miehen rakennus
Kalliopohja oli ylös korkean mäen tai matalan vuoren laelle rakentaminen. Siellä oli kaupunki. Siellä oli muitankin ihmisiä. Viisas mies rakensi koetulle maaperälle. Hän asettui asumaan toisten yhteyteen. Hän rakensi kaupungin muurien sisälle.
Turvallisuussyistä kaupungit olivat korkealla. Vihollisen oli vaikea päästä niihin. Ne myös näkyivät. ”Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki pysyä kätkössä.”
1) Muuri suojasi vihollisten tuloa vastaan.
2) Ahdasta porttia oli helppo puolustaa. Yhtä sisään tunkeutuvaa hyökkääjää vastassa oli sisäpuolella monta vastassa.
3) Kapea tie luikerteli vuoren rinnettä kaupunkia kohti. Tulijat näkyivät jo kaukaa. Sekin lisäsi turvallisuutta.
4) Kaupunkien omista asukkaista pidettiin asukasluetteloa. (Kirkonkirjojen pito ei ole mikään uusi keksintö.)
5) Jokaisella kirjoissa olevalla oli täydet kansalaisoikeudet kaupungin asioista päätettäessä. (Jeesus sanoo että saamme iloita, että nimemme ovat kirjoitetut
taivasten kirjaan.)
6) Portin takana oli kaupungin tori. Siellä oli vilinää ja vilskettä.
7) Portin luona kokoontui kaupungin hallitus. (Esim. arabit nimittivät omaa hallintoaan yhdessä paikassa ”Kultaiseksi portiksi”.)
8) Kalliopohjalle perustaminen on siis yhteisöön perustamista. Hengellisesti se on Kristus portin kautta kirkon yhteydessä yhteisestä elämästä osallisuutta ja sen kokonaisuuteen mukaan tulemista.
Näemme että Jeesuksen vertauksen viisas mies asettui elämään koko väen kanssa yhteistä elämää. Kristinuskossa yhteisöllisyys on ollut perustavaa laatua jo alusta alkaen. Uskomme Jeesukseen on kirkon yhteydessä elämistä, Jumalan kansan kanssa yhteistä elämää yhteisessä uskossamme.
Tyhmän miehen rakennus
Pyhässä maassa on wadiksi kutsuttuja jokia. Ne ovat osan aikaa vuodesta kuivana. Useinkin niiden uomassa on sekä kiviä että hiekkaa. Jeesuksen aikana talot rakennettiin useinkin kivistä, koska kiviä oli paljon ja niitä oli helppo saada. Muurilaastia ei käytetty.
Vertauksen tyhmä mies ajatteli pääsevänsä helpolla. Hän teki talonsa kuivana kautena wadi -joen pohjalle.
9) Talo tuli valmiiksi nopeasti. Kiviä ja hiekkaa oli lähellä. Hän vain kasasi niitä ja talo oli hetkessä melkein valmis. Lisäksi vain katetta ja kaikki oli kunnossa.
10) Kulkuyhteydetkin näyttivät vaivattomalta. Wadi luikerteli kahden vuoren välistä, laaksossa tai solassa. Vuorten välinen kuilu oli avara portti. Siinä eivät seinät olleet lähelläkään joen uomaa.
Jatkuu
https://www.kotimaa24.fi/kaksi-rakentajaa/
Kaksi rakentajaa!
KuinkaRakennat
1
59
Vastaukset
- KestävääKehitystä
Hyvä vertaus meille elämämme rakentajille.
Pitäisi huomioida se rakennuksemme kestävyys, eikä touhottaa vauhdilla eteenpäin kuin Aku Ankka.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 743560
- 2012962
- 252850
- 492738
- 222634
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412435Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2442075Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241867- 431783
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen1691740