Mustikka/puolukkapaikka

jumbo

Tietääkö kukaan missä täälläpäin on hyvä mustikkapaikka ja tai puolukkapaikka?

13

3518

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KukaTäälläKertoisi

      Jos tietäisinkin en sitä ainakaan täällä kertoisi. Paitsi jos haluaisin usuttaa ihmiset v*ttumaisen naapurin metsään...

    • suurmaanomistaja

      Nyt on mustikkaa kaikkialla missä vain on mustikan varpuja. Etelän puolella ovat makeimmat. Olen aikoinaan kolunnut Koukkujärventien lähimaastoa.

      • edelline

        Keräsin joskus Koukkujärventien joltain pistolta pieneltä suopläntiltä myös juolukkaa poimurilla. Jos on aivan tervettä, voi kerätä. Jokin sieni tekee siihen myös ongelmaa. Tein erinomaista mehua. Sitä saa nopeasti ämpärillisen eikä tarvitse kumartaa kovin syvään.


      • edelline

        Karttapaikan koordinaatti on N 6826591 E 315912 siihen suon reunaan. Aikaa on vierähtänyt sen verran että voi olla hieman pielessä tai kasvusto hävinnyt. Toinen koordinaatti on N 6826093 E 314762. Siitä mäen lehtoisesta pohjoisrinteestä keräsin hyvistä mättäistä isoja mustikoita kun ukkonen tuli päälle. Taisi olla viimeinen kerta niillä nurkilla. Mutta aikaa on varmaankin 16 vuotta eli olosuhteet ovat varmaan muuttuneet.


    • höm

      Asuintila-siivikkala välillä.

    • kaik.on.jo

      Kaik on kerätty jo, hiukka myöhästyit. Kiitos ahkerien taikkujen.

    • vaivaa_nähnyt

      Metsiin jää 99% marjoista ja sienistä. Helpoilta paikoilta kerätään jonkin verran, mutta muuten on aivan tilastolegenda, että marjoja ja sieniä poimittaisiin juuri mitään. Hieman vaivannäköä vaan, niin on koskematonta apajaa.

    • VinkinAntaja

      Metsästä löytyy molempia. Ei kun keräämään!

    • Poimuri

      Kurun suuntaan kun menet, niin marjaa löytyy ja runsaasti.

    • tiedottaja_raju

      Porintietä ajelet ja seuraat autoja parkissa metsätiepistojen kohdalla vasemmalla. Sinne sekaan. Ota optimistipussi mukaan. Kolmenkulman kohdalta noin 20-25 minuuttia. Siellä siis mustikkaa ja variksenmarjoja. Puolukat ovat eri maastossa. Niitä voi olla hyvin muutaman vuoden vanhoilla hakkuilla, muttei enää vesaikossa. Joutuu etsimään.

    • marjojenystävä

      On muuten vielä vadelma-aika. Koskemattomia vadelmapuskia näkyy olevan Teivon ABC-aseman ohi mentäessä siinä uudella aukiolla. Ei siis mennä radan yli vaan käännytään ABC:n ohi. Unelmapaikka. Tänä vuonna vadelmissa ei ole toukkia juuri ollenkaan. Eikäole lyijyjäämiä. Nimittäin alue oli lyijybensan aikaan umpilehtoa. Sinne kannattaa mennä heti eli nyt.

    • avuliasko

      Onko kukaan käynyt ohjeitten mukaisesti vai aivan turhaanko täällä annetaan parhaasta?

    • mmn

      Mistähän tuo sieni marjoihin tarttuu? Onko sitten syöjän vatsassakin kohta kasvamassa?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2723
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2300
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2070
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      15
      1817
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1711
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1696
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1676
    8. 95
      1625
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      129
      1467
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1294
    Aihe