Kuinka moni jättäjä on katunut eroaan?

Minusta taas ero oli ihanan vapauttava, koska liitossa tunsin olevani yksin. Eron jälkeen en ole tuntenut itseäni yksinäiseksi. On uusi mies ja suhteet aikuisiin lapsiin. Ja yhteydenpito muihinkin ystäviini on hoitunut paljon paremmin eron jälkeen.

jhldhl kirjoitti:

Minusta taas ero oli ihanan vapauttava, koska liitossa tunsin olevani yksin. Eron jälkeen en ole tuntenut itseäni yksinäiseksi. On uusi mies ja suhteet aikuisiin lapsiin. Ja yhteydenpito muihinkin ystäviini on hoitunut paljon paremmin eron jälkeen.

Lue lisää

Ymmärrän tilanteesi kyllä, mutta tilanteessasi on selkeä ero meikäläiseen nähden - sinulla on uusi mies. En usko että itsekään kokisin olevani yksinäinen ellen eläisi yksin.

Terve Gahu
Täsmennys edelliseen: minulla on uusi mies, mutta emme asu yhdessä. Asun siis yksin, mutta en elä yksin. Miehen kanssa vietän viikonloput ja lomat. Samoin lapseni ja ystäväni käyvät kylässä arkisin, viikonloppuisin ja lomilla. Tietysti myös toisinpäin.

Olen aina pitänyt seurasta, mutta kaipaan myös yksinäisyyttä. On maailman kamalinta asua yhdessä, mutta tuntea itsensä yksinäiseksi. En osaa kuvailla miten kaamea vaikutus kuolleella parisuhteella on, se vain nakertaa sinut täysin loppuun. Elämästä katoaa ilo, ihan kaikki. Se tappaa henkisesti. Pahinta lapsiperheessä on, että vanhempien huono suhde ja isän huono suhtautuminen kaikkiin, niin puolisoonsa kuin lapsiinkin, nakertaa tietysti myös lapsia.

Väittäisinkin, ettet tunne itseäsi yksinäiseksi yksin asumisen vuoksi. Vaan sen, ettet rakasta ja arvosta itseäsi. Ja kun ei riittävästi rakasta ja arvosta itseään, niin on todella vaikeaa saada toistakaan ihmistä rakastamaan. Sama juttu, tavallaan, on alkaa suhteeseen vain sen vuoksi, että on "joku". Haluaisitko olla toiselle ihmiselle "joku", ettei hän tuntisi oloaan yksinäiseksi? Ilman, että suhteessa on minkäänmoista todellista vuorovaikutusta. Itse koin yllätyksen, kun omat lapseni alkoivat jo ihan pienestä pitäen vuorovaikuttamaan kanssani paremmin kuin heidän isänsä koskaan.

Noh, tulipa kirjoitettua. Et ehkä valaistu tästä yhtään :). mutta älä kuitenkaan jää paikoillesi ja masennu, vaan hae ihmisten pariin, etsi iloa elämästä, ja tärkein: itsesi.

Täällä toinen samanlainen. Oli melkoisen kylmää kyytiä, kun samaan aikaan eron kanssa päättyi pitkä työsuhde yt-neuvottelujen myötä eikä uutta työtä löytynyt pariin vuoteen... Mutta pärjännyt olen ja rakentanut mukavan elämän itselleni ja nyt teini-ikäiselle tyttärelle.

Ero oli sikäli oikea-aikainen, että saimme tyttären isän kanssa säilytettyä välimme edes jollain tavalla "siedettävinä". Saimme sovittua eroon, ositukseen ja tyttäreen liittyvät asiat ilman riitoja ja pari vuotta eron jälkeen totesimme, että vaikkemme osanneet elää yhdessä, niin osasimme sentään erota "kunnolla".

Viihdyn edelleen yksin enkä ole eroa katunut. Toki joskus kun on syystä tai toisesta kurja olo, pientä vastoinkäymistä elämässä niin tuleehan se mieleen, että kiva olisi kun olisi joku, jonka kanssa jakaa kaikki asiat... Mutta sitten toisaalta, olen oppinut rakastamaan vapautta ja itse omista asioista päättämistä niin paljon, että kriteerit uuden kumppanin suhteen taitaisivat olla jo epärealistiset.....

Riippuu tapauksesta,pelkäsit yksin jäämistä? Jätitkö lapsetkin ? Jos,on jotain pahasti elämässäsi vialla. Miten muut ihmisuhteet hoidat,työpaikalla,onko sinulla todellista ystävää ,kaveria? Onko se jokailtainen pullo ystäväsi? Minulta lähti vaimo ja kaikki jäi minulle,vastuu,kasvatus,rahahuolet,,,. Entä jos minäkin teen saman kuin lähtenyt puoliso? Virkan hoidan,elän kuin sinkku,viikonloput vietän hauskaa pitäen. Ei ,en saata tehdä sitä omille lapsille. Seksiä saa ja viinaa jos haluaa,,,todella niitä kaveria. Tapauksi on monenlaisia, tämä minun on surullinen,ei pelkästään minun kannalta.

Välikommentti kirjoitti:

Riippuu tapauksesta,pelkäsit yksin jäämistä? Jätitkö lapsetkin ? Jos,on jotain pahasti elämässäsi vialla. Miten muut ihmisuhteet hoidat,työpaikalla,onko sinulla todellista ystävää ,kaveria? Onko se jokailtainen pullo ystäväsi? Minulta lähti vaimo ja kaikki jäi minulle,vastuu,kasvatus,rahahuolet,,,. Entä jos minäkin teen saman kuin lähtenyt puoliso? Virkan hoidan,elän kuin sinkku,viikonloput vietän hauskaa pitäen. Ei ,en saata tehdä sitä omille lapsille. Seksiä saa ja viinaa jos haluaa,,,todella niitä kaveria. Tapauksi on monenlaisia, tämä minun on surullinen,ei pelkästään minun kannalta.

Lue lisää

En eronnut lapsistani vaan heidän isästään. Surullista jos sun entinen vaimosi on noin vastuuton. Älä kuitenkaan luule, että kaikki naiset toimii noin. Aika katkeralta kuulostat mutta ymmärrän sen, jos ero tuli sulle ns. puun takaa. Mutta ei ne koskaan tule, ihan yllättäen. Kai sä sen verran olet tajunnut, ettei teillä hyvin ole mennyt? Kukaan fiksu ei noin vain lähde ja jätä perhettään. Tai sitten lastesi äiti on edesvastuuton, ollut aina.

jättäjänainen kirjoitti:

En eronnut lapsistani vaan heidän isästään. Surullista jos sun entinen vaimosi on noin vastuuton. Älä kuitenkaan luule, että kaikki naiset toimii noin. Aika katkeralta kuulostat mutta ymmärrän sen, jos ero tuli sulle ns. puun takaa. Mutta ei ne koskaan tule, ihan yllättäen. Kai sä sen verran olet tajunnut, ettei teillä hyvin ole mennyt? Kukaan fiksu ei noin vain lähde ja jätä perhettään. Tai sitten lastesi äiti on edesvastuuton, ollut aina.

Lue lisää

Kai sä itse tajuat olevasi syyllistäjä joka kaataa oman paskansa toisen niskaan? Jos joku on katkera, niin se on normaalia, eikä ihme sillä sinä olet se myrkky. Perheensä jättävät onnen etsijät eivät ole fiksuja. He ovat itsekkäitä ja tuhoavat monesti oman perheensä ja jonkun toisen ihmisen perheen. Yhteensä siis monien ihmisten elämän.

eijaksalukea kirjoitti:

Kai sä itse tajuat olevasi syyllistäjä joka kaataa oman paskansa toisen niskaan? Jos joku on katkera, niin se on normaalia, eikä ihme sillä sinä olet se myrkky. Perheensä jättävät onnen etsijät eivät ole fiksuja. He ovat itsekkäitä ja tuhoavat monesti oman perheensä ja jonkun toisen ihmisen perheen. Yhteensä siis monien ihmisten elämän.

Lue lisää

Katkeruus on valinta. Samoin toisten syyttäminen. Tosi tehokkaita keinoja saada oma ja läheisten elämä sekaisin.

Kuulostat tosi ehdottomalta. No kaduitko naimisiinmenoa? Mikä meni niin pieleen, että kauniista tuli ruma? Kaduitko yhteistä elämäänne? Mahdollisia lapsia? Oletko menossa uudelleen naimisiin tai parisuhteeseen?

Syvällä kirjoitti:

Kuulostat tosi ehdottomalta. No kaduitko naimisiinmenoa? Mikä meni niin pieleen, että kauniista tuli ruma? Kaduitko yhteistä elämäänne? Mahdollisia lapsia? Oletko menossa uudelleen naimisiin tai parisuhteeseen?

Lue lisää

No en todellakaan katunut naimisiinmenoakaan! Se oli aivan ihanaa! Juuri katselin haikeana vihkikirkkoamme, kun vierailin seudulla, jossa asuimme, kun lapset olivat pieniä. Miten ihmeessä lapsia voisi katua? Jos joku katuu, se on hänen ongelmansa.

En katunut yhteistä elämääkään. Se oli hyvää melkein niin kauan kuin sitä kesti. Avioero oli kuitenkin aivan välttämätön, ex-mies muuttui, tosi ikävään suuntaan, vastakohdakseen. Yritin puhua ja puhua. Ei vaikutusta. Kun alkoi olla veemäinen lapsille, erosin. Tosin osasi peitellä tuota veemäisyyttään todella hyvin. Vasta eron jälkeen paljastui kuinka ikävä mies hänestä oli tullut (hän oli ollut).

Minulla on miesystävä, ollut jo aika pitkään. Yhdessä emme asu, naimisiin en mene. Viikonloput ja loma-ajat riittävät vallan mainiosti yhdessäoloon miehen kanssa. Arkena "yhdessäolo" kutistuisi hyvin lyhyeen, ja varmasti huonontaisi suhdettamme.

Voi kun saavuttaisi tuollaisen fiiliksen. Itselläni on edelleen olo, kun olisin tullut koko elämäni ajan huijatuksi ja jos saisi kelattua taaksepäin, en olisi koskaan mennyt naimisiin.

Syvällä kirjoitti:

Voi kun saavuttaisi tuollaisen fiiliksen. Itselläni on edelleen olo, kun olisin tullut koko elämäni ajan huijatuksi ja jos saisi kelattua taaksepäin, en olisi koskaan mennyt naimisiin.

Lue lisää

Miksi ajattelet noin negatiivisesti menneestä elämästäsi? Ajatuksilla on nimittäin hirvittävä voima ja vaikutus. Mikään muu ei vaikuta elämään ja sen laatuun niin paljon kuin omat ajatukset. Mitä negatiivisemmin ajattelee, sitä negatiivisemmaksi elämä muodostuu. Tuskinpa olisit naimisiin mennytkään, jos se olisi silloin aikanaan tuntunut kamalalta. Valinnat ja päätökset kun on tehtävä kulloisenkin tilanteen mukaan. Kukaan ei näe tulevaisuuteen:
"Que Sera, Sera,
Whatever will be, will be
The future's not ours, to see.."

Ihan sata varmasti pääset parempiin fiiliksiin ja ylös katkeruudestasi antamalla anteeksi; itsellesi ja toisille. Ja opettelet ajattelemaan itsestäsi ja elämästäsi positiivisesti ja kohtelemaan itseäsi lempeästi.

Ei mitään tarvitse katua! Elää vain eteenpäin!
Itsekin menin naimisiin, kun toinen sanoi, että sukulaisten takia. En huomannut mitään eroa elämässäni naimisiin menon jälkeen. Enkä huomannut mitään eroa eronkaan jälkeen.
Olen elämässäni kaiken saanut ja enemmänkin ja kaikesta nauttinut ja edelleenkin jatkan eteenpäin.

Ei meidän tilanteessa ollut medialla mitään tekemistä. Mies oli joko koneella kotona ollessaan tai katsoi tv:tä mutta useimmiten oli kavereiden kanssa jossain. Suurimmassa osassa perhejuhliakin olin yksin lasten kanssa , noloa kun piti sukulaisillekin valehdella että mies on töissä, kaverit olivat yli 30v täyttäneellekin miehelle tärkeämpiä.lasten kanssa ei tehnyt mitään, minä opetin lapset hiihtämään, luistelemaan jne, jne kun miestä ei kiinnostanut. Opin myös tekemään kodin remontteja koska mies ei viitsinyt tehdä niitäkään. Puhuminen keittiön pöydässä ei auttanut, itku ei auttanut, eikä raivoaminenkaan. Hiljaisuus oli hyvä siiheksi kunnes sain voimia hoitaa asiat erokuntoon. Älkää hyvät ihmiset menkö liian aikaisin tai nuorena naimisiin, opetelkaa tuntemaan toisemme ja tapanne.

Yllätyksiä voi silti tulla, vaikka kuinka kauan seukkais tai iäkkäänä naimisiin menis! Mikään ei välttämättä ole sata prosenttista!

Siis että mitä??!! No ei todellakaan yksinäisyys liitossa johdu väärästä ajattelumallista tai median aivopesusta. Kerrassaan älytön väite! Yksinäisyyden tunne avioliitossa kertoo liiton tilasta. Siitä, ettei parin vuorovaikutus toimi millään tasolla. Parin vuorovaikutus ei ole kavereiden, tai yhtään sen enempää median vastuulla. Siinä on kyse vain ja ainoastaan kahden ihmisen välisestä kommunikoinnista, joka on parin vastuulla. Vuorovaikutusta parisuhteeseen ei voi mitenkään saada yksin. Se on mahdotonta.

Itse en eroani katunut. Olen muutenkin huono katumaan, ja onnellinen siitä. Ex mies muuttui, suorastaan häiriköksi. En minä sille mitään mahtanut. Tietysti aikani yritin vaikuttaa hänen haitallisiin käyttäytymismalleihinsa, mutta eihän siitä mitään tullut. Tietenkään. Eroa en siis todellakaan ole katunut, vaan nauttinut elämästä sen jälkeen, ollut miljoona triljoona kertaa onnellisempi. Jos katuisin sitä, olisin hullu. Kaiken lisäksi nyt voin iloita myös uudesta miehestä. On aivan mahtavaa, kun sanomiset puolin ja toisin ymmärretään, sanomat menee ns. perille, kommunikaatio suorastaan soljuu etiäpäin. On nautinto keskustella ihmisen kanssa, joka kuuntelee ja ymmärtää.

eikatumusta kirjoitti:

Ei meidän tilanteessa ollut medialla mitään tekemistä. Mies oli joko koneella kotona ollessaan tai katsoi tv:tä mutta useimmiten oli kavereiden kanssa jossain. Suurimmassa osassa perhejuhliakin olin yksin lasten kanssa , noloa kun piti sukulaisillekin valehdella että mies on töissä, kaverit olivat yli 30v täyttäneellekin miehelle tärkeämpiä.lasten kanssa ei tehnyt mitään, minä opetin lapset hiihtämään, luistelemaan jne, jne kun miestä ei kiinnostanut. Opin myös tekemään kodin remontteja koska mies ei viitsinyt tehdä niitäkään. Puhuminen keittiön pöydässä ei auttanut, itku ei auttanut, eikä raivoaminenkaan. Hiljaisuus oli hyvä siiheksi kunnes sain voimia hoitaa asiat erokuntoon. Älkää hyvät ihmiset menkö liian aikaisin tai nuorena naimisiin, opetelkaa tuntemaan toisemme ja tapanne.

Lue lisää

"Älkää hyvät ihmiset menkö liian aikaisin tai nuorena naimisiin, opetelkaa tuntemaan toisemme ja tapanne"

Muistutan vain, ettei välttämättä auta yhtään... Useat persoonallisuushäiriöt, kaksisuuntainen mielialahäiriö, yms. puhkeavat usein vasta 30-40 vuotiaana. Siinä voisi jäädä elämä elämättä ja perhe perustamatta, jos parikymppisenä alkaisi seurustella, ja miettisi, että toisen tuntee edes jotenkin vasta 15-20 vuoden päästä.... Itsekin seurustelin ex miehen kanssa pitkään, menimme naimisiin 7 vuoden seurustelun jälkeen. Lasten syntymän jälkeen ex alkoi käyttäytyä omituisesti. Ei ottanut enää osaa yhtään mihinkään. Omat (ihme) jutut oli ainoita mitkä kiinnosti.

Kun oikein tarkkaan mietin, useinmiten parisuhteen ongelmat tai vanhempien henkilökohtaiset ongelmat puhkeavat lasten syntymän jälkeen. Siihen ei ole mitään ennaltaehkäisevää lääkettä tms........

Kaikkeekanssa kirjoitti:

Yllätyksiä voi silti tulla, vaikka kuinka kauan seukkais tai iäkkäänä naimisiin menis! Mikään ei välttämättä ole sata prosenttista!

Se on totta. Ja hyvä niin. Ihan tyhmää, jos aina kaikki olisi ennalta tiedossa, lukkoon lyöty. Se, ettei tulevaisuudesta tiedä auttaa myös rentoutumisessa. Ainakaan itselleni olisi vaikea elää, jos tietäisi mitä pa**aa on pian odotettavissa :D.

Miten niin ei voisi myöntää? Olisi mielenkiintoista tietää, onko ketjun aloittaja jättäjä vai jätetty? Onko hän itse tullut katumapäälle vai toivooko hän ex-puolison paluuta? Veikkaan kovasti jälkimmäistä.
Mä itse olen sitä mieltä että kylmä kaurapuuro uudelleen lämmitettynä on pahaa. Kun on erottu niin on erottu. Uudelleen yritys harvojen kohdalla toimii ainakaan pidemmän päälle.

Tämä ketjuhan osoittaa sen, ettei pitkistä parisuhteista erota hetken mielijohteesta. Mua itseäni on ainakin helpottanut lukea, että muutkin on kokeneet yksinäisyyttä avioliitossa. Parisuhde on kahden kauppa mutta yksin sitä ei kukaan jaksa pystyssä pitää.

Oletko sä itse katunut ja uskallatko myöntää sen? Mistä syystä kaduttaa?

Minä en ainakaan kadu mitään, koska siinä ei yksinkertaisesti ole mitään järkeä. Minulle katuminen tarkoittaa samaa kuin juuttuminen kuviteltuun menneisyyteen.

nonjeneregretterien kirjoitti:

Minä en ainakaan kadu mitään, koska siinä ei yksinkertaisesti ole mitään järkeä. Minulle katuminen tarkoittaa samaa kuin juuttuminen kuviteltuun menneisyyteen.

Tuossa olikin hyvä termi, kuviteltu menneisyys, nimenomaan kuviteltu. Millainen ihminen elää kuvitteellisessa maailmassa, keksii ja valehtelee tapahtumia menneisyydestä?

Mä luulin aikanaan, että aidosta molemmipuolisesta rakkaudesta perustettiin perhe eks-miehen kanssa. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua kun lakanoita jaettiin niin mies kertoi, ettei koskaan ole rakastanut mua. Ei edes alussa, olin vaan sopivanlainen nainen äidiksi mahdollisille lapsille.

Tämä on usein kuultu väite. Joko niin oikeasti on, tai sitten taustalla on uusi ihastus - eihän vanha tunnu miltään eikä vanhat tunteet muistu mieleen, tunteita on kovin vaikea muistaa edes.

jottasesiitärakkaudesta kirjoitti:

Mä luulin aikanaan, että aidosta molemmipuolisesta rakkaudesta perustettiin perhe eks-miehen kanssa. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua kun lakanoita jaettiin niin mies kertoi, ettei koskaan ole rakastanut mua. Ei edes alussa, olin vaan sopivanlainen nainen äidiksi mahdollisille lapsille.

Lue lisää

Sanoiko mies koskaan rakastavansa sinua? Osoittiko millään tavalla?

koimh
Harva menee naimisiin, jos olo toisen kanssa tuntuu kurjalta ja yksinäiseltä, eikä tunne rakkauttakaan! En ymmärrä miksei ihmiset tajua, että liitossa muututaan. Puolin ja toisin. Kumppanien tarpeet muuttuvat, aivan kaikki. Mikä tärkeintä huomata: liiton "päivitykset" eivät läheskään aina onnistu.

Itsekin rakastuin aikoinani ex-mieheeni. Tai pikemminkin opin rakastamaan, alkuun ihastuin. Mutta 25 vuoden yhteiselon = seurustelun/avoliiton/avioliiton jälkeen jouduin pysähtymään ja kysymään "kenen kanssa oikein olen naimisissa, kuka tuo mies on, mihin hänessä rakastuin, rakastuisinko nyt???"

Suoraan sanottuna mies oli muuttunut, "tosi paljon" ei kuvaa alkuunkaan tarpeeksi. Hänessä ei ollut mitään "rakastettavaa" jäljellä, niin surullista kuin se olikin. Vuosien varrella olin kyllä kokeillut kaikenlaista, yrittänyt saada vuorovaikutustakin paremmaksi. Mutta se vain huononi. Miehen tilanne säälitti. Sääli ei ole rakkautta, vaikka alkuun niin yritin pakottaa itseni ajattelemaan. Jos olisin tavannut hänet 1. kertaa, olisin kiertänyt hänet kaukaa. Tuohon moni liitto päättyy, silloin sanotaan kuvaavasti "kasvoimme erilleen". Jotkut eivät ehdi kasvaa ihan yhtä erilleen kuin minä ja ex. He ymmärtävät erota aiemmin. Tai sitten heille sopii molemmille, että jatketaan parisuhdetta "muumioina".

kysynvaan kirjoitti:

Sanoiko mies koskaan rakastavansa sinua? Osoittiko millään tavalla?

Alussa sanoi, että mä tykkään susta ja jörö kun oli, niin ajattelin, ettei vaan saa suustaan ulos että rakastaa. Kyllä mä ihan vakaasti uskon, ettei oikeasti rakastanutkaan. Jälkeenpäin kun ajattelee, kaikki hänen tekonsa ja etenkin tekemättä jättämisensä ositti sen.

Ihana kirjoitus!
"Suurin rakkauden teko jonka voi toiselle tehdä, on antaa se vapaus jonka toinen tahtoo."
Ihminen on tasapainossa, kun hän osaa luopua.