Lihaspistos

Mikäavuksi

Olen juossut säännöllisesti useita kuukausia, juoksi talvenkin. Nyt viimeksi tuli lenkillä pistos pallean kohdille. Pisti niin kovasti, että joutui kävelemään loppumatkan. Kävellessäkin vielä pisti. Ruokailusta oli 2,5 h. Söin kyllä pienen kakun palan ja vähän teetä juuri ennen juoksua. Hälkätä ehdin 15 min verryttelynä ja vajaa 30 min vauhdikkaammin ennen pistosta. Muutenkin olin jostain syystä aivan sippi ja jo vähän ennen pistosta jouduin kävelemään 2 min. Juoksuvauhti oli reipasta, mutta samaa vauhtia olen pitänyt mielestäni ennenkin vauhdikkaammilla lenkeillä. Kerran aikaisemmin, oisko 2 kk sitten pisti samanlailla (aikalailla samassa kohtaakin alkoi pistää!). Nyt sitten lähdin kävelemään töistä ruokalaan ja jo 100 m kävelyn (kävelin normaalia vauhtia), pisti taas vähän samaan kohtaan. Mitä ihmettä?!

Luin, että liika vauhti tai jos ei ole tarpeeksi lämmitellyt (lämmittelen vauhdikkaammilla lenkeillä 10-15 min hölkällä alkuun, onko se riittävä aika?) voisi aiheuttaa pistoksen. Tai jos on syönyt raskaasti eikä ole tarpeeksi aikaa kulunut siitä. Tuota 100 m kävelyä ennen en ollut edes syönyt ja tuskin sitä ennen olisi tarvinnut lämmitelläkään?

Tarkoitus olisi juosta puolimara kuukauden päästä, mutta tähänkö se nyt tyssää sitten, jos en jaksa edes juosta lyhyttäkään matkaa enää ja pistää helkutisti?! Katsotaan nyt toistuuko tämä seuraavalla lenkillä, tuota on esiintynyt useammin, että olen ihan puhki ja juoksu vaan ei kulje. Mutta ei nyt kovin usein, silloin tällöin. Iskiaskin tuli vaivaksi kuukausi sitten. Se on helpottanut jo, mutta nyt sitten piti tulla uusi vaiva.

Olisiko intervallit parempi kuin joku 30-45 minuutin yhtäjaksoinen normaalivauhtia vauhdikkaampi juoksu? Jos juoksisin vaikka 4-5 minuutin jaksoja. Ja kävelisin tai hölkkäisin välissä. Montako noita vetoja kannattaa tehdä ja millä vauhdilla?

6

103

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kisupistoksissa

      Pistokset loppuu kun vaan juoksee. Ne on nuorten ja kokemattomien vaivoja. Syytä ei oikeastaan tiedetä. Vähän aikaa kävelee ja sen jälkeen pistää juoksuksi. Kasvattaa luonnetta kun vaan pakottaa itsensä liikkeelle.

      • Näinonmarjat

        Juuri niin. Liikaa mietitään asioita. Pitää vain juosta ja hakea rutiinia, vaikka olisi vähän vastoinkäymisiä. Aloittelijalla on aina hankalinta.


    • lifewisdom

      Aloittelijalle jo parin kilometrin kovavauhtinen juoksu on hyvää kuntoutusta! Verryttelyt päälle se on kunnon harjoitus! Ei pidä masentua pistoksesta ja luovuttaa! Kunto nousee sillä, että tuntee rajansa ja uskaltaa yrittää enemmän! Kramppi on yks raja!

      • Loudreau

        Kukaan ei ole kuollut pistoksiin.


      • Mikäavuksi
        Loudreau kirjoitti:

        Kukaan ei ole kuollut pistoksiin.

        En nyt usko siihen kuolevanikaan, mutta ottaa vaan päähän kun täytyy pistää kävelyksi. Pistos ei tokene ihan parin minuutin kävelyllä. Ainakin 5 min pitää kävellä. Mutta toivon mukaan ei ala joka lenkillä vaivaamaan, se hyvä puoli on nyt ollut, että pistos tulee lenkin loppuvaiheilla. Eikä heti alussa. Eilen pisti taas kun vaan kävelin bussipysäkille. Aamulla bussipysäkille kävellessä ei mitään. Tänään ruokalasta tullessa taas pisti. Liittyisiköhän tämä jotenkin istumatyöhön. Kesälomalla ei ollut mitään pistoksia, kun juoksin aamuisin.

        Jos se on vaan aloittelijan vaiva, niin ehkäpä se joskus helpottaa sitten. Toisaalta mulla on muistikuva, että joskus teininä juoksukisassa tuli pistos ja en ollut ihan aloittelija vaan juossut monta vuotta. Mutta nuori kyllä. Nyt en enää niin nuori....

        Ehkä kokeilen nyt juosta vähän lyhyempänä pätkänä nuo kovemmat juoksut. Ja kävelen niiden välissä pari minuuttia. Ja välttelen syömistä/juomista lähellä lenkkiä. Olen koittanut myös hengitellä syvempään.


    • vaihteluVirkistää

      Kokeilepa ottaa pienä taukoa juoksemisesta ja anna "juoksulihasten" levätä. Sillä välin treenaa kroppaa muulla tavalla ja ravistelet elimistöä uusilla treeneillä. Punnerrukset, leuanvedot, vatsalihakset, selkälihakset, pomput, kyykät, jne ovat hyviä aputreenejä.

      Juokseminen vaatii muutakin lihastreeniä kuin pelkkää juoksemista.

      Kuulostaisi nopeasti siltä, kuin olisit juossut lihaksesi väsymykseen ja nyt ne menevät heti hapoille pienestäkin ponnistuksesta. Treenaile vaikka jatkossa välillä kovempaa ja välillä helpommin. Ota avuksi syketasot eli pidät juoksulenkillä sykkeen koko ajan esim alle 165 sykkeen. Seuraavalla viikolla sitten vaikka 180 sykettä. Jne jne.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    9. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe