Elokuun 2. pnä

Minä olen Herra, se on minun nimeni, en minä anna kunniaani toiselle enkä kiitostani epäjumalille. Jes. 42:8.


Juutalaiset tiesivät Raamatusta Jumalan luvanneet, lähettää suuren, hyvän paimenen ihmisille. Sillä näin kuuluivat lupaukset: »Minä olen asettava heille paimenen, joka on heitä kaitseva, palvelijani Daavidin, hän on heitä kaitseva, hän oli oleva heidän paimenensa.» Nyt Herra sanoo Joh. 10: »Minä olen tämä luvattu paimen.» Kaikki, jotka ovat ennen minua tulleet sanoen itseään täksi paimeneksi, ovat varkaita ja ryöväreitä, minä olen teille luvattu hyvä paimen. Sillä Herra tahtoi myös meille opettaa olevansa ominaisuudeltaan ainoa hyvä paimen. Hän on hyvä paimen siinä merkityksessä, että paitsi häntä ei muuta hyvää paimenta ole. Tärkeä totuus, joka on meille sekä varoitukseksi että lohdutukseksi!

Kristittyjen tulee nimittäin varoa epäjumalisesti kiintymästä niihinkään alipaimeneen. On epäjumalista ja vahingollista kiintymystä, jos tulet niin riippuvaksi jostakin ihmisestä, että tämän kuollessa tai siirtyessä muualle menetät samalla kaiken turvallisuutesi ja johtosi ja jos edelleen opettajasi poikkeaisi totuuden tieltä, sinäkin poikkeaisit totuudesta. Ajattele, mikä vaara!

Ei, kristityllä pitää olla päätukensa ja varsinainen sydämenturvansa yksin Herrassa, niin että vaikka hän joutuisi autioimmalle seudulle, missä ei yksikään lempeä paimenääni ihmishuulilta tule kuuluviin, hänen sielläkin olisi saatava vain Vapahtajasta ja hänen sanastaan sielunsa virvoitus ja sydämestään sanottava Daavidin kanssa: »Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.» Toiseksi, jos muutoin paraskin opettaja saarnaa evankeliumia toisin, kuin mitä Kristus ja hänen apostolinsa ovat saarnanneet, sinun tulisi antaa se mennä menojaan ja vain pysyä Herran sanassa sanoen: »Minä tiedän, kuinka Kristus opetti ja menetteli syntisten suhteen, siinä minä pysyn. Hän on hyvä paimen, hänestä pidän kiinni.»

Ei ole vähäisin uskollisille alipaimenille sattuvista vaivoista, kun heidän täytyy kokea, että lammasraukat, jotka he ainoastaan ovat tahtoneet kuljettaa heidät verellään lunastaneen »suuren lammaspaimenen» luo, alkavat tulla niin palvelijasta riippuviksi, että he ilman häntä ovat onnettomia, kaikkea lohdutusta ja totuuden johtoa vailla. Tällaisen riippuvaisuuden vuoksi on moni uskollinen palvelija poistemmattava tai myös häpäistävä jollakin tahralla, jotta opittaisiin ajattelemaan eikä tekemään ihmistä Jumalaksi. Niin Herra sanoo: »En minä anna kunniaani toiselle enkä kiitostani epäjumalille. Minä, minä olen Herra, ja paitsi minua ei ole yhtään Vapahtajaa. Minä olen hyvä paimen.»

Emme tällä tahdo suinkaan ylistää sitä kylmää ja rikkiviisasta henkeä, joka ylenkatsoo kaikkia Herran suuresta armostaan seurakunnalleen antamia aseita ja hylkää sen sanan valon, jonka Jumala näiden aseiden kautta on maailmalle antanut. Nämä rikkiviisaat uskovat vain omaa henkeään tulkitessaan muka Jumalan hengen sanaa yksin oikealla tavalla. He saattavat oman, yksityisen käsityksensä nojalla ylenkatsoa sellaisia valituita aseita, joita Jumala on käyttänyt koko kirkkonsa uudelleen muodostamiseksi ja jotka mitä runsaimmissa hedelmissään ovat saaneet Jumalan oman vahvistuksen lähetystoimessaan. Emme ylistele tätä rikkiviisasta henkeä. Emmekä tahdo vastustaa Paavalia, kun hän kiittää galatalaisten asemaa erittäin autuaaksi siihen aikaan, jolloin he ottivat hänet vastaan, niin kuin Jumalan enkelin, jopa niin kuin Kristuksen Jeesuksen itsensä, ja olisivat voineet repiä silmät päästään hänen tähtensä, ei, tällainenkin hehkuva rakkaus voi vain mitä kauneimmin kuvastaa oikeata onnellista tilaa.
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor8-2.html