Moottorihäiriö Tallinnan matkalla

Flipperisti

Tervehdys. Tarkoituksena olisi lähteä moottoriveneellä Tallinaan käymään (ensimmäistä kertaa). Meillä on Trossin jäsenyys, mutta onko siitä apua kuinka kauas Suomen rannikolta esimerkiksi moottorihäiriön sattuessa? Entä onko Suomen meripelastuksella minkäänlaista Trossi-yhteistyötä Eestin kollegoiden kanssa?

Yritin etsiä tietoa googlaamalla, mutta varmaa vastausta en löytänyt, kiitoksia avusta jo etukäteen.

23

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pelastusta

      Hyvä noita on tosiaan selvittää. Kenelläkään ei ole missään tilanteessa mitään velvoitetta pelastaa tai edes hinata esim. konevikaista venettä. Ihmisten pelastaminen hoituu hyvin myös Viron vesillä

    • pekkali

      Viron vapaaehtoiset meripelastajat eivät kuulu (ainakaan vielä) Suomen Meripelastusseuran Trossin piiriin.
      Yhteistyässä SMPSn kanssa ovat Ahvenanmaan, Ruotsin ja Norjan meripelastusseurat sekä tanskalaiset osalla Tanskan rannikkoa.
      Käytännössä Viron kävijöillä ilmetessä ongelmia kannattaa ottaa yhteyttä normaalisti Suomen rajavartiostoon, selittää tilanne ja kertoa että on Trossi. Aika pitkältä on joskus haettu Vironkin puolelta aluksia, ei tosin satamasta saakka.
      Jos on akuutti tilanne, niin siten tietysti yhteys lähimpään meripelastuskeskukseen.

    • acegi

      Merellä täytyy aina auttaa jos näkee apua tarvitsevan,kaikkien

      • ykssellanen

        Sovittu.

      • Velvoitteista

        Pitää paikkansa, mutta avunantovelvoite koskee vain ja ainoastaan ihmishenkien pelastamista. Veneille ei ole mitään velvollisuutta tehdä mitään, ei edes viranomaisilla ole.

      • Velvoitteista
        Velvoitteista kirjoitti:

        Tarkoittaa siis käytännössä sitä, että jos kohtaat keskellä Suomenlahtea konevikaisen veneen, on syytä käydä vilkaisemassa, onko ihmisillä veneessä hätää. Samalla voi tarjota kyydin maihin omassa veneessään. Viallisen veneen hinauspalkkiosta voi sitten samalla neuvotella. Yllättävän moni ei tiedä, että ilmaista hinausapua ei ole mitenkään automaattisesti tarjolla missään.

        Jos haluaa kärjistää asioita, niin noinhan se menee.
        Jos palataan elävään elämään, käytännössä avustetaan niin ihmiset kuin omaisuuskin jos se ei vaaranna avustajan omaa terveyttä tai kalustoa. Useimmiten turvallisin tapa on hinata vene miehistöineen ilman riskialttita siirtoja aluksesta toiseen.
        Näin toimii viranomaiset ja vapaaehtoiset meripelastajat.
        Kauppalaivojen pelastussopimukset ovat sitten toinen juttu, ei kannata sotkea niitä huvialuksiin.
        Ikävä todeta tällaisia nykyajan ihmisten kommentteja joille ei ilmeisesti ole kehittynyt nousujohteisen veneilykulttuurin myötä hyviä merimiestapoja ja toisten merenkävijöiden huomioonottamista.
        Voitte olla varma että jos eteeni tulee pulassa oleva kollega merellä, annan apuni joko hälyttämällä lisäapua sopivammalla kalustolla tai hinaamalla itse, -riippuu paljon siitä onko jalkojeni alla 17 hp vai 2000hp. Sadat ovat jo olleet köyden jatkona tähän mennessä.

      • BisnestäOn
        pekkali kirjoitti:

        Suomen meripelastusseuran veneillä esimerkiksi hinausmaksu on 300€/tunti, eli ihan bisnestä tehdään huvivenepuolellakin.

      • Amstööri

        Merelläkin heitteillejättö on heitteillejättö. Toki amatöörin voi olla pikkuveneellä vaikea hinata isompaa alusta ja joskus pienempääkin, mutta toki voi tarkistaa mitä voi tehdä. En kyllä voi väittää pelastaneen yhtäkään venettä tai venekuntaa mutta kyllä tarkistan voinko auttaa josbtilanne on sen näköinen.

      • Velvoitteista kirjoitti:

        Pitää paikkansa, mutta avunantovelvoite koskee vain ja ainoastaan ihmishenkien pelastamista. Veneille ei ole mitään velvollisuutta tehdä mitään, ei edes viranomaisilla ole.

        Kyllä merivartijatkin koittaa pitää vuotavat veneet pinnalla ja hinata satamaan, jos se on mahdollista.

      • pekkali
        BisnestäOn kirjoitti:

        Suomen meripelastusseuran veneillä esimerkiksi hinausmaksu on 300€/tunti, eli ihan bisnestä tehdään huvivenepuolellakin.

        Kirjoitat ilmeisesti ilman parempaa tietämystä asiasta.
        Avustustoimet vesiltä suojasatamaan (yleensä meripelastuslohkokeskuksen ilmoittama paikka) ovat aina ilmaisia avun tarpeessa olevile. Valtio kustantaa Meripelastusseuralle alustyypille ominaisen kulukorvauksen joka kattaa osittain polttoainekulut ko. työstä jonka MRSC on meripelastusyksikölle antanut. Kaikki avustus- ja pelastustoimet tulevat MRSCn toimeksiantona ja niille saadaan meripelastustehtävänumero, jota vastaan kulut anotaan takautuvasti.
        Jos avustettava akuutista pulasta selvittyään haluaa johonkin tiettyyn satamaan, oli se kotilaituri tai korjaamo, niin se ei enää ole meripelastuslain tarkoittamaa avustustoimintaa vaan toimintaa jolla tulkitaan olevan kaupallista toimintaa.
        Meripelastusseuran aluksetkin joiltain osin voivat suorittaa tätä toimintaa ja periä siitä korvauksen tai jos asiakas on Trossi -jäsen, häntä avustetaan ilman erilliskorvausta jäsenpalveluna. Trossikeikasta suorittava yhdistys saa trossikorvauksen Suomen Meripelastusseuralta.
        Mitään 300€ hinausmaksua ei ole olemassa.

        Jaa. Meripelastusaluksen kippari nelisen viikkoa sitten kertoi, että huviveneiden hinaamisesta perivät hinattavalta 300€/tunti. Ei mitenkään paha hinta itse asiassa.

      • MiksiTrossi
        pekkali kirjoitti:

        Kirjoitat ilmeisesti ilman parempaa tietämystä asiasta.
        Avustustoimet vesiltä suojasatamaan (yleensä meripelastuslohkokeskuksen ilmoittama paikka) ovat aina ilmaisia avun tarpeessa olevile. Valtio kustantaa Meripelastusseuralle alustyypille ominaisen kulukorvauksen joka kattaa osittain polttoainekulut ko. työstä jonka MRSC on meripelastusyksikölle antanut. Kaikki avustus- ja pelastustoimet tulevat MRSCn toimeksiantona ja niille saadaan meripelastustehtävänumero, jota vastaan kulut anotaan takautuvasti.
        Jos avustettava akuutista pulasta selvittyään haluaa johonkin tiettyyn satamaan, oli se kotilaituri tai korjaamo, niin se ei enää ole meripelastuslain tarkoittamaa avustustoimintaa vaan toimintaa jolla tulkitaan olevan kaupallista toimintaa.
        Meripelastusseuran aluksetkin joiltain osin voivat suorittaa tätä toimintaa ja periä siitä korvauksen tai jos asiakas on Trossi -jäsen, häntä avustetaan ilman erilliskorvausta jäsenpalveluna. Trossikeikasta suorittava yhdistys saa trossikorvauksen Suomen Meripelastusseuralta.
        Mitään 300€ hinausmaksua ei ole olemassa.

        Meinaatko, että jos minulle tulee moottorivika veneeseeni, joku tulee joka tapauksessailmaiseksi hinaamaan lähimpään suojasatamaan? Mihinkäs sitä Trossia sitten oikein tarvitaan?

      • pekkali
        MiksiTrossi kirjoitti:

        Meinaatko, että jos minulle tulee moottorivika veneeseeni, joku tulee joka tapauksessailmaiseksi hinaamaan lähimpään suojasatamaan? Mihinkäs sitä Trossia sitten oikein tarvitaan?

        Niin, kuten kirjoitin niin Tossilla pääsee siitä suojasatamasta kotisatamaan tai korjaamolle jäsenmaksun hinnalla.

      • TarkennusPelastukseen
        pekkali kirjoitti:

        Kirjoitat ilmeisesti ilman parempaa tietämystä asiasta.
        Avustustoimet vesiltä suojasatamaan (yleensä meripelastuslohkokeskuksen ilmoittama paikka) ovat aina ilmaisia avun tarpeessa olevile. Valtio kustantaa Meripelastusseuralle alustyypille ominaisen kulukorvauksen joka kattaa osittain polttoainekulut ko. työstä jonka MRSC on meripelastusyksikölle antanut. Kaikki avustus- ja pelastustoimet tulevat MRSCn toimeksiantona ja niille saadaan meripelastustehtävänumero, jota vastaan kulut anotaan takautuvasti.
        Jos avustettava akuutista pulasta selvittyään haluaa johonkin tiettyyn satamaan, oli se kotilaituri tai korjaamo, niin se ei enää ole meripelastuslain tarkoittamaa avustustoimintaa vaan toimintaa jolla tulkitaan olevan kaupallista toimintaa.
        Meripelastusseuran aluksetkin joiltain osin voivat suorittaa tätä toimintaa ja periä siitä korvauksen tai jos asiakas on Trossi -jäsen, häntä avustetaan ilman erilliskorvausta jäsenpalveluna. Trossikeikasta suorittava yhdistys saa trossikorvauksen Suomen Meripelastusseuralta.
        Mitään 300€ hinausmaksua ei ole olemassa.

        Vielä MRSC:iden ja Suomen Meripelastusseuran toiminnasta hieman faktaa, ettei tule jaettua vääriä tietoja täällä: Meripelastusseura on vapaaehtoistoimintaa, jonka yksinomainen tarkoitus on ihmishenkien pelastaminen. Siihen ei missään tapauksessa kuulu huviveneiden hinaaminen mistään mihinkään. MRSC:t eikä mikään muukaan taho ei anna Meripelastusseuralle hinaustehtäviä. Seuran alukset eivät myöskään oikein sovellu hinaamiseen. Trossi on eri juttu. Sen jäsenyys nimenomaan on eräänlainen hinausvakuutus, joka voi olla hyvinkin järkevä, jos on epävarmuutta oman aluksen kunnosta ja toiminnasta. Ihmisten ja alusten pelastaminen ovat kaksi hyvinkin eri asiaa. Samalla tavalla kuin tieliikenteessä. Jos ajat autollasi kolarin, poliisi ja pelastushenkilöstö tulevat ilmaiseksi paikalle turvaamaan tieliikenteen, selvittämään tilanteen ja pelastamaan ihmiset. Autonromusi joudut aina hoitamaan tienvarresta pois itse ja omalla kustannuksellasi. Pelastushenkilöstö toki vetää sen tieltä ojaan pois muita häiritsemästä ilmaiseksi.

        Jos Meripelastusseuralla on aikaa ja mahdollisuutta, toki voivat veneitä joskus hinatakin, mutta se tosiaan maksaa sen 300€/tunti, mikä ei ole ollenkaan paha hinta.

      • EiKotisatamaan
        pekkali kirjoitti:

        Niin, kuten kirjoitin niin Tossilla pääsee siitä suojasatamasta kotisatamaan tai korjaamolle jäsenmaksun hinnalla.

        http://www.meripelastus.fi/fi/trossi-fiksun-veneilijän-merkki

        Siinä tietoa Trossi-palvelusta.

        Pari lainausta:

        "Tiesitkö, että vesillä toimintakyvyttömäksi joutuneen veneen pelastaminen on useimmiten maksullista, jos ihmishenkiä ei ole vaarassa? Ihmiset viedään turvaan aina korvauksetta, mutta veneen kiireettömäksi siirroksi luettavasta avustustehtävästä peritään omakustannushinta."

        "Saat hinauksen lähimpään satamaan, mihin on saatavissa korjauspalveluita."

        Eli kotisatamaan tai korjaamolle ei viedä Trossillakaan, kuten edellä virheellisesti kirjoitettiin.

      • pekkali
        TarkennusPelastukseen kirjoitti:

        Vielä MRSC:iden ja Suomen Meripelastusseuran toiminnasta hieman faktaa, ettei tule jaettua vääriä tietoja täällä: Meripelastusseura on vapaaehtoistoimintaa, jonka yksinomainen tarkoitus on ihmishenkien pelastaminen. Siihen ei missään tapauksessa kuulu huviveneiden hinaaminen mistään mihinkään. MRSC:t eikä mikään muukaan taho ei anna Meripelastusseuralle hinaustehtäviä. Seuran alukset eivät myöskään oikein sovellu hinaamiseen. Trossi on eri juttu. Sen jäsenyys nimenomaan on eräänlainen hinausvakuutus, joka voi olla hyvinkin järkevä, jos on epävarmuutta oman aluksen kunnosta ja toiminnasta. Ihmisten ja alusten pelastaminen ovat kaksi hyvinkin eri asiaa. Samalla tavalla kuin tieliikenteessä. Jos ajat autollasi kolarin, poliisi ja pelastushenkilöstö tulevat ilmaiseksi paikalle turvaamaan tieliikenteen, selvittämään tilanteen ja pelastamaan ihmiset. Autonromusi joudut aina hoitamaan tienvarresta pois itse ja omalla kustannuksellasi. Pelastushenkilöstö toki vetää sen tieltä ojaan pois muita häiritsemästä ilmaiseksi.

        Jos Meripelastusseuralla on aikaa ja mahdollisuutta, toki voivat veneitä joskus hinatakin, mutta se tosiaan maksaa sen 300€/tunti, mikä ei ole ollenkaan paha hinta.

        Ikävä kyllä täytyy jälleen sanoa että kirjoitat ilman parempaa tietämystä.
        MRSC antaa Meripelastusseuran aluksille tehtäväksi avustaa alus miehistöineen heidän osoittamaansa suojasatamaan jos alus miehistöineen on merihädässä. Jos alus on valmiiksi jossain laiturissa ja sieltä on kulkuyhteydet eteenpäin, tilannetta ei tulkita avustusta tarvitsevaksi. Trossilla pääsee eteenpäin korjaamolle tai kotisatamaan useimmiten.
        Merihätä termi on tietysti venyvä käsitys, mutta useimmiten tulkitaan että vaikka hätää varsinaisesti ei juuri nyt olisikaan, tilanne voi muuttua piankin esim säätilan muuttuessa. Ennaltaehkäisevästi tapaukset tulkitaan hyvinkin ennakoivasti niin että tilanne ei muutu huonoksi.

        Veloitettavaksi tilanne muuttuu jos alus on suojasatamassa, ei Trossia ja veneilijä haluaa aluksensa hinattavan johonkin. Osa meripelastusyhdistysten aluksista voi tehdä näitä "siirtohinauksia". Koska tällaisten siirtohinausten suorittamiseen on olemassa kaupallisia yrityksiä, Meripelastusseura ei halua astua yrittäjien alueelle polkemalla hintoja ja varsinkin kun Meripelastusseuran toimintaa tuetaan jukisiksi verrattavista varoista kuten RAY. Olisi väärin tehdä alihinnoiteltua keikkaa ja siksi osa meripelastusyhdistyksistä on rekisteröinyt aluksensa työkäyttöön ja alus on miehitetty ammattimerenkulun paperit omaavalla miehistöllä niin että minimit ainakin täyttyvät. Hinaustoimintaa harjoittavia yrityksiä on melko vähän ja siksi monet meripelastusyhdistykset hankkivat toimintansa rahoittamiseen myös hinaustoimintaa. Hinnoittelu riippuu täysin yhdistyksen itsensä sopivaksi näkemästä veloituksesta. Veloitusmalleja on useita, kiinteä € veloitus tunnilta, avustettavan kokoon perustuva, hinaajan kokoon perustuva, jne. Mitään 300€ ennalta määrättyä veloitusta ei ole olemassa.

      • pekkali
        EiKotisatamaan kirjoitti:

        http://www.meripelastus.fi/fi/trossi-fiksun-veneilijän-merkki

        Siinä tietoa Trossi-palvelusta.

        Pari lainausta:

        "Tiesitkö, että vesillä toimintakyvyttömäksi joutuneen veneen pelastaminen on useimmiten maksullista, jos ihmishenkiä ei ole vaarassa? Ihmiset viedään turvaan aina korvauksetta, mutta veneen kiireettömäksi siirroksi luettavasta avustustehtävästä peritään omakustannushinta."

        "Saat hinauksen lähimpään satamaan, mihin on saatavissa korjauspalveluita."

        Eli kotisatamaan tai korjaamolle ei viedä Trossillakaan, kuten edellä virheellisesti kirjoitettiin.

        Eli jos veneesi mökkirannassasi tuulen käännyttyä hakkaa potkuriansa kallioon, mutta ihmiset ovat suojassa saaressa, niin se ei ole ihmisille vielä vaaratilanne.
        Rikkoutunut vene ei saa maksutonta avustusta, mutta ihmiset viedään turvaan jos näyttää että heillä on välitön tai tulee todennäköisesti hätä.
        Vene voidaan tulla hinaamaan pois kiireettömänä siirtohinauksena, mutta sitä ei tehdä ilmaiseksi.
        Ei Trossi -jäseneltä peritään Sisäasianministeriön vahvistama pelastusvenekohtainen kulukorvaus.
        Trossi jäsenen vene vedetään ilman veloitusta paikkaan jossa korjauspalveluja saadaan järkevästi paikalle tai esim. kotisatamaan. Nyt mukaan astuu tolkku. Jos lähellä on suojainen mantereella oleva satama johon korjaaja pääsee antamaan apua matkan jatkumiseksi, tämä paikka valitaan. Jos kotisatamaan on 12h hinausmatka ja matkalla on korjaamoita tai paikkoja johon saadaan korjaaja korjaamaan aluksessa oleva vika, valitaan se siihen tapaukseen järkevin vaihtoehto.

      • Mikäonlähteesi
        pekkali kirjoitti:

        Ikävä kyllä täytyy jälleen sanoa että kirjoitat ilman parempaa tietämystä.
        MRSC antaa Meripelastusseuran aluksille tehtäväksi avustaa alus miehistöineen heidän osoittamaansa suojasatamaan jos alus miehistöineen on merihädässä. Jos alus on valmiiksi jossain laiturissa ja sieltä on kulkuyhteydet eteenpäin, tilannetta ei tulkita avustusta tarvitsevaksi. Trossilla pääsee eteenpäin korjaamolle tai kotisatamaan useimmiten.
        Merihätä termi on tietysti venyvä käsitys, mutta useimmiten tulkitaan että vaikka hätää varsinaisesti ei juuri nyt olisikaan, tilanne voi muuttua piankin esim säätilan muuttuessa. Ennaltaehkäisevästi tapaukset tulkitaan hyvinkin ennakoivasti niin että tilanne ei muutu huonoksi.

        Veloitettavaksi tilanne muuttuu jos alus on suojasatamassa, ei Trossia ja veneilijä haluaa aluksensa hinattavan johonkin. Osa meripelastusyhdistysten aluksista voi tehdä näitä "siirtohinauksia". Koska tällaisten siirtohinausten suorittamiseen on olemassa kaupallisia yrityksiä, Meripelastusseura ei halua astua yrittäjien alueelle polkemalla hintoja ja varsinkin kun Meripelastusseuran toimintaa tuetaan jukisiksi verrattavista varoista kuten RAY. Olisi väärin tehdä alihinnoiteltua keikkaa ja siksi osa meripelastusyhdistyksistä on rekisteröinyt aluksensa työkäyttöön ja alus on miehitetty ammattimerenkulun paperit omaavalla miehistöllä niin että minimit ainakin täyttyvät. Hinaustoimintaa harjoittavia yrityksiä on melko vähän ja siksi monet meripelastusyhdistykset hankkivat toimintansa rahoittamiseen myös hinaustoimintaa. Hinnoittelu riippuu täysin yhdistyksen itsensä sopivaksi näkemästä veloituksesta. Veloitusmalleja on useita, kiinteä € veloitus tunnilta, avustettavan kokoon perustuva, hinaajan kokoon perustuva, jne. Mitään 300€ ennalta määrättyä veloitusta ei ole olemassa.

        lähteeni on meripelastusseuran aluksen kippari. Mikä on sinun lähteesi?

      • HätäRatkaisee

        Edelleen, MRSC tai mikään muukaan viranomainen ei anna Meripelastusseuralle mitään muita kuin ihmishenkien pelastustehtäviä. Kokeilepa. Soita MRSC:hen ja pyydä hinaamaan konevikainen veneesi korjaamolle. Ei tule tapahtumaan. Ensimmäinen kysymys on aina se, kuinka monta ihmistä aluksessa on ja onko heillä hätää.

    • KokemustaOn

      Älä koskaan ja milloinkaan päästä virolaisia veneeseesi, ne vitun röyhkeät varkaat pöllivät veneestäsi kaiken, pelastusliiveistä peräsimiin. Mieluummin merihädässä kuin virolaisten "auttamana".

      • Hämmästys

        Outo näkemys veljeskansasta. Tunnen täysin erilaisia virolaisia, voi tietysti olla että ollaan oltu eri asenteella liikkeellä.

    • Flipperisti

      Kiitoksia paljon kaikille asiallisista ja hyvistä vastauksista :). Sellainen lisäys vielä niille, jotka asiaa ehkä pohtivat, niin ulkomailta soitettaessa pitää meripelastuksen numeroon lisätä 358 ja ottaa nolla välistä pois: http://www.meripelastus.fi/fi/uutiset/1918

      Tuli sitten eilen ensimmäistä kertaa omalla veneellä käytyä Tallinnassa (ja ulkomailla). Reittihän on sinänsä äärimmäisen yksinkertainen ja hyvällä näkyvyydellä on melkein koko ajan jokin kiintopiste näkyvissä. On kuitenkin helppo uskoa, että pienellä liukuvalla veneellä matka voi muuttua nopeasti vähintäänkin melko raskaaksi kelin koventuessa, sillä tällöin sekä vaativuus että matkan kesto lisääntyvät nopeasti. Tuulta oli päivän aikana noin 5-6 m/s, joka oli noin 7m pitkälle DC:lle oikein sopiva keli. Aikaa meni noin kaksi tuntia kumpaankin suuntaan. Liikennettä on myös jonkin verran, joten esimerkiksi rankka sade tai sumu reittijakojärjestelmän tai Tallinnan sataman alueella voi tuottaa pahimmillaan vaaratilanteita, ellei veneessä ole tutkaa jota myös osaa käyttää. AIS auttaa jonkin verran, mutta esimerkiksi eilen ohitimme sota-aluksen, jolla moinen ei ollut käytössä. Myös VHF tuo ainakin itselle merkittävästi turvallisuuden tunnetta avomerellä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe