Olen tähän asti kuvitellut jo päässeeni perille öljylämmityksen periaatteista, kun öljylämmitteisessä talossa on tullut elettyä kymmenkunta vuotta. Mutta nyt on eteen tullut ongelma, joka ylittää oman ymmärryksen. Nimittäin öljykattila (ja/tai poltin) ,joka pitää ääntä jatkuvasti, ei pelkästään käydessään.
Pannu on Arimax vm. 2003, poltin Oilonin, kiertovesipumppu on aina kesäaikaan kiinni, mitä nyt kerran tai pari kuukaudessa pidän sitä käynnissä, ettei sakkavesiin tukehdu. Aikaisemmin ei ole ollut mitään ongelmaa, mutta nyt jo alkukesästä aloin ihmetellä sisätiloissa jatkuvasti kuuluvaa matalaa humisevaa/jytisevää välillä voimistuvaa, välillä vaimenevaa ääntä. Ihan niinkuin ulkona olisi joku raskas ajoneuvo tyhjäkäynnillä tai seinän takana linkoava pyykinpesukone. Mutta kun ei ole. Äänen alkuperää on koetettu löytää poissulkumenetelmällä, eli ottamalla milloin pakastin, milloin jääkaappi väliaikaisesti pois pelistä. Ääneen näillä toimenpiteillä ei ollut mitään vaikutusta. Hiljaisuus laskeutui taloon vasta, kun kokeilumielessä nakkasin öljypolttimen virtakytkimen nollille, eli lämmityspuolelta tämä ääni on lähtöisin. Kattilahuoneessa sitä ei kuule, mutta kulkeutuu kai jotenkin putkien kautta asuintiloihin.
Näin keäisin kattila käy lämpimän käyttöveden takia ehkä parikolme kertaa päivässä, mutta tuo ääni kuuluu siis koko ajan. Myös silloin kun kattila ei käy. Jos kiertovesipumppu olisi päällä, äänen voisi ajatella johtuvan ilmasta putkistossa, mutta pumppu on siis pääsääntöisesti kiinni. Miltähän kantilta äänen alkuperää lähtisin selvittelemään ? Alkaa jatkuva jytinä vähin erin käydä hermoille.
Öljykattila jytisee jatkuvasti
4
3318
Vastaukset
- humisevakoppa
Ensin kannattaa tarkistaa ettei se humina kuulu oman pään sisältä ;D
- rane2
"Hiljaisuus laskeutui taloon vasta, kun kokeilumielessä nakkasin öljypolttimen virtakytkimen nollille, eli lämmityspuolelta tämä ääni on lähtöisin. "
Sinä sen syyn sanoit, en muista enään tuon polttimen sielunelämää, netistä varmasti löydät kuvat siitä polttimesta jos vaihtasit humisevan osan ? - 30-30
Kirjoitit että ääni kuuluu vaikka poltin ei käykään mutta kytkimestä sammuttaessa ääni häipyi.
Tuntuu erikoiselta kun kytkin ei muuta tee kuin sammuttaa polttimen virran, tosin en tunne kyseisen kattilan sielunelämää josko siihen olisi integroitu joku kv-pumppu jonka laakerivika tms. resonoisi putkistossa. - Jämällä
Webbian sivulta lainaus:
"Mistä johtuu kattilan "paukkuminen"?
Kattilan paukkuminen voi johtua mm. kattilan nimellistehoa suuremmasta kuormituksesta, liian pienestä kattilaveden paineesta tai puutteellisesta kattilanveden kierrosta. Kattilan paukkuminen voi johtua myös siitä, että kattilassa on jokin vaakasuora ja lämpenevä osa, jonka alapuolelle syntyy eristeenä toimiva höyrytyyny. Nykyään kattilat on suunniteltu niin ettei niissä ole kohtia joihin voisi syntyä höyrytyyny. Jos uudessa kattilassa kuitenkin alkaa "paukkumista" kuulua, on kyseessä todennäköisesti valmistusvirhe, jonka johdosta on suositeltavaa ottaa yhteyttä kattilan myyjään tai valmistajaan."
Ps itse pidän kyllä kiertovesipumpun päällä koko ajan myös kesällä koska pesutiloissa on lattialämmityskierto. Jämässä on kattilan pohja jäähdytetty eli sinne ei pitäisi muodostua höyrytyynyä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit285393Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3073796TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.362910Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e372879- 1602353
- 552056
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1221940Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:91624Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s51566Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi271528