Muonion terveyskeskuksen infotilaisuus

Yrittänyttäeilaiteta

Esitys jätetty Muonion kuntaan 14.08.2015 ja kirjattu saapuneeksi samana päivänä.
Esitys kokonaisuudessaan tässä, ettei tarvitse arvailla sen sisältöä:
Esitän, että Muonion kunnanhallitus järjestää mahdollisimman pian jo ennen seuraavaa valtuuston kokousta yleisen infotilaisuuden muoniolaisille koskien Muonion terveyskeskuksen todellista tilannetta.
Tilaisuuden asiantuntijoiksi tulisivat äskettäin valittu terveyskeskukseen keskittyvä rakennusmestari Juha Vainio, kunnan rakennustarkastaja Jussi-Pekka Tammilehto, kunnan johtava lääkäri Anne-Mari Ranne, kunnanhallituksen puheenjohtaja Sakari Silen, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kosti Hietala,terveyskeskuksen kiinteistönhoitaja, terveystarkastaja Yli-Ilkka Tuula, kunnanjohtaja Sirpa Hartojoki, kunnansihteeri Katri Rantakokko ja vs. T
taloussihteeri Mirja Friman.
Kunnanhallitus ilmoittaisitulevasta infotilaisuudessa hyvissä ajoin ennakkoon lehdistön ja kunnan nettisivujen kautta.
Samalla ilmoitettaisiin, että kysymyksiä edellä mainituille asiantuntijoille yksilöidysti tai yleisesti voi toimittaa myös kirjallisen Muonion Kunnantalolle tai lähettää postitse.
Mielestäni asialliset kirjalliset kysymykset pitäisi voida lähettää tähän tilaisuuteen nimettömänä. Mieltä painavan kysymyksen julkisesti esittäminen tai nimellä kirjoittaminen voi olla este asiallisen ja oikean tiedon saamiselle, vaikka henkilö sitten tulisikin kuuntelemaan infotilaisuuden vastausta esittämäänsä kysymykseen ja paikalla esitettyihin muihin kysymyksiin.
Kirjallisena tuleviin kysymyksiin asiantuntijoilla jäisi aikaa miettiä vastauksia ehkä hyvinkin vaikeisiin kysymyksiin. Kysymyksiä voisi tehdä myös suoraan tilaisuudessa.
Puhevuorojen antamisen järjestäisi tilaisuuden järjestäjä.
Tilaisuuden pitopaikkana ehdottaisin Muonion yhtenäiskoulun auditoriota ja samalla toivoisin äänentoiston tarkistamista. Kuuluvuus on ollut todella heikko kyseisessä tilassa ilman mikrofoneja.
Tämän tilaisuuden järjestämisellä poistettaisiinmonia kuntalaisia askarruttavia ja vastausta vailla olevia kysymyksiä ja huolia, niin työntekijöinä, potilaina, omaisia kuin veronmaksajinakin.
Kunnanvaltuustossa ehkä myöhemmin syksyllä käsiteltävänä oleva terveyskeskusasia ei tule helpottamaan kuntalaisten huolta tilanteesta, koska kyseisessä tilaisuudessa lehterillä istuvilla ei ole puheoikeutta valtuuston kokouksessa.
Nykyaikana ei odoteta kuntalaisen vain kuuntelevan heitä koskevia päätöksiä vaan avoin ja rehellinen tiedottaminen sekä ennakkotiedottaminen ja kuntalaisten osallistuminen on tätä päivää toivottavasti myös Muonion kunnassa.
Muoniossa 14.08.2015
Tuija Muotka toimitusjohtaja
Perjantaina Muonion kunnan nettisivuille tulleen kunnanhallituksen ma 24.08.2015 pidettävän kokouksen esityslistan mukaan edellä oleva esitys on: Muonion kunnassa perinteisesti käytetyn mallin mukaisesti merkitty tiedoksi.
Tiedoksi merkitty kylläkin erittäin hyvässä seurassa Pohjois-Suomen aluehallintoviraston päätöksen kanssa, joka koskee Muonion TK:n tilannetta ja uhkasakkoja.

38

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Väärälääkäri

      Tarttis kyllä jonku huomattavasti paremman lääkärin vastaamaan, kuin Ranteen. Se ei ole oikea ihminen vastaamaan ihmisten terveyttä koskeviin kysymyksiin.

      • lääkäriväärä

        Jos hän ei pätevä vastaamaan, kunnalla tai kuntayhtymällä on velvollisuus järjestää asioista vastaamaan henkilö,jolla asiantuntemusta on riittävästi. Kiitokset Muotkalle asioiden aktiivisesta julkituomisesta nyt ja tulevaisuudessa.


    • salaojaputki

      Muotkalaisille Muonio kuuluu. Jaakkoki pittää kutsua, on pitkän ajan kokemus ja tietämys.

    • huhhuhjahuh

      Olipa aloituksessa tarkat ohjeet kuin eskarilaiselle. Ei Muonion kunnanjohto nyt aivan tuollaista ohjeistusta tarvitse. Jos kuuluisin tuohon johtoporukkaan, saattaisin loukkaantua moisesta. Kokisin, että kykyjäni aliarvioidaan. Onneksi en kuulu tuohon enkä muuhunkaan porukkaan Muoniossa.

      • Ohjeetulkoatoimiakseen

        Huhuhuhuh, vielä tarkemmat olis tarvinnut muutama eturivin pöljä.


      • Turhapuhualäpiäpäähän

        Huhuhhuh ei auta kuule loukkaantua olis hoitanut hommat aikaa ollu vuodesta 2006 rakennusmestari Muotkallaki ja homman vetäjä Niemelällä ja asiantuntia Myllärillä.


    • Pöydällejättö

      No niin, ei jätetty pöydälle vaan merkittiin tiedoksi.
      Asia on käsitelty.
      Tätä vain on tivattava, joten toivotaan että kuntalaiset muistavat luottoukoiltaan kysellä tulevia toimia.

    • Juristit

      Nämä muotkat tulevat kunnale tyyhriiksi vielä, kuhan saavat riitelyn kunnola käynthiin. Tässä vielä juristit tienaavat

      • Näinson

        Nythän tällä asialla tienaavat lähinnä ARKKITEHTI ja kunnan muutamat herrat!


    • Potilassaarinen

      Olisko se vaikka kuntalaisaloitteen alulle laittaja vaikka sellainen mies, jota kannattaisi kuulla myöskin ja kutsua keskusteluun. Hänellä jos kenellä olisi osaamista sekä lääkärin kantilta sekä tietämystä myös muuten asiaan liittyen. Ja ymmärtää sisäilman merkityksen terveydelle.

      • nenraassalitop

        Potilassaarinen nim. puhuu järkeviä. Kiihkoilu ja panettelut ei edistä asioiden korjaamista. Kuntalaisadressin alullepanija ehdottomasti keskusteluihin,virallisiin ja epävirallisiin. Hänellä on yli 400 Muoniolaisen allekirjoittama mandaatti keskustella ja olla päättämässä,mitä TK.lle tehdään


      • Aikanäyttää

        Olen hyvin tietoinen aloitteen alullepanijan asiantuntijatiedoista, mutta minulla ei ole oikeutta laittaa häntä yksityshenkilönä kyseisen esityksen asiantuntijalistaan. Hän ei ole nyt Muonion kunnan viranhaltija eikä luottamushenkilö. Aika näyttää mihin kunta ryhtyy esityksen tiimoilta ja sitten voidaan keskustella myös entistä viranhaltijan asiantuntijana käyttämisestä.
        Katsotaan ensin miten käy ja toimitaan sen mukaan.
        Tuija Muotka toimitusjohtaja


    • puuhaapukkaa

      Kunta on ryhtynyt toimenpiteisiin, asia on merkitty tiedoksi!

      Aloite on aloite, se ei velvoita välittömiin toimiin. Kuntayhtymällä on hieman kiireempi hoitaa hlö-kunnan tiedoitukset ja toimenpiteet kuin suomi24 palstan murheet.
      Populismi on viikon sana...

      • Ihmeittenaikaeiohi

        Ai onko kuntayhtymä päässyt kilpahuutokokouksiaa siihen vaiheeseen että jotain täytyi henkilökunnallekkin kertoa. Onko varamasti mylläriltä lupa saatuna.


    • Eihosuta

      Kuntalaisaloitteista sanoo laki jotenkin näin. Jos 2% kunnan asukkaista on allekirjoittajina, valtuuston käsittelyyn 6kk sisään.
      Muutoin väh. kerran vuodessa.
      Tekijälle on ilmoitettava toimenpiteistä.
      Nyt odotellaan.

      • Missästäälämätänee

        Katsokaa ja ihmetelkää Kolarin kunnan nettisivuja:
        Etusivu/Palvelu/Kunnanhallinto/Kunnan viestintä. Kateeksi käy kolarilaisia!
        Kaikki tiedottaminen ensiluokkaista esityslistat, pöytäkirjat ja kaikki liitteet. Heillä on jo 19.12.2005 hyväksytty kunnan viestinnän tehtävät.
        Kannattaa kaikkien lukea mitä siinä sanotaan esim. Kunnan viestinnän tehtävänä on edesauttaa asukkaiden ja palveluiden käyttäjien osallistumista ja vaikuttamista kunnan asioihin. Kunnan tulee tiedottaa asukkailleen kunnassa vireillä olevista, niitä koskevista suunnitelmista, asioiden käsittelystä, tehdyistä ratkaisuista ja niiden vaikutuksista............
        Mitä tekee vastaavasti Muonion kunta ? Ei mitään näistä Kuntalain edellyttämistä toimenpiteistä. Koittaa kaikin tavoin peittää ja olla tiedottamatta virheellisistäkin päätöksistä joista luemme vasta, kun viimeinen niitti on jo meneillään jossakin oikeusasteessa.
        Miksi Muoniossa on asukkaittensa haettava heille kuuluvaa oikeutta kuntalaisaloitteilla, kun meidän tulisi saada ne tietoomme jo lain perusteella ilman nimien keräämistä.
        Minusta tuntuu, että jossakin mättää mutta missä?


    • Varmatieto

      Jos ja kun kaikki selvitykset on valmistunut voidaan ylipäätään sanoa jotain
      Virkavastuulla ei voi puhua jos ei ole tietoa. Luottamushenkilöitä koskee samat velvoitteet, vaikka sen ymmärtäminen ottaa koville.

      • Valetieto

        Miksi varmatieto ei sano niin kuin asia on, että kun päättäjien mielestä SOPIVAT tulokset ovat tulleet voidaan sanoa jotakin.
        Onko sinulla omaatuntoa olemassakaan?


    • Arvostustapeliin

      Vanha sanonta. Puhuu läpiä päähänsä tarkoittaisi täällä isoa joukkoa käveleviä siivilöitä

      • Siiviläpääpäättäjät

        Arvostustapeliin sanoo sattuvasti: Muonion luottamushenkilöt ovat kuin suuri reikäinen siivilä. Kaikki vuotaa kylille. Päätöksetkin tiedetään jo ennen kokousta, koska ne on jo todellisuudessa päätetty muualla kuin kokouksessa.


    • pågränsen

      Rahoittukaa. Moni asia on ollu Muoniossa paremmin kuin Kolarissa vuosikymmeniä ja siksi on aika vaihtaa paikkaa. Kolari on jeeeeeeeeeeeeeeess.

      • pimpparauta

        Kiitokset infotilaisuuden järjestämistä vaatineille tahoille ja aloitteen tekijälle Muotkalle. On itsestään selvyys jotta nimiadressin alullepanijalle annetaan puheoikeus,400 Muoniolaista on hänen tukenaan. Kunnan luottamustoimessa olevilla ei kellään moista tukea löydy.


      • Kaikkipaikalletiistaina
        pimpparauta kirjoitti:

        Kiitokset infotilaisuuden järjestämistä vaatineille tahoille ja aloitteen tekijälle Muotkalle. On itsestään selvyys jotta nimiadressin alullepanijalle annetaan puheoikeus,400 Muoniolaista on hänen tukenaan. Kunnan luottamustoimessa olevilla ei kellään moista tukea löydy.

        Kiitos itsellesi Pimpparauta, kuka linet oletkin! Mukavaa, että vanhoja tekstejä tilanteiden tullessa uudestaan esille voidaan ottaa käyttöön.
        Esityksessäni viime syksynä Kunnanhallitukselle en kyllä tarkoittanut ihan tämän suuntaista infotilsisuutta kuin nyt ollaan järjestämässä ti 26.1. Klo 17.00. Parempi sekin kuin ei mitään.

        Kyseenalaistan kyllä henkilöt jotka sinne on kutsuttu puhumaan.

        Asioihin johon vastauksia halutaan pystyy ehkä antamaan kunnan rakennustarkastaja. Haluamme varmasti kaikki tietää missä mallissa on meneillään virkamiestyönä tehty valmistelutyö, kun aikaakin valtuuston päätöksestä on kohta kulunut useampi kuukausi. Kunnan harjoittaman salailuperiaatteen mukaisesti mitään valmistelutyöhön liittyvääkään ei ole tihkunut kuntalaisten korviin. Ei edes luottamusmiesten tietoon ole tullut, että jotain asian hyväksi olisi tehty.
        Kovinkaan moni ei ole kiinnostunut kuuntelemaan pikään mistään SOTESTA, koska sekään joka puhuu siitä ei tiedä missä mennään, mitä tulee ja koska. Uuden johtavan lääkärin esitteleminen kuntalaisille on tietysti plussaa, kun moni on paikalla ja tutustuu häneen livenä. Lapinliitosta tulevan Nikanderin instansseja en tiedä, mutta siellähän ne sitten kuullaan.

        Luulen, että kaikkien eniten me kuntalaiset kuitenki haluamme kuulla koko asian julkisesti alulle laittaneen muoniolaisen lääkärin Teemu Taulavuoren puheenvuoron kyseisessä tilaisuudessa. Jos vajaat 400 nimeä on saanut taakseen on hänellä silloin samaverran ainakin jos enemmänkin kannattajia. Hänellä on tietoa ja taitoa ja varmasti on perillä myös uusista tuulista terveysasema-asioissa ja niiden toimintamuodoista ja käytännöistä.
        Toivottavasti hyvin monella paikalle tulleella on hyviä ideoita terveysaseman tai hyvinvointikeskuksen vai mikä se onkaan suhteen.
        Luulen myös, että ei voida välttyä siltä että nykyisen TK:n asioihin palataan monessakin puheenvuorossa ja kritiikki tulee olemasn kovaa ja on aihettakin. Niin huonosti kunta tämän asian on hoitanutkin. Salailu sen suhteen jatkuu edelleen, mikä asia kaivertaa montaakin kuntalaista. Rahan polttaminen vanhaan rakennukseen jatkuu edelleen ja väistötiloihin siirtymistä ei ole järjestetty.
        Nythän näemme myös onko kanttia tulla paikanpäälle nämä muutamat ja myös lopetetun remppaporukan henkilöt.
        Nyt sitten jopinpostia ja uutta ideaa sähköpostilla kuntaan päin, jotta nämä asiantuntijat voivat ennakoida tulevan infotilaisuuden fiiliksen.
        Hyvällä ulosannilla ja huonommallakin selviää ilman kirjeiden kirjoittamista paikanpäällä, kun on hyvästä asiasta kysymys. Hyville ideoille on sijaa ja niille taputetaan ja niistä löytyy yhteensoviteltuna se kaikille sopiva hyvinvointikeskuksen malli Muonioon.
        Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee paikalle lyhyestä varoitusajasta huolimatta.
        Toivomme myös kunnan huolehtivan äänentoiston laadusta 26.1.
        Kahvitarjoilukaan ei olisi pahasta. Suuhan siinä kuivaa kivasta asiasta puhuessa.
        Tuija Muotka toimitusjohtaja


    • seuraillaan

      Paljon olisi ajatuksia, mutta enpä viitsi kommentoida.

      Täytyyhän näillä pakkasilla jotakin pähkäiltävää olla.

      • aivottöihin

        Eikö voitaisi samalla ideoida uusi koulu. Eikö tuo nykyinen jo ole parikymmentä vuotta vanha. Olisi kai jo aika rakentaa uusi ja ei kun kunnalle lisää velkaa.

        Nämä suomalaiset rakennuksethan ovat nykyään aika lyhytikäisiä.


      • Kaikkiuimaanomaanhalliin
        aivottöihin kirjoitti:

        Eikö voitaisi samalla ideoida uusi koulu. Eikö tuo nykyinen jo ole parikymmentä vuotta vanha. Olisi kai jo aika rakentaa uusi ja ei kun kunnalle lisää velkaa.

        Nämä suomalaiset rakennuksethan ovat nykyään aika lyhytikäisiä.

        Ja siihen tulevaan hyvinvointikeskukseen uima-altaat aikuisille ja lapsille ja sitä voisi käyttää myös terveydenhoito esim. fysioterapia vanhuksille ja kuntoutettaville. Olisi lähellä eikä jääkylmä vesi niin kuin Oloksen hallissa, jonka onkin jo aika jättänyt. Siellä vanhemmat vesivoimistelijat joutuvat nousemaan vedestä useampia keroja, kun suonenveto iskee veden kylmyyden takia. On kai sillä veden lämmölläkin joku alaraja sentäs muoniolaisillekkin ja maksetaanhan siitä vuokraa Olokselle. Tursteille vesi on aina lämpöisempää. Sekin vaiva poistuisi. Uimahalli keskelle kylää. Se olisi sitä hyvää palvelua ja kunnan työntekijöille etuseteleitä työterveyskuntotumista varten omaan uimahalliin. Tässä yksi idea.


      • saavutetaanetuja

        ...joo ja ilmanen taksikyyti kotiovelta pari kertaa viikossa.


    • Huuhaapuuhaa

      Millä rahalla tämä hyperlaitos rakennetaan? Enemmän kuin paljon kiinnostaa valtion kanta ja rahoitusratkaisu kokonaisuudessaan.
      Muonio rakentaa ja vuokraa SOTE:lle? Entäs jos se ei halua vuokrata ja päättää ettei kunnan koko riitä?

      Olisi syytä kuulla kustannusvaikutuksista verokertymään, nyt ja tulevaisuudessa; väestöennusteeseen suhteutettuna.

      Selvää on että kustannuksia tulee tehdään niin tai näin, mutta kuinka ne katetaan?
      Homelaudoista on jankutettu riittävästi, kustannusraamin ja erittelyn on oltava jo valmis. Jos ei ole, tekijät muihin hommiin, ammattitaito ei riittänyt.

      Nettilääkäri tulee se on varma, paikallisten poppamiesten käyttö vähenee ratkaisevasti, ja tilojen tarve.

      • Ideastatoteutukseen

        Tulethan kuitenki kertomaan oman ideasi ja kuuntelemaan muita hyviä ideoita kuntalaisilta ti 26.1. klo 17.00 yhtenäiskoulun auditorioon.
        Entinen TK:n lääkäri Teemu Taulavuorikin tulee kuntalaisena (ei kutsuttuna alustajana) tuomaan oman ideansa ja ajatuksensa tulevasta terveysasemasta.
        Siellä sitten ideat lentävät!


    • jo-nyt-on-hemmetti

      Tässä ei ideoita tarvita, niiden aika on jo ollut. Nyt on toteutuksen ja rahoituksen aika.
      Päätökset on tehty, mitä niiden pohjalta on saatu aikaan?

      Kuntalaisetko alkavat nyt "ideoimaan" rahoitusta? Missä haavemailmassa elätte, tuolla ajatusrakenteella ei ainakaan yrityksiä pidetä pystyssä, poislukien kunnantukemat suojayritykset.

      Rakennuttamispäätös on tehty, mikä on kaavoitus? Mikä on rahoitus, nämä ovat rinnakkaisia toimia. Tällä menolla ideoitte ja lennätätte ideoita hamaan taivaaseen.

      Valmiiseen infraan pystytään rakentamaan suunnittelusta ja hitaasta julkisen sektorin kilpailutuksesta huolimatta valmista noin 1,5v. Se ei toteudu ideoimalla vaan tekemällä.

      Jos päätökset on tehty ilman rahoituksen valmistelua, osoittaa päättäjien nuolevan äänestäjien ahteiria.

      • Mikseikukaanhuomaatätä

        Ahterien nuolennasta en tiedä mutta onhan kunnalla valmiiksi kaavoitettua aluetta jossa tekniikkakin jo valmiina vasta rakennetun Aspa-talon vieressä. Suoperäisyydestä en perillä mutta tonttia kyllä löytyy jos ei omaa niin rahalla saa. Lakki kouraan ja kirkonkylän yksityisten kuivien tonttien omistajien puheille. Joku saattaa vaikka antaa ilmaiseksi maata hyvään tarkoitukseen jos saa plakaatin terveyskeskuksen seinään tai lahjoittajan monumentin pihalle!
        Se tonttihuoli poistuisi sillä.
        Sitten kosiskelemaan puurakentamiseen erikoistuneita suuryrityksiä. He rakentaa mitä me toivomme ja me vuokraamme heiltä. Kiinteistömenot eivät tule ainakaan yllätyksinä eikä investointivarauksia tarvitse tehdä. Vuokralainen maksaa vain vuokraa ja hoitaa kuntalaisten terveyttä.


      • kaikkihoituuajallaan

        Jäitä hattuun ja realismia koko hommaan!

        On vähän liian lennokasta toimintaa.

        Päätös on tehty. Nyt toteutusvaiheeseen!

        Rahoitus, suunnitelmat ...

        Turha niitä on enää millään kansalaiskokouksilla revitellä. Antakaa ammattilaisille työrauha!

        Eikö tässä ole kyseessä infotilaisuus.


      • Sinuaharmittaajokutässä
        kaikkihoituuajallaan kirjoitti:

        Jäitä hattuun ja realismia koko hommaan!

        On vähän liian lennokasta toimintaa.

        Päätös on tehty. Nyt toteutusvaiheeseen!

        Rahoitus, suunnitelmat ...

        Turha niitä on enää millään kansalaiskokouksilla revitellä. Antakaa ammattilaisille työrauha!

        Eikö tässä ole kyseessä infotilaisuus.

        Niin siellä infotilaisuudessahan me kuullaan mitä ne virkamiehet on saanut puolessa vuodessa aikaseksi. Joku hyvin perillä oleva luottamusmiehistä kertoo varmasti missään mennään myös rahoituksen suhteen. Sehän on ainakin valmisteltu SALASSA. Pöytäkirjoissa ei ainakaan näy.


      • harmittaaharmittaa

        Minua harmittaaki tuo tyhjän jauhaminen. Päätökset on tehty. Nyt toteutukseen.


    • mutteikuitenkaan

      Kyllä siellä varmaan tulee paaaaljon uutta tietoa ja asia on jo varmaan lähes valmis...

    • tehäänsopiva

      Mitäs jos piittää muuttaa kaavaa. Olosjärven sivuilla se on mahoton asia.
      Olis soma nähä kuinka kaava vaihtuu...ja vaihtuuhan se.

      • TKOlosjärvelle

        Tarkoititko, että uusi terveyskeskus Olosjärven rannalle?

        Sehän muuten passaiski. Siinäpä vasta idea!


    • infotaan

      Kaikki eivät pääse paikalle infoon. Olisi hyvä, jos tilaisuudesta saisi lyhyen kirjallisen koosteen kunnan nettisivuille. Pyytäisikö joku paikalle pääsevä tätä, kiitos.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1970
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1539
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      140
      1387
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1308
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1240
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      273
      1047
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      992
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      110
      957
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      118
      954
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      49
      777
    Aihe